Kirjoittaja Aihe: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K11  (Luettu 26026 kertaa)

Miusamo

  • Vieras
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #100 : 06.07.2012 19:57:30 »
Lily•, Oi, mä sulan sun kommentille! Kiitos kiitos kiitos! Mun mielestä Severitus-ficit on parhaita, harmi vaan, et niitä ei ole paljoo suomeksi, yritän korjata tämän harmillisen seikan xDDDD Ja tervetuloa lukijakaartiin en tiennyt, et mulla on sellanenkin moi... Kiitos vielä kerran!  :-*
tutti frutti, Hähä, mulla on omat kuviot ja ne jatkuu tässäkin xDDDD

 Oma sana: Luku 29 on siis vihdoin ja viimein täällä! Paljon Escape The Fatea, moi. Niin ja tuo kertosäe, joka soi yhdessä vaiheessa on siis Escape The Faten kappaleesta Not Good Enought For Truth And Chiche, jonka voi käydä kuuntelemassa täältä.

 Luku 29,
 Musiikkia ja yllättäviä sukulaisia

 Harry säpsähti, kun hänen isänsä laski kätensä poikansa olkapäälle. Harry kääntyi ympäri ja kohtasi isänsä mustat silmät.

”Mitä hemmettiä sinä täällä teet?” Harryn suusta pääsi ennen kuin hän kerkesi estää.

”Samaa voisi kysyä sinulta. Minua kiinnostaa kuulla, miksi aiot lähteä Tylypahkasta keskellä yötä”, Severus sanoi ja Harry huokaisi.

”Seuraan Stewiä. Minulla on hänelle asiaa”, hän sanoi.

”Ei ole. Sinä tulet nyt minun mukaani”, Severus vastasi. ”Minulla on sinulle näytettävää”, hän jatkoi.

”Mutta kun Stew...”, Harry aloitti.

”Stewart on vanhempi kuin sinä ja pärjää kyllä. Ala tulla. En siedä vastaväitteitä”, Severus sanoi ja Harry myöntyi. Hän käveli isänsä perässä kohti tämän työhuonetta, jossa oli vain muutama tunti sitten ollut.

 Työhuone oli ihan normaali. Ei mitään poikkeuksia tavallisuudesta.

”Mihin sinä minua kiskot?” Harry kysyi, kun Severus veti vittaansa päälleen.

”Menemme erääseen tuttuun paikkaan”, Severus sanoi ja otti poikansa syliinsä.

”Äh, taasko sinne...”, Harry aloitti.

”Ei ihan sinne, mutta sama katu”, Severus vastasi heilauttaessaan sauvaansa.

”Minä luulin, ettei Tylypahkassa voi ilmiintyä”, Harry mutisi, kun he olivat päätyneet pimeälle kujalle.

”Ei voikaan. Te ette. Meillä opettajilla on joskus erityisoikeuksia”, Severus vastasi kävellen kovaa vauhtia eteenpäin. ”Menemme käymään eräällä tutulla”, hän sanoi.

”Ai sillä kauppiaalla vai?” Harry uteli.

”Ei. Älä kysele”, Severus sanoi astuessaan erään talon kuistille. Hän huokaisi syvään. ”Toivotaan vain, että hän ottaa meidät vastaan”, hän mumisi hiljaa soittaessaan ovikelloa.

”Kuka siellä?” Sisäpuolelta kuului. Severus laski Harryn kuistille ja huokaisi uudestaan.

”Minä”, hän sanoi.
 
 Ovi aukeni raolleen ja Harry kerkesi nähdä ensin miehen tummat silmät ja sitten koko miehen, kun tämä avasi oven heille. Mies oli aivan hänen isänsä näköinen. Tai sitten isä oli miehen näköinen. Sama nenä, samat silmät, sama suu. Severuksen kaksoisolento.

”Harry, tässä on veljeni Steffan. Steffan, tämä on...”, Severus aloitti, mutta Steffaniksi kutsuttu mies jatkoi hänen puolestaan:

”Harry Kalkaros, hän, joka kohtasi Pimeän lordin. Kyllä minä hänet tiedän. Saat olla ylpeä pojastasi, Severus.”

”Niin olenkin”, Severus sanoi.

”Mikä teidät tänne tuo?” Steffan kysyi.

”Kolmivelhoturnajaiset. Tarvitsemme apua”, Severus vastasi.

”Tekö? Missä asiassa?” Steffan kysyi uteliaana vilkuillen samalla Harrya.

”Harry valittiin ottelijaksi”, Severus sanoi. ”Tiedän, että sinä tiedät, mitä ensimmäisessä koetuksessa on”, hän jatkoi.

 Hetken aikaa oli hiljaista. Sitten Steffan siirtyi sen verran syrjään, että he pääsivät sisälle taloon.

”Tulkaa peremmälle. Poikani Sepateus – sinun serkkusi”, hän sanoi kääntyen Harryn päin. ”On kotona”, hän jatkoi.

 Harry kuuli jotain musiikkia yläkerrasta. Pian hän sai selvää sanoistakin.

 Sitting in this room playing Russian roulette,
 Finger on the trigger to my dear Juliet
 Out from the window see her back drop silhoutte
 This blood on my hands is something I cannot forget


”Sepateus Kalkaros!” Steffan huusi yläkertaan. ”Merlinin nimeen, pistä se toosa pienemmälle ja tule tervehtimään vieraitamme!” hän jatkoi edelleen karjuen musiikin läpi.

 Kului muutama minuutti, kun musiikki hiljeni, yläkerrassa aukeni ovi ja portaiden päähän ilmestyi Sepateus Kalkaros. Harry katseli serkkuaan uteliaana. Tällä oli samanlaiset mustat melko pitkät hiukset, kuin muillakin läsnäolijoilla, mutta silmät, ne vetivät Harryn huomion. Silmät eivät olleet siniset eivätkä vihreät eivätkä edes ruskeat. Sepateuksen silmät olivat violetit, tumman violetit. Ensin Harry luuli niitä mustiksi, mutta kun Sepateus astui valoon, ne muuttuivat tumman violeteiksi. Sepateuksella roikkui kuulokkeet kaulallaan, hän oli pukeutunut mustaan T-paitaan, jossa oli joku jästibändi. Kun Sepateus kääntyi Harry luki selästä bändin nimen: Escape The Fate. Hän ei ollut aiemmin kuullutkaan sellaisesta.

”Tässä on poikani Sepateus. Sepateus, tässä on sinun setäsi Severus. Ja serkkusi Harry”, Steffan esitteli. Harryn nimen kuullessaan Sepateuksen suu aukeni hyvin pieneksi o:ksi. Hän vilkaisi Severusta vain kerran, mutta katse jäi pyörimään Harryssa.

”Oletko sinä se Harry Kalkaros?” Sepateus kysyi.

”Onko niitä sitten useampiakin?” Harry kysyi vastaan ja sai isältään mulkaisun. Hän virnisti ja Sepateus vastasi virnistykseen hetkeäkään epäröimättä.

”Mitä sinä kuuntelit?” Harry kysyi uteliaana.

”Escape The Fatea”, Sepateus vastasi. ”Jästibändi, mutta soittaa hemmetin hyvää musiikkia”, hän jatkoi edelleen hymyillen.

”Kielenkäyttö on sallittua”, Steffan sanoi silmiään pyöritellen. ”Jätetään nuoret juttelemaan keskenään, Severus, sinulla oli ilmeisesti jotain asiaa”, hän jatkoi ja johdatti miehen olohuoneeseen.

”Mennään minun huoneeseeni”, Sepateus ehdotti ja lähti kulkemaan yläkerran portaita ylös. Harry seurasi uteliaana perässä.

 Portaiden päädyssä Sepateus kääntyi vasemmalle käytävään ja avasi ensimmäisen oven. Hän meni sisälle Harry perässään.

 Harry astui huoneeseen. Kaikki seinät oli tapetoitu julisteilla, joissa komeili Escape The Fate. Jopa Sepateuksen päiväpeitossa luki isoin kirjaimin Escape The Fate. Sepateus oli ilmeisesti kova fani. Hänen kirjahyllynsä loisti tyhjyyttään, hyllyssä oli vain kirjoja musiikista. CD-hylly oli sen sijaan ihan täynnä. Harry mietti, miten jollain voi edes olla niin paljon CD-levyjä. Sepateuksen huoneen värejä oli Harryn huoneen tapaan synkkä musta ja harmaa. Ikkuna oli suuri ja Harry käveli sen luokse. Huoneen ikkunasta näkyi vihreä niitty ja vielä kauempana Harry näki sinertävän järven.

”Oho”, hänen suustaan pääsi.

”Mitä?” Sepateus kysyi. Hän oli heittäytynyt sängylleen ja katseli ylpeänä levykokoelmaansa.

”En olisi uskonut, että noin pimeän kujan takaa löytyy jotain näin kaunista”, Harry mumisi. ”Muuten, minkä ikäinen sinä olet?” hän kysyi katsoen serkkuaan.

”Kahdeksantoista”, kuului vastaus.

”Oho”, Harry sanoi uudestaan. ”Et... tuota... näytä niin vanhalta”, hän mutisi hiljaa ja varoi katsomasta Sepateusta. Hänen suureksi hämmästyksekseen serkku purskahti nauruun.

”Niin ne kaikki sanovat”, poika sai vaivoin sanottua naurunsa välistä.

 Ovelta kuului koputus ja Severus astui sisään.

”No niin, Harry, olen puhunut asiani selviksi veljeni kanssa. Tule, lähdetään”, hän sanoi ja poika totteli isäänsä.

”Nähdään taas”, Sepateus sanoi ja Harry nyökkäsi.

 Steffania ei näkynyt enää eteisessä, joten he astuivat kuistille, jossa Severus otti vastustelevan poikansa taas kerran syliinsä.

”Inhoan tätä”, Harry mutisi.

”Meillä on edessä pieni kävelymatka”, Severus sanoi hymyillen.

”Sinulla on”, Harry väitti.

”Ehei. Meillä molemmilla. Kun pääsemme pois tältä kujalta”, Severus sanoi ja nautti Harryn nyrpeästä ilmeestä.

”Miksemme me vain ilmiinny Tylypahkaan?” Harry protestoi.

 Severuksen oli pakko nauraa.

”Koska sain ilmiintymislupaa vain kaksi tuntia ja me olemme olleet jo kolme tuntia poissa eikä meillä ole mitään pöllöä, jolla voisimme lähettää rehtorille kirjeen”, mies selitti ja nosti Harryn paremmin käsivarsilleen. Hänen oli pakko myöntää, että hänen käsivartensa alkoivat jo puutua. Harry, kun ei ollut enää mikään pikkuvauva.

”Kokoontuivatko kuolonsyöjät veljesi taloon velhosodan aikaan?” Harry kysyi uteliaana.

 Severus nyökkäsi.

”Kyllä. Tälle kadulle on pantu lapsi- ja kiltalaiseristysloitsu. Yksikään kiltalainen ei voi astua kadulle, kuten ei myöskään yksikään lapsi”, hän sanoi.

”Kuka on Sepateuksen äiti?” Harry kysyi seuraavaksi.

 Severus hymyili.

”Kun olin kahdeksantoista, Steffan oli yhdeksäntoista ja tapasi viehättävän noidan nimeltä Evelyn. Hän rakastui naiseen heti ja he menivät vain kaksikymmentä vuotiaina naimisiin”, Severus kertoi. ”Evelyn kuitenkin kuoli ensimmäisessä velhosodassa, aivan kuten Lily. Minä ja Steffan riitannuimme Evelynin kuoleman jälkeen, sillä Steffan alkoi katsella Lilyn perään”, Severus jatkoi.

”Ja sinä olit mustasukkainen äidistä”, Harry sanoi virnistäen.

 Severus punastui hieman.

”Enkä ollut”, mies väitti. ”Luotin Lilyyn, mutta en...”, hän aloitti. Harrya nauratti isänsä käytös. Hän ei ollut koskaan ennen kuullut Severuksen takeltelevan puheissaan, vaikka olikin neljätoista vuotta asunut saman katon alla tämän kanssa.

”Sinä olit mustasukkainen!” Harry sanoi nauraen.

 Severus ei katsonut Harryn.

”Enkä ollut. Emme puhu tästä enää”, mies sanoi.

”Ihan miten haluat”, Harry virnisteli edelleen.

”Tästä saat kävellä itse”, Severus sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen ja laski Harryn alas. Harry nautti kävelemisestä ja olisi mielellään tutkinut hieman kujan kauppoja, mutta Severus käveli eteenpäin niin nopeasti, että Harryn oli otettava muutama juoksuaskel pysyäkseen perässä.

 He pääsivät muutamassa tunnissa Tylypahkaan ja Severus komensi poikansa nukkumaan, kello kun näytti jo yhdeksää.

”Hyvä on,  minä menen”, Harry naurahti. ”Älä stressaa. Hyvää yötä”, hän huikkasi vielä ennen kuin katosi rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen.

 Severus jäi tuijottamaan poikansa perään. Joskus hänestä tuntui, että Harry muistutti enemmän äitiään, kuin isäänsä.

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #101 : 21.07.2012 01:35:53 »
Oi!! Tiiän, että hoen tätä samaa aina, mutta jatka. EN ymmärrä miten jaksat/kerkiit kirjottaa ja saat tällasia ideoita, mutta en mä valita. Jatka ihmeessä:D

Tutti frutti


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Miusamo

  • Vieras
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #102 : 28.07.2012 16:30:04 »
tutti frutti, Tää ficci on sen verran rakkauspakkaus, et tätä jaksaa ja kerkeää kummasti aina kirjottaa. Kiitos kommentistasi.

 Jatkossa on taas hitusen verran kestänyt, mutta se on täällä taas! Hyvää kesän loppua kaikille  :-* 30 luku, sivuja koko ficissä 147 ja sanoja 47174 ja merkkejä 340610. Kaikista mun ficeistä pisin ja rakkain, olkaa hyvät =)

 Luku 30,
 Apua

  Harry,
 Kuulin juuri, että ensimmäinen koetus on lohikäärme...


 Harry pudotti saamansa kirjeen lattialle. Lohikäärme? Miten ihmeessä hän sellaista vastaan pystyisi taistelemaan?

… Sinun täytyy ottaa rauhallisesti...

 Nyt rohkelikko pyöritteli silmiään. Joo, ottaa rauhallisesti. Vastaan tulee lohikäärme ja Sepateus käski häntä ottamaan rauhallisesti? Serkulla ei tainnut olla ihan kaikki kotona.

 … Ja pyytää apua mahdollisuuksien mukaan...

 Apua? Kolmivelhoturnajaisten idea oli, että ottelija selviäisi yksin. Harry huokaisi syvään, puristi serkkunsa kirjeen palloksi ja heitti sen lähimpään takkatuleen, joka sattui olemaan rohkelikkojen oleskeluhuoneen takka. Neljätoista vuotias poika painoi päänsä käsiinsä. Hänellä ei tulisi olemaan mitään mahdollisuuksia. Ei mitään. Miten hemmetissä hän saisi jonkun kultamunan lohikäärmeeltä? Iskemällä sitä päin pari taikaa ja saamalla samalla muutaman palaneen sormen ja käden?

”Harry!”

 Harry nosti päänsä ylös. Hänen veljensä seisoi hänen edessään.

”Stew... Minne sinä menit eilen?” Harry kysyi.

  Stewart katseli käsiään.

”Tuota... Kävin piipahtamassa ulkona, Fred ja George neuvoivat minulle erään reitin Tylyahoon ja kokeilin sitä”, poika sanoi. ”Mennäänkö aamiaiselle?” hän kysyi.

”Mennään vain.”

    ***

 Samaan aikaan Severus seisoi oman huoneensa ikkunansa edessä ja muisteli edellistä keskustelua veljensä kanssa.

”Täytyy myöntää, etten olisi arvannut, että sinä tulisit tänään käymään”, Steffan sanoi istuutuen nojatuoliin. Severus katseli ympärilleen olohuoneessa, jossa hän edellisellä käynnillään oli riidellyt veljensä kanssa.

”Päätin lopettaa riidan. Evelyn ja Lily ovat molemmat kuolleet, meillä on pojat, jotka eivät ole ennen edes tienneet toistensa olemassaolosta. Suvun on pidettävä yhtä”, Severus sanoi huokaisten samalla.

”Miten sitten Stewart ja Shana? Miten he eivät ole mukananne?” Steffan kysyi.

”Lily joutui laittamaan kaksoset adoptioon. Mehän riitelimme Lilyn kanssa pari päivää ennen heidän syntymäänsä ja riidan seurauksena Lily muutti omilleen”, Severus vastasi.


”Isä?” kuului kysyvä ääni ovelta.

 Severus kääntyi ovelle ja näki nuorimman poikansa seisovan epävarman näköisenä avoimen oven edessä nojaten ovenpieleen.

”Tule sisään. Sulje ovi”, Severus sanoi. Harry sulki oven perässään ja astui sisään. ”No? Oliko sinulla asiaakin?”

”Minä en selviä”, Harry sanoi istuutuen tuoliin, joka oli Severusta vastapäätä. ”Ihan totta, isä, minä en tule selviämään elossa näistä turnajaisista. Ja Ron on minulle vihainen enkä saa häneltä apua ja...”, hän aikoi jatkaa, mutta Severus nosti kätensä vaientaakseen hänet.

”Kuuntele minua, Harry”, mies sanoi laskien kätensä poikansa olkapäille. ”Sinä selviät, jos vain yrität. Lupaa minulle, että et luovuta missään vaiheessa näitä turnajaisia”, Severus jatkoi.

”Mutta...”, Harry aloitti.

”Lupaa minulle, niin kerron, miten selviät”, Severus painosti.

 Harry huokaisi.

”Hyvä on. Minä lupaan”, poika sanoi.

”Vanno vala”, Severus sanoi.

”Isä...”

”Vanno.”

”Hyvä on, hyvä on! Minä, Harry Severus Kalkaros, lupaan tässä ja nyt isälleni Severus Kalkarokselle, että en luovuta missään vaiheessa kolmivelhoturnajaisia, joihin minut on pakotettu. Minä lupaan ja vannon, että yritän tosissani loppuun asti. Oletko nyt tyytyväinen?” Harry kysyi.

”Käytä vahvuuksiasi, taitoja, joissa olet hyvä”, Severus neuvoi huomioimatta Harryn kysymystä.

”En minä ole hyvä missään”, Harry tuhahti. ”Tiedät ihan hyvin, että Hermione selviäsi tästä leikiten, mutta minä en”, hän jatkoi.

”Mieti. On jotain, jossa olet parempi kuin Hermione”, Severus sanoi.

”Missä? Hankaluuksiin joutumisessa?” Harry sanoi ivallisesti.

”No siinäkin”, Severus hymyili hieman. ”Mutta on jotain, jossa olet kaikkia tylypahkalaisia parempi etten sanoisi”, mies jatkoi.

”Olet vain puolueellinen”, Harry sanoi. Missä hän muka oli niin hyvä?

”Enpäs. Kuka tahansa myöntäisi sen”, Severus vastusti. ”Sinä rakastat sitä.”

 Harry mietti hetken. Mitä hän rakasti? Dracoa? Isäänsä? Ystäviään? Hän tosin ymmärsi, että nyt oli kysymys jostakin lajista...

”Huispaus! Osaan pelata huispausta!” Harry huudahti.

”Aivan. Osaat lentää paremmin kuin kukaan muu”, Severus sanoi äänessään hitunen ylpeyttä.

”Mutta en saa ottaa luutaa”, Harry huomautti.

”Toinen neuvoni: yksinkertaisella loitsulla saat, mitä haluat”, Severus sanoi.

”Isä?” Harry sanoi kysyvästi pienen hiljaisuuden jälkeen. Severus nyökkäsi osoittaakseen kuulevansa. ”Opeta minulle kutsuloitsu.”


Lily•

  • Vieras
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #103 : 29.07.2012 21:36:41 »
Omg.
Olen sairaan pahoillani, etten ole kommentoinut.
Minusta on mielenkiintoista, miten elävöität tätä uusilla hahmoilla.
Tässä juoni ei jää kierimään ympyrää.
Severus mustasukkaisena •.•

Lily
« Viimeksi muokattu: 29.07.2012 23:20:58 kirjoittanut Lily• »

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #104 : 29.07.2012 22:40:15 »
Ihana luku! Harry muka itse keksi miten pärjätä turnajaisissa. Kirjota lisää, ja anteeks rakentava lomailee, taas.

Tutti furtti


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Miusamo

  • Vieras
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #105 : 21.08.2012 20:11:50 »
Hyvää syntymäpäivää Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä!  :-*  Siitä on nyt vuosi, kun aloitin tämän ficin ja on mahtavaa huomata, miten lukijoita edelleen riittää, tulee lisää koko ajan! Tää ficci on mun rakkain ficci, kaikista tärkein ja rakastan kirjottaa tätä. Rakastan Severusta, rakastan Harrya, Stewiä, Shanaa, Dracoa, Blaisea.... Rakastan kaikkia hahmoja ja onnittelen itseäni sekä erityisesti tätä ficciä tästä vuodesta!
 
 Yleensä tulen kirjoittaneeksi tätä perjantai iltaisin, kun vanhempani ovat terassilla, isosiskoni poikaystävänsä luona ja veljeni ties missä. Silloin minulla on omaa aikaa, aikaa kirjoittaa. Tää on mun pisin ficci, onhan tässä nuo uskomattomat 152 ja puoli sivua, 48888 sanaa, 353021 merkkiä ja 31 lukua plussattuna traileri ja tietoisku Shanasta ja Stewartista!
 
 Mutta kaikesta tästä saan kiittää teitä, rakkaat lukijani, en olisi nimittäin päässyt näin pitkälle ilman teitä! Kiitos! Suurimmat kiitokset ansaitsee kommentoijani, olette tärkeitä ja rakkaita  :-* :-*
 
- Florida
 
 Luku 31
Pullonpyöritystä ja muuta mukavaa
 
 
”Keskity, Harry!” Severus kehotti kun tyyny, jonka Harryn olisi pitänyt saada luokseen, liikahti vain hieman paikoillaan. ”Sinä et keskity ollenkaan, mietit vain muita asioita”, Severus jatkoi moitteitaan.


”Vähän hankalaa keskittyä”, Harry kommentoi. ”Kun iso ruma lohikäärme tulee syömään minut jostain...”, hän mutisi hiljaa itsekseen ja heilautti taas sauvaansa. Nyt tyyny lensi jo pois pöydältä.


”Hienoa, Harry”, Severus kehui. ”Pian saat sen liitämään”, hän jatkoi.


”Saapa nähdä”, Harry mutisi edelleen hiljaa. ”Tulejo!” hän lisäsi heilauttaen taikasauvaansa. Hänen suureksi hämmästyksekseen tyyny lensi lattialta hänen käsiinsä.


”Hienoa”, Severus sanoi. ”Mene nyt nukkumaan, ensimmäinen koetus on huomenna”, mies jatkoi.


Harry huokaisi syvään.


”Kiitos kun muistutit, se ei todellakaan ole ollut mielessäni yhtään tämän päivän aikana”, hän sanoi pyöritellen silmiään. Pysyisikö hän hengissä seuraavaan iltaan asti?


”Harry”, Severus sanoi lujasti, tarttuen poikansa olkapäihin. ”Sinä selviät kyllä. Olet selvinnyt pahemmastakin.”


”Ja aiheutan sinulle lisää harmaita hiuksia”, Harry virnisti yrittäen vielä epätoivoisesti muuttaa kaiken leikiksi. Sillä jos totta puhuttiin, Harrya pelotti tuleva koetus niin paljon, että hän oli varma ettei pystyisi nukkumaan tulevana yönä ollenkaan.


”Mene nyt”, Severus kehotti ja melkein työnsi Harryn luokkahuoneestaan käytävälle. ”Olen ylpeä sinusta, teit mitä teit, muista se”, hän sanoi hiljaa poikansa korvaan.


”Hyvää yötä”, Harry huikkasi ennen kuin isä sulki tyrmien oven perässään. Harry huokaisi. Tässä sitä oltiin, kello yhdeksän illalla koulun käytävällä ilman näkymättömyysviittaa tai kelmien karttaa. Totisesti, jälki-istunto tästä vielä puuttuisi.


Harry hymyili hieman pimeässä ja lähti kävelemään mahdollisimman hiljaa, mutta samalla nopeasti kohti rohkelikkojen oleskeluhuonetta. Mitä nopeammin hän pääsisi perille, sitä parempi. Juoksemisesta kuului vain ääniä, joten se ei käynyt kysymykseenkään, kun käytävillä partioi ainakin kolme opettajaa, Noriska ja Voro itse. Harry kirosi mielessään huonoa muistiaan, sinne hänen sängylleen oli jäänyt näkymättömyysviitta ja kelmien kartta, vaikka hän yleensä kantoi molempia mukanaan.


Neljätoista vuotias rohkelikko pääsi kuitenkin oleskeluhuoneeseen ilman kohtauksia opettajan tai Voron kanssa. Harryn lisäksi oleskeluhuoneessa olivat enää Stewart, Fred, George ja Hermione. Ron oli ilmeisesti vieläkin vihainen Harrylle kolmivelhoturnajaisista. Harry huokaisi, mutta liittyi nelikon seuraan. Hermione istui tuolilla ja luki jotain paksua kirjaa kun taas Fred ja George pelasivat velhoshakkia Stewartin katsoessa vierestä.


”Missä sinä olit?” Stewart kysyi ensimmäisenä pikkuveljeltään.


”Harjoittelemassa”, Harry antoi tavanmukaisen vastauksensa istuessaan lattialle Georgen viereen. Stewart istui Harrya vastapäätä.


”Niin kuin melkein aina”, Stewart huomautti. ”Ihan oikeasti, ei kukaan ottelijoista ole valmistautunut yhtä hyvin kuin sinä.”


Harry kohautti olkapäitään.


”Senhän pitäisi olla vain hyvä asia”, hän sanoi. ”Sitä paitsi, mistä sinä sen tiedät?” hän jatkoi kohottaen kysyvästi kulmakarvojaan.


Stewart hymyili.


”Ai, nyt sinä alat kuulostella minua”, hän virnisti.


”No en oikeastaan. Esitin vain viattoman kysymyksen”, Harry puolustautui.


Stewart huokaisi.


”No jos ihan oikeasti haluat tietää, niin olen jutellut Viktorin kanssa. Eikä hän todellakaan harjoittele jokaikisenä viitenä minuuttina”, poika sanoi.


”En minä harjoittele jokaisena viitenä minuuttina. On minulla koulu ja muuta...”, Harry aloitti puolustuspuheen.


”Äh, ihan sama. Oli miten oli, sinun kannattaa mennä nukkumaan, kello on ties mitä”, Stewart sanoi.


”Joo joo. Minä menen ihan kohta”, Harry mutisi epäselvästi katsellessaan Fredin ja Georgen peliä. Kaksoset yrittivät parhaansa mukaan huijata toinen toistaan. Kumpikaan ei ollut liikuttanut yhtäkään shakkinappulaa, koska kumpikin mietti parhaimpia huijaustaktiikkoja. Lopulta Fred kyllästyi tylsääkin tylsempään shakkiotteluun ja käänsi laudan ylösalaisin ja nosti kätensä.


”Minä luovutan. Tehdään jotain hauskempaa”, poika ehdotti tuttu virne naamallaan.


”Niin kuin mitä?” George kysyi.


”Miten olisi klassinen pullonpyöritys?” Fred ehdotti. ”Tuletteko te muut? Hermione? Harry? Stew?” hän katseli kaikkia vuoronperään.


”Minä tulen ainakin”, Harry ilmoitti heti välittämättä veljensä mulkoilusta.


”Minä myös”, Stewart sanoi lopulta hetken mietittyään.


”No, kai minäkin sitten tulen”, Hermione mutisi ja liittyi heidän muodostamaansa piiriin. Fred veti jostain pullon ja pyöräytti sitä. Ennen kuin pullo kerkesi osoittaa ketään, se jo pysähtyi ja sitä piteli pieni käsi.


”Meinasitte vai olla pullonpyöritystä ilman minua?” Ginny Weasleyn ääni kysyi hieman loukkaantuneena ja hän istuutui Hermionen viereen jalat ristissä.


”No, ei sinua näkynyt”, Fred puolustautui.


”Ette hakeneet!” Ginny kivahti.


”Lopettakaa riiteleminen ja Gin, pistä pullo pyörimään”, Hermione komensi väsyneenä. Ginny totteli käskyä ja pyöräytti pulloa. Pullo pysähtyi ja osoitti Frediä.


”Totuus vai tehtävä?” Ginny kysyi virne naamallaan.


”Tehtävä”, Fred sanoi heti.


Ginny virnisteli enemmän.


”Olen pahoillani, Mione”, hän sanoi kääntyen Hermionen puoleen. ”Fred, suutele Hermionea”, Ginny jatkoi virnistäen nyt leveämmin kuin koskaan aiemmin Harryn nähden.


Hermionen kasvot lehahtivat punaisiksi, eikä Harry osannut sanoa oliko se kiukusta vai muuten vain. Fred kuitenkin nousi välittömästi ylös epätavallisen innokkaana ja asteli Hermionen luokse. Hermione nousi vastahakoisesti ylös ja Fred kietoi ensin käsivartensa tytön ympärille ja sitten heidän huulensa kohtasivat toisensa. Hermione sulki vaistomaisesti silmänsä ja Fred siirsi kätensä tytön tuuheaan ruskeaan tukkaan.


 Harry ei halunnut katsella sitä. Hänen isänsä tyttöystävä suuteli toista poikaa hänen silmiensä alla? Harry teki niin kuin Hermione ja sulki silmänsä.

”Tehtävä suoritettu kunniamaininnoin”, Fredin ääni sanoi pitkältä tuntuvan ajan jälkeen ja Harry aukaisi silmänsä. Hurjasti punasteleva ja huohottava Hermione istuutui paikoilleen ja Fred vaihtoi paikkaa hänen viereensä. Punapää pyöritti pulloa, joka osoitti Stewartia.


”Hahaa. Totuus vai tehtävä?” Fred kysyi.


”Ihan vain sen takia, koska sinä kysyt, taidan sanoa totuus”, Stewart vastasi ja hehku Fredin silmissä sammui.


”Hyvä on, hyvä on... Luettele kaikki entiset tyttöystäväsi”, Fred käski. ”Ja, odota. Kerro meille myös miten pitkälle menit heidän kanssaan”, nyt punapää virnisteli.


”Onko pakko?” Stewart kysyi.


”On. Muuten emme Georgen kanssa vastaa seurauksia”, Fred sanoi pilke silmäkulmassaan. ”Noniin, anna mennä. Vai salaatko sinä jotain?” poika kysyi.


Stewart huokaisi.


”Hyvä on. Lisa Starlon”, hän vastasi. ”Suudelmiin, ei seksiä.”


”Kuinka kauan kesti?” Fred yllytti.


”Muistaakseni pari viikkoa. Käskit sanoa vain nimet ja miten pitkälle menin, ei muuta”, Stewart vastusteli pyöritellen samalla silmiään.


”Hyvä on, hyvä on”, Fred nosti kätensä ylös antautumisen merkiksi. ”Jatka.”


”Anlica Vinclet”, Stewart sanoi. ”Suudelmat.”


”Etkö muka koskaan tehnyt mitään muuta?” Fred kysyi ilmiselvästi pettyneenä. ”Vai etkö uskalla paljastaa, kun pikkuveljesi on lähettyvillä?” hän jatkoi kääntäen katseensa nyt Harryyn, joka teeskenteli olevansa kiinnostunut oleskeluhuoneen matosta sillä hetkelllä. Stewart oli kertonut Fredille ja Georgelle Harrysta, hänestä ja Shanasta kysyttyään tietysti ensin heidän kahden mielipidettä.


”Äh. Wendy Monrik. Seksi”, Stewart teki paljastuksen. Harry kohotti katseensa yllättyneenä isoveljeensä.


”Minkä ikäisenä?” Fred kysyi kiinnostuneena.


”Viisitoista”, Stewart punastui ja katsahti Harryyn. Hän ilmeisesti muisti, että Harry oli neljäntoista. ”Viime vuonna siis. Se tapahtui bileissä”, hän jatkoi.


Mitä? Harry ei ollut uskoa korviaan. Hänen isoveljensä, joka komenteli häntä ja käyttäytyi kuin Harry olisi alkamassa suhteeseen jonkun kanssa, Stewart oli mennyt niin pitkälle jonkun Wendy – nimisen tytön kanssa ja Stewart oli tehnyt sen jossain juhlissa! Ilmeisesti humalassa.


”Kerro siitä”, Fred käski.


”Myöhemmin”, Stewart myöntyi vilkaisten ensin Harrya. Harry huokaisi mielessään. Hyvä, hän ei halunnutkaan tietää. Nyt Stewartin käsi oli jo pullon päällä.


”Heihei, siinäkö ne kaikki olivat?” Fred kysyi.


”Joo. Lisa kolmannella, Anlica neljännellä ja Wendy viidennellä”, Stewart vastasi laskien sormellaan. Harry vilkaisi Ginnyyn, joka oli Harryn tapaan kasvoiltaan tulenpunainen, tosin Harry oli melko varma, että Ginny oli tulenpunainen vain sen takia, että Stewart luetteli entisiä tyttöystäviään.


Stewart pyöräytti pulloa, joka pysähtyi Hermionen kohdalle.


”Totuus vai tehtävä?” Stewart kysyi, vaikka tiesi jo vastauksen.


”Totuus”, Hermione vastasi.


”Kerro totuus sinusta ja Severus Kalkaroksesta”, Stewart käski.


Harryn sydän melkein pysähtyi. Miten Stewart siitä tiesi?


”En aio vastata tuohon”, Hermione sanoi hiljaa. ”Ihan sama, mitä te teette minulle, mutta minä en vastaa tuohon kysymykseen”, hän jatkoi nyt lujasti.


”Eli teidän välillänne on jotain”, Stewart päätteli. Hermione vilkaisi Harryyn ja Harry ymmärsi viestin. Apua.


”Anna olla, Stew. Ei tämän tarvitse mennä noin henkilökohtasiin asioihin”, Harry puuttui puheeseen.


”Onko se liian henkilökohtaista, jos kysyn totuutta sinun ystävästäsi ja meidän isästämme?” Stewart kysyi lujasti.


”On. Kyllä se on”, Harry vastasi.


”Minun mielestäni se ei ole. Minun mielestäni meillä on oikeus tietää”, Stewart risti kätensä pullon päälle.


”Minun mielestäni tämän pelin piti olla hauskaa”, Hermione puuttui veljesten väliseen keskusteluun. ”Ja jos tämä jatkuu näillä kysymyksillä, taidan vetäytyä omaan seuraani”, hän jatkoi ja nousi jo ylös, mutta Fred veti tytön takaisin istumaan.


”No niin. Tästä lähin vain helppoja kysymyksiä”, George sanoi lukien samalla kaksoisveljensä ajatukset. ”Hermione, pyöräytä pulloa.”


Hermione pyöräytti ja se osui Harryyn.


”Totuus.”


”Miten sinä, Shana ja Stewart tapasitte?” Hermione kysyi heti.


Harry hymyili Stewartille, joka oli kuitenkin vieläkin niin vihainen Hermionelle ja Harrylle, joka oli mennyt ystävänsä puolelle, ettei vastannut hymyyn vaan tuijotti pikkuveljeään murhaavasti.


”Seamus Finnigan oli usuttamassa joukkojaan kimppuuni”, Harry kertoi. ”Siihen joukkoon kuuluivat Shana ja Stewart. Shanalle ja hänen ystävälleen Jessicalle tuli riitaa ja suunnilleen siinä vaiheessa isä tuli jo pelastamaan minua”, Harry virnisti. Hän nappasi pullon käteensä ja pyöritti sitä. Se pysähtyi ja osoitti Stewartia.


”Haha, veliseni”, Harry virnisti. ”Totuus vai tehtävä?”


”Tehtävä”, Stewart sanoi kaikkien yllätykseksi.


”Suutele Ginnyä”, Harry sanoi ja sekä Stewart että Ginny lehahtivat punaiseksi, mutta kumpikin nousi ylös. Stewart astui Ginnyä kohti, tyttö kietoi kätensä tämän kaulaan ja Stewart Ginnyn lantiolle. Ginny sulki silmänsä ja he suutelivat.

Suudelma tuntui kestäneen pitkään, kunnes lopulta tulipunainen Stewart irrottautui Ginnystä ja istuutui alas. Ginny oli aivan yhtä punainen, mutta istui hänkin alas. Stewart pyöritti pulloa ja se osui Georgeen.


”Totuus vai tehtävä?”


”Totuus.”


”Hmmm... Kenen kanssa menit sänkyyn ensimmäisen kerran?” Stewart virnisti.


”En minä muista. Fred, muistatko sinä?” George kääntyi veljeensä päin.


”Jep. Se oli se puuskupuhlainen, Lisa Smurron. Viime vuonna. Olit humalassa, veliseni”, Fred virnisteli.


”Minä en taida haluta kuulla enempää, George, pyöräytä pulloa”, Ginny käski ja hänen isoveljensä teki työtä käskettyä. Pullo osoitti Ginnyä.


”Totuus vai tehtävä?”


”Totuus”, Ginny vastasi. ”Seksikysymykseen voin vastata jo, että olen neitsyt”, hän sanoi huomattuaan Georgen vilkaisevan Frediä.


”En aikonut kysyä sitä!” George puolusteli. ”Luuletko, että haluan tietää pikkusiskoni seksielämästä jotain?” hän jatkoi.


”Itsehän tässä juuri kuulutit kaikille, että olet maannut Lisan kanssa”, Ginny vastasi pyöritellen samalla silmiään. ”Luuletko, että minä haluan tietää isoveljeni seksielämästä jotain?”


”Minä voin ihan hyvin avautua sinulle Georgen seksielämästä, jos haluat, Gin”, Fred pani väliin ja sai mulkaisun molemmilta sisaruksiltaan. ”Mitä, se oli vitsi”, poika sanoi virnistäen.


”No niin, lopettakaa”, Hermione sanoi tullen jälleen kerran väliin. ”Mennään sen sijaan nukkumaan”, hän ehdotti ja sai hyväksyvän katseen Stewartilta.


Kaikki kuusi rohkelikkoa käveli tottunein askelin kohti makuusaleja ja kaikki Harrya lukuunottamatta nukahtivat heti. Harry makasi vielä pitkän aikaa silmät auki vuoteessaan ja yritti saada unen päästä kiinni.


Toivottavasti minä selviän huomenna, hän huokaisi vielä mielessään ennen kuin nukahti.
« Viimeksi muokattu: 21.08.2012 20:16:58 kirjoittanut Florida »

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #106 : 21.08.2012 20:49:13 »
Vuoden tämä on jo täällä ollut, ihanaa!
Mukava luku, odottelen jatkoa


tutti frutti


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Miusamo

  • Vieras
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #107 : 21.09.2012 23:07:50 »
tutti frutti, Juu, vuoden on ollut juu. Ja kun minusta on kiinni, niin on varmasti toisenkin vuoden :) Kiitos kommentistasi taas!
 
 Anteeksi oikeasti, kun tää on kestänyt, mutta vihdoin SKOERL32JVEK (Se Kauan Odotettu Erittäin Raskas Luku 32 Ja Vielä Ensimmäinen Koetus) on täällä! Olkaapa hyvät ja kommentit on aina kivoja ;)
 
 Luku 32
 Ensimmäinen koetus
 
 
Harry oli parhaillaan kävelemässä kohti eteisaulaa, kun hänen nimeään huudettiin kovaa.


