Kirjoittaja Aihe: Rakkaus ei koskaan katoa (Rose/Scorpius, k-11) Luvut 3/3 + epilogi !  (Luettu 3792 kertaa)

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
Nimi: Rakkaus ei koskaan katoa
Ikäraja: k-11
Paritus: Rose/Scorpius(/OC)
Gengre: hm, romance
Disclaimer: Suurin osa Rowlingin, loput henkilöt sitten minun

Okei, teki mieli kirjoittaa Rosea ja Scorpiusta, joten päätin tehdä tällaisen melko perinteisen ja kliseisen ficin näistä kahdesta. Toivottavasti kuitenkin vaivaudutte lukemaan ja jopa kommentoitte (:
Kiitos jo valmiiksi ! :)

-----------------------------------------------------------

1.luku-Sormus
Syyskuu

"Oletko sinä nähnyt sen?"
"Ai sen sormuksen? Voiko sitä olla näkemättä, sehän timantti on valtava!"
"Rikas mies, ei lainkaan yllättävää. Eihän sellainen diiva voi muita hyväksyäkään..."
"Mutta mennä nyt kihloihin 16-vuotiaana, säälittävää!"
Rose Weasley oli koko aamiaisen ajan keskittynyt vain ja ainoastaan puurolautaseensa, mutta tyttöjen kiihkeä juoruili ja sipinä hänen vierellään sai tämän 16-vuotiaan neitokaisen havahtumaan. Hän työnsi punaruskeat hiussuortuvat korvansa taakse ja työnsi taas lusikallisen puuroa suuhunsa kysyen samalla: "Kenestä te oikein puhutte?"
Kolmen tytön katse kiinnittyi samantien häneen. Christina Coockson, Destiny Malone ja Evelyn Furrel olivat kuin kolme kloonia pitkine, ruskeine hiuksineen ja sinisine silmineen. Yhdennäköisyyttä lisäsi tapa miten he tuijottivat Rosea: suut järkytyksestä raollaan, siniset silmät suurina ja kropat täysin jähmettyneinä, aivan kuin Rose olisi ilmoittanut olevansa raskaana eikä vain viattomasti kysynyt, mistä tytöt puhuivat.
"Ai kenestä me puhumme?" Christina kysyi kimeällä äänellä.
"Etkö sinä ole nähnyt?" Destiny kysyi ja pyöristi jo valmiiksi suuria silmiään.
"Sophie Milgrave on mennyt kesällä kihloihin", Evelyn kuiskasi niin hiljaa, että Rosen oli kumarruttava lähemmäs kuullakseen tämän päivän polttavan juorun.
Tosiaan, kääntäessään katseensa Sophie Milgraveen, hän näki tytön vasemmassa nimettömässä jättikokoisen timanttisormuksen, joka veti maagisesti huomion itseensä. Sophie nyt ei muutenkaan ollut mitenkään erityisen suosittu, hänellä oli kaksi luottokaveria, joiden kanssa hän kulki jatkuvasti ja kaikkialla, mutta nyt tyttö istui aivan yksin ja söi puuroa sivistyneesti, kuten ikivanhan velhosuvun jäsenen kuuluikin syödä.
"Ai", Rose sanoi ja käänsi katseensa klooneihin, jotka tuijottivat häntä tutkivasti selvittääkseen mitä mieltä hän oli asiasta. "Mielenkiintoista."
Pettynyt huokaisu karkasi kolmilta huulilta yhtä aikaa.
"Mielenkiintoista?" Christina puuskahti ja pyöritteli silmiään muiden seuratessa esimerkkiä. Rose oli jo valmis tiuskaisemaan vastaukseksi jotain ilkeää, kun tunsi jonkun laskevan kädet silmilleen.
"Arvaa kuka?" hän kuuli niin tutun äänen takaansa, että purskahti nauruun.
"Varmaan Merlin?" tyttö ehdotti ja tönäisi sitten kädet pois silmiltään. "Sinä olet aina yhtä urpo, Albus."
Hänen serkkunsa, Albus Potter, astui virnistellen esiin Rosen takaa ja istui tytön viereen napaten itselleen heti pari siivua paahtoleipää. Heitä vastapäätä kloonikolmikko suoristi ryhtinsä ja he vilkuilivat Albusta viettelevästi ripsiensä lomasta. Olihan poika sentään kuuluisan Harry Potterin lapsi, hänen oli pakko olla mielenkiintoinen tai ainakin tavoittelemisen arvoinen.
"Tiesitkö, että Sophie Milgrave on mennyt kihloihin?" Christina kiirehti taas avaamaan suunsa. Albuksen kulmat kohosivat ja katse eksyi Sophieen ja tämän timanttisormukseen. Sitten poika käänsi katseensa takaisin Christinaan ja hän hymyili hieman säälivästi.
"Mielenkiintoista."
Christina huokaisi teatraalisesti ja pomppasi seisomaan Destinyn ja Evelynin seuratessa esimerkkiä.
"Mikä teitä oikein vaivaa?" ensimmäisenä noussut tyttö puuskahti, heilautti hiukset olkansa yli ja purjehti ulos salista kahden muun seuratessa perässä. Poistuminen olisi muuten ollut varsin tyylikäs, ellei Christina olisi ovella törmännyt Scorpius Malfoyhin ja kaatunut selälleen. Destinyn ja Evelynin auttaessa ystäväänsä ylös, Rose saattoi lukea vaalean luihuispojan huulilta sanat: "Varoisit vähän", ennen kuin poika käveli ohi vaivautumatta edes kysymään, oliko Christina kunnossa. Kävellessään rohkelikkojen tupapöydän ohi, Scorpiuksen katse käväisi ohimennen Rosessa ja tyttö tunsi poskiensa punertuvan.
"Mikäs sinulle tuli?" Albus kysyi kiinnostuneena ja etsi katseellaan ihmistä, joka sai hänen serkkunsa punastumaan. Luojan kiitos Scorpius oli jo ehtinyt omaan tupapöytäänsä ja istui kaikessa rauhassa penkissään näyttäen mahdottoman viattomalta.
"Täällä vaan on hirmuisen kuuma", Rose sanoi ja leyhytteli sanomalehdellä kasvojaan. "Minun on pakko mennä, nähdään tunnilla!"
Tyttö pomppasi niin kiireesti ylös, että sai niskaansa yhden jos toisenkin kummeksuvan katseen, ennen kuin pyrähti ulos salista vilkaisten vain ohimennen Scorpiuksen kauluspaidan verhoamaa selkää.

xoxo

"Kukas se täällä istuu."
Se ei ollut oikeastaan kysymys, joten Rose ei viitsinyt edes nostaa katsettaan kirjasta, jota oli juuri lukemassa. Hänellä oli hyppytunti ja koska tyttö oli havainnut vuosien aikana, että tyhjä käytävä oli mitä erinomaisin paikka opiskella, hän istui nyt kaikessa rauhassa ikkunalaudalla.
"Eikös sinun pitäisi olla tunnilla?" Rose kysyi kohottamatta vieläkään katsetta. Tyynesti hän käänsi sivua, vaikka hänen sisällään riehui varsinainn hirmumyrsky.
"Vapaatunti."
Scorpius Malfoy käveli lähemmäs ja nojasi seinään aivan lähelle ikkunalautaa, jossa Rose istui. Vihdoin tyttö suostui hylkäämään kirjansa ja tuijotti jäänsinisiin silmiin, jotka katsoivat intensiivisesti takaisin.
"Sinusta ei ole kauheasti kuulunut mitään koko kesänä", Rose sanoi jostain tuijotuskilpailun lomasta. Hänellä ei ollut aikomustakaan kääntää katsettaan ensin, joten vihdoin Scorpius luovutti ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta.
"On ollut kiireitä", poika vastasi. "Eipä ole sinustakaan."
"On ollut kiireitä", Rose matki ja laskeutui sulavasti ikkunalaudaltaan puristaen kirjaa rintaansa vasten. Scorpius oli ilmeisesti kyllästynyt maisemien tuijotteluun ja katsahti vieressä seisovaa tyttöä ja antoi katseensa valua alemman tämän pitämään kirjaan.
"Saanko katsoa?" hän kysyi ja ojensi vasemman kätensä ottaakseen kirjan vastaan.
Silloin Rose näki hopeisen välähdyksen tämän nimettömässä, eikä hän enää voinut kääntää katsettaan, vaikka Scorpius nykäisi kiireesti kätensä pois ja tuhahti.
"Voi ei", Rose kuiskasi ja sieppasi pojan käden käteensä tutkiakseen sormusta tarkemmin. "Sophie Milgrave."
"Voi kyllä", Scorpius sanoi täysin neutraalilla äänellä. "Sophie Milgrave."
Hetken kaksikko seisoi täysin hiljaa, ennen kuin Rose kohotti kysyvästi kulmiaan.
"Mites siinä niin kävi?"
"Meidän äitimme ovat parhaimpia ystäviä", Scorpius sanoi. "Ovat aina olleet. Ja jos tarkemmin ajattelee, eihän se edes sinulle kuulu."
Rose tuhahti ja käänsi vielä katseensa hopeiseen sormukseen, jota koristi ranskankieliset sanat Toujours fidèle.
"Varmaan hyvin kalliit sormukset."
"Milgraven suvun perintöä", Scorpius sanoi hiljaa. "Toujours fidèle. Aina uskollinen. Olet varmasti joskus kuullut, kun olet tuollainen lukutoukka."
"Itseasiassa en", tyttö sanoi uhmakkaasti ja kohotti leukaansa.
"Voi, varmasti tulet kuulemaan", Scorpius sanoi ja kumartui yhtäkkiä lähemmäs. "Mutta älä huoli, Rosie. Vaikka olenkin kihloissa, en tule koskaan unohtamaan mitä tapahtui."
Ja sen sanottuaan poika kääntyi ja käveli pois. Rose tuijotti aikansa hänen peräänsä, kunnes tämä katosi nurkan taakse, ja nojautui sitten seinää vasten valuen lattialle istumaan. Huokaisten tyttö painoi kasvonsa käsiin ja antoi muiston soljua lävitseen.

"Hei c'mon, Rose, et sinä voi vielä lähteä!"
Evelynin sinisissä silmissä oli kiilto, joka paljasti tytön olevan umpikännissä. Hän roikkui Rosen käsivarressa ja pomppi ylös alas musiikin tahdissa, vaikka ei meinannutkaan pysyä pystyssä korkeissa kengissään.
"Tuota, minun on pakko. Päätä särkee", Rose valehteli ja irrotti tytön hellävaraisesti kädessään. Todellisuudessa hänen päätään ei särkenyt lainkaan, mutta Kolme luudanvartta, joka oli täynnä viidesluokkalaisia juhlimassa V.I.P-kokeiden päättymistä, ei tuntunut sillä hetkellä hänen paikaltaan. Oli viimeinen viikonloppu ennen kesäloman alkua, ja Rose halusi kerrankin pakata ajoissa.
"Ota vähän tätä niin kipu katoaa", Evelyn jatkoi uikuttamistaan ja tarjosi lasia, joka oli täynnä tuliviskiä.
"Ei kiitos."
Rose työntyi Evelynin ohi ja astui raikkaaseen ulkoilmaan vetäen keuhkot täyteen happea. Sisällä oli niin tunkkainen ilma, että hän olisi pyörtynyt minä hetkenä hyvänsä, jos olisi jäänyt sinne vielä hetkeksikään.
Sitten tyttö huomasi, että ei ollutkaan yksin ulkona. Muutaman metrin päässä seisoi Scorpius Malfoy, joka poltti tupakkaansa rennosti seinään nojaillen katsellen samalla Rosea.
He kaksi eivät oikeastaan olleet koskaan tulleet toimeen erityisen hyvin, heidän välinsä olivat hieman lämmenneet, kiitos yhteisen liemien projektin, mutta yhtäkkiä Rose vain avasi suunsa.
"Heitätkö minulle yhden?" hän kysyi ja nyökäytti tupakkaa kohti. Scorpius näytti hämmästyneeltä, mutta kaivoi askin taskustaan ja ojensi sitä tyttöä kohti, joka astui hitaasti lähemmäs.
"Tulta?" Scorpius kysyi ja odottamatta vastausta napautti tytön tupakan kärkeä taikasauvallaan, jolloin se alkoi hohtaa oranssina.
Kumpikaan ei sanonut mitään, harmaat savukiehkurat vain nousivat hitaasti ilmaan ja karkasivat tuulen mukana.
"Minä en tiennyt, että sinä poltat", Scorpius rikkoi hiljaisuuden.
"Sinä et tiedä minusta oikeastaan mitään", Rose mutisi ja puhalsi savut suustaan vilkaisten samalla poikaa, jonka jäänsinisissä silmissä välähti. Yhtäkkiä poika kiepautti tytön ympäri ja painoi hänet seinää vasten, laskien kätensä pään molemmille puolille niin, että Rose ei pystynyt liikkumaan.
Siinä hetkessä, kun jäänsiniset silmät kohtasivat ruskeat, oli jotain erikoista. Kumpikaan ei pystynyt tekemään mitään, ennen kuin he aivan yhtä aikaa kumartuivat hieman lähemmäs toisiaan ja painoivat huulensa yhteen.
Se oli pitkä ja intohimoinen suudelma, joka maistui tupakalle ja kermakaljalle. Kun he vihdoin irrottautuivat toisistaan, Rose käytti Scorpiuksen hämmennystä hyväkseen ja livahti pois tämän käsien välistä.
"Sinulla on muuten huulipunaa suupielessä", hän sanoi ennen kuin lähti kävelemään kohti Tylypahkaa, jättäen pojan seisomaan yksin Kolmen luudanvarren eteen.


"Toujours fidèle", Rose kuiskasi ääneen ja nosti pään käsistään tuijottaen käytävän seinää. Kun tarkemmin ajatteli, nimi kuulosti tutulta.
"Toujours fidèle", hän toisti ja pomppasi seisomaan. "Ikuisesti uskollinen..."
Jotenkin automaattisesti tytön askeleet lähtivät viemään häntä kohti kirjastoa. Siellä oli rauhallista siihen aikaan päivästä, jos lukuun ei otettu kloonikolmikkoa, jotka istuivat keskellä kirjastoa, pyöreässä pöydässä ja juoruilivat päät yhteen painettuina.
Kirjastonhoitaja oli melko uusi töissään, hän oli keski-ikäinen naisihminen, joka oli myös äärimmäisen utelias. Heti kuullessaan oven kolahduksen hän ilmestyi hyllyjen välistä ja hymyili Roselle säkenöivästi.
"Neiti Weasley", hän kuiskasi ilahtuneesti. "Kuinka voin auttaa?"
"Tuota, haluaisin tietää onko täällä kirjaa, joka kertoisi vanhoista koruista", Rose mutisi ja irvisti sisäisesti, kun tajusi kiinnittäneensä kloonikolmikon huomion itseensä.
"Vanhoista koruista", kirjastonhoitaja Austen sanoi ja kurtisti kulmiaan. "Mihin sinä sellaista tarvitset?"
"Taustatietoa", Rose sanoi epämääräisesti. "Yhteen koulujuttuun."
Nainen katosi hyllyjen väliin itsekseen mutisten ja palasi takaisin paksun, smaragdinvihreän kirjan kanssa, jonka kanteen oli kirjoitettu kultaisin kirjaimin: Taikakorut kautta aikain.
"Löydät luultavasti täältä etsimäsi", kirjastonhoitaja sanoi hymyillen ja ojensi kirjan Roselle, joka livautti sen kiireesti laukkuunsa.
"Kiitos oikein paljon, taas kerran", hän lausui ystävällisesti ja ehti melkein ovelle, kun kloonikolmikko oli jo hänen kannoillaan.
"Rose!" Destiny hihkaisi ja pujottautui hänen käsikynkkäänsä.
"Mitä sinä oikein lainasit?" Evelyn kysyi ja pujottautui toiseen käteen.
"Koulujuttuja", Rose huokaisi ja mietti kirousta, jolla pääsisi tytöistä helpoiten eroon.
"Näytä nyt", Christina kehräsi ja hymyili oikein kauniisti.
"Ei tässä ole yhtään mitään kiinnostavaa", Rose sanoi ja vilkaisi kaikkia kolmea vuorotellen. "Etsin tietoa Rowena Korpinkynnen diadeemistä."
Tytöt näyttivät epäileviltä mutta Evelyn ja Destiny irrottivat otteensa ja Christina pysähtyi kallistaen päätään aavistuksen.
"Miksi ihmeessä?"
"Koulujuttuja", Rose sanoi jo hieman kiukkuisemmin. "Joten, jos sallitte..?"
Ja vastausta odottamatta hän kiihdytti askeliaan ja marssi pois kloonikolmikon luota.

xoxo

' Toujours fidèle ~ Aina uskollinen, on sormuspari, jonka arvellaan olleen olemassa jo itse Merlinin aikoihin. Näitä kahta sormusta, näyttävää timanttia ja yksinkertaista hopeista, yhdistää loitsu, joka kirjaimellisesti pakottaa sormusten kantajat olemaan uskollisia toisilleen. Sormuksia on kautta aikain käytetty ns. "pakotetuissa avioliitoissa", jotta puolisot eivät pääsisi pettämään toisiaan ja saattamaan suvun kunniaa vaaraan. Sormusta ei saa irti sormesta niin kauan kun lumous on voimassa.
Sormuksen lumous on kuitenkin särjettävissä, aidolla, ikuisella rakkaudella. Jos sormuksen kantaja tapaa ihmisen, johon rakastuu täysin ylitse pääsemättömästi, sormus sallii kantajan suudella tätä henkilöä, ja irtoaa kantajan sormesta. '


Rose painautui huokaisten nojatuolin selkänojaa vasten ja luki pienen tekstinpätkän uudestaan läpi. Sivua vielä koristi kuva kahdesta varsin tutusta sormuksesta; Sophien massiivisesta timantista ja Scorpiuksen yksinkertaisesta hopeisesta.
"Mitä sinä teet?"
Rose ei ehtinyt sulkea kirjaansa, kun Albus jo istahti hänen tuolinsa käsinojalle ja nappasi opuksen serkkunsa kädestä.
"Toujours fidèle", hän lausui ranskaa kammottavasti. "Hei, eikös tuo ole Sophien sormus?"
Tyttö kohautti olkiaan mahdollisimman viattoman näköisesti ja yritti napata kirjaa takaisin itselleen, mutta serkku vetäisi sen kauemmas.
"Sinä siis olet saanut selville, kuka Sophien kihlattu on?"
Rosen oli aivan mahdoton valehdella Albukselle, poika tajusi hänen huijauksensa aina heti, joten tyttö tyytyi nyökkäämään silmiään pyöritellen.
"No, kuka?"
"Scorpius Malfoy", Rose lausui nimen hitaasti ja seurasi samalla Albuksen reaktiota. Pojan kulmat kohosivat aavistuksen ja hän avasi suunsa, aivan kuin sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten taas näyttäen mietteliäältä.
"Scorpius Malfoy", Albuskin maisteli nimeä suussaan ja antoi katseensa vaeltaa takaisin kirjaan, jota piti käsissään. "Mahtaa olla ankea tulevaisuus tuollaisen sormuksen kanssa."
"Idiootti", Rose naurahti ja tönäisi pojan alas käsinojaltaan napaten kirjan samalla itselleen. Huolellisesti hän sulki sen ja tunki laukkuunsa vannoen palauttavansa sen heti, kun mahdollista.
Hiljaa mielessään tyttö vannoi, että ei puuttuisi Scorpius Malfoyn ja Sophie Milgraven asioihin millään tavalla.

---------------------------------------------
« Viimeksi muokattu: 18.05.2015 02:22:50 kirjoittanut Kaapo »
Empty minds make the most noice.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
2.luku-Tanssiaiset
Joulukuu


