Frederica, taas tulee erilaista näkökulmaa, mutta palaan kyllä Ksenoon vielä. Hän tosiaan on jäänyt vähän pimentoon monessakin merkitysessä mutta yritän saada häntä lisää ja kyllä koko totuuskin miehelle jossain vaiheessa paljastuu... ehkä.
Brangwen, kiitos luvastasi
Sanoit Ksenosta aiemminkin, mutta minusta on kiva kuulla, ettei mies muuttunut pelottavaksi hiippariksi huomaamattani
Ksenon isällisyyttä tulee vielä lisää, kunhan saan seuraavan raapaleen istumaan fiksusti tapahtumiin. Ai ja valmistaudu järkytykseen seuraavassa, sillä Kiltalaiset eivät myöskään mitään enkeleitä ole. Kannattaa jättää ehkä jäsenmaksut maksamatta, jos alkaa pelottaa
A/N: Ei herkkähermoisille. Tämä on taas moraalitonta tekstiä a’la Feeniksin kilta. Ja voin vielä hihkuttaa, että tällä tulee yksi raapalevuoteni merkkipaaluista saavutettua, nimittäin yli 150 raapaletta!
Välinäytös: Villisilmän oppeja, K-13
Sanamäärä: 5x100+200
”Villisilmä”, Fabian Prewett huikkaisi arpikasvoisen miehen perään. ”Paikansimme yhden Historiikin. Kuka menee?”
”Missä?” Alastor murahti ärtyneenä. Vaikka hän ymmärsi, miksi Ministeriö ja Kilta halusivat hävittää Puhdasveristen sukujen historiikin, hänestä kirjojen tuhoaminen ei ollut oikeaa sotaa.
”Iskunkiertokujan vanhalla Abbeyllä”, Fabian mutisi happamasti. Vanha Abbey oli Iskunkiertokujan vakiokalustoa, jota ei kuitenkaan saanut kiinni mistään. Eukolla oli ikää varmasti yli 60 vuotta, mutta tämä voitti jokaisen nuoren aurorin nopeudessa. Kukaan ei tuntunut saavan Abbeytä kiinni, jollei tämä itse sitä halunnut. Vanha nainen sulautui ympäristöönsä jopa keskellä tietä varjoista puhumattakaan.
”Minä menen”, Alastor vastasi tylysti ja huokaisi raskaasti. ”Ilmoita Killalle, että minulla menee myöhään.”
**
”Olisimme molemmat päässeet helpommalla, jos olisit suostunut yhteistyöhön”, kokenut aurori mutisi eukko Abbeylle. Kaksi hahmoa ilmestyi umpikujan toiseen päähän ja kävelivät lähemmäs. Alastor mutisi muutaman huolella valitun kirouksen ministerin sukukalleuksista ja pimeän lordista. Hän nappasi maahan pudonneen nuhruisen ja vanhan kirjan ja sulloi sen taskuunsa.
”Saitko sen, Vauhkomieli?” Kahlesalpa kysyi vierellään pinkkitukkainen tyttö, jonka nimeä Alastor ei saanut mieleensä. Tyttö oli vielä harjoittelija, mutta työvoimapulan vuoksi Kahlesalpa oli napannut tytön avustamaan operaatiota.
Alastor nyökkäsi. Kumpikaan hänen apureistaan ei tiennyt, mitä he jahtasivat, sillä Toffee oli päättänyt, että tietoa ei jaeta monelle. Kerrankin Alastor oli samaa mieltä kananaivoilla siunatun taikaministerin kanssa.
**
”Tuossa”, Alastor tyrkkäsi kirjan pöydälle Dumbledoren eteen. Lika, veri ja jonkinlaisen otuksen jäännökset tahrasivat kanteen kultaisin koukerokirjaimin painetun nimen kokonaan.
”Jahtasimmeko me kirjaa?” aurorikokelas kysyi tyrmistyneenä ja Kahlesalpa tallasi tytön varpaille.
”Tonks”, mies vielä varoitti ja tyttö painoi katseensa maahan.
”Olen pahoillani. Olin vain… yllättynyt”, tyttö takelteli.
”Teidät-kai-kenen propagandaa”, Dumbledoren vierellä istunut Toffee ilmoitti ja osoitti kirjaa sauvallaan. ”Sytyjo.”
”Tonksko nimesi oli?” Alastor kysyi tytöltä, joka nielaisi ja nyökkäsi. ”Hyvä, tule. Vanha kettu opettaa sinulle pari juttua. Albus, Cornelius, suonette anteeksi.”
