Kirjoittaja Aihe: Tyttö, joka tietää tulevaisuuden (K-11, adventure, 19. luku 24.12.14)  (Luettu 35511 kertaa)

Nide

  • Tittelinturska
  • ***
  • Viestejä: 359
  • hukankorentoja
Pakko kait se minukin on tulla kommentoimaan, kun kiltisti jatkoa laitoit... Luku oli ihan hyvä. Enemmän sais tapahtua, mutta ymmärrän ettei joka päivä voi tapahtua jotain ja niin... Toisaalta, luen tällä hetkellä (ties kuinka monetta kertaa) Adaraa, ja oon jännittävässä kohassa, ja luen myös kolmea muuta pitkää jatkoficciä, joten... Ehkä pitäs keskittyä aina yhteen kerrallaan...
Nyt en keksi rakentavaa, mutta saanhanhan minä silti kommentoida... Hmm.. H/E:tä luvassa? Niin ja ihanaaaaaa!! Emma oppi taikomaaaaan! Ja en keksi muuta sanottavaaaaa! Kommenttii on järjetön, mutta tiedät että minä tätä seuraan aina ja ikusesti. Aamen.

Ps. En minä pure, vaikka se on kivaa, ehkä pikkuisen näykkäsen... ;)
sielo is kaikkee
Ava by Pyry
                               he olivat yhdessä nidepeter

Mary Sun

  • Vieras
Oih, jatka äkkkiä!!!

Miusamo

  • Vieras
Oon lueskellu tätä aina välillä. Kirjotat tosi hyvin ja tää idea on loistava! Sekoitan vaan aina Emman ja Hermionen keskenään, ku Hermionen näyttelijähä on Pottereissa Emma xDDDDDD Mut joo, tykkään, jatkoa kiitos

  - Flo (ex - Miusamo)

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Vloom kiitti kommentista! Emma osaa yllättää, se saa välillä tollasia 'kohtauksia'. :D
Nidemus kiitoksia! Iteki ootan sitä vaihetta, kun tulee ne kunnon äksönit tässä, mutta ne on vielä vähän pidemmällä :D Tosin kyllä tähän tulee jotain jännää, lupaan sen! (lol oon jo kirjottanu jotain FK aikasia juttuja valmiiksi xd)
Mary Sun nyt sitä tulee!! Tosin ei niin äkkiä mutta kuitenkin :D (jee uusi kommentoija!)
Florida hii toinen uusi kommentoija! :D Kiitän kommentista!

A/N: Pahoittelen että tää tuli vähän myöhemmin kun mitä ajattelin... Mutta öhm, TATTATAA, tässä olisi! Ja kohta päästään tanssiaisiin, millon tulee jotain mukavaa? ja uutta :3



9. LUKU

Seuraavat päivät sujuivat mukavissa merkeissä – jos ei otettu mukaan sisuliskoja, joita jouduimme Hagridin tunnilla lenkittämään, sillä minun pahaksi onnekseni sisuliskoni perä räjähti ja minä raahauduin monta metriä maata pitkin (siitä vasta luihuiset innostuivat) sekä sitä, että Ron ei ollut muuttanut käyttäytymistään (olin ajatellut raivota hänelle vähän lisää, mutta Harry ja Hermione saivat minut luopumaan ideasta). Sen sijaan olin saanut kehuja professori Lipetiltä loitsuissa, kun olin onnistunut taas taikomaan. Olin ihan puhjeta ylpeydestä, mutta rauhoituin heti, kun kuulin Ronin mumisevan jotain siihen suuntaan että muistuttaisin vähän Percyä.

Harrylla ei ollut mennyt yhtä hyvin, mikä suretti minua. En ollut uskaltanut kysyä häneltä, milloin pitäisimme seuraavan tunnin tarvehuoneessa, sillä hän vaikutti kireältä ja ärsyyntyneeltä. Me yritimme ahkerasti Hermionen kanssa piristää häntä ja kuiskutimme vähän väliä olemaan välittämättä muista.

Kun ruoan jälkeen kävelimme Harryn ja Hermionen kanssa kohti tyrmiä, odotin luottavaisena että professori Kalkaros pilaisi hyvin alkaneen päiväni: hän kun ei koskaan jättänyt välistä tilaisuutta saada hyökyttää rohkelikkoja pienistäkin virheistä. Tosin olin suunnitellut antavani täyden keskittymisen päivän liemeen ja onnistuvani siinä. Saisi kerrankin tuo ilkeä koukkunokka nenilleen, myhäilin itsekseni.

”Tykkäätkö näistä?” Draco kysyi kovaan ääneen kun lähestyimme häntä.

Joka ainoa luihuinen oli kiinnittänyt kaapuunsa kookkaan rintamerkin, jossa luki ’Tue CEDRIC DIGGORYA – Tylypahkan OIKEAA ottelijaa!’ ja kun Malfoy painoi merkkiä, siihen muuttui vihreänä hehkuva teksti ’POTTER HAISEE!’. Luihuiset ulvoivat naurusta. He seurasivat Malfoyn esimerkkiä ja painoivat merkkinsä hehkumaan vihreinä.

”Haha, minä ihan kuolen nauruun!” tuhahdin sarkastisesti.

”Tosi nokkelaa”, Hermione lisäsi ivallisesti ja mulkaisi hekottavaa Pansya ja tämän tyttöjengiä.

”Tahdotteko tekin, Granger? Smith?” Draco kysyi ja ojensi meille merkkejä. ”Mutta älkää vain koskeko käsiini. Minä katsokaas pesin ne juuri enkä tahdo teidänlaistenne kuraveristen tuhrivan niitä.”

Ennen kuin tajusinkaan tähtäsin jo sauvallani Dracoa.

”Harry! Emma!” Hermione sanoi varoittavasti.

Katsoin sivulleni. Vieressäni seisova Harry osoitti myös sauvallaan Malfoyta, joka veti oman sauvansa esiin ja tähtäsi Harryyn. Malfoy vilkuili meitä vuorotellen. Julma hymy karehti hänen huulillaan. ”Oi voi, onko Emma oppinut taikomaan? Pitäisiköhän minun pelästyä?”

Käteni tärisi raivosta, enkä ehtinyt sanoa mitään, kun Harryn ja Dracon karjaisut jo halkoivat ilmaa. Sauvoista purskahtaneet valosuihkut törmäsivät toisiinsa ja kimposivat uusiin suuntiin – suoraan Goylea ja Hermionea naamaan. Goyle mylvähti, sillä hänen nenäänsä puhkesi rumia paiseita ja Hermione vikisi kädet suun edessä.

”Hermione!” Ron huudahti ja ryntäsi tytön viereen, jonka hampaat kasvoivat hirmuista vauhtia.

Otin muutaman vihasta ja inhosta huteran askeleen lähemmäs Dracoa. ”Sinä senkin paskia–”

”Mitä täällä metelöidään?” kuului Kalkaroksen ääni. Mies silmäili nopeasti ihmisiä ja osoitti sitten Malfoyta. ”Selitä.”

”Potter hyökkäsi –”

”Me hyökättiin yhtä aikaa!” Harry huusi.

”– ja osui Goyleen – katso –”

”Draco osui Hermioneen!” kiljaisin.

Kalkaros kääntyi tutkimaan Goylea, jonka naama oli järkyttävien paiseiden vallassa. ”Sairaalasiipeen, Goyle”, hän käski tyynesti.

”Hän osui Hermioneen!” Ron yritti puolestani. ”Katso!

Ronin pakottamana Hermione näytti hampaansa. Pansy ja luihuistytöt kikattivat entistä äänekkäämmin kaksin kerroin taittuneina ja osoittelivat Hermionea Kalkaroksen takana. Professori tuijotti häntä kylmästi. ”Minä en näe mitään eroa.”

Hermione vikisi silmät kyynelissä ja juoksi pois, samalla kun Harry ja Ron alkoivat huutaa täyttä kurkkua Kalkarokselle. Suljin silmäni ja puristin käteni nyrkkiin. Älä huuda, älä huuda, älä huuda… Suuhuni tulvahti rautainen maku – olin purrut alahuuleni verelle.

”Viisikymmentä pistettä pois Rohkelikolta ja jälki-istuntoa Weasleylle huutamisesta ja Potterille taikomisesta”, Kalkaros sanoi silkkisellä äänellä. Hän katsoi minua happamasti ja yritti selvästi keksiä jotakin tekosyytä saattaa minutkin jälki-istuntoon. Tuijotin häntä takaisin niin murhaavasti kuin vain osasin. ”Kaikki mars luokkaan!” hän totesi ja pyyhälsi edeltä.

Kävelin kiukusta kihisevien Harryn ja Ronin vanavedessä tyrmän perälle ja istuin Harryn viereen, Ronin suunnatessa Deanin ja Seamusin luo. Pyöräytin silmiäni Harrylle, kun huomasin Malfoyn näyttävän hehkuvaa ’POTTER HAISEE’ rintamerkkiään. ”Täysi kusipää”, mutisin hampaideni välistä.

”Vasta-aineet!” Kalkaros aloitti tarkastellessaan luokkaa mustat silmät häijysti kiiluen. ”Teillä pitäisi nyt olla reseptit valmiina. Saatte valmistaa liemet huolellisesti ja sitten valitsemme, keneen kokeilemme niistä jotain…” Hänen katseensa kohtasi Harryn ja pieni ivan hymy nyki professorin huulia.

Kuului koputusta. Oven takaa paljastui Colin Creevey, joka astui syrjittäin tyrmään.

”Niin?” Kalkaros tokaisi.

”Anteeksi, opettaja, mutta minun täytyy hakea Harry yläkertaan”, Colin kertoi vapisevalla äänellä.

”Potterilla on vielä toinen liemitunti jäljellä. Hän tulee yläkertaan kun tunti päättyy.”

Colin punastui. ”Opettaja – opettaja, herra Bagman pyysi hakemaan hänet. Kaikkien ottelijoiden täytyy mennä, heistä otetaan valokuvia”, poika selitti hermostuneesti.

”Hyvä on, hyvä on”, Kalkaros sanoi. ”Potter, jätä tavarasi tänne, haluan että palaat kokeilemaan vasta-ainettasi.”

”Anteeksi, opettaja – hänen täytyy ottaa tavarat mukaan. Kaikki ottelijat –”

Virnistin tahtomattani. Kalkaros näytti hikeentyvän pahasti, kun ei saanutkaan tilaisuutta myrkyttää Harrya.

”Hyvä on! Potter – vie laukkusi pois minun silmistäni!”

”Tsemppiä”, kuiskasin Harrylle ennen kuin tämä suunnisti ovelle ja jätti minut yksin. Tunsin suurta tyydytystä, kun katsoin professorin kiukusta kihiseviä kasvoja. Ah, kerrankin Kalkaros sai kärsiä! Mutta kun aloin ajatella, kuinka hän oli kärsinyt Lilyn takia… Pudistelin rajusti päätäni. Ei, nyt ei pitäisi sääliä tuota miestä. Hän itsekin kidutti meitä täällä tunneilla!

”Mikä neiti Smithiä vaivaa?” Kalkaros äyskäisi.

”Ei mikään”, vastasin nopeasti.

”Kymmenen pistettä pois Rohkelikolta. Luulisi, että tässä vaiheessa koulua osaisi jo puhutella opettajiaan oikein.” Kalkaroksen kalpeille kasvoille vääntyi häijy hymy. ”Mutta sinähän oletkin vasta ensimmäistä vuotta… Olin ihan unohtaa.”

Luihuiset nauroivat äänekästä ivanaurua kasvojeni punehtuessa. Sinne meni viimeisetkin säälin rippeet – että piti minua ruveta nälvimään! Kiristelin hampaitani jotten alkaisi väittelemään Kalkaroksen kanssa, tyydyin vain tuijottamaan murhaavasti. Kun Kalkaros antoi käskyn aloittaa, minä keskityin kaikin voimin liemen tekoon.

*****

”Missä Hermione on?” Harry kysyi istuutuessaan viereeni. Hän tähyili yhä suurta salia.

”Hän on varmaan sairaalasiivessä”, mutisin suu täynnä leipää. Irvistin nielaistuani. ”Kalkaros osaa olla häijy ja ärsyttävä.” Silmäilin hetken Harrya, joka kasasi ruokaa lautaselleen. ”Mutta oli kyllä hienot paiseet Goylella.”

Harry naurahti. ”Entäs liemitunnit?”

Kerroin Harrylle miten ärsyyntynyt Kalkaros oli ollut, kun ei saanut myrkyttää häntä sekä siitä, miten olin vihdoin onnistunut täydellisesti vasta-aineessa, mutta kuinka Kalkaros ei huomioinut sitä mitenkään. Matkalla Rohkelikkotorniin pyysin Harrya kertomaan mitä yläkerrassa oli tapahtunut, vaikka muistinkin osan taikasauvojen punnituksista ja valokuvista.

”Kuule Harry”, aloitin hiukan epäröiden, kun astuimme muotokuva-aukosta sisään oleskeluhuoneeseen. ”Voitaisiinkohan me, öh, mennä taas harjoittelemaan tarvehuoneeseen?”

Harry tuijotti minua hetken. ”Kyllä se käy, mutta voisin tällä kertaa hakea näkymättömyysviitan ja kartan.”

Nyökkäsin innoissani. ”Minä odotan tässä.”

Kun Harry ei palannut takaisin, päätin lähteä poikien makuusaliin selvittämään syytä. Portaissa olin vähällä törmätä Roniin, joka jatkoi matkaansa välinpitämättömänä. Löysin Harryn istumassa sängyn reunalla kädessään kirje.

”Onko se Siriukselta?” kysyin hiljaa, vaikkei makuusalissa ollutkaan muita. Kävelin istumaan hänen viereensä. ”Saanko katsoa?”

Harry ojensi pergamentin minulle. Luin nopeasti Siriuksen kirjeen, jossa hän pyysi Harrya marraskuun 22. päivänä Rohkelikkotornin takkatulen ääreen. ”Sinun pitäisi varmaan vastata?” ehdotin.

”Aivan, totta”, Harry mutisi hajamielisesti.

Kirjoitettuaan kirjeen ja annettuaan sen tornipöllön vietäväksi, menimme oleskeluhuoneeseen odottamaan, että joku tulisi muotokuva-aukosta ja me pääsisimme livahtamaan ulos. Hetken kuluttua saapuikin ensiluokkalaisten tyttöryhmä ja lähdimme näkymättömyysviitan alla kohti seitsemättä kerrosta.

”Ketään ei ole lähettyvillä”, Harry kertoi varmistettuaan asian kartasta ja veti näkymättömyysviitan päältämme. Kävelin jälleen kolmesti seinän ohi ja toivoin paikkaa, jossa harjoitella rauhassa. Sama kiiltelevä ovi ilmestyi seinään ja menimme sisään tuttuun hyllyin ja silkkityynyin täytettyyn huoneeseen.

Harjoittelimme ensimmäiset puolituntia helpohkoja loitsuja, jotka sujuivat aika hyvin alkukankeuden jälkeen. Jokaisen onnistumisen myötä tunsin oloni yhä iloisemmaksi ja hymyni leveni sentin kerrallaan.

”Voitaisiinko harjoitella aseistariisuntaa? Ja kilpiloitsua?”

Harry nyökkäsi hymyillen. ”Jos sinä yrität riisua minut?”

Nauruntyrskähdys karkasi huuliltani. Harry kohotti kulmaansa, mutta tajuttuaan sanansa punastui. ”Siis aseista! Taikasauvan – äh, karkotaseet!” hän selitti pikaisesti ja käveli kauemmas minusta hiljaa jupisten.

Yritin viisitoista minuuttia saada Harryn taikasauvan lentämään, onnistuen siinä muutaman kerran, jonka jälkeen yritin torjua Harryn aseistariisunnat. Harry tuntui nauttivan siitä, kun jokaisen sauvan lentämisen jälkeen ilmeeni muuttui yhä ärsyyntyneemmäksi.

”Perkele!”, mutisin itsekseni, kun sauvani lensi Harryn käteen varmaankin kolmattakymmenettä kertaa.

Harry virnisti ilkikurisesti. ”Yritätkö vielä?”

Jatkoimme vielä vähän aikaa, ja sain kuin sainkin kilpiloitsun onnistumaan. Hymyilin pojalle tyytyväisenä ja hän nyökkäsi hyväksyvästi. ”Pitäisiköhän meidän lähteä takaisin?”

”Joo, eiköhän tähän ole ihan hyvä lopettaa”, totesin ja kävelin Harryn luo.

Samalla kun puin näkymättömyysviittaa puoliksi ylleni, Harry tarkisti Kelmien kartan. ”Kaikki ok”, hän totesi ja tuli viereeni viitan alle. Kylmät väreet juoksivat selkäpiissäni, kun käteni hipaisi Harrya poistuessamme tarvehuoneesta.

*****

Mitä?” parkaisin, kun luin Rita Luodikon artikkelin Päivän Profeetassa. ”Hän on haastatellut vähän ’ystäviäsi’, Harry”, sanoin ja pudistelin rajusti päätäni. ”Tämä ei ole totta.” Käänsin lehden Harryyn ja Hermioneen päin ja osoitin kohtaa sivun puolivälissä.

Tylypahkassa Harry on saattanut löytää rakkauden. Hänen ystävänsä Colin Creevey kertoo, että Harrya näkee harvoin ilman ystäviään Hermione Grangeria ja Emma Smithiä, viehättäviä tyttöjä, jotka ovat Harryn tavoin huippuoppilaita. Kumpikohan heistä voisi olla Harryn sydämenvalittu?

Seuraavat viikot kuluivatkin suhteellisen nopeasti ihmisten irvailua kuunnellessa. Hermione otti ne yllättävän tyynesti, mutta minä en vain pystynyt sietämään Harrylle osoitettuja ”Kumman kanssa sinä oikein seurustelet?” huutoja sen enempää kuin hän itse – puhumattakaan niistä minulle osoitetuista pilkoista.

Edellisenä lauantaina ennen ensimmäistä koetusta oli kolmasluokkalaisilla ja sitä vanhemmille lupa vierailla Tylyahon kylässä. Hermione pyysi Harrya mukaan ja sanoi että hänelle tekisi hyvää lähteä pois linnasta, eikä häntä tarvinnut kauaa suostutella. Hermione tuli myös ehdottaneeksi, että he tapaisivat Ronin Kolmessa luudanvarressa, mihin Harry ei suostunut ja päätti lähteä mukaan näkymättömyysviitan alla.

”Minäkin haluaisin Tylyahoon”, huokaisin ihailevaan sävyyn katkaisten heidän väittelynsä, kun katsoin seinällä kiinnitettyä Tylyahon retken ilmoitusta. ”Mutta kun minulla ei ole lupaa…”

”Sinähän voisit kysyä McGarmiwalta? Sillä sinä et ole edes voinut pyytää vanhempia täyttämään lappua”, Harry ehdotti toiveikkaasti.

”Mutta ei hänen kannata tulla”, Hermione sanoi. Hän hiljensi ääntään, kun muutamat oppilaat kävelivät ohitsemme. ”Sen sieppauksen takia, jokuhan voisi yrittää sitä Tylyahossa.”

Ristin käteni puuskaan ja tuhahdin kärsivästi. ”Ei minua sieltä voi kukaan napata.” Leveä virnistys levisi naamalleni. ”Minähän voisin tulla Harryn kanssa näkymättömyysviitan alla?”

Hermione oli ainut, jota päätös ei miellyttänyt, mutta en välittänyt hänestä vaan lähdin näkymättömyysviitan turvin Tylyahoon. Kävimme lähes täydessä Sekon pilapuodissa, mistä en kuitenkaan ostanut mitään, jonka jälkeen suuntasimme Hunajaherttuaan. Hermione osti minulle sieltä suklaasammakoita, Bertie Bottin jokamaunrakeita ja Drooblen parasta purkkapallopurkkaa. Kuiskin hänelle kiitoksia koko matkan Kolmeen luudanvarteen, Harryn pyöritellessä silmiään käytökselleni.

Kolme luudanvartta oli tupaten täynnä väkeä, lähinnä Tylypahkan oppilaita nauttimassa lauantaista. Selvitimme Harryn kanssa tien nurkkapöytään, sillä aikaa kun Hermione kävi ostamassa kermakaljat.

”Minä näytän aivan ääliöltä kun istun tässä yksinäni”, Hermione marmatti, kun hän istuutui pöytään ja sujautti meille kaksi kermakaljaa. ”Onneksi otin tekemistä mukaan.”

Huokaisin ja livahdin pois viitan alta. Hermionen silmät olivat pullistua päästä, kun hän laski vihkon pöydälle ja huomasi minut. ”Emma!” hän sihahti vihaisesti.

Pyöräytin silmiäni. ”Nyt et istu yksinäsi etkä näytä ääliöltä, joten olisit edes vähän iloisempi.”

Hermione hymähti, mutta hänen huulilleen kohosi hymynpoikanen. ”Minun kannattaisi ehkä kysellä joitain kyläläisiä S.Y.L.K.Y:yn”, hän sanoi mietteliäänä tutkiessaan pubia.

”Joo, niin varmaan. Hermione hei, milloin oikein aiot luopua tuosta S.Y.L.K.Y-jutusta?” Harry kysyi.

”Sitten kun kotitontut saavat kohtuullista palkkaa ja kunnon työolot!” tyttö puuskahti. ”Mitenköhän muuten koulun keittiöön pääsee?”

”Ei aavistustakaan. Kannattaa varmaan kysyä Frediltä ja Georgelta.”

”Kuule, minustakin tuntuu aika ärsyttävältä kun sinua ei näe”, totesin kulmat kurtussa. Hermione tyrskähti hiljaa, mutta vaipui sitten mietteliääseen hiljaisuuteen vihkoa tuijottaessaan.

Hiljaisuuden vallitessa ryystin mukavasti lämmittävää kermakaljaa ja annoin katseeni kiertää pubissa. ”Hagrid on tuolla!” sanoin Hermionelle ja osoitin valtavaa takkutukkaa väen yläpuolella. Katsoin kuinka hän ja Vauhkomieli alkoivat tehdä lähtöä, mutta yhtäkkiä professori taputti Hagridia ristiselkään ja supatti jotain. He tulivat väkijoukon läpi meidän pöytäämme.

”Miten sujuu, Hermione?” Hagrid kysyi kovaan ääneen.

”Hyvin”, Hermione sanoi.

Hagrid kääntyi minun puoleeni. ”Entäs sulla, Emma?”

”Hyvin”, vastasin Hermionen tavoin ja hymyilin iloisesti.

”Kiva viitta, Potter”, Vauhkomieli sanoi muka lukiessaan vihkoa.

”Näkeekö silmäsi – tai siis näetkö sinä –?”

”Joo, näen näkymättömyysviittojen läpi”, hän vastasi hiljaa. ”Toisinaan siitä on suurta hyötyä, sen voin paljastaa.”

Hagridkin kumartui S.Y.L.K.Y-vihkon ylle ja kuiskasi hyvin hiljaa, niin että vain Harry ja minä hänen vieressään kuulimme: ”Harry, tavataan tänään puoliltaöin mökissä. Laita viitta päälle.” Sitten hän suoristautui ja sanoi: ”Oli kiva tavata teitä, Hermione ja Emma.” Hagrid ja Vauhkomieli poistuivat.

”Miksi hän tahtoo tavata minut puolenyön aikaan?” Harry kysyi yllättyneenä.

”Tahtooko?” Hermione kysyi ennen kuin ehdin edes avata suutani. ”Mitäköhän hän aikoo? Ja kannattaako sinun edes mennä, Harry?” Hermione pälyili ympärilleen ja hiljensi äänensä kuiskaukseksi. ”Ettet vain myöhästy Siriuksen tapaamisesta.”

”Kyllä hänen kannattaa mennä”, väitin hiljaa. Kurkussani kutisi oudosti, joten join viimeiset kermakaljan rippeet.

”Emma Smith?” epäilevä ääni kysyi. ”Mitä sinä täällä teet?”

Sydämeni oli hypätä kurkkuun. Käännyin äänen suuntaan. Suuni oli loksahtaa auki, sillä edessäni seisovan miehen ilme oli hyvin vihainen ja järkyttynyt. ”Minä, öh – ” Katsoin Hermionea, joka tuijotti yllättyneenä Remusta. Hymyilin miehelle vaisusti. ”Ups?”


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

Nide

  • Tittelinturska
  • ***
  • Viestejä: 359
  • hukankorentoja
Ihanaa, jatkoa! Hyvä luku taas, on kiire, joten kommentti on tavallistakin lyhyempi..
Joo, eipä mitään kun sain konsertin omalta osaltani peruttua  ;D
Ah, Valevauhkis sai sitten tietää näkymättömyysviitasta.. Jaahas... Ja mulle tuli silleen voi hitsit -tunne kun Remus näki Emman.  :)
Joo sori, kommentointi tökkää, sillä on vaikeeta lukea "hyviksistä" ku luin äskön 41 lukua Taivaallista Hulluutta...
Minä niin tykkään Harrystä, vaikka TH saikin sen näyttämään täydelliseltä idiootilta, mutta kun...
Emma ja Harry ne yhteen soppii... Mutta Ginny se tullee ja Harryn viepii...
Joo, anteeks...

Ps. Rakentava on mystisesti kadonnut kuin tuhka tuuleen  ::)
sielo is kaikkee
Ava by Pyry
                               he olivat yhdessä nidepeter

Mary Sun

  • Vieras
Ihanaihanaihana!!!! Jatka äkkiä, olen riippuvainen!! En osaa antaa muuta rakentavaa kommenttia kuin; ööh, emt!! ♥♥♥♥

Vloom

  • Vieras
Hahah, repesin tossa aseistariisunta-kohdassa. :DD Kiva että Emma kehittyy ja oot saanu mukaan omia keksimiäsi kohtauksia, ettet mene aivan kirjan mukana. Harry/Emma :33 Apua, jäi jänskään kohtaan. O_o En osaa kommentoida... :(

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Tulin tässä ilmottamaan, että lähden huomenaamulla 8 aikaan leireilemään ja palaan vasta keskiviikkoiltana. Tänään vietin päivän huvipuistoillessa, joten en saanut lukua valmiiksi ja nyt pitäisi vielä pakata ja kaikkea, joten en ehdi tekemään loppuun... Hirveästi anteeksi!!! Laitan 10. luvun heti keskiviikkona, teen sen vaikka väkisin valmiiksi. Plus lupaan korvaukseksi laittaa 11. lukua muutaman päivän sisällä tuon kympin jälkeen :) Nyt vielä kiittelen teitä ihanaisia murusiani kommenteista...


Chelsey sun pitää tarkkailla tota otsikon päivämäärää ;) Toivottavasti ei kauheasti harmita, mutta voin luvata että se saa turnajaisista osansa... Kiitos itsellesi eikä tuo ollut typerä kommentti!

Nidemus mä tiedän ton tunteen! Se on tosi outoa kun pahikset vaihtuu hyviksiin :D Haha, toi laulupätkä... Kiitän!

Mary Sun ehh, mä ihan punastun! Kiitän kovasti! :) Ja uutta lukua tulee siis heti keskiviikkona! (toivottavasti jaksat odottaa)

Vloom kiitos kommentista! Täytyy myöntää että itekki repeilin, kun kuvittelin tota tilannetta :D Ja pöhpöh, kommentit on aina kommentteja, mua ilahduttaa kaikki kommentit :D


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
A/N: Häpeän. Tosi paljon. Saatte valittaa! Plus laitan ylihuomenna 11. luvun, ja silloin se myös oikeasti tulee!



10. LUKU

”Mitä sinä täällä teet?” Remus kysyi uudestaan.

”Olin kermakaljalla?” ehdotin epävarmasti ja nostin tyhjää kolpakkoa.

Sinä et saisi olla täällä!” hän sihisi hampaidensa välistä.

”No ei minua varsinaisesti kiellettykään…” mutisin hiljaa.

”Mitä sanoit?”

”En mitään.”

”No hyvä. Me lähdemmekin heti takaisin Tylypahkaan.”

Mitä?” sanoin vähän turhan äänekkäästi, sillä muutamien ihmisten katseet kääntyivät uteliaina meidän suuntaan. ”Miksi?”

”Koska sinun ei ole turvallista olla täällä”, hän sanoi ja tuijotti minua tiiviisti. ”Me lähdemme – nyt heti.”

Remus tarttui minua tiukasti kädestä ja lähti raahaamaan väen paljouden läpi. Poskiani kuumotti, kun ihmisten katseet kääntyivät seuraamaan meitä. Muutamat tylypahkalaiset tunnistivat Remuksen ja hymyilivät tälle, kun taas minun kohdallani he kurtistelivat kulmiaan kuin muistellen missä olemme tavanneet. Ne harvat jotka tunnistivat minut koulukaverikseen, supisivat hiljaa ja osoittelivat.

”Neiti Smith?” silkkinen ääni kysyi.

Ennen kuin ehdin katsoakaan kysyjää, minut vetäistiin viileään marraskuiseen päivänpaisteeseen.

”Uskomatonta ettei Hagrid vienyt sinua pois, Vauhkomielestä puhumattakaan”, entinen professori mutisi paheksuvasti.

Tuhahdin hiljaa. Vauhkomielihän suorastaan janosi minun kuolemaani…

”Sinulle olisi voinut käydä jotain!” Remus jatkoi paasaustaan.

Tunsin otteen kiertyvän tiukemmin käteni ympärille. ”Ai!” parahdin hiljaa.

”Anteeksi”, hän sanoi ja päästi kokonaan irti. Seurasin Remusta vaitonaisena ja mulkoilin hänen takaraivoaan.

”Miksi sinä olet niin huolissasi minusta?” kysyin, kun olimme enää muutaman kymmenen metrin päässä Tylypahkasta.

Hento puna väritti miehen kasvoja. ”Totta kai minä olen huolissasi, kuten kuka tahansa muukin”, hän sanoi hiljempaa, saaden sanoihin oudon, vähän välinpitämättömän sävyn.

”Mutta sinä pelastit minut silloin Ma–”

”Koska minä satuin juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.”

Jäin seisomaan Tylypahkan porteille. Tunsin pienen palan kurkussani, vaikkei siinä ollutkaan mitään järkeä. ”Siis… sinä teit sen vain, koska… koska sinun tavallaan… täytyi?” Näkökenttäni sumentui huomaamattoman vähän. Ei helvetti, kirosin mielessäni. Nyt ei ollut oikea aika alkaa itkemään!

Remus kääntyi minuun päin kuin hidastetussa filmissä. Hänen silmissään paistoi jokin, mutten tunnistanut mikä. Hän avasi suunsa, mutta hetkeen ei kuulunut mitään. ”Menemme rehtorin kansliaan”, hän totesi lopulta.

*****

”Remus! Mikä suo minulle tämän ilon?” Dumbledore kysyi silmät tuikkien, kun Remus astui kansliaan. Rehtorin katse siirtyi minuun astellessani nolona hänen jäljessään.

”Löysin Emman Tylyahosta, Kolmesta luudanvarresta.”

Yritin tuijottaa uhmakkaasti Dumbledorea, mutta häpeästä punehtuneet kasvojeni eivät oikein tukeneet ilmettäni, joten päädyin ihastelemaan lattiaa. Tunsin sinisten silmien poltteen porautuvan jälleen lävitseni. ”Vai niin…” hän totesi rauhallisesti.

”Hänelle olisi voinut käydä jotain!” Remus jatkoi tulistuneena Dumbledoren rauhallisuudesta. ”Se oli vastuutonta ja typerää! Miten sitä paitsi on mahdollista, että hän on päässyt Tylyahoon? Minun käsittääkseni hänellä ei ole edes lupaa.”

Tuhahdin hyvin hiljaa. Remushan se vasta olikin ollut mallioppilas nuoruudessaan. Minua häiritsi vieläkin, miksi hän oli niin huolestunut minusta… Etenkin jos hän oli pelastanut minut vain pakon edessä, mutta nyt hän kuitenkin jaksoi paasata minun turvallisuudestani?

”Rauhoitu, Remus”, Dumbledore jatkoi yhä rauhallinen sävy äänessään. ”Emma?”

Uskaltauduin kohottamaan katseeni. Hänen silmänsä tuikkivat lempeästi puolikuulasien takaa.