Syksy kääntyi hitaasti talveksi ja maa sai kauniin valkoisen lumipeitteen, joka hautasi alleen märät lehdet ja vihreän nurmikon.
Tylyahon kylä, oli kuin suoraan postikortista. Lumi oli peittänyt tiet ja talot, ja kaikki rakennukset oli koristeltu jouluvaloilla. Eräässä kadunkulmassa seisoi lapsikuoro laulamassa kauneimpia joululauluja ja näyteikkunat olivat täynnä jouluisia mainoksia, jotka ylistivät kauden parhaita lahjaideoita.
Rose Weasley seisoi erään juhlakaapuja myyvän liikkeen ulkopuolella ja vilkuili levottomasti erään rakennuksen seinässä roikkuvaa suurta kelloa. Koska Albus oli jokavuotisen flunssaepidemian kourissa, Rose oli lähtenyt Tylyahoon joululahjaostoksille toisen serkkunsa, Albuksen pikkusiskon Lilyn ja tämän parhaan ystävän Violan kanssa. Tytöt olivat ehdottomasti halunneet mennä katselemaan juhlakaapuja joulutanssiaisia varten, mutta Rosea ajatus täyteen ahdetusta kaupasta lähinnä ahdisti, joten hän jäi seisomaan ulos pakkaseen. Ilmeisesti se oli huono idea, nimittäin tytöt olivat viipyneet jo kaksikymmentä minuuttia, eivätkä varmasti tulisi vielä lähiaikoina.
"Lähdetkö kahville?"
Rose hengähti syvään ja hänen suustaan karkasi ilmaan höyryä. Tyttö kääntyi hitaasti ympäri ja kohtasi Scorpiuksen sinisen katseen. Poika oli pukeutunut pelkkään nahkatakkiin, hänellä ei ollut lapasia eikä pipoa, ja platinanvaaleita hiuksia koristi lumihiutaleet.
"Yksinkö sinä täällä olet?" Rose vastasi kysymykseen kysymyksellä.
Scorpius irvisti ja pyöritteli päätään.
"Sophie lähti jonnekin, meillä oli tapaaminen äitien kanssa", poika kertoi. "Tarkastuskäynti."
"Ai, että vieläkö sormukset ovat sormessa?" tyttö kysäisi viattomasti hymyillen.
Scorpius vilkaisi Rosea ja hymähti.
"Sinä olet ilmeisesti selvittänyt näiden sormusten salaisuuden."
"Niinkin voi sanoa."
Hetkeksi kaksikon välille lankesi hiljaisuus, ennen kuin poika taas avasi suunsa.
"No mutta mitä sanot siitä kahvista? Vai oletko menossa ostamaan mekkoa joulutanssiaisiin?" hän kysyi ja nyökäytti liikkeen suuntaan.
"Eihän minulle ole edes paria", Rose tuhahti hieman katkerasti. "Kahvi kuulostaa ihan hyvältä, minä käyn sanomassa Lilylle..."
Tyttö livahti liikkeeseen ja palasi melkein heti takaisin ulos nyökäyttäen, että he voisivat mennä.
"Sinä menet varmaan Sophien kanssa?" Rose jatkoi keskustelua tanssiaisista, kun he lähtivät kävelemään kohti juuri avattua ja hieman syrjemmässä sijaitsevaa kahvilaa. Siellä ei käynyt niin paljon ihmisiä kun Kolmessa luudanvarressa, joten siellä saattoi olla hetken jopa rauhassa.
"Totta kai", Scorpius vastasi kuulostamatta kovin iloiselta. "Sehän olisi täysin epäsopivaa mennä jonkun muun, kuin kihlattunsa kanssa."
"Miksi sinä sitten menit kihloihin, jos et halunnut?" tyttö uteli kiinnostuneena.
"Kukaan ei kysynyt minulta", poika huomautti ja avasi herrasmiesmäisesti kahvilan oven päästäen Rosen edellään sisään. "Äiti kutsui Sophien meille koko kesäksi ja pakotti minut viihdyttämään tyttöä jatkuvasti. Vähän ennen koulun alkua, meille ilmoitettiin, että olimme kihloissa ja vaihdoimme sormuksia. Ei niin onnellinen loppu."
Rose istahti pöydän ääreen ja kuoriutui ulos paksusta toppatakistaan vilkuillen samalla poikaa, joka pyöritteli suolasirotinta käsissään.
"Sinäkö sitten elät loppuelämäsi Sophien kanssa?"
"Niin ilmeisesti, ellen löydä elämäni rakkautta."
Scorpius vilkaisi tyttöä pöydän yli ja tämä punastui kevyesti painaen katseensa syliinsä. Hän pyyhkäisi muutaman olemattoman murusen pois housuiltaan ja kohotti taas katseensa pojan silmiin.
"Eikö sinulla ole yhtään kylmä?"
Scorpius naurahti, mutta ei kerennyt vastata, kun tarjoilija jo pyyhälsi paikalle leijuttaen tarjotinta ilmassa.
"No hei", tämä nuori tyttö täräytti kovaan ääneen. "Mitäs laitetaan?"
"Tuota, kahvi ja...?" poika katsoi kysyvästi Rosea.
"Kaakao, kiitos", tyttö lausui ja hymyili tarjoilijalle ystävällisesti.
"Ookoo..." tarjoilija mumisi kirjaten tilaukset vihkoonsa. "Tulee ihan kohta."
Sitten hän liihotti pois tarjottimensa kanssa.
Suuren lasi-ikkunan taakse ilmestyi kolme tuttua naamaa ja Rose kääntyi kiireesti katsomaan täysin vastakkaiseen suuntaan.
"Voi itku, älä katso ikkunaan", tyttö mutisi Scorpiukselle, joka kohotti kysyvästi kulmiaan. "Siellä on kloonikolmikko, koko Tylypahkan pahimmat juorukellot."
"Ai Christina, Destiny ja Evelyn?" poika kysyi virnuillen. "Kiitos heidän, koko hemmetin koulu tietää että minä ja Sophie..."
"Jep", Rose kiirehti keskeyttämään. "Varsinaisia kiusankappaleita."
Valitettavasti tytöt olivat jo huomanneet Rosen ja kiirehtivät sisälle kahvilaan ovikellon kilistessä iloisesti.
"Rosie!" Christina hihkaisi ja kumartui suukottamaan ilmaa tytön molempien poskien vierestä.
"Kuinka hauskaa nähdä sinua täällä", Destiny sanoi ja vilkaisi merkitsevästi Scorpiusta, joka ei ollut huomaavinaankaan.
"Missäs Sophie on?" Evelyn kysyi ja katseli ympärilleen kuin odottaen tytön ilmestyvän pöydän alta tai tuolin takaa.
Tarjoilija ilmestyi taas leijuvan tarjottimensa kanssa ja laski juomat Rosen ja Scorpiuksen eteen, joten kloonikolmikko joutui väistymään.
"Nähdään myöhemmin!" Evelyn vielä huikkasi olkansa yli ja he katosivat vuorotellen valkoiseen ulkoilmaan.
Rose veti kaakaon rauhoittavaa tuoksua sisäänsä ja huokaisi syvään. Tuntui epätodelliselta istua lämpimässä kahvilassa, kun ulkona lumihiutaleet taas alkoivat leijailla maahan, kuuma kaakao edessään ja Scorpius Malfoy pöydän toisella puolella. Kumpikaan ei puhunut mitään, kunnes Scorpius nousi ja ilmoitti käyvänsä vessassa.
Poika oli juuri ja juuri ehtinyt kadota näkyvistä, kun Rose kuuli äänen selkänsä takaa.
"Tuota, Rose?"
Tytön vierelle ilmestyi ruskeahiuksinen ja vihreäsilmäinen kuudesluokkalainen korpinkynsi, Ethan Fox. Poika näytti hermostuneelta ja suki hiuksiaan jatkuvasti taaksepäin.
"Hei Ethan", Rose sanoi ja hymyili ystävällisesti.
"Oletko yksin?" Ethan kysyi ja vilkasi Scorpiuksen kahvikuppia, joka oli jo juotu tyhjäksi. "Ai, etpä tietenkään..."
"Oliko sinulla jotain asiaa?" tyttö kysyi mahdollisimman hienovaraisesti. Poika karahti punaiseksi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.
"Minä vaan sitä, että... Tuota... Haluaisitko sinä lähteä joulutanssiaisiin kanssani?"
Rose tuijotti Ethania hämmästyneenä. Poika oli ehdottomasti yksi koulun tavoitelluimmista pojista, miksi tämä halusi lähteä juuri hänen kanssaan tanssiaisiin?
"Minä..." tyttö aloitti ja hymyili taas leveästi. "Mielelläni."
Ethan rentoutui silminnähden. Hänkin uskaltautui hymyilemään ja huokaisi helpottuneena.
"Mahtavaa. Nähdään huomenna!"
Poika palasi sinne mistä oli tullutkin, ja Scorpius ilmestyi melkein samantien takaisin omalle paikalleen.
"Sinulle taisi tulla mekko-ostoksia", poika huomautti tietäväisesti hymyillen ja nousi seisomaan kumartuen hieman pöydän yli Rosea kohti. "Toivottavasti neiti suo minulle ainakin yhden tanssin."
Hän sipaisi kevyesti tytön poskea ja paineli ulos lumisateeseen kadoten pian jonnekin hiutaleiden sekaan.
'Hän ei kertonut, oliko hänellä kylmä', Rose ajatteli ja kohotti kaakaokupin huulilleen kulauttaen sen tyhjäksi. Sitten tyttökin nousi, heitti takin päälleen ja lähti metsästämään itselleen unelmiensa tanssiaismekkoa.