”Harry! Harry Kalkaros, sinä siellä!”


Harry voihkaisi mielessään, kun huomasi huutajan. Colin Creevey juoksi häntä kohti. Colin oli tarpeettoman innostunut Harrysta ja hänen kuuluisuudestaan.


”No heipä hei, Colin”, Harry sanoi kyllästyneellä äänellä.


”Oletko sinä jo valmistautunut koetukseen? Tietysti olet. Olen varma, että voitat muut, löin siitä jo vetoakin...”, Colin pauhasi heidän kävellessään kohti huispauskenttää, joka toimi virallisena areenana. ”Mitä sinä ajattelit tehdä? Tiedätkö, mikä koetus on?”


”Colin hei, anna minulle hetki rauhaan”, Harry pyysi ja Colin nyökkäsi huomattuaan varmaan, että Harry oli hajoamispisteessä. Severus käveli heitä vastaan. Harry pysähtyi isänsä eteen ja Colin jatkoi matkaansa vilkutettuaan ensin hyvästiksi. Ensimmäistä kertaa Colinin kohdatessaan Harry toivoi, ettei se olisi viimeinen kerta.


”Oletko sinä valmis?” Severus kysyi.


”Haluaisin sanoa kyllä”, Harry huokaisi. ”Mutta en ole.”


”Oletpas”, Severus väitti. ”Sinä suoriudut tästä, olen varma siitä.”


Harry vain huokaisi uudestaan ja oli jo valmis väittämään vastaan, kun jostain kuului ääni:


”Ottelijat kaikki telttoihin!”


”Minun täytyy mennä”, Harry sanoi, mutta ei kerennyt ottaa askeltakaan, kun Severus kaappasi poikansa lujaan halaukseen. Harry vastasi halaukseen ja toivoi, ettei se jäisi heidän viimeiseksi halaukseksi. Hän näki, kuinka Shana ja Stewart juoksivat kauempaa heitä kohti ja irrotti otteensa isästään.


”Onnea”, Severus kuiskasi vain ja katosi nopeasti ihmismassaan. Shana juoksi Stewartia edellä ja hyppäsi suoraan pikkuveljensä kaulaan.


”Voi, Harry, sinun on pakko pakko selviytyä”, Shana nyyhkytti samalla, kun Stewart liittyi halaukseen.


”Kyllä hän selviää”, Stewart puuttui puheeseen. ”Sinä et tiedä, miten paljon hän on harjoitellut.”


”Mutta muut ottelijat ovat paljon vanhempia ja...”


”Shana, shh. Älä hermostuta Harrya enempää”, Stewart keskeytti sisarensa. ”Nähdään koetuksen jälkeen, Harry”, hän virnisti pikkuveljelleen ja paiskasi kättä tämän kanssa. ”Ala tulla, Shana. Meidän pitää saada hyvät paikat.”


Shana rutisti Harrya vielä kerran käsillään ennen kuin päästi irti. Sen jälkeen tyttö suikautti pikkuveljensä otsalle suukon ja Harry hymyili isosiskolleen. Hän katseli, kun kaksoset kävelivät yhdessä katsomoon ja olisi antanut koko omaisuutensa, jos olisi voinut tehdä samoin. Mutta hän käänsi katsomossa istuville noidille ja velhoille selkänsä päättäväisesti ja käveli ottelijoiden telttaan.


”Hermostuttaako teitä?” Lugo Bagman kyseli ottelijoilta, kun nämä olivat valinneet lohikäärmeensä. ”Varmasti jokaista ainakin vähän, mutta ette kehtaa myöntää sitä muiden kuullen. No, tehkää vain parhaanne. Diggory, sinun vuorosi on, kun tykki pamahtaa.”


Bagman sai tuskin sanottua lauseensa loppuun, kun tykki jo pamahti. Cedric nielaisi ja käveli sangen tyynen näköisenä teltan oviaukosta ulos. Harry huokaisi syvään. Siinä meni ensimmäinen. Seuraavaksi olisi Fleur, sitten Krum ja vasta viimeisenä Harry itse.


Harry ei tiennyt, miten muille ottelijoille oli käynyt, mutta kuullessaan hurraahuudot hän arveli kaikkien suoriutuvan tehtävästä. Lopulta hänen nimensä huudettiin.


”Harry Kalkaros!”


Harry veti syvään henkeä ja käveli teltan suusta suoraan areenalle. Hän näki lohikäärmeenmunan ja lähti kävelemään sitä kohti, mutta äkkiä lohikäärme lensi jostain suojelemaan muniaan ja Harrya päin lensi jotain kuumaa, jonka hän ehti väistää nippa nappa. Hän pakeni kiven taakse ja kohotti taikasauvansa.


”Tulejo Tulisalama!” Harry huusi korkeuksiin ja väisti taas liekkejä.


Kesti muutama minuutti, kun Harry huomasi Tulisalaman lentävän häntä kohti. Hän hyppäsi luutansa kyytiin ja väisteli taas lohikäärmeen suunnasta tulevia liekkejä.


No niin, tämä on vain huispausottelu, Harry ajatteli. Liekit ovat ryhmyjä ja lohikäärme on vain vastustajajoukkue... Lohikäärmeen muna on sieppi, joka pitää saada kiinni.


”Tule tänne, iso, typerä lohikäärme...”, Harry houkutteli ja syöksyi ylös. Lohikäärme liikkui askeleen pois munan luota. Kun se huomasi, ettei Harry syöksynyt vielä ottamaan munaa, se liikahti uudelleen.


”Tänne näin... Tule”, Harry houkutteli uudestaan ja kierteli muutaman tuuman päässä lohikäärmeestä ihan vain ärsyttääkseen sitä. Lohikäärme liikkui koko ajan lähemmäs ja lähemmäs ja äkkiä se avasi valtavat siipensä lähteäkseen lentoon. Harry nousi jyrkästi ylös samalla ja lohikäärme lähti hänen peräänsä.


”Hyvät hyssykät!” Harry kuuli Ludo Bagmanin huutavan katsomosta. ”Poikahan osaa lentää! Katseletko sinä, Krum?”


Harry hymyili tyytyväisenä kiertäen samalla huispauskenttää ympäri ja ympäri lohikäärme perässään. Hän syöksyi alas, syöksyt olivat hänen erikoisalaansa eikä lohikäärme kerennyt tajuta asiaa kunnolla ennen kuin Harry piteli jo lohikäärmeen munaa kädessään.


”Katsokaa, hyvät naiset ja herrat! Tämä hetki jää historiaan! Ottelijoistamme nuorin nappaa munan nopeimmin! Antakaa kunnon aplodit Harry Kalkarokselle!” Harry kuuli Ludon kuulottavan innoissaan ja vasta nyt hän tajusi kunnolla hurraavan väkijoukon. Hän huomasi Hermionen hurraavan ja jopa Ron näytti hymyilevän. Stewart ja Shana halasivat toisiaan piittaamatta muista. Hän huomasi isänsä juoksevan häntä kohti perässään professori McGarmiwa ja punatukkainen mies, jonka Harry arvasi olevan Charlie Weasley, Ronin isoveli.


Severus pääsi Harryn luokse ja halasi häntä. Harry kietoi kätensä isänsä kaulan ympärille ja painoi päänsä tämän viittaan puristaen edelleen kultamunaa kädessään. Severus rutisti Harrya kauan ja kovaa ennen kuin päästi poikansa irti, mutta jäi silti seisomaan hänen taakseen kädet poikansa olkapäillä. Harry ei ollut koskaan nähnyt isäänsä yhtä onnellisena.


”Sinun täytyy mennä matami Pomfreyn luokse”, professori McGarmiwa sanoi vilkaisten Harryn palanutta olkapäätä. Charlie Weasley saavutti heidät ja Harry sai tilaisuuden katsella tätä miestä kunnolla. Charlie oli cool, mitään muuta sanaa Harry ei keksinyt. Miehen pitkät punaiset hiukset olivat niskassa poninhännällä, päällään hänellä oli vihreämusta ruudullinen kauluspaita, mustat housut ja ruskeat bootsit. Hän ojensi kättään Harrylle.


”Hei, minä olen Charlie Weasley, Ronin isoveli”, hän esittäytyi.


”Arvasin sen”, Harry hymyili kätellessään Charlieta. ”Minä olen Harry Kalkaros.”


”Kukapa sitä ei nyt tietäisi”, Charlie virnisti ja Harry vastasi virnistykseen. ”Hei taas, professori Kalkaros.”


”Weasley”, Harryn isä tuhahti. ”Siitä on aikaa.”


”Niin on. Taitaa olla viisi vuotta? Vai onko se jo kuusi?” Charlie kysäisi.


”Anteeksi, mutta aikaa mistä?” Harry uteli.


”Siitä, kun opetin Charlie Weasleytä”, Severus sanoi. ”Isoveljesi kanssa taitaa olla seitsemän vuotta, sinun vasta viisi”, hän lisäsi katsoen Charlieta.


Charlie naurahti.


”Isäsi sai minut monta kertaa kiinni itseteosta”, hän kertoi Harrylle.


”Sinutkin”, Severus lisäsi. Hän huomasi Harryn irvistävän, ilmeisesti kivusta olkapäässään. ”Suo anteeksi, meidän pitää mennä. Sairasteltalle.”


”Ihan totta, isä, ei minua vaivaa mikään... Olkapää on vain vähän kipeä”, Harry protestoi.


”Vähän kipeä? Se on palanut!” Severus sanoi. ”Äläkä vastustele, vaan ala mennä. Ehdit saada pisteesi myöhemmin.”


Harry alistui kohtaloonsa ja käveli sairasteltoille, jossa matami Pomfrey hoiteli Cedric Diggorya. Harryn nähdessään Cedric hymyili. Hän ei näyttänyt pahasti haavoittuneelta.


”Hyvä suoritus”, Cedric sanoi.


”En nähnyt sinun, mutta uskon, että sekin meni hyvin”, Harry virnisti tyytyväisenä. Matami Pomfrey siirtyi hoitamaan häntä. Tämä sitoi hänen olkapäänsä ja juotti hänelle jotain juomaa ja käski hänen sitten istua. Harry ei vain pysynyt aloillaan, vaan halusi mennä jo katsomaan pisteensä.


”Hyvä on, hyvä on! Ala mennä sitten. Kärsimättömiä kaikki ottelijat...”, matami tuhisi päästäessään Harryn kulkemaan ohitseen. Harry virnisti vielä kerran Cedricille.


”Harry!”


Siinä he olivat. Kaikki neljä. Hermione, Ron, Shana ja Stewart. Shana ja Hermione syöksyivät ensimmäisinä hänen kaulaansa ja halasivat kovaa. Harry yritti rutistaa molempia yhtäaikaa, mutta totesi sitten nauraen, ettei pystynyt siihen. Viimein sekä Shana että Hermione päästi irti hänestä ja Stewart halasi Harrya nopeasti.


”Se oli loistavaa”, Shana kehui. ”Tule, Stew, mennään syömään. Nähdään, Harry, Ron ja Hermione.”


Harry katseli hetken, kuinka hänen isosiskonsa ja isoveljensä kävelivät linnaa kohti ja käänsi sitten katseensa Roniin.


”Harry, minä luulen, että...”, Ron veti syvään henkeä. ”Se, joka laittoi nimesi pikariin, yritti tehdä sinusta selvää!”


”Tajusit viimein, vai?” Harry sanoi yhtä kylmästi kuin isänsä pahimmillaan. ”Kesti aika kauan.”


”Minä vain...”, Ron aloitti, mutta lopetti samalla, kun kuuli nyyhkäyksen Hermionen suunnasta. ”Mitä sinä nyt?” Ron kysyi Hermionelta.


”Te kaksi olette vain niin tyhmiä!” Hermione uikutti, halasi heitä molempia ja lähti silmiään kuivaillen kävelemään linnaa kohti.


”Ihme hiippari”, Ron totesi katsellessaan hämmästyneenä Hermionen perään. ”Tule, Harry, ne näyttävät pisteet.”


Harry antoi Ronin puhua pälpättää matkalla tuomarien luokse. Hän itse kuunteli tuskin puolella korvallakaan, hänelle tärkeintä oli, että Ron ylipäätään puhui hänelle. Viimein he saapuivat neljän tuomarin ison pöydän ääreen.


Ensimmäisenä antoi numeron Igor Irkoroff. Nelonen.


”Nelonen? Senkin kurja puolueellinen paskiainen, sinä annoit Krumille kympin!” Ron mutisi kovaan ääneen Harryn vieressä ja olisi varmasti sanonut saman Irkoroffillekin ellei Harry olisi tönäissyt poikaa.


Madame Maxime antoi Harrylle kahdeksikon.


”Ihan hyvä”, Ron sanoi. ”Hän varmaan vähensi pisteitä olkapääsi takia.”


Ludo Bagman. Kymmenen.


”Kymmenen?” Harry toisti. ”Mutta minähän loukkaannuin! Mitä hän puuhaa?” Harry kysyi hämmästyneenä.


”Älä välitä, ansaitsit sen!” Ron hihkui hurratessaan lujasti muiden mukana.


Albus Dumbledore. Kahdeksan.


”Olet tasoissa Diggoryn kanssa!” Ron huusi Harryn korvaan. Harry hytisi, sillä syksy oli kylmä ja kaiken lisäksi tuuli inhottavasti.


”Mennäänkö linnaan?” Harry kysyi ja Ron nyökkäsi.


”Mennään vain”, punapää totesi ja he lähtivät yhtä matkaa kävelemään linnaa kohti. Matkalla linnaan Harry pysähtyi äkisti. Hän oli nähnyt jotain.


”Mitä nyt?” Ron kysyi pysähtyen myös parin metrin päähän Harrysta.


”Katso tuonne”, Harry sanoi ja viittasi päällään Kielletyn metsän juurelle. Ron katsoi.


”Mitä? En minä näe muita, kuin tuon naisen.”


”Etkö tiedä kuka hän on?” Ronin pudistaessa päätä, Harry huokaisi. ”Rita Luodiko. Hän kirjoittaa Päivän profeettaan vähemmän ylistäviä artikkeleja”, Harry pudisteli päätään.


”Olen muuten lukenut muutaman hänen artikkelistaan”, Ron sanoi. ”Hän kirjoitti Siriuksesta silloin kun...”, ilmeisesti Ron ei pystynyt tai halunnut jatkaa lausetta, vaan jätti kesken ja pudisteli myös päätään. ”Et taida olla hänen innokkaimpia faneja, vai mitä?” hän kääntyi katsomaan Harrya, joka naurahti vaisusti.


”Isä inhoaa häntä”, Harry tunnusti. ”En oikein tiedä, mitä itse ajattelisin.”


”No, se varmaan selviää kolmivelhoturnajaisten aikana”, Ron sanoi ja jatkoi kävelyään. Hetken mietittyään Harry riensi ystävänsä perään.


”Harry! Harry Kalkaros!” kuului jostain kaukaa ja sekä Ron että Harry pysähtyivät.


Rita Luodiko käveli korkokengät kopsuen kivejä vasten heidän luokseen. Päällään naisella oli vihreä kaapu ja kädessään samaa väriä oleva sulkakynä.


”Olethan sinä Harry Kalkaros?” Luodikon katse osui Harryn otsaan ja Harry nyökkäsi tukahduttaen huokauksensa.


”Olen. Onko teillä jotain asiaa?” hän kysyi kohteliaasti vaihtaen samalla painoa toiselle jalalleen.


”Suostutko sinä haastatteluun?” Luodiko kysyi hymyillen.


”Eikö sellaiseen tarvita alaikäiseltä huoltajan lupa?” Ron puuttui puheeseen.