”Ymmärräthän, että sinulla ei ole lupaa vierailla Tylyahossa ja että teollasi altistit itsesi vaaraan?”

Nyökkäsin vaisusti. ”Kyllä, rehtori.”

”Uskoakseni sinä et enää mene Tylyahoon luvattomasti?”

Tuollainen pyyntö sai minut entistä enemmän uhkumaan tahtoa livahtaa luvatta uudestaan Tylyahoon. Hillitsin kuitenkin kieleni ja pudistin päätäni. ”En, rehtori”, lupasin hiljaa.

”Asia on siis sillä selvä. Minä puhuisin nyt hetken Remuksen kanssa, ja oletettavasti hänelläkin olisi pari sanaa sanottavana.” Hän viittasi kädellään vieressäni seisovaan mieheen, joka näytti hyvin vihaiselta. ”Voit mennä.”

Tuijotin häntä suu auki. Eikö mitään rangaistuksia? Ei sillä, että olisin niitä halunnutkaan, mutta oli se kieltämättä outoa, etten saanut jälki-istuntoa tai mitään moisesta typeryydestä. Kiitokseni takertui kurkkuuni, joten nyökkäsin hölmistynyt ilme kasvoillani. Poistuin nopeasti huoneesta siltä varalta, että Dumbledore muuttaisi mieltään.

Kun tamminen ovi kolahti kiinni, seisoin hetken paikoillani. Sydämeni takoi lujaa ja suonissani tykytti, mitä en ymmärtänyt sen enempää kuin äskeistä tapahtumaakaan. Kuulin kansliasta vaimeaa huutoa. Ääni oli täysin selvästi Remuksen. Mikä ihme sitä miestä oikein riivasi?

Pudistelin päätäni rivakasti ja lähdin etsimään nopeinta reittiä oleskeluhuoneeseen.

*****

”Emma!” Hermione parahti, kun kömmin muotokuva-aukosta lähes tyhjään oleskeluhuoneeseen. Hetkessä pörröinen tukka kutitti poskeani Hermionen syöksähdettyä halaamaan minua. ”Lähdimme heti takaisin! Olen niin pahoillani! Jouduitko sinä pahoihin vaikeuksiin?”

”Remus vei minut Dumbledoren luokse”, sanoin huokaisten, kun hän päästi minut halauksesta.

”Eikä! Saitko sinä jälki-istuntoa?” Hermione kysyi huolestuneena.

Pokkani ei enää pitänyt. Virnistin hivenen ilkikurisesti ja pudistin päätäni. ”Ei mitään rangaistuksia!”

Hermionen suu loksahti auki. ”Mitä? Oikeastiko?”

”Ei minkäänlaista. Mutta Dumbledore kielsi menemästä Tylyahoon uudestaan.”

”Et kai sinä vain ole menossa uudestaan?” hän uteli tiukemmalla äänensävyllä. ”Ensi kerralla nimittäin saat varmasti jälki-istuntoa!”

Naurahdin hiljaa. ”En ole vielä ehtinyt miettiä. Mennäänkö istumaan?” jatkoin ennen kuin Hermione ehti valistaa minua enempää. Olin saanut tarpeekseni Remuksen paasauksista. Katselin ympärilleni, kun kävelimme takkatulen luo. Huoneessa oli vain muutamia oppilaita, jotka eivät vielä päässeet Tylyahoon. ”Missä Harry on?”

”Poikien makuusalissa.”

Hetken kuluttua mustatukkainen poika pysähtyi portaiden alimmalle portaalle. ”Emma!” Harry huudahti helpottuneen kuuloisena ja tuli luoksemme. Hänkin halasi minua – tosin nopeammin kuin Hermione – ja punasteli pienesti. Hymyilin hänelle posket yhtä lailla punoittaen. ”No? Mitä oikein tapahtui?” hän kysyi ja istui Hermionen viereiseen tuoliin.

Aloin selittää heille kuinka Remus raahasi minut suoraa tietä rehtorin kansliaan ja kuinka hän paasasi minun turvallisuudestani ja vaikutti olevan hirveän huolissaan. Kerroin myös mitä kansliassa tapahtui ja miten helpolla Dumbledore oli minut päästänyt. Lopetin siihen, kun kuulin kansliasta vaimeaa Remuksen huutoa ja lähdin oleskeluhuoneeseen.

”Tietysti hän on huolissaan, kuten kaikki muutkin opettajat, jotka tietävät asiasta”, Hermione toisteli vakuuttuneena.

”Kalkaros kyllä näytti vahingoniloiselta”, Harry tuhahti halveksuvasti.

Läimäisin käteni otsaan. Tietysti! Se silkkinen ääni oli kuulunut Kalkarokselle! Pyöräytin silmiäni. ”Milloin hän nyt ei olisi nauttinut, kun rohkelikot joutuvat vaikeuksiin?”

”Vaikeuksista tuli mieleen…” Hermione madalsi ääntään vilkuiltuaan ympärilleen. ”Meidän pitäisi varmaan vähän suunnitella. Sinä kai haluat yhä mennä Hagridin luo?”

Harry nyökkäsi. ”Tietysti.”

Hermione kurtisti kulmiaan hyvin mietteliään näköisenä. ”No, eiköhän se käy helposti niin, että menet näkymättömyysviitan alla ja minä voin avata muotokuva-aukon. Mutta se, että ehditkö takaisin Siriuksen tapaamiseen ajoissa –”

”Kyllä Harry ehtii”, väitin itsevarmasti.

”Sitten on vielä se, että mitä jos oleskeluhuone ei ole tyhjä yhdeltä? Joudutaan ehkä turvautumaan sontapommeihin…”

Hymyilin iloisesti molemmille. ”Asia on siis selvä!”

*****

”Emma?” joku kuiskasi.

Hätkähdin hereille pehmeässä nojatuolissa. ”Ai mitä häh?”

Harryn smaragdinvihreät silmät tuijottivat minua kysyvästi. ”Mitä sinä täällä teet? Mikset ole nukkumassa?”

Kurtistin kulmiani ja mietin. ”Aa!” henkäisin, kun aivoni alkoivat raksuttaa. ”Jäin tänne Hermionen kanssa vahtimaan että kaikki lähtevät, ja sitten ajattelin vielä odottaa, että sinä varmasti palaat – Sirius!” Osoitin sormellani takkatulta, johon Siriuksen pää oli ilmestynyt kellumaan.

”Sirius – miten menee?” Harry kysyi kyykistyttyään yllättyneenä takan ääreen.

Sirius näytti epävarmalta. ”Sinun piti olla yksin.”

Tunsin loukkaantuneisuuden pistoksen ja siitä nousevan ärtymyksen. ”Etkö sinä luota minuun?” tokaisin miettimättä kahta kertaa.

”Ei, ei se sitä ole”, Sirius sanoi pehmeämmin. ”Haluaisin vain puhua kahden kesken.”

”Kyllä Emma voi jäädä”, Harry lupaili päätään nyökytellen.

”Ei”, totesin yllättävän tyynesti ja nousin. ”Minä menen nukkumaan.”

Käsi tarttui minua ranteesta. ”Emma”, Harry sanoi anovasti. Katsoin hänen ohitseen takkatuleen ja huomasin Siriuksen naamalla käyvän ymmärryksen virnistyksen. ”Hyvää yötä”, kuiskasin poskieni alkaessa punoittaa ja pakenin nopeasti portaisiin.

*****

Sunnuntain aamupalan jälkeen Harry vei minut ja Hermionen kävelylle ja kertoi juttelutuokiostaan Siriuksen kanssa. Loppupäivän vietimme kirjastossa etsien apua lohikäärmeongelmaan lukien erilaisia lohikäärme- ja loitsukirjoja, mutta mistään ei löytynyt apua. Kun Vauhkomieli oli maanantaina jutellut Harrylle ja hän oli tajunnut kutsuloitsun, alkoi hän Hermionen kanssa harjoitella sitä. Tunsin itseni hyödyttömäksi katsellessani heidän kahden harjoittelua luokkahuoneissa, ja samalla ikävöin minun ja Harryn tunteja Tarvehuoneessa.

Kun 24. päivä koitti, oli koko koulun ilmapiiri pingottunut. Minä ja Hermione hermoilimme koko ajan Harryn puolesta, joka oli täysin omissa maailmoissaan (ja vähintään yhtä hermostunut kuin me yhteensä). Suuressa salissa McGarmiwa kävi hakemassa Harryn mukaansa, jolloin me toivotimme hänelle hyvästit ja onnea matkaan.

Ennen kuin tajusinkaan, Cedric oli jo aloittanut koetuksensa. Seurasin ilmeettömänä Cedricin muodonmuutostaikoja, mutta huusin ja haukoin henkeä muun yleisön mukana. Varttitunnin kuluttua lähes kaikki puhkesivat korviahuumaavaan karjuntaan Cedricin napattua kultamunan.

Seuraavaksi saapui Fleur. Tarkkailin hänen lumoamisyrityksiään, vaikka vatsassani väänsi epämukavasti. Ajatukseni lähtivät harhailemaan. Enää olisi Krum, ja sitten jo Harryn vuoro... Kymmenen minuutin kuluttua yleisö puhkesi taas suosionosoituksiin.

Vihellys halkoi ilmaa, Bagman huusi jotain ja Krum saapui. Kaikki äänet muuttuivat pelkäksi kohinaksi, kun seurasin durmstrangilaisen suoritusta. Sisälmykseni tuntuivat kiertyneen mahdottomalle solmulle Krumin suoriuduttua koetuksessa – Harry olisi seuraava.

Vaistomaisesti puristin Hermionen kättä, kun Harry asteli esiin. ”Voi ei”, kuiskasin vapisevalla äänellä. Hermione näytti myös kauhusta kankealta ja hänen suunsa oli tiukka viiva. Katsoin kuinka Harry kohotti taikasauvansa ja kutsui Tulisalamaa.

Sekunnit tuntuivat ikuisuudelta. Entä jos luuta ei tulisikaan? Mutta sen täytyi tulla, niin se meni kirjassakin, ja Harry selviäisi kaikista koetuksista. Paitsi jos… Pieni epäilys alkoi kaivertaa mieltäni. Entä jos olinkin muuttanut tulevaisuutta, eikä hän pärjäisi?

”Se tuli!” Hermione henkäisi korvaani. Kohdistin katseeni takaisin sumennuksesta Harryyn ja huomasin Tulisalaman hänen kädessään. Solmu vatsassani hellitti. Seurasin jännittyneenä Harryn lentoa ylös, kuinka hän lähti syöksyyn –

Kiljaisin kauhistuneena, kun tulisuihku ryöppysi lohikäärmeen suusta. ”Hyvät hyssykät, poikahan osaa lentää!” Bagman kiljui henkeään haukkovan yleisön päälle.

Harry lensi kierrellen ylemmäs sarvipyrstön tarkkaillessa häntä. Hän syöksyi uudelleen, väisti täpärästi lieskat. Pyrstö läimäytti häntä, piikki repäisi kaavun rikki ja hipaisi hänen olkaansa. Voihkaisu karkasi huuliltani ja puristin tiukemmin Hermionen kättä. En uskaltanut katsoa enempää (tämä näytti kauheammalta kuin tuntui luettaessa), joten suljin silmäni ja jäin kuuntelemaan. Lohikäärmeen karjaisu... hiljaisuutta… siipien kahinaa…

Tärykalvoni olivat puhjeta, kun yleisö karjui ja taputti käsiään ja Bagman huusi jotain mistä en saanut selvää. Silmäni rävähtivät auki juuri parahiksi näkemään Harryn laskeutuvan alas. ”Hän teki sen!” Hermione kiljaisi ja halasi minua tiukasti. Puristin häntä takaisin ja nauroin. ”Tosiaan teki!”

”Mennään!” hihkaisin Hermionelle ja nykäisin tätä hihasta seuraamaan minua. Kävelimme katsomon läpi päämääränämme teltta, johon Harry oli viety. Huomasin Ronin seisovan muutaman metrin päässä meistä. Hän tuijotti minua kysyvästi. ”Tule jo!” kiljaisin ja huidoin häntä mukaan.

Rynnistimme teltan oviaukosta sisään. ”Harry, sinä olit loistava!” Hermione vinkaisi. ”Loistava! Olit todella!”

”Harry”, Ron aloitti hyvin vakavana. Harryn katse kääntyi itkun partaalla olevasta Hermionesta häneen. ”Se, joka pani nimesi pikariin – minä epäilen, että se tahtoi tehdä sinusta lopun!”

”Tajusit sitten lopulta vai?” Harry vastasi kylmästi. ”Kesti aika kauan.”

Seisoin Ronin oikealla puolella ja vilkuilin häntä ja Harry huolestuneena. Hermione teki samaa kyyneleet silmissä. Ron aukoi suutaan epävarmana.

”Kaikki hyvin”, Harry sanoi. ”Unohda koko juttu.”

”Ei. Minä en olisi saanut –”

Unohda se.

Pojat hymyilivät toisilleen ja Hermione purskahti itkuun. Hän sopersi jotain ”Olette niin tyhmiä” tapaista, mutten kuullut kunnolla, sillä smaragdinvihreät silmät tuijottivat nyt minua. Jalkani toimivat omia aikojaan ja kuroivat lyhyen välimatkan kiinni. Heittäydyin hänen kaulaansa ja halasin häntä lujaa. ”Sinä teit sen!” kuiskasin hänen korvaansa. Tunsin selvästi Harryn käsieni hamuavan minua entistä lähemmäs.

Kun aivoni tiedostivat Ronin rykäisyn, irrottauduin nolona halauksesta. ”Ne näyttää pisteet…” Tuijottelin lempeästi hymyillen Harrya. ”Joo, mennään katsomaan.”


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

Vloom

  • Vieras
Aw, voi vitsi ku toi Harry/Emma on söpöä :DD Remus on tietysti ihastunut Emmaan eikö? Kiltti? Remus/Emma olis niiiiiiin aws :'''3 Muutenkin vähä kivaa ku sait Remusta mukaan, se on mun lempikelmi. Tapahtumat etenee kivasti, en malta odottaa missä vaiheessa "Vauhkomieli" sitten mainitaan taas ja miten tää päättyy... Iiks. Jatkoa. :-*

Mary Sun

  • Vieras
Awwwwwww :3 Ihana. Remus on ihastunut Emmaan, ihan varmasti. Harry/Emma on niin söpöä. Na sais jo pussata (winwink) Jatkahan sitten äkkiä tai muutun sarvipyrstöksi ja karjaisen ♥♥♥

Miusamo

  • Vieras
Remuksella on nyt jotain mielessä xD Ja samaa mieltä Mary Sunin kanssa siitä, että Harry/Emma on söpöä ja ne sais jo pussata.

 Emma on ihana huolehtiessaan Harrysta ja Hermione ja Harry ihania huolehtiessaan Emmasta (ai miten niin mulla on hankalat lauseet?). Rakastan tätä ficciä, ihanaa kun tää jatkuu aina näin nopeesti :) Jatka taas pian! :)

 - Flo

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Chelsey kiitos kommentista! :) Voin luvata, että Remusta tulee kyllä myöhemmin lisää! Emma/Harry, sanotaanko että piste piste piste ;) Ja yritän tehdä enemmän näitä ei-kirja kohtauksiakin ja pahoittelen noista reploista!
Vloom kiitoksiaa! :) Lempikelmiä tulee taas lisää myöhemmin, ja eiköhän Vauhkiskin kohta taas esiinny ;)
Mary Sun kiitos kommentista ja winkistä! ;) (toivottavasti et muuttunut sarvikseksi)
Florida Kiitän! :) Eiköhän tuosta Remuksen mielestä saada vielä joskus selvää, ja voin vinkata että tulee vielä jotain vähän yllättävääkin ;) Eikä toi mikään hankala lause ollut! :D

A/N: En sano mitään. Tai no, parempi myöhään kun ei milloinkaan, vai mitä? Ja häpeän sanoinkuvaamattoman paljon, toivottavasti Mary Sun tai kukaan mukaan ei muutu sarvipyrstöksi... Mutta hei, tää on nyt sitten pidempi kuin aikaisemmat luvut! :)



11. LUKU

Oleskeluhuoneessa oli mahtava tunnelma. Kaikki rohkelikot taputtivat ja hurrasivat Harrylle. Ilma oli sakea tähdistä ja kipinöistä Lee Jordanin laukaistua muutaman Tohtori Jarrumiehen märkäsyttyvän, lämmöttömän ilotulitteen. Deanin tekemät komeat Harrya esittävät julisteet saivat minut hymyilemään leveästi.

”Että tämä on raskas”, Lee sanoi punnitessaan kultamunaa kädessään. ”Avaa se, Harry! Katsotaan, mitä sen sisällä on!”

”Turnajaisten säännöissä sanotaan, että hänen täytyy ratkaista johtolanka omin voimin”, Hermione ilmoitti nopeasti, mutta Harryn kuiskattua jotain hän virnisti syyllisen näköisenä.

Monet kannustivat Harrya avaamaan munan. Lee ojensi sen Harrylle ja hän upotti kyntensä halkeamaan ujuttaen munan auki. Ehdin hädin tuskin peittää korvani, kun muistin mitä tapahtuisi – samassa huoneen täytti kammottava, kova ja kirskuvasti uliseva ääni.

”Sulje se!” Fred mylvi.

”Mikä se oli?” Seamus kysyi äänen lakattua.

”Aika karmaisevaa”, joku kuiskasi vieressäni. Tuijotin pöllämystyneenä punatukkaista Ginnyä, joka punastui huomatessaan joutuneensa tuijotetuksi. ”Öh, minä olen Ginny Weasley, Ronin veli.”

”Emma Smith”, vastasin automaattisesti.

”Tiedän”, Ginny naurahti hermostuneesti ja virnisti. ”Sinäkin taisit kyllä tietää minut jo entuudestaan?”

Nyökkäsin ja hymyilin hänelle. ”Kyllä Weasleyt tunnistaa.”

”Meillä kun on nämä mahtavat samanväriset hiukset”, joku kuiskasi korvaani. Säpsähdin ja kääntyessäni ympäri Fred ja George virnuilivat minulle. Fred haroi hiuksiaan mietteliään näköisenä. ”Vai mitä sinä sanot?”

”Mahtavat ovat.” Tunsin poskissani kuumotusta. Miksi minä punastuin aina Fredin seurassa?

”Ota tästä hillotorttu”, George sanoi ja tarjosi minulle lautasta, jolle hillotorttu oli aseteltu. Olin jo ottamaisillani sen, kunnes pysähdyin miettimään. Eivätkö kaksoset olleet tehneet jotain jekkuja herkuille? ”No, ota ihmeessä”, hymyilevä George tarjosi uudelleen.

”Enpä taida kuitenkaan, kiitos vaan.”

”Kaikki hyvin, ei tälle ole tehty mitään. Vaniljaviinereitä kannattaa kuitenkin vältellä”, Fred naurahti. Juuri viineriä maistanut Neville alkoi kakoa suutaan tyhjäksi. ”Pilailin vain!”

”Saitteko te nuo keittiöstä?” seuraamme ilmestynyt Hermione kysyi.

”Jep. ’Mitä vain herra tahtoo, mitä vain!’ Kotitontut ovat älyttömän avuliaita, tuovat mitä vain haluat.”

”Miten sinne pääsee?” Hermione jatkoi viattomasti.

Peitin nauruntyrskähdyksen yskänpuuskaksi. Olin totaalisesti unohtaa Hermionen S.Y.L.K.Y-hommat.

”Ihan helposti, menet salaovesta hedelmämaljaa esittävän taulun takaa. Kutitat vain päärynää, niin se kikattaa ja –” Fred vaikeni ja loi epäluuloisen katseen Hermioneen. ”Miksi kysyt?”

”Kunhan mietin.”

”Et kai sinä vain yritä yllättää kotitonttuja lakkoon?” George kysyi epäillen. ”Vai meinaatko luopua lehtisistä ja kiihottaa kotitontut kapinaan?”

”Älä vain sano niille, että niiden täytyisi pyytää palkkaa ja saada vaatteita!” Fred varoitteli päätään pudistellen. ”Lopettavat vielä ruoan laittamisen – oho, sori Neville! Vaniljaviinerit me sittenkin noiduttiin.”

Nauroin muiden mukana, kun Nevillen muututtua isoksi kanarialinnuksi, hänellä alkoi sulkasato. Höyhenten pudottua hän näytti taas tavalliselta itseltään ja alkoi nauraa itsekin. Fred ja George alkoivat oitis kaupata kekseliäitä kanariaviinereitään. Mutristelin suutani harmistuneena nurkassa katsellessani innokkaita ostajia – koska minulla ei ollut rahaa, en voinut ostaa viinereitä.

Yhden aikaan yöllä poistuin kikattaen tyttöjen makuusaleihin miettien, että minun täytyisi päästä tulevaisuudessa käymään kaksosten pilapuodissa.

*****

Viikot kuluivat kuin siivillä, ja ennen kuin kunnolla tajusinkaan, oli joulukuun alku tuonut mukanaan räntäsateet Tylypahkaan. Pieni kaipuu kutitteli sisälläni: minulla oli ikävä vanhempiani ja Suomen kunnon talvea, joka oli lempivuodenaikani, mutta aina kun ajattelin tätä ainutlaatuista tilaisuutta, en empinyt hetkeäkään missä viettäisin aikaani mieluummin.

”Äkkiä! Tulkaa minun mukaani!” Hermione huohotti eräänä päivänä, kun hän törmäsi minuun, Harryyn ja Roniin muotokuva-aukolla. ”Tulkaa – minä näytän teille.”

”Minne me ollaan menossa?” Harry kysyi, kun Hermione oli johdattanut meitä kuusi kerrosta alaspäin eteishalliin. Sain hädin tuskin peitettyä virnistykseni, joka tuntui vain levenevän: minä muistin tasan tarkkaan, minne hän oli heidät kirjassa vienyt.

”Näette kohta!” Hermione lupaili.

”Hetkinen… odota vähän”, Harry sanoi hiljaa, kun olimme laskeutuneet vielä yhdet portaat alas ja saapuneet kallioon louhittuun tunneliin. ”Minä tiedän mistä on kyse.”

”Sinä yrität taas huijata meidät mukaan sinun sylky-juttuihin!” Ron rääkäisi tajuttuaan asian laidan.

”Enkä yritä!” Hermione sanoi kiireesti. ”En pyydä teitä tekemään mitään! Minä kävin täällä ihan äsken, menin juttelemaan niille ja löysin – voi Harry – minä tahdon näyttää!” Hermione kutitti vihreää päärynää, joka alkoi kikattaa ja kiemurrella. Yhtäkkiä se muuttui isoksi vihreäksi ovenkahvaksi. Hermione veti oven auki ja tyrkkäsi Harryn sisään. Me kolme seurasimme perässä valtavaan ja korkeaan huoneeseen.

”Harry Potter! Harry Potter!” joku vinkui innoissaan. Dobby iskeytyi Harryä päin ja rutisti tätä lujaa. Virnistin huvittavalle näylle.

”D-Dobby?” Harry pihisi.

”Dobby tässä on, kyllä on! Dobby on toivonut, että saa nähdä Harry Potterin, ja nyt Harry Potter on tullut tapaamaan!”

”Voi, se on söpö!” huokaisin Hermionelle.

Kyyneleiset tennispallosilmät suurenivat entisestään, kun ne huomasivat minut. ”Kuka neiti on?”

”Olen Emma Smith, uusi oppilas, Harryn kaveri”, esittelin itseni ja hymyilin sille lempeästi. ”Ihanaa tavata sinut.”

”Harry Potterin ystävät ovat Dobbynkin ystäviä!” kotitonttu vinkui ja nyökytteli kiivaasti päätään.

”Dobby, mitä sinä täällä teet?” Harry kysyi välittämättä meidän pikkukeskustelusta.

”Dobby tuli töihin Tylypahkaan!” se kertoi ylpeänä. ”Rehtori Dumbledore antoi Dobbylle ja Winkylle töitä!”

”Onko Winkykin täällä?”

”On, Harry Potter, on!” Dobby sanoi, tarttui Harrya kädestä ja johdatti meidät tiilitakan eteen. ”Winky, Harry Potter!”

Minun kävi sääliksi Winkyä: se istui surkean näköisenä jakkaralla takkatulen ääressä. Sen vaatteissa oli tahroja ja hameeseen oli palanut reikä – se oli suorastaan surkea näky. Kun Harry tervehti sitä, sen huuli alkoi täristä ja jättimäiset silmät tulvahtivat täyteen kyyneliä. Minulle tuli pakottava tunne halata sitä ja lohduttaa rohkaisevilla sanoilla. Hermione pyysi Winkyä lopettamaan itkemisen, mutta sen seurauksena se itki entistä hurjemmin.

”Tahtoisiko Harry Potter teetä?” Dobby kysyi nyyhkytyksen yli.

”Ööh – vaikka”, Harry suostui.

Kuutisen kotitonttua toi meille tarjottimella teepannun ja kupit, sekä ison lautasellisen keksejä. Kiitin kaikkia leveästi hymyillen.

”Kauanko sinä olet ollut täällä?” hän kysyi Dobbylta.

Mutustin tyytyväisenä tonttujen tarjoamia keksejä ja kuuntelin tarkkaan Dobbyn kertomukset. Se oli matkustanut ympäri maata etsien töitä (joita ei ollut saanut, koska oli pyytänyt palkkaa), mennyt käymään Winkyn luona ja kuullut että sekin oli vapautettu. Dobby oli keksinyt etsiä töitä yhdessä Winkyn kanssa ja päätynyt Tylypahkaan. He olivat menneet tapaamaan Dumbledorea, joka suostui ottamaan ne töihin ja maksamaan palkkaakin.

”Paljonko Dumbledore maksaa sinulle, Winky?” Hermione kysyi ystävällisesti.

Winky lopetti parkumisen ja mulkoili Hermione kuin hän olisi loukannut tätä pahastikin. ”Winky on häväisty tonttu, mutta maksua Winky ei ota! Niin alas ei Winky vajoa! Winky häpeää, että joutui vapauteen!”

”Älähän nyt, Winky! Herra Kyyryn tässä pitäisi hävetä eikä sinun! Sinä et ole tehnyt mitään väärin vaan hän! Hän oli kammottava sinulle –”

”Neiti ei loukkaa Winkyn isäntää! Neiti ei saa loukata herra Kyyryä!” Winky piipitti kädet korvillansa. ”Herra Kyyry on hyvä mies!”

Tuhahdin hiljaa. ”Sen sijaan –”

Päässäni heitti ja tarrasin kiinni lähimmästä pöydästä. Näkökenttäni sumeni ja hetkeen en nähnyt kuin pelkkää mustaa. Korvissani kohisi enkä saanut enää selvää muiden puheista. Paniikki alkoi nostaa päätään, kunnes värit ja äänet palasivat.

Kurtistin kulmiani, sillä minua huimasi edelleen. Huone tuntui pyörivän ympärilläni. Ravistelin päätäni epätoivoisesti ja toivoin, että pyöriminen loppuisi – turhaan. Peruutin muutaman huteran askeleen.

”Emma, minne sinä menet?” Ron kysyi.

”Öh, minä käyn haukkaamassa vähän happea –” Törmäilin pöytiin yrittäessäni palata oven luo, mutta kukaan ei tuntunut huomaavan sitä, sillä he olivat niin keskittyneitä Dobbyyn.

Edessäni aukeneva soihduin valaistu tunneli tuntui kieppuvan keittiötä pahemmin. ”Voi helvetti”, mutisin kun lähdin hoippumaan eteenpäin. Valot alkoivat sekoittua yhdeksi isoksi ja sokaisevaksi kasaksi. Tunsin olkapääni nirhaisevan kovaa seinää. Hiljainen parahdus kaikui tunnelissa.

Polveni kolahtivat marmoriportaisiin saaden liutan suomalaisia kirosanoja karkaamaan suustani. Se ei ollut kaunista kuultavaa, mutta siitä ei kyllä kukaan ymmärtänyt mitään. Ryömin portaita ylöspäin, mutta näkökenttäni alkoi taas uhkaavasti sumentua. ”Ei, ei, ei…” anelin hiljaa ja kiihdytin vauhtiani.

Eteisaula avautui ylikirkkaana ja kieppuvana edessäni, mutta lähes tyhjänä. Huokaisin helpotuksesta ja yritin jatkaa matkaani varmempana, jotten herättäisi huomiota.

”Neiti Smith?”

Voi helvetti! ”Niin, professori Kalkaros?” kysyin lempeästi ja käännyin hitusen vasemmalle.

”Onko kaikki kunnossa?”

Suuni oli loksahtaa auki. Olinko kuullut oikein? Oliko Kalkaros kysynyt vointiani? Yritin peittää pientä huojumistani. ”Minä, ööh – kaikki on hyvin.”

Kalkaroksen kulma kohosi lievästi. ”Niinkö? Sinä huojut.”

”Niin –” Jännitin kaikki lihakseni ja kirosin mielessäni. ”Öh, huojunko?”

”Kyllä, sinä huojut”, hän sanoi viileästi. Hänen kulmansa kurtistuivat. ”Ja olet kalpea.”

”Ai…” Yritin kuumeisesti keksiä jotain, jolla livistää tilanteesta. Kaikki tuntui kieppuvan entisestään ja jännitin lihaksiani äärimmilleen pysyäkseni mahdollisimman tukevasti paikallani. ”Niinkö?” Olisin voinut läimäistä itseäni otsalle vastaukseni johdosta. Mahtavaa, Emma!

”Niinhän minä sanoin”, Kalkaros murahti kärsimättömästi.

”Jaa, no, tuota… Minä voisinkin tästä jatkaa matkaani.”

Samassa huone keikahti pahasti, ja minä sen mukana pimeyden halaukseen.

*****

Syvä hiljaisuus. Räpäytin silmäni auki – punaiset verhot.

Kurtistin kulmiani. Miten minä olin omaan sänkyyni joutunut? Hieraisin päätäni – ei kuhmuja eikä kipua. Kohottauduin istumaan ja raotin verhoa. Ketään ei näkynyt. Laskin paljaat jalkani lattialle ja nousin seisomaan. Odotin huimausta, mutta mitään ei tapahtunut. Huone ei keikkunut.

Kello oli viisitoista yli kahdeksan. Kirosin ääneti ja vaihdoin nopeasti vaatteet sekä pakkasin tarvittavat kirjat laukkuun. Päätin kokeilla jotain uutta, joten sidoin vaaleat hiukseni korkealle, sopivan sotkuiselle poninhännälle. Hymyilin peilille, sipaisin vapaaksi jätettyä otsatukkaani ja lähdin harppomaan suureen saliin aamiaiselle.

”Emma!” Harryn ja Ronin ääni huudahti yhtä aikaa, kun olin muutaman metrin päässä heistä.

Hymyilin heille ja istuin Hermionen viereen, joka tapansa mukaisesti istui poikia vastapäätä. ”Huomenta vaan kaikille.” Kasasin puuroa lautaselleni ja nappasin korista leivän. ”Minua ei sitten viitsitty herättää?” kysyin hiukan närkästyneesti. Nyökkäsin heidän lähes tyhjiä lautasiaan päin ja lisäsin nopeasti: ”Te olettekin ihan kohta jo syöneet.”

”Meitä kiellettiin herättämästä sinua”, Hermione sanoi ja tuijotti minua anovasti. ”Mikä sinulle oikein tuli eilen?”

”Me oltiin huolissamme sinusta”, Harry lisäsi.

Tunsin sydämeni jättävän lyönnin välistä. Hymyilin Harrylle lempeästi ja huitaisin kättäni. ”Äh, ei se mitään. Ei minulla kestä kauaa syödä.”

”Mutta mikä sinulle oikein tuli?” Hermione yritti uudestaan. Hän tarkasteli minua kuin etsien merkkejä sairaudesta. ”Kuulimme että sinä pyörryit.”

”Jotkut sanoivat, että Kalkaros nappasi sinut kiinni ja esti kaatumisesi”, Ron kertoi hieman pilkallisesti.

Punastuin rajusti. ”Oikeastiko?” Hän nyökkäsi vahvistukseksi. Huomasin Harryn silmien muuttuvan kylmemmiksi. ”Aijaa…”

”Miksi sinulle yhtäkkiä tuli niin huono olo?” Hermione jatkoi sinnikkäästi. ”Kun poistuit keittiöstä, sanoit lähteväsi haukkaamaan happea, mutta sitten saimme selville, että sinä olit pyörtynyt keskellä eteisaulaa!”

”Minä en tiedä…” Hermione ei näyttänyt uskovan minua. Kurtistin kulmiani. ”En tosiaankaan tiedä. Keittiössä minua alkoi vain yhtäkkiä huimata, sitten lähdin ja – kai pyörryin Kalkaroksen syliin.” Kohautin olkapäitäni ja irvistin. ”Ihanaa”, naurahdin sarkastisesti. Tosiasiassa sain kylmiä väreitä, kun ajattelinkin Kalkaroksen ”pelastaneen” minut, mutta eihän sellaisia asioita sopinut paljastaa heille.

”Meidän pitäisi varmaan kiirehtiä tunnille”, Hermione sanoi hätääntyneenä. ”Kello on jo seitsemää vaille yhdeksän!”

Hotkaisin lopun leivän suuhuni ja lähdin laukku olallani panikoivan Hermionen jäljessä muodonmuutostunnille.

*****

”Joulutanssiaiset lähestyvät. Kolmivelhoturnajaisiin on perinteisesti kuulunut se, että saamme tilaisuuden seurustella toisten koulujen oppilaiden kanssa. Tanssiaisiin on vapaa pääsy neljäsluokkalaisilla ja sitä vanhemmilla – saatte toki kutsua mukaan nuoremmankin oppilaan, jos niin tahdotte”, McGarmiwa selitti muodonmuutostunnin lopuksi.

Lavender alkoi kikattaa. Hänen vieressään istuva Parvati tökkäsi tyttö kylkeen, vaikka näytti itsekin siltä että purskahtaisi nauruun hetkenä minä hyvänsä. Tunsin pienen pistoksen rinnassani. Parvati menisi tanssiaisiin Harryn kanssa… Voisinkohan minä osallistua ollenkaan? Sillä jos pyytäisin jotakuta, eikö se automaattisesti muuttaisi tulevaisuutta? No, eivät tanssiaiset yleisestikään olleet minun juttuni, eikä minulla ollut juhlakaapuakaan.

”Joulutanssiaiset suovat tietysti meille tilaisuuden ikään kuin – ööh – höllätä nutturaa.” McGarmiwan ääni oli paheksuva. Suupieleni alkoivat nykiä muutamien muiden mukana. ”Mutta se ei SUINKAAN tarkoita sitä, että me löysäisimme vaatimuksia, jotka asetamme teidän käytöksellenne. Suutun tosissani, jos joku rohkelikko jollain tavoin nolaa koulun.”

Kello soi aiheuttaen hälinää luokkaan. Tungin kirjat laukkuun ja heitin sen olalleni. Melun yli professori kutsui Harrya. ”Nähdään kohta”, huikkasin ennen kuin poistuimme Hermionen ja Ronin kanssa odottamaan luokan ulkopuolelle.

”Ottelijat ja heidän parinsa avaavat tanssiaiset. McGarmiwa käski minun hankkia parin”, Harry kertoi järkyttyneen oloisena liityttyään taas seuraamme.

”No, sinulla ei ole ainakaan vaikeuksia saada paria, kun olet peitonnut lohikäärmeenkin”, Ron mutisi hiljaa.

Ron oli ollut oikeassa, sillä jo seuraavana päivänä oli eräs kolmasluokkalainen puuskupuhtyttö kysynyt Harrya parikseen, mutta hän oli kieltäytynyt. Minä päätin, etten osallistuisi tanssiaisiin vaan viettäisin varmasti erittäin hauskaa aikaa yksinäni oleskeluhuoneessa, sillä en halunnut ottaa riskiä muuttaa tulevaisuutta. Yritin lohduttaa itseäni myös sillä karulla totuudella, ettei minulla olisi ollut edes mitään päälle pantavaa. Saadakseni ajatukseni pois mahtavasta juhlasta, keskityin tunneilla täysin voimin ja ahkeroin minkä jaksoin. Sen johdosta aika kului kuin siivillä, ja pian huomasin kuinka häikäiseväksi Tylypahka oli koristeltu: portaiden kaiteisiin oli kiinnitetty ikijääpuikkoja, suuren salin joulukuusi oli koristeltu upeaksi kaikella mahdollisella ja jopa haarniskat oli lumottu laulamaan.

Eräänä perjantaina Kalkaroksen vastamyrkkykokeen jälkeen (jossa olin onnistunut hyvin, mutta en silti saanut kovin kummoista arvosanaa) menimme Hermionen kanssa kirjastoon. Harry ja Ron olivat lähteneet kumpainenkin omille teillensä ja sanoneet: ”Tavataan illallisella.”

”Mikä kirja sinun pitikään lainata?” kysyin Hermionelta, kun seikkailimme hyllyrivien välissä.

”Yksi loitsukirja”, hän mutisi hajamielisesti etsiessään oikeaa kirjaa.

”Minä menen odottamaan johonkin pöytään”, sanoin ja Hermionen nyökättyä lähdin etsimään vapaata pöytää. Istuuduin kovalle tuolille ja naputtelin kärsimättömänä sormiani pöydän tasaiseen pintaan.

”Emma?”

Käännyin äänen suuntaan. Viktor Krum tuijotti minua ja loi jonkun hymyntapaisen. ”Minulla olisi asiaa.”

”Öh – okei?” Nousin ylös ja lähdin seuraamaan häntä vähän kauemmas muista. Huomasin monien tyttöjen silmäparien tuijottavan meitä kahta ahnaasti. ”Tulisitko parikseni tanssiaisiin?” Krum kysyi.

Tuijotin häntä suu auki. ”Siis – minäkö?

Poika nyökkäsi. Lehahdin punaiseksi. Enhän minä voinut! Minun ei edes pitänyt osallistua tanssiaisiin, ja sitä paitsi Hermionen piti olla hänen kanssaan! ”Tuota… kyllä minä haluaisin, Viktor, mutta minulla – ööh – on jo pari. Olen tosi pahoillani.” Kirosin heti mielessäni. Miksen vain sanonut, etten osallistu?

Krumin ilme ei värähtänytkään, hän vain nyökkäsi uudelleen. ”Hyvin harmillista. Mina olisin mielellani ollut sinun parisi”, hän sanoi. ”Olen kaynyt taalla siina toivossa, etta tulisit tanne ystavasi seurassa ja nakisin sinut.”

”Voi kiitos”, kuiskasin hämilläni (minä kun en ollut koskaan kuulunut suosittuihin tyttöihin). ”Mutta sinähän voisit kysyä Hermionea?” ehdotin ja osoitin vaivihkaa yhä hyllyjen välissä seikkailevaa tyttöä.

Hän loi olkapääni yli arvioivan katseen ystävääni ja nyökkäsi pian uudestaan. Krum hymyili minulle nopeasti ja laahusti sitten Hermionen luo. Jäin seuraamaan tapahtumaa sivusta: Hermione punastui ja nyökäytti päätään, jonka jälkeen Krum poistui.

Koin tilanteen sopivaksi ja palasin hänen luokseen. ”No?”

Hermione siirsi katseensa minuun. Hänen poskensa punoittivat vielä vähän. ”Krum pyysi minua tanssiaisiin…”

”Kai sinä suostuit?” kysyin innokkaasti.

”Joo”, hän kuiskasi ja tutki minua katseellaan. ”Mitä hän puhui sinulle? Huomasin että hän kävi sinunkin luona.”

Hitto! ”Ööh… Hän kysyi oletko vapaa, ettei saisi rukkasia.”

”Ai…” Hermione mutisi ja jatkoi kirjojen selausta.

”Tuota, minä voisin mennä moikkaamaan Walbya”, sanoin. Hermionen nyökkäsi hajamielisesti, joten nappasin laukun olkapäälleni ja lähdin suuntaamaan pöllölään.

*****

”Walby?” kutsuin ovelta. Pöllöt tuijottivat minua kukin minkäkin värisillä silmillään ja huhuilivat hiljaa. Yksi punertavan ruskea lehtopöllö lehahti ojennetulle kädelleni. Hymyilin Walbylle lempeästi. ”Hei kaveri”, naurahdin. ”Minulla on sinulle jotain…” Walby tapitti mustilla silmillään, kun kaivoin vapaalla kädelläni pöllönameja taskustani. Se nokki ne hellästi ja huhuili kiitoksen. Silittelin yhä hymyillen sen selkää.

”Emma?”

Säpsähdin rajusti, kun Walby levitti siipensä ja lensi kädeltäni. Käännyin ovelle ja näin pöllön kököttämässä Harryn kädellä. Tyrskähdin Harryn yllättyneelle ilmeelle. ”Hei, Harry”, tervehdin iloisesti.

”Öh, hei”, hän sanoi ja punastui.

Kohotin kulmaani. ”Tulitko tapaamaan Hedwigiä?”

”Öh, minä – joo”, Harry sönkkäsi. ”Tai siis – en.”

”Ahaa…” Katsoin kuinka Walby lensi takaisin orrelle. Harry lähestyi minua epävarmoin askelin yhä punastellen. Hän hieroi käsiään hermostuneen oloisena. ”Öh, miksi sinä sitten tulit?” kysyin yrittäen salata pientä innostusta.

Harry tuijotti minua suoraan silmiin. ”Tulin sinun takiasi.”

Minäkin punastuin. ”Ai”, kuiskasin, mutten kääntänyt katsettani. ”Oliko sinulla jotain tärkeää asiaa?”

”Joo, minä tuota – öö…”

”Niin?”

”Tutkosämunkanstanssiin?”

”Anteeksi?” kuiskasin vaikka tiesin tasan tarkkaan mitä Harry oli kysynyt. Kirjassa hän oli sanonut täysin samoin Cholle.

”Tulisitko sinä minun kanssani tanssiaisiin?”

”Minä…” Vihreiden silmien tuijotus sai jalkani sulamaan spageteiksi ja sydämeni takomaan epänormaaliin rytmiin. ”Joo”, henkäisin. ”Joo – minä tulen.”

Harry rentoutui ja tarttui minua kädestä helpottunut hymy huulillaan. ”Minä… kiitos… mahtavaa.” Olin tietoinen hänen hengityksestä kasvoillani ja huulista, jotka olivat vain muutaman sentin päässä omistani. Sydämeni hakkasi hulluna rinnassani ja tuntui tulevan läpi hetkenä minä hyvänsä. Jos kuroisin tuon pienen välin umpeen –

”Mennäänkö syömään illallinen?” Harry töksäytti.

”Minä – minä voisin olla vielä hetken Walbyn kanssa.”

”Ai”, hän sanoi pettyneenä. ”No, kaipa minä voisin mennä edeltä…”

”Öh, joo, nähdään kohta.”

Harry katosi. Tuijotin eteeni silmiä räpäyttämättä. Aivoni raksuttivat äänekkäästi ja yrittivät selvästi ymmärtää juuri tapahtuneen.