xoxo

"Saanko luvan, neiti?"
Rose tirskahti Scorpiuksen viralliselle käytökselle, mutta vakavoitui sitten ja nyökkäsi kopeasti.
"Tottakai, arvon herra."
Scorpius ojensi käsikynkkäänsä ja Rose pujottautui siihen vilkaisten Ethania, joka näytti varsin happamalta, mutta kuitenkin niin komealta mustassa juhlaviitassaan.
"Älä revi pelihousujasi, vai pitäisikö sanoa juhlahousujasi, Fox", Scorpius huikkasi hymyillen. "Palautan neitosen ennen keskiyötä ja ehdottoman hyvässä kunnossa, meillä on vähän bisneksiä."
Rose pyöräytti silmiään ja kääntyi myös parinsa puoleen.
"Minä tulen ihan kohta takaisin, Ethan", hän sanoi ja hymyili, johon poika vastasi hieman laimeasti, mutta vastasi kuitenkin.
Scorpius ohjasi tanssiparinsa muiden parien keskelle ja pyöräytti hänet kerran ympäri.
"Minnes sinä kihlattusi jätit?" Rose kysyi uteliaana painautuessaan vaaleaa poikaa vasten musiikin alkaessa. Scorpius irvisti ja huitaisi epämääräisesti tarjoilupöydän suuntaan.
"Hän lähti hakemaan juomista ja juoruilemaan. Enkä minä haluaisi nyt puhua Sophiesta."
"Vaan?"
"Meistä."
Rose räpytteli hämmentyneenä silmiään ja katsoi Scorpiusta, joka tuijotti vakavana takaisin.
"Mistä meistä?"
"Siinäpä se ongelma onkin", poika huokaisi. "Siitä asti kun me suutelimme, olen halunnut lisää. Ja lisää ja lisää ja lisää. Minä haluan sinut, Rosie."
Tytöstä tuntui, että hän ei saisi henkeä. Ihmiset pyörivät hänen ympärillään, nauroivat ja juttelivat, mutta tytön päässä kaikui lause: "Minä haluan sinut, Rosie."
"Sinun sormuksesi taitaa hieman vaikeuttaa asioita", Rose henkäisi ja sipaisi nutturasta karanneen kiharan korvansa taakse. "Aina uskollinen, vai miten se oli?"
Scorpiuksen katse tummui ja hän painoi tytön hieman lujemmin itseään vasten.
"Sinussa on potentiaalia, Rose. Sinä voisit hyvinkin olla sellainen tyttö, ketä rakastaisin koko loppu elämäni."
"Scorpius..."
"Minä en lopettanut vielä", poika huomautti ja vilkaisi tarjoilupöydälle päin, jossa Sophie jutteli ystävänsä kanssa timanttisormus valoissa välkkyen. "Tässä on vaan pieni ongelma."
"Tässä on monta aika isoa ongelmaa", Rose kivahti vahingossa hieman ilkeämmin kuin oli tarkoitus. "Malfoy ja Milgrave voisi toimiakin, mutta että Malfoy ja Weasley? Sinun vanhempasi tappaisivat sinut, samoin minun isäni. Sitten tuo sormus... Voisitko sinä muka olla minuun täysin ylitsepääsemättömän rakastunut? Mieti nyt, minä olen Weasley!"
Kappale alkoi loppua ja parit irrottautuivat toisistaan, samoin Rose ja Scorpius. He tuijottivat toisiaan tanssisalin himmeässä valaistuksessa, ennen kuin Scorpius hymyili katkerasti.
"Sinä olet oikeassa, Weasley. Mutta älä unohda, mitä minä sanoin."
Poika lähti jo kävelemään kohti Sophieta, ennen kuin kääntyi.
"Sinä näytät muuten todella kauniilta tänään", hän lisäsi. "Todella kauniilta..."
Ja niin Scorpius käveli ulos Rose Weasleyn elämästä.
Heti pojan mentyä Ethan ryntäsi tanssilattialle parinsa luokse.
"Mitä Malfoy sinusta halusi?" Ethan uteli vetäessään Rosen käsivarsilleen. Tyttö ei hetkeen keksinyt mitä vastaisi, ennen kuin vain pudisteli päätään.
"Hän halusi tanssia", Rose vastasi ja katsoi, miten Scorpius johdatteli Sophien ulos salista. "Vain yhden tanssin."
Ethan hymyili ja kun hän kumartui suutelemaan Rosea, tyttö ei estellyt vaan vastasi suudelmaan toivoen, että voisi vielä joskus tehdä saman Scorpiuksen kanssa.

---------------------------------------------------------
Empty minds make the most noice.

Fulnum

  • ***
  • Viestejä: 43
  • Expecto Patronum
Vs: Rakkaus ei koskaan katoa (Rose/Scorpius, k-13) Luvut 2/3
« Vastaus #2 : 08.08.2011 14:57:13 »
j a t k o a! Hyvin kirjoitat, en kyllä huomannut yhtää virhettä, tai sitten olin niin ficin lumoissa!:)

Fulnum
i don't tell anybody about the way you hold  my hand

1997-2011 Kiitos!

All was well.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
Vs: Rakkaus ei koskaan katoa (Rose/Scorpius, k-13) Luvut 2/3
« Vastaus #3 : 08.08.2011 18:06:06 »
Fulnum: Kiitos kovasti kommentista, ihanaa kun joku edes viitsi kommentoida (: Kiva kun tykkäsit :)

Ja kolmas (ja viimeinen luku) tulee sitten tässä, ja lisäksi aloittelin epilogia joka todennäköisesti julkaistaan mutta sitä en voi vielä luvata. Enjoy!

----------------------------

3.luku-Lopun alkua
Huhtikuu


Oli asioita, joista Rose ei halunnut puhua. Niihin kuului esimerkiksi huonosti menneet kokeet tai liian vaikeat kotitehtävät. Sitten oli asioita, joista hän ei kerta kaikkiaan voinut puhua. Niihin kuului muunmuassa Scorpius Malfoy.
Rose ei voinut sanoa olevansa sinä keväänä erityisen onnellinen. Vaikka hänellä oli Ethan, poika lähinnä ärsytti häntä, ei lainkaan saanut leijailemaan pilvissä, kuten kunnon poikaystävän kuului. Hänellä oli Albus, joka kyllä aavisti, että serkkutytöllä ei ollut kaikki kunnossa, mutta poika ei saanut koskaan tyydyttävää vastausta uteluihin. Hänellä oli Christina, Destiny ja Evelyn, jotka pitivät hänet ajan tasalla Tylypahkan juoruissa ja saivat typerillä jutuillaan unohtamaan Scorpiuksen ja tämän siniset silmät edes hetkeksi. Ehkä Rose siksi hakeutui yhä uudestaan ja uudestaan tämän kloonikolmikon seuraan.
"Hääpäivä on varmistunut!" Christina kihisi yhtenä aamuna rynnätessään Suureen saliin posket innosta hehkuen. "Scorpiuksen ja Sophien."
"Oo", Evelyn innostui. "No milloin?"
"Kesälomalla", Christina jatkoi kiihtyneenä. "Kun kesä on kuumin, aivan keskellä kesää!"
Rose työnsi liian paljon puuroa suuhunsa, mutta kukaan kloonikolmikosta ei kuullut hänet yskimistään juoruilin läpi. Niinpä tyttö nousi ja asteli itsekseen ulos salista.

xoxo

"Minä en halua ruusuja!"
Rose hätkähti. Oli aivan normaali Tylyaho-viikonloppu, vieläpä varsin kaunis sellainen, aurinko paistoi ja oli pitkästä aikaa yllättävän lämmintä. Rose oli lähtenyt tällä kertaa aivan itsekseen täydentämään suklaavarastoja ja ostamaan itselleen jotain kivaa, ennen kuin kesäloma alkaisi. Tuttu ääni kuitenkin sai hänet jähmettymään keskelle katua ja hetken katseltuaan hän näki Scorpiuksen ja tämän vaaleahiuksisen äidin läheisen kukkakaupan edessä.
"Jokaisissa häissä on ruusuja, Scorpius", rouva Malfoy sanoi turhautuneella äänellä. "Katso, näitä punaisia ja - "
Scorpiuksen katse osui yhtäkkiä Roseen ja hetken he vaan tuijottivat toisiaan, keskellä kaikista vilkkainta iltapäiväruuhkaa.
"Minä en halua omiin häihini yhtäkään ruusua", poika kuiskasi kuuluvalla äänellä. "En yhtäkään."
Sitten hän käänsi selkänsä Roselle, joka jäi vielä pitkäksi aikaa seisomaan paikoilleen ja toivoi, että joku kone jyräisi hänen päältään tai joku hullu vain yksinkertaisesti tappaisi hänet.