”Voi, ei suinkaan”, Luodiko hymyili edelleen. ”Ei, ei tietenkään tarvita, jos vain itse haastateltava suostuu siihen, se riittää...”


”Minäpä luulen, ettei poikani suostu”, kuului Severus Kalkaroksen ääni aivan Rita Luodikon takaa. Nainen kääntyi ja hymyili sädehtivästi Severukselle.


”Itse Severus Kalkaros! Miten hurmaavaa. No, miten on, suostutko sinä haastatteluun?”


”Minä?” Harryn isä näytti puulla päähän lyödyltä ja Harry huomasi Ronin virnistävän.


”Niin, sinä, sinä. Jokainen haluaa kuulla kaiken miehestä, joka kasvatti kuuluisan Harry Kalkaroksen. Kaiken, miten tapasit Harryn äidin, Lilykö hänen nimensä oli?” Tässä vaiheessa Rita kääntyi katsomaan Harrya, joka nyökkäsi taas. ”Joka tapauksessa, sinusta halutaan taatusti tehdä haastattelu ja samaan haastatteluun voimme liittää Harryn osuuden. Kuuluisa Kalkarosten perhe – Yksinhuoltaja isä kasvattaa kuuluisuuden, hyvä otsikko, vai mitä mieltä olette? Siitä tulisi kuukauden luetuin juttu!” Rita yritti.


Harry vilkaisi isäänsä, jonka ilmettä hän ei osannut lukea.


”Kiitos, mutta ei kiitos. Me emme kaipaa enempää huomiota”, Severus sanoi.


”Mutta minun on pakko tehdä jokaisesta ottelijasta ja heidän perheestään juttu lehteen! Hurmaavasta Viktor Krumista olen jo kirjoittanut, samoin kuin Cedric Diggorysta, voi, hänellä oli uskomaton suoritus tänään... Puuttuu enää vain te ja se ranskan tytön perhe”, Rita sanoi ja sanojen 'ranskan tytön perhe' aikana hänen sädehtivä hymynsä vaihtui synkkään ilmeeseen. Harry virnisti pakostikin.


”Taitaa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun suostun moiseen, mutta menköön”, Severus huokaisi.


”Hurmaavaa!” Rita hymyili jo korvasta korvaan. ”Istutaanpa alas”, hän sanoi ja istuutui koulun piha-alueella olevalle penkille. Harry istuutui naista vastapäätä olevaan penkkiin isänsä kanssa, Ron jäi seisomaan vähän sivummalle ja mutisi sitten menevänsä jo oleskeluhuoneeseen.


”No niin, aloitetaanpa”, Rita sanoi ja katsoi Harrya. ”Älkää välittäkö sulkakynästäni, se kirjoittaa lauseet muistiin”, Rita jatkoi. ”Mutta, kuuluisa Harry Kalkaros, miten päätit osallistua Kolmivelhoturnajaisiin?”


”Öh, en minä päättänyt, vaan nimeni laitettiin sinne...”, Harry aloitti, mutta Rita jatkoi jo.


”Ovelaa! Käytit siis jotain vanhempaa oppilasta laittamaan nimesi pikariin? Kuka se oli? Joku tyttökö?” Rita kyseli.


Severus nousi ylös.


”Nyt riittää”, hän sanoi. ”Tule, Harry, lähdetään täältä.”


”Mutta emmehän me ole vielä valmiitakaan!” Rita vastusteli. ”Ette te vielä voi lähteä.”


”Kyllä me nimenomaan voimme”, Severus sanoi niin kylmästi ettei Ritakaan väittänyt vastaan. Hän riuhtoi Harryn olkapäästä ylös ja tämä parkaisi kivusta, sillä olkapää oli sama olkapää, jonka hän oli vähän aikaa sitten polttanut.


”Saamarin noita-akka...”, Severus kirosi matkalla linnaan ja harppoi niin kovaa vauhtia, että Harrylla oli täysi työ pysyä perässä.


Heidän takanaan Rita Luodikon sulkakynä kirjoitti:


Harry Kalkaros, 14, valittiin kansainvälisiin Kolmivelhoturnajaisiin. Kalkaros sanoo, ettei laittanut nimeään pikariin ja myöntää samaan hengenvetoon, että käytti erästä kaunista nuorta naista hyväkseen tässä asiassa. Joudumme kuitenkin vielä miettimään, kuka oli tämä nuori nainen, sillä Harry ei päässyt pidemmälle, kun hänen isänsä Severus Kalkaros veti hänet julmasti ja raa'sti pojan kipeästä olkapäästä välittämättä kohti linnaa. Ilmeisesti Severus Kalkaroksella on tapana kohdella poikaansa yhtä julmasti kuin tänään, vai onko hänellä kenties huono päivä? Joka tapauksessa, emme saaneet kummaltakaan Kalkarokselta kommenttia tämän päivän ensimmäisestä koetuksesta, josta Harry selvisi hengissä monista epäilyksistä huolimatta...
 

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #108 : 20.10.2012 20:29:04 »
Upea! Tykkäsin, paljon. Luodiko oli oma kammottava itsensä, mutta seuraavaa luku tulemaan.

Tutti frutti


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Miusamo

  • Vieras
Vs: Pelko, tuska ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, K13
« Vastaus #109 : 07.12.2012 18:14:22 »
Kuten jo räpellyksessä eräs ystäväni ilmoitti, niin minä lopetan ficcaamisen kokonaan. Lisäksi poistan kaikki ficcini sanotaanko kesään mennessä. MUTTA tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että ficcini katoavat täältä tai että minä poistan ne sanomatta mitään tai kiittämättä ollenkaan. Jokainen, korostan, jokaikinen, saa minkä tahansa ficin (tai vaikka kaikki, jos siltä tuntuu) omaksi luettavakseen ja ilokseen. Olen hyvin kiitollinen kaikille, jotka ovat jollain tapaa auttaneet minua ficcaamisessa eteenpäin, jollain tapaa kommentoineet tai edes lukeneet ficcejäni.
 
 Syy, miksi lopetan ficcaamisen on yksinkertaisesti se, että olen kasvanut siitä yli. Ja se, että kun jossain vaiheessa, ei ehkä tänä vuonna, ei ehkä vielä kymmeneen vuoteen, mutta jossain vaiheessa, musta tulee kirjailija, niin sillon mun olis pakko lopettaa. Mieluummin lopetan näin omasta tahdostani, kuin pakotettuna ja hätiköidysti. Ja vaikka mä en lopettaisikaan, vaikka voisinkin jatkaa ficcaajana vielä silloin, kun kirjoitan jo romaaneja, silti ficcaaminen ei yksinkertaisesti tunnu enää samalta, kun silloin 12-vuotiaana, kun luulin typerästi kirjoittavani jatkoa Harry Pottereille. Paljon on tapahtunut tässä neljän vuoden aikana, mutta silti tämä elämänvaihe on jo ohitse. Vaikka mä kuinka toivoisin, et J.K.Rowlingin upeat hahmot ja upea maailma olisi minun ja vaikka kuinka yritän parittaa Harrya ja Dracoa keskenään tai kirjoittaa jälleen uutta Severitusta, silti tiedän koko ajan, ettei se maailma, ne hahmot, ole minun. Ja lisäksi monissa ficeissäni on upeita Mary Sue - hahmoja (Sepaleus, Stewart, Shana, Cyralin...) joita haluan käyttää omissa tarinoissani.
 
 Nyt mä haluan kiittää teitä kaikkia ja lisäksi niitä henkilöitä, jotka ovat tukeneet minua ja auttaneet eteenpäin, lukeneet ficcejäni ja olleet aina vierelläni kulkemassa elämäni polkua eteenpäin.
 
 Kiitos. Olette tärkeitä ja rakkaita, muistakaa, että jokainen saa minkä tahansa ficcini koneelleen, heti, kun pyytää. Saa vaikka kaikki, jos näin haluaa.
 
  - Flo
 
  PS. Lisäks haluan tässä vaiheessa sanoa, että tämä ficci on mulle ehkä kaikista tärkein, ollu aina, mutta silti... Silti tää loppuu nyt. Olette ihania, kiitos!