Pahoitteluni että tässä kestää aina välillä, inspiraation puute kiusaa liikaa. Lisäksi vähän kerron nyt tässä vaiheessa että tässä on pääosin sen elokuvan juoni, mutta lisään asioita, jotka ovat kirjoissa muttei elokuvissa.
Ja CORN, kiitos kommentistasi ^^ ja tosiaan se nimi, miun toinen nimi on Katariina, mutta kaikesta ei tarvitsekaan tykätä
_______________________________________________________________________________________________________
Seems that my new life has begunHuomasin makaavani nurmikolla jollakin valtavalla pelikentällä, joka oli hieman jalkapallokenttää pidempi, mutta kapeampi ja muodoltaan soikea. Nousin istumaan ja katselin ympärilleni. Kenttää reunustivat korkeat katsomot torneineen. Ylhäällä ilmassa näin jotain punaista, mutta en saanut selvää, mikä se oli. Sitten huomasin sen laskeutuvan lähemmäs minua, ja näin, että se oli toinen kaksosista. Hän istui luudalla punakeltaisessa vaatetuksessa, mutta hän oli vielä liian kaukana erottaakseni, kumpi hän oli. Koko ajan hän kuitenkin laskeutui lähemmäs. Pian erotin Fredin hymyilevät kasvot. Ollessaan noin metrin korkeudessa hän hyppäsi alas luudanvarrelta ja ojensi kätensä minulle auttaakseen minut ylös. Olin juuri sanomassa ”hei”, kun Fred alkoi puhua Hermionen äänellä: ”Herää Katariina.” Ennen kuin ehdin kysyä, mitä hän sanoi, hän ehti toistaa sanansa.
Avasin silmäni vaivalloisesti ja tajusin äskeisen olleen unta. Huomasin Hermionen istumassa sänkyni reunalla.
”Hyvää huomenta”, hän toivotti pirteästi.
”Huomenta”, mutisin. ”Mitä kello on?”
”Seitsemän”, Hermione vastasi ja nousi sängyltäni. ”Ajattelin herättää sinut ajoissa, että ehdimme syödä aamiaista.”
Nousin istumaan ja venyttelin. Sängyt olivat harvinaisen mukavat ja pehmeät, eikä millään olisi tehnyt mieli nousta ylös.
”En kyllä yleensä syö aamiaista, mutta voin tulla seuraksi ruokasaliin”, sanoin noustessani sängyltä, ja kävin pukemaan.
Istuimme ruokasalissa Rohkelikkojen pöydässä. Hermione söi ja samalla lueskeli jotain kirjaa. Itse vain tuijottelin pöydän pintaa väsyneenä yrittäen löytää puunsyiden muodostamia erikoisia kuvioita. Olin vielä hieman nukuksissa, sillä en yöllä ollut juurikaan saanut nukuttua. Vaikka olinkin ollut täällä jo muutaman päivän, kaikki tuntui erityisen jännittävältä, mikä tietysti vei unet. Huomasin Harryn tulevan saliin. Hän näytti vielä vastaheränneeltä ja huonosti nukkuneelta, hiukset sekaisin ja silmien ympärillä tummat renkaat.
”Taitavat olla Ronin kanssa vielä riidoissa”, kuiskasin Hermionelle. Vastauksen toteamukseeni sain melko nopeasti nähdessäni Ronin ohittavan Harryn tönäisten häntä samalla olkapäähän.
”Ron tulee tänne istumaan. Kumpi meistä menee Harryn luo?” Hermione kysyi. Sanoin voivani mennä, nousin pöydästä ja kävelin Rohkelikkojen pöydän toiseen päähän Harryn luo. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään, kävimme vain hiljaisina istumaan. Lopulta rikoin hiljaisuuden sanomalla:
”Ron näyttää edelleen olevan vihainen.”
Harry nyökkäsi.
”Niin. Mutta en tehnyt sitä. En laittanut nimeäni liekehtivään pikariin”, hän sanoi.
”Minä uskon sinua”, sanoin. ”Eivät kaksosetkaan onnistuneet siinä, joten siksi epäilen tässä olevan jotain pahasti vialla. Ja näkeehän sinusta, ettet haluaisi olla mukana.”
Harry huokaisi hiljaa. Hymyilin hänelle varovaisesti ja ystävällisesti. Pienen uneliaisuuteni takia en huomannut taakseni ilmestyneitä hahmoja, ja säikähdinkin melko pahasti, kun he kysyivät Harrylta, saavatko he kysyä erästä asiaa. Hyppäsin ilmaan kääntyen samalla ympäri ja kiljaisin pienesti. Sitten huomasin, että taakseni ilmestyneet henkilöt olivat Weasleyn kaksoset.
”Anteeksi. Säikähditkö pahastikin?” Fred kysyi ja hymyili. Kasvoilta paistava lievä väsymys sai hymyn näyttämään unelmalliselta, mikä aiheutti sydämeni sykkeen tihentymisen hetkellisesti. Koetin kuitenkin pysyä täysjärkisenä, ja vastasin:
”Hieman vain. En huomannut tuloanne.”
Georgekin hymyili, mutta hänen hymynsä ei aiheuttanut sydämentykytystä. He molemmat pahoittelivat pelästyttämistäni, ja minun istuuduttua kävivät istumaan molemmin puolin minua.
”Niin Harry. Me tässä mietimme…” George aloitti.
”… Miten sinä oikein sait nimesi pikariin?” Fred jatkoi. Painoin otsani kämmenselkääni vasten, sillä tuohon kysymykseen oli yhtä mahdoton vastata, kuin siihen, että mitä on avaruuden laidan tuolla puolen.
”En tiedä, miten nimeni joutui sinne, mutta itse sitä en sinne ole laittanut”, Harry vastasi tyynen rauhallisesti, vaikka ärtymys kuulsikin hänen äänestään. Tunsin Fredin reiden omani vieressä lähellä. Sisälläni alkoi kihelmöidä, ja rauhallisena pysyminen kävi jo hankalammaksi. Onnistuin kuitenkin pysymään tyynenä ja loihdin kasvoilleni yritelmän viehättävästä hymystä. Todennäköisesti siis näytin sähköiskun saaneelta mursulta.
”No, Fred, miten olisi paistettuja munia ja pekonia aamiaiseksi?” George ehdotti veljelleen.
”Mielellään, kiitos”, Fred vastasi ja kääntyi puoleeni. ”Ja mitähän tämä sievä neiti haluaisi?”
Tunsin punan leviävän kasvoilleni ja hengittäminen kävi melko vaikeaksi.
”Tuota, yleensä en aamuisin syö juuri mitään”, vastasin. Molemmat kaksosista katsoivat minua hetken kummastuneena.
”No sitten ei varmaan tarvitse ihmetellä, kuinka pysyt noin hoikkana”, George sanoi hivenen huvittuneella äänellä. ”Kannattaisi kuitenkin joskus edes syödä.” Kumpikin kaksosista alkoi nauraa, samoin minä.
”Kyllä minä syön, mutta en aamuisin”, sanoin. Fred katsoi minua veikeä ilme kasvoillaan ja pörrötti hiuksiani.
”Hyvä, ettei tarvitse alkaa huolestua”, hän totesi. Korjasin kampaukseni nopeasti ja nousin pöydästä. Sanoin lähteväni oleskeluhuoneeseen lukemaan.