xoxo

Rose ei ollut koskaan varsinaisesti jutellut Sophien kanssa, vaikka he samassa makuusalissa nukkuivatkin. Kirjaimellisesti vain nukkuivat, Sophieta ei näkynyt siellä muutoin kun illalla, jolloin hän paineli suoraan nukkumaan sanomatta sanaakaan.
Nyt tämä tyttö seisoi hänen edessään, vaaleat hiukset siistille poninhännälle kietaistuna, odottaen, että Rose laskisi kirjan käsistään.
Rose vain vilkaisi tyttöä kysyvästi, ennen kuin painoi katseensa kirjaan ja käänsi sivua.
"Rose", Sophie sanoi. Hänen äänessään oli lievä ranskalainen korostus, ehkä hän puhui äidinkielenään ranskaa.
"No?" toinen tyttö kysyi kohottamatta katsestaan. Hänen katseensa liukui tekstin yli mutta sanat eivät jääneet hänen mieleensä, eikä hän edes ymmärtänyt, mistä lauseet kertoivat.
"Minä en tiedä, onko Scorpius kutsunut sinua häihimme, mutta - "
"Voi, älä turhaan huolehdi", Rose kiirehti sanomaan tekaistun herttaisesti. "Viimeksi kun kuulin hänen puhuvan, hän sanoi, että ei halua häihinsä yhtäkään ruusua."
Sophien otsa rypistyi ja hän nyrpisti nenäänsä, ilmiselvästi tyttö ei pitänyt keskeytyksistä.
"Mutta", hän jatkoi ja ranskalainen korostus voimistui, kun hän kiihtyi. "Jos hän kutsuu, minä pyydän, että sinä et tule. Ei, minä vaadin, että sinä et tule. Kukaan ei kaipaa sinua pilaamaan tunnelmaa."
"Pelkäätkö sinä?" Rose sähähti yhtäkkiä ja paiskasi kirjan kiinni. "Pelkäätkö sinä, että vien unelmiesi miehen?"
Sophien sinisiin silmiin nousi jäätävä katse.
"Idiot", hän tiuskaisi ranskaksi. "Scorpius Malfoy on paras aviomies, kenet voin saada, tämä on paras naimakauppa ikinä, etkä sinä pilaa sitä!"
Vaalea poninhäntä hulmahti, kun hän kääntyi ja lähti marssimaan muotokuva-aukkoa kohti.
"Naimakauppa?" Rose huikkasi hänen peräänsä. "Millä vuosisadalla sinä elät? Naimakaupat ovat niin viime kautta!"
Vastaukseksi muotokuva paiskattiin kiinni niin kovasi, että Lihava leidi kiljaisi närkästyneenä.

xoxo

"Scorpius!"
Poika pysähtyi, tosin kovin vastahakoisesti.
"No mitä, Rose?"
Tyttö oli hengästynyt juostuaan pojan perässä pitkin käytäviä, mutta silti hän onnistui henkäisemään muutaman sanan suustaan.
"Minä muistan, mitä sinä sanoit."
Scorpius näytti närkästyneeltä, mutta myös hieman uteliaalta.
"Mitä siitä?"
"Että minä voisin olla tyttö, ketä rakastaisit koko loppuelämäsi", Rose sanoi ja sai hengityksensä vähän tasaantumaan. "Scorpius, sinä et voi mennä naimisiin Sophien kanssa."
Poika jopa hymyili hieman, tosin ei kovin iloisesti.
"Voi Rose, häät on jo melkein kokonaan järjestelty, nytkö minä sitten sanon, että en halua? Ja vaikka en halua, minun mielipiteelläni ei ole merkitystä. Joten, jatketaan niin kuin tähänkin päivään asti."
Poika kääntyi lähteäkseen, mutta Rose nappasi hänen käsivarrestaan kiinni.
"Mutta - "
"Rose, sinulla on Ethan, minulla on Sophie. Yritetään unohtaa toisemme, okei?"
Hän teki samoin kuin kahvilassa, kumartui hieman lähemmäs ja sipaisi kevyesti tytön poskea, ennen kuin käveli tiehensä.

xoxo

Kevät kulki kuin sumussa, huhtikuu kääntyi toukokuuksi ja loppukokeet painoivat päälle. Kerrankin Rose oli onnellinen kaikesta työmäärästä; mitä enemmän hän luki kokeisiin, sitä vähemmän hänelle jäi aikaa ajatella Scorpiusta ja tämän tulevia häitä. Tyttö luki niin paljon, että osasi koulukirjat jo melkein ulkoa sekä etu-, että takaperin ja harjoitteli erilaisia loitsuja ja kirouksia niin, että kaatui illalla lopen uupuneena sänkyynsä ja nukahti heti.
Juuri ennen ensimmäisten kokeiden alkua, Albus liittyi serkunsa seuraan huolestuneena.
"Sinä näytät tosi väsyneeltä, Rose", poika sanoi huolestuneena.
"Aijaa", tyttö sanoi välinpitämättömästi. "Kuule, Al, olisi kiva rupatella mutta minä luen kokeisiin ja - "
"Minä olen kuullut vähän juttua", hänen serkkunsa keskeytti pieni närkästys äänessään. "Sinä kuulemma luet yömyöhään ja aloitat heti aamulla, etkä tee vapaa-aikana muuta kuin harjoittelet loitsuja ja - "
"Ethanko sinulle kertoi?" Rose tiuskaisi. "Vai kloonikolmikko?"
"Sillä ei ole väliä!" Albus tiuskaisi takaisin. "Tajuatko sinä, että palat tuota menoa ihan loppuun?"
"Minä en välitä", tyttö sanoi jo rauhallisemmalla äänellä ja nosti kirjan kasvojensa tasolle. "Ja minulla on nyt tekemistä."
Aivan yhtäkkiä kirja tempaistiin hänen kädestään ja viskattiin toiseen päähän oleskeluhuonetta.
"Rose", Albus sanoi ja kumartui lähemmäs serkkuaan tuijottaen häntä vihreillä silmillään. "Nyt sinä kerrot, mikä sinua vaivaa. Olet ollut joulutanssiaisista lähtien tosi omituinen, minä olen huolissani sinusta. Hugo on huolissaan sinusta, Ethan on huolissaan sinusta, jopa sinun vanhempasi - "
"Oletko sinä kertonut vanhemmilleni?" Rose kiekaisi. "Mitä sinä heille sanoit? Että valmistaudun kokeisiin?"
"Pitääkö minun hommata totuusseerumia vai kerrotko ilman sitä?"
Tyttö hiljeni ja hänen kasvonsa valahtivat ihan kalpeiksi, mikä korosti tummia silmänalusia.
"Ei minua mikään vaivaa. Kevätväsymys."
"Tämä liittyy jotenkin Sophieen, eikö niin? Kuulin, että olitte riidelleet täällä oleskeluhuoneessa."
Rose katsoi serkkunsa vihreitä silmiä ennen kuin pudisti päätään.
"Albus, minä olen rakastunut", hän kuiskasi.
"Ethankin rakastaa sinua, mikä ongelma teillä on?"
"Ei, en Ethaniin. Scorpiukseen, Scorpius Malfoyhin."
Ja sen sanottuaan tyttö purskahti itkuun.

xoxo

"Mahtavia uutisia, taas kerran", Christina julisti ja istahti tupapöydän ääreen, pysymättä kuitenkaan sekuntiakaan paikoillaan. "Hääkutsut lähetetään tänään ja hyvällä tuurilla mekin saamme omamme, olemmehan me sentään asuneet Sophien kanssa samassa makuusalissa ikuisuuden ja häistä on tulossa valtavat!"
Rose uskalsi epäillä, että kukaan heidän makuusalistaan ei saisi kutsua, mutta hän piti ajatuksensa omana tietonaan.
"Mistä sinä sen tiedät?" hän sen sijaan kysyi ja kohotti kiinnostuneena kulmiaan.
"Kuulin kun Sophie jutteli ystäviensä kanssa", Christina ilmoitti ylpeänä. "Isadora ja Catherine ovat itseasiassa hänen kaasojaan. Mutta, Sophie puhui miten Scorpiuksen tehtävänä on lähettää kutsukortit kaikille, hän ilmeisesti hoitaa asian pöllötornissa seitsemältä. Näettekö, heidän häissään kaikki on niin tiukasti aikataulutettua, mutta - "
Rose sulki korvansa tyttöjen höpötykseltä ja tuijotti kultaista lautastaan, joka oli täynnä ruokaa. Äsken hän oli vielä ollut nälkäinen, mutta se oli väistynyt kylmän kuvotuksen tieltä. Tyttö nousi seisomaan ja kuuli vain etäisesti Destinyn äänen, kun tämä ihmetteli minne hän oli menossa, mutta Rose ei vastannut.
Hän oli jo ovella.

xoxo

Rose oli pöllötornissa tasan viisi yli seitsemän. Hän oli hengästynyt juostuaan koko matkan oleskeluhuoneesta asti ja hänen jalkansa tärisivät satojen ja taas satojen portaiden nousemisesta. Vilkaistuaan kelloaan pöllötornin ovella, kylmä kauhu täytti hänen mielensä; hän oli myöhässä, Scorpius oli ehtinyt jo lähettää kutsut ja sadat noidat ja velhot ilmottautuivat innokkaana vuosisadan hääjuhlaan.
Silti Rose ei luovuttanut, vaan tönäisi oven auki ja astahti korkeaan, ympyrän muotoiseen huoneeseen, jonka lasittomista ikkunoista näki koko Tylypahkan tilukset ja vielä kauemmaksikin. Yhden ikkunan ääressä seisoi Scorpius, paksu nippu kirjekuoria käsissään, tuijottamassa jonnekin kaukaisuuteen lievästi ahdistuneen näköisenä.
Jostain syystä pojan ilme sai Rosen raivostumaan.
"Onko reilua", hänen äänensä kajahti huoneessa ja Scorpius hätkähti. "Että heti kun löydän itselleni sen oikean ja sen hiton sopivan miehen, hänellä on sormessaan joku helvetin sormus joka pilaa kaiken?"
"Mitäs sinä täällä teet?" Scorpius kysyi, mutta Rose ei ehtinyt vastata.
"Minusta se on syvältä, S-Y-V-Ä-L-T-Ä ja aivan helvetin epäreilua!"
Tyttö käveli lähemmäs Scorpiusta, joka tuijotti ilmeettömästi jäänsinisillä silmillään.
"Tiedätkö, Scorp, vaikka sinun rakas Sophiesi uhkailisi minua miten paljon, minulla on vielä muutama kuukausi aikaa purkaa tuo raivostuttava kirous  ja voin vannoa sinulle, että minä en luovuta ennen kuin tuo hely irtoaa sormestasi!"
Rose lopetti raivoamisensa hengästyneenä ja tunsi itsensä yhtäkkiä niin väsyneeksi, että olisi voinut nukahtaa vaikka seisaalteen. Silti, kun Scorpius avasi suunsa sanoakseen jotain, hän painoi sormensa pojan huulille ja pudisteli päätään.
"Älä sano yhtään mitään, jooko? Minä rakastan sinua, ja en halua että sanot mitään, ennen kuin saan tehdä yhden jutun."
Ja sen sanottuaan Rose astui vielä lähemmäs ja painoi huulensa pojan huulille.
Scorpius näytti suorastaan järkyttyneeltä, kun Rose pääsi sormuksesta huolimatta niin lähelle häntä ja vielä enemmän hän järkyttyi kun tajusi pystyvänsä vastaamaan tytön suudelmaan.
He irrottautuivat toisistaan vasta kun Scorpiuksen sormus tipahti lattialle kilahduksen saattelemana. Molemmat tuijottivat sitä hetken, ennen kuin Rose kohotti katseensa Scorpiukseen.
"Sinä rakastat minua", hän kuiskasi.
"Tuota sormusta on todennäköisesti melko vaikea huijata, joten kyllä", Scorpius virnisti ja kumartui taas lähemmäs. "Minä rakastan sinua, syvästi ja aivan ylitsepääsettömästi."
Rosen kasvoille levisi leveämpi hymy kuin aikoihin kun hän kietoi kätensä Scorpiuksen kaulaan ja painoi huulensa uudelleen pojan huulille.

End

------------------------------
Empty minds make the most noice.

jennamursu

  • Vieras
Oi kun oli suloinen. :) Olisin mielelläni lukenut vielä lisää siitä, mitä Sophie ja Scorpiuksen vanhemmat olisivat sanoneet tuosta, mutta ehkä on ihan hyvä jättää tähän, lopun voi sitten kuvitella itse. :D

Oliver Wood

  • Vieras
Iha paras  :)

Fulnum

  • ***
  • Viestejä: 43
  • Expecto Patronum
Paras! :) Olis mukava lukee vielä vähän jatkoakin:)

fulnum
i don't tell anybody about the way you hold  my hand

1997-2011 Kiitos!

All was well.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
Oi, kiitos tositositosi kovasti kommenteista, kiva kun tykkäsitte (:
Epilogi on vielä työn alla mutta se todennäköisesti valmistuu kun pääsen taas kirjoittamaan kunnolla, joten kärsivällisyyttä (;
Empty minds make the most noice.

Kukkaiskeiju

  • ***
  • Viestejä: 23
Ooi, tää oli todella ihana! Todella söpöä, selvästikin syvää rakkautta. Loppu on todella ihana.
Lainaus
"Jokaisissa häissä on ruusuja, Scorpius", rouva Malfoy sanoi turhautuneella äänellä. "Katso, näitä punaisia ja - "
Scorpiuksen katse osui yhtäkkiä Roseen ja hetken he vaan tuijottivat toisiaan, keskellä kaikista vilkkainta iltapäiväruuhkaa.
"Minä en halua omiin häihini yhtäkään ruusua", poika kuiskasi kuuluvalla äänellä. "En yhtäkään."

Hui. Toi oli tosi hieno kohta. En osaa sanoa muuta siitä, mutta oli kuitenkin pakko vaan lainata se  ;)

Ihan vaan satunnaisia kirjoitusvirheitä löytyi, että hyvä.
Odotan innolla epilogia  :D

NeitiMusta

  • ***
  • Viestejä: 977
  • Hakunamatata
Awww.. Tää oli tosi ihana!! :D

Mulla on joku aivotoiminnan vajaus, koska ekan luvun jälkeen mä menin ihan paniikkiin, että entäs jos tähän ei tuukkaan jatkoa.. :D Vaikka kyllähän mä otsiskosta selvästi luin, että tää on valmis. Noh, ehkä mä vaan jäin niin koukkuun tähän ihanaiseen tarinaan, että pelkäsin tän loppuvan.. :D

Mutta sitten itse tekstiin. Mä jotenkin tykkäsin tästä tosi paljon; sormus oli aivan loistava idea. Muutenkin täytyy sanoa, että vaikka tässä oli joitain sellasia paljon käytettyjä kliseitä, niin silti tässä oli myös paljon hyviä kohtia. Ja kuitenkin, rakkaus on vähän kliseistä toisiaan, ja ne voi laittaa sen piikkiin. :D Ja sitten tykkäsin paljon siitä, että Rose ja Scorpius vaan oli toisilleen olemassa. Tai siis just sillain, että niiden välillä oli ollu se suudelma, mutta että tähän ei vedetty mukaan mitään sellasta, että ne vihaa toisiaan ja sitten ihan yhtäkkiä ne huomaa olevansa rakastuneita, ja vaikka Scop on kihloissa, niin niillä ois jotain sutinaa. :) Tykkäsin tästä tosi paljon..