Harry oli pyytänyt minua parikseen.

Vajosin seinää myöten alas ja kikatin hiljaa. Toistelin hänen sanojaan mielessäni, muistelin hetki sitten tapahtunutta mahdottomuutta. Euforia valloitti mieltäni ja nauruntyrskähdykset karkasivat huuliltani yhä uudestaan ja uudestaan.

Walby laskeutui olkapäälleni ja tapitti minua hetken. Se huhusi hiljaa ja nokkaisi sitten kättäni. Kaivoin sille ison kasan pöllönameja ja hymyilin hölmösti. Paskat lupauksestani olla menemättä tanssiaisiin, olihan minua pyydetty joten miksi ei? Ja eihän se nyt niin pahasti voinut mitään tulevaisuutta muuttaa, jos Harry tanssisi minun kanssani Parvatin sijaan, eihän? Irvistin seinälle.

Minä taisin olla pahasti ihastunut.

*****

”Voi ei”, henkäisin, kun astuin muotokuva-aukosta sisään. Heti ensimmäisenä huomioni kiinnitti Ron, joka tuijotti tiiviisti Hermionea. Melkein näin kuinka rattaat raksuttivat hänen päässään. ”Hermione… Neville on oikeassa – sinä olet tyttö…”

”Oho, ihme että huomasit”, Hermione vastasi piikittelevästi.

”Niin, no… sinähän voisit tulla meistä jommankumman kanssa…” Ronin ilme kirkastui entisestään, kun hän huomasi minun hiipivän Hermionen viereen. ”Ja Emma voisi tulla toisen!”

Tuijotin Ronia silmät pyöreinä. Eikö Harry ollut sanonut vielä? Katsoin kysyvästi Hermionea, joka punastui. ”Minä en voi tulla. Olen luvannut jo yhdelle toiselle.”

”Etkä ole! Sinä sanoit niin koska halusit eroon Nevillestä!” Ron intti sinnikkäästi.

”Niinkö?” Hermione kysyi vaarallisesti. ”Vaikka sinulta on mennyt kolme vuotta huomata, että olen tyttö, niin joku muu on voinut tajuta sen aiemmin!”

Ron virnisti ja huitaisi kättään vitsikkäästi. ”Okei, selvä on, sinä olet tyttö. Kelpaako?”

”Hermione menee jonkun toisen kanssa!” tiuskaisin, kun viha alkoi kuplia minunkin sisälläni. ”Etkö ymmärrä?”

”Hermione? Tuletko nyt?” Ron kysyi vähät välittämät minun sanoistani.

”Tuhannen kerran Ron, minulla on jo pari!” Hermione kivahti ja lähti harppomaan makuusaliin.

”Hän valehtelee”, Ron totesi ykskantaan.

”Eikä valehtele”, Ginny sanoi hiljaa. ”Mutta minä en kerro sinulle kuka häntä kysyi.”

Ron tuhahti äkäisesti. ”Okei, hyvä on. Ginny, sinä voit mennä Harryn kanssa –”

”Minä menen Nevillen kanssa”, hän sanoi ja punastui. ”Minä en olisi päässyt muuten ja – taidan mennä syömään.”

Ron kääntyi minuun päin epäuskoinen ilme kasvoillaan, kun hänen sisarensa pujahti muotokuva-aukosta ulos. ”No… tuletko sinä minun kanssani?”

Minäkin punastuin. ”Minä menen Harryn kanssa.”

Ron aukoi suutaan ja tuijotti Harry kiukun ja epätoivon sekaisin ilmein. ”Siis… te kaksi menette yhdessä?”

”Öö – joo.”

”Ahaa…” Ron kuiskasi. Hänen äänessään särähti pieni kiukku. ”Selvä. Okei. Hyvä on.”

”Minä voisin mennä katsomaan Hermionea”, ilmoitin nopeasti. Loin pikaisen silmäyksen Harryyn ja nykäisin päätäni Parvatiin ja Lavendariin päin, jotka olivat juuri tulleet oleskeluhuoneeseen. Lähdin puolijuoksua pakoon paikalta siinä toivossa, että Harry oli ymmärtänyt vihjeeni.
« Viimeksi muokattu: 18.08.2012 18:06:53 kirjoittanut FakeLove »


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

Cedi

  • Frozen heart
  • ***
  • Viestejä: 302
  • Freedom is life's great lie
HEIPS!
En olekaan vähään aikaan kommannut. (hups)
Okei... Tämä on minun oma mielipiteeni. Hemmetin Emma! Se ei olis saanut hyväksyä Harryn pyyntöön! Ja apua KRUM! Sekin! Hemmetti Tässähän alkaa hermostua tyttöön. Mutta kuitenkin tuo pyörtymiskohtaus nostatti mielenkiintoani. Mikökän Emmalle tuli? Ja sit se, että päätyi Kalkaroksen syliin!  :D
Pientä kritiikkia annan nyt (sori) Toi kyseinen kohtaus, jolloin Emma on pyörtymässä, eteni minusta liian nopeasti. Ja oikeastaan ylipäätään tämä tuntuu etenevän ihan hirvittävän nopeasti. Olisi ollut kiva tietää, enemmän asioista. Mutta tähän nopeuteen pystyy aina sopeutumaan. Pitää vain opetella sitä sopeutumista. Kröh...

Kuitenkin tykkään tästä tarinasta vieläkin! Se, että Emma alkaa hiljalleen oppia taikomista on hyvä juttu! Jatkoa odottelen, mutta älä sentään kiirehdi tai hätiköi vaan keksity kirjoittamiseen.

Girls, we do, whatever it will take
Cause girls don't want, we don't want our hearts to break
In two, so it's better to be fake
Can't risk losing in love again, babe.

~This is how to be heartbreaker


Lily•

  • Vieras
O.o
Krum? Harry!?
No. Harry ja Emma on tosi söpö pari. Fred voi pysyä kaukana kukkuloitten ja vuorien ja laaksojen ja merien ja niin edelleen... takana. x'D

Tää on tosi hyvä fic. Tykkään kovasti.

Lily

Mary Sun

  • Vieras
Ooh, ihana. Ron parka, repesin tossa kohdassa. Repesin myös totaalisesti kun kuulin, että Kalkaros otti Emman kiinni. Joo, olen outo. jatka pliis äkkiä tai tiedät kyllä, miksi muutun ja mitä teen >:D

Nide

  • Tittelinturska
  • ***
  • Viestejä: 359
  • hukankorentoja
Iiih, jatkoa! Miks en osaa alottaa kommenttia ikinä järkevästi...?
No, niin. Jospas nyt aloitettaisiin.
Hmm.. jaa, tuo Emman pyötymiskohtaus ei sitten liittynyt millään tavalla siihen ettei hän saa kertoa tulevaisuudesta juttuun?
Ja Snape otti Emman kiinni, repesin ;D
Ja Viktor pyysi Emmaa tansseihin, sitten Harry ja vielä Ron? Ja siis noin Viktor siis tajusi pyytää Hermyä niihin!
Ja anteeksi, väsyneenä alan laukoa itsestäänselviä asioita ilman syytä...
Ron pikkasen suuttu kun kukaan ei haluu tulla sen kaa tansseihin :)
Ja Emma on ihastunu Frediin ja Harryyn? Ja Kalkarokseen, mutta siitä ei puhuta!
Nooh, toivotaan ettei tyytöpieni ole muuttanut paljoakaan tulevaisuutta...

Ps. Miks en oo kommannu edelliseen lukuun?! Ja vieläpä luin sen...
sielo is kaikkee
Ava by Pyry
                               he olivat yhdessä nidepeter

LunaLovegood

  • Hippie
  • ***
  • Viestejä: 186
VIHDOINKIN!! :) Olen odottanut uutta lukua edellisen luvun tulemisesta asti!

AWW! Harry ja Emma! <<3 tui! :3

Joo oon seonnut.

Mut jännä et Krum pyys Emmaa! En ois ajatellu :D

Ja Ronki pyys Emmaa :O

Kaikki tykkää Emmasta! :OO

Ehkä Emma on tosi kaunis tyttö. Ja hauska ja mukava.

Haha Kalkaros nappas Emman kiinni :D

Ihana luku! :3
Mitä tehdä, kun mikään ei tunnu enää miltään?
Mitä tehdä, jos tuntuu ettei jaksa enää elää?
Se on ihan helvetin hyvä kysymys.

FakeLove

  • Sisäinen velho
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Riippuvainen Severus Kalkaroksesta ♥ PixieBronze87
Ajattelin tulla tässä välissä jo kiittelemään teikäläisiä! Ihania olette kun näin nopiasta kommentoitte, eikä kukaan avada kedavrannu mua! :-*

Cedi heiiiii ja kiitos! Mutta eihän ihastuneena voi ajatella järkevästi... :( Eikä kritiikki haittaa, kun on noin hyvin muotoiltu! Yritän (ainakin jossain määrin) hidastella tapahtumia, mutta tossa nyt tuli noita hirmu tylsiä juttuja, niin ajattelin olla tälläinen pönttö ja vähän kelata :D

Lily kiitän! :) Miks Fredin täytyy poissa pysyä? Sehän on Georgen kanssa niin hauska parivaljakko :D (ainakin kirjoissa)

Mary Sun kiitoksia! :) Kyllä Sevviestä täytyy jotain herrasmiesmaisia piirteitä löytyä, jos neito pyörtyy hänen ison koukkunenänsä edessä ;) (lähtee kohta sormet sauhuten kirjoittamaan jatkoa ettei törmäisi sarvikseen)

Nidemus iiih, kiitos! Pyh, mihin me mitään järkeviä kommentin aloituksia tarvitaan! ;) t. enminäkäänosaa - mutta siis. Mua kävi ihan sääliksi kirjottaa tota kun Ronin viimeinen oljenkorsi meni, molemmat kaverit varattuja, mahtaa kyllä joo veetyttää :D Joo, Kalkaroksesta ei puhuta, mutta että Fred...

LunaLovegood kiitos kommentista! :) Eihän kaikki nyt sentään Emmasta tykkää? :o (Ron pyysi Emmaa, koska Hermione ei onnannut, ei siis ole ihastunut) Eiköhän Emma ihan nätskä ja hauska ja mukava, vaikka onkin joskus aika sekopää ragemummo :D


"Who do you imagine wants to attack children like yourselves?"
"Hmm, let's think... Maybe... Lord Voldemort?"

Cedi

  • Frozen heart
  • ***
  • Viestejä: 302
  • Freedom is life's great lie
Lainaus
Mutta eihän ihastuneena voi ajatella järkevästi... :(

hmm... tuttu tunne :D Hyvä on. Hyvä on. Koitetaan nyt sietää sitä Emmaa vähän paremmin.

Girls, we do, whatever it will take
Cause girls don't want, we don't want our hearts to break
In two, so it's better to be fake
Can't risk losing in love again, babe.

~This is how to be heartbreaker