Tonks seurasi Villisilmää, josta jokainen aurorikokelas oli kuullut, sillä mies oli elävä legenda. Hän rukoili selviävänsä hengissä miehen käsittelystä.
**
Alastor veti tytön mukanaan ulos päämajasta ja ilmiintyi takaisin Iskunkiertokujalle. Hänen piti näyttää pennulle yksi asia sillä kadulla, jolla oli saanut kirjan haltuunsa.
”Kuule, pentu, jos aiot selvitä aikuisten maailmassa, sinun tulee oppia säännöt. Tee niin kuin käsketään”, Alastor murahti. Hän tuskin huomasi pimeän kujan löyhkää mutta tyttö kakoi hänen takanaan.
He kahlasivat roskissa – tarkempi luokittelu oli turhaa – aivan kujan päähän asti, missä vanha nainen oli lyyhistynyt maahan kasvot vasten mustaa jätesäkkiä.
”Eukko Abbey oli yksi Iskarin tunnetuimmista kauppiaista”, Alastor sanoi ja kumartui vanhan naisen puoleen.
”Oli?” Tonks kysyi. Vastaukseksi vanha aurori kohotti naisen päätä ja paljasti kurkkua halkovan viillon.
**
Alastor laski kaksi piripintaan täytettyä lasia tahmealle pöydälle. Tarkkaan ottaen säännöt kielsivät alkoholin juomisen työaikana, mutta mies ei juuri säännöistä perustanut. Yleinen mielipide kokeneiden auroreiden keskuudessa oli, että säännöt olivat ohjenuoria.
Tonks vapisi edelleen mutta sai nielaistua suullisen sitä myrkkyä, jota baarin omistaja, Huligaani-Henry, kutsui viinaksi. Juoma oli vähän happoa miedompaa ja Alastor epäili, että lasit oli taiottu kestämään se. Henryn viina oli ainoa juoma, jota Alastor uskaltautui juomaan baarissa, sillä neste neutralisoi mahdolliset myrkyt.
Tyttö yski, kun neste poltti suussa ja pyyhki kyyneliä silmistään. Alastor kätki hymynsä. Tyttö ei ollut valittanut, joten ehkäpä tästä tulisi kelpo aurori jonain päivänä.
**
”Onko se kirja todella ihmishengen arvoinen?” Tonks kähisi kyynelten poltellessa silmissä. Alastor katsoi tyttöön ja siemaisi lasistaan miettien, kuinka selittäisi asian. Tytöt tuntuivat toimivan pikemminkin tunteiden kuin järjen perusteella, mikä vaikeutti asioiden selittämistä.
”Sekä aurorit että sanattomat jahtaavat alkuperäisiä versioita siitä kirjasta”, Alastor vastasi tylysti.
”Miksi? Mitä siinä kirjassa sitten on?”
”Luulisin, että äitisi osaa vastata siihen paremmin kuin minä. Jokainen luihuissukuun kuuluva puhdasverinen on lukenut sen ja varmaan Mustan suvulta löytyy ainakin kymmenen kopiota siitä kirjasta”, vanha aurori murahti synkästi. ”Siinä on tietoja, jotka liittyvät jotenkin puhdasverisiin ja todennäköisesti eivät ole hyväksi Killalle. Tarkemmin ei näissä pimeän markettien kopioissa kerrota.”
”Entä tämänpäiväinen kirja? Sanoit alkuperäisiä versioita”, Tonks kurtisti kulmiaan ja sormeili lasiaan ottamatta kuitenkaan toista suullista.
”Huono kopio. Se syttyi tuleen. Luulen, että Abbey ehti myydä alkuperäisen version ja loihti tavallisen kirjan näyttämään aidolta”, Alastor selitti kärsimättömästi. Hänestä jokaiselle aurorille olisi pitänyt kertoa nämä perusasiat jo koulutusvaiheessa.
”Miksi hän olisi tehnyt niin? Ja jos kirjan sisältö saattaa Killan huonoon valoon, miksi sitä ei ole vuodettu julkisuuteen” Tonks kysyi kummastuneena. Alastor huokaisi. Kaikkea ei kannattanut kertoa mutta täysi tietämättömyys tappoi.
”Juo lasisi tyhjäksi niin mennään”, vanha aurori sanoi päättäen keskustelun siihen. ”Meillä on vielä töitä jäljellä… Ja muista: alituinen valppaus.”
***