Ehdottomasti epilogia kehiin. :)

NeitiMusta. :)
Kliseiden vannoutunut liittolainen! ♥

L.E

  • kultakutri
  • ***
  • Viestejä: 151
Vs: Rakkaus ei koskaan katoa (Rose/Scorpius, k-13) Luvut 3/3 !
« Vastaus #10 : 16.08.2011 15:17:56 »
Oih, täähän oli ihana! Yleensä vieroksun jostain syystä Rosen ja Scorpiuksen ikäpolvea, mutta tämä oli tosi kivasti kirjotettu ja pakko myöntää, että tykkäsin ihan ylipaljon ;)

Kaipailen tietty epilogia, tahtoisin tietää miten Weasleyt ja Malfoyt reagoi tähän kaikkeen suhdesoppaan. Ja niin, mitähän madellemoise Sophie meinaa tehdä elämällään, kun vuosisadan naimakauppa epäonnistui? ;D
The girl, who has dreams of.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
Vs: Rakkaus ei koskaan katoa (Rose/Scorpius, k-13) Luvut 3/3 !
« Vastaus #11 : 22.09.2011 21:35:48 »
Heei, kiitos taas tositositosi paljon kommenteista ja syvimmät pahoittelut että epilogin kirjoittaminen on vähän viivästynyt, jostain syystä inspiraatio on ollut vähän kateissa lähiaikoina... Mutta hei, lupaan että se on yhä työn alla ja ilmestyy joku kaunis päivä!
Sitä sitten odotellessa voitte toki kommentoida lisää, aina on ihana tietää että joku on viitsinyt lukea tämän ja jopa tykännyt... :)
Kiitos ja heei taas vaihteeksi! (:
Empty minds make the most noice.

Bosamo

  • ***
  • Viestejä: 38
  • -Love Is Forever-
Vs: Rakkaus ei koskaan katoa (Rose/Scorpius, k-13) Luvut 3/3 !
« Vastaus #12 : 20.04.2012 22:05:45 »
Rose ja Scorpius <3 Tää ficci oli tosi hyvä, vaikkakin aika lyhyt. Mä olisin myös halunnut lueka vielä että miten kaikki suhtautui tohon noiden rakastumiseen! Mutta aina ei voi voittaa =)

Rentun Ruusunen

  • Vieras
Vs: Rakkaus ei koskaan katoa (Rose/Scorpius, k-13) Luvut 3/3 !
« Vastaus #13 : 21.04.2012 11:17:51 »
Awws... Tää oli varmaan yksi ihanimmista Rose/Scorpius ficeistä, jonka olen lukenut. Toivottavasti lisäät vielä joskus sen epilogin, vaikka tän kirjottamisesta on aikaa.

Ruusunen

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
Vs: Rakkaus ei koskaan katoa (Rose/Scorpius, k-13) Luvut 3/3 !
« Vastaus #14 : 22.04.2012 19:16:14 »
Kiitos kauheasti kommenteista, Bosamo ja Rentun Ruusunen ja kiva kun tykkäsitte! :)
Ja pahoittelen kauheasti että prologi on jäänyt mutta ilouutisia, tässä tämä nyt tulisi ! :) Joten, nauttikaa ja kommentteja tietysti taas kaipailisin (:

---------------------

Epilogi
Kymmenen vuotta myöhemmin

Rose Weasleyn mielestä paras hetki häissä oli se, kun alttarilla seisova sulhanen näki morsiamensa.
Siinä hetkessä oli aina jotain erikoista. Kaikki nousivat seisomaan nähdessään morsiamen, sieltä täältä kuului ihastuneita huokaisuja ja se rakkauden määrä mikä sulhasen katseessa hehkui, sai Rosen ihon aina kananlihalle.
"Oletko sinä valmis?"
Rose hätkähti isänsä, Ronin, ääneen ja pyörähti ympäri nähdäkseen vielä itsensä peilistä. Ikkunasta huoneeseen virtaava auringonvalo sai hänen silmänsä näyttämään kirkkailta, taidokkaasti kootusta nutturasta oli karannut yksi kihara kehystämään hänen kasvojaan ja valkoisen mekon helma heilahti sulavasti.
"Rosie", Ron huokaisi ja astui sisälle huoneeseen. "Minä haluan tietää että sinä olet ihan varma tästä ennen kuin tapahtuu jotain peruuttamatonta."
Rose naurahti ja kurottui painamaan suukon isänsä poskelle. Ronille hänen ja Scorpiuksen suhde oli yhä hieman arka paikka, vaikka siitä hetkestä, kun Scorpiuksen kahlitseva kihlasormus oli kilahtanut pöllötornin lattiaan, oli kulunut jo kymmenen vuotta.
"Isä, minä olen ollut tästä varma jo viimeiset kymmenen vuotta", Rose sanoi ja katsahti kuvajaistaan vielä peilistä. "Ja tulen aina olemaan. No, mennäänkö?"
Ron onnistui virittämään huulilleen ilmeen, joka oli jotain hymyn ja irvistyksen välistä.
"Hienoa", hän sanoi ja ojensi sitten käsivarttaan tyttärelleen. "Mennään sitten."
Ennen saliin astumista kaksikko pysähtyi suljettujen ovien taakse ja Rose henkäisi syvään.
"Isä", hän kuiskasi hiljaa. "Miltä sinusta tuntui silloin, kun näit äidin teidän hääpäivänänne ilmestyvän tämän oven takaa?"
Ronin kasvoille levisi leveä hymy.
"Hän näytti kauniimmalta kuin ikinä", mies huokaisi. "En ole varmaan koskaan ollut niin onnellinen."
Rosenkin oli pakko hymyillä pienesti. Ennen kuin hän ehti sanoa muuta, salin puolelta alkoi kuului häämarssi ja ovet aukenivat hitaasti.
Se tuntui juuri niin hyvältä kuin Rose oli aina kuvitellutkin. Muutama ihastunut henkäisy, hänen äitinsä ruskeat silmät kostuivat liikutuksesta, Ronin ote hänen kädestään tiukkeni.
Ensin Rose ei uskaltanut kohottaa katsettaan mutta kun hän vihdoin rohkaistui ja siirsi katseensa Scorpiukseen, hänen sydämensä jätti lyönnin välistä ja iho nousi samantien kananlihalle. 
Scorpiuksen siniset silmät hehkuivat sitä kaikkea, mitä Rose oli vuosien varrella nähnyt niin monen sulhasen silmissä. Rakkautta, lämpöä, hellyttää ja uudestaan rakkautta.
Vihdoin Rose pääsi Scorpiuksen kohdalle.
"Jos sinä satutat häntä..." Ron murisi luovuttaessaan tyttärensä.
"En ikinä", Scorpius vannoi katse lukkiutuneena Roseen. "En ikimaailmassa."
Ron tuhahti ja paineli istumaan.
"Minä en pidä tuon pojan katseesta", Rose kuuli isänsä vielä kuiskaavan Hermionelle, mutta sitten Scorpiuksen kuiskaus sai hänen kiinnittämään huomion vain ja ainoastaan häneen.
"Minä rakastan sinua", hän kuiskasi aivan Rosen korvan juuressa.
"Aina ja ikuisesti", tyttö kuiskasi takaisin ja kietoi sormensa Scorpiuksen sormien lomaan.
"Aina ja ikuisesti."

--------------------------

Lyhyt ja imelä, mitä muutakaan tähän tarvittaisiin ? :)
« Viimeksi muokattu: 22.04.2012 20:02:44 kirjoittanut Jippu »
Empty minds make the most noice.

Rentun Ruusunen

  • Vieras
Tarkoitit varmaan epilogi ;) Juu, mutta ihana tämä oli. Ron oli suloisen mustasukkainen.

Ruusunen

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
... Jep, epilogipa hyvinkin, ai mitenniin muka en nukkunu tarpeeks viime yönä ? :)) Mutta kiitos kommentista, Rentun Ruusunen ! :)
Empty minds make the most noice.