Kirjoittaja Aihe: Taikavarpu, S || Dudley Dursley, one-shot  (Luettu 1751 kertaa)

WHOKILLEDBAMBI

  • ***
  • Viestejä: 62
Taikavarpu, S || Dudley Dursley, one-shot
« : 06.12.2009 00:48:38 »
Author: WHOKILLEDBAMBI
Rating: S
Genre: One-shot
Disclaimer: Hahmot ovat J.K. Rowlingin, teksti minun.
Summary: Dudley veti syvään henkeä ja heilautti oksaa ensin varovasti, sitten vaativammin.
A/N: En oikeastaan edes tiedä mistä tähän inspiraatio lähti, eikä mulla ole tästä mitään erityistä sanottavaa. Lyhyeksi jäi, ja idealtaan aika tavanomainen.




Dudley Dursley istui yksin puiston penkillä pimenevässä illassa. Hän oli selvästi turhautunut.

”Miksi se rillipää sai kirjeen siihen kouluun?” Dudley mutisi itsekseen. ”Hän on täysi nolla.” Jos oikein tarkasti kuunteli, saattoi hänen äänestään kuulla häivän kateutta.

Ei sillä, että Dudley olisi siihen kouluun halunnut. Hulluahan se oli ajatella että tuo poika, Dudley Dursley, olisi mihinkään velhokouluun toivonut pääsevänsä. Lähestulkoon mielipuolista oli kuvitella Dudleyn janoavan innostusta oppia keittämään taikaliemiä, kohtaamaan taikaolentoja ja ennen kaikkea tekemään taikuuksia.
Ei vain käynyt päinsä, että ruipelo poika joka asui komerossa portaiden alla, pääsi johonkin minne Dudley ei ollut tervetullut.

Pullea käsi poimi puusta pudonneen oksantyngän illan kostuttamasta maasta. Pienet sian silmät tutkivat oksaa hetken. Otsa oli kurtussa aivojen työskennellessä ankarasti pään sisällä. Poika selvästi epäröi hetken, katsoi sivuilleen ja olkansa yli varmistaakseen ettei lähistöllä ollut muita. Dudley veti syvään henkeä ja heilautti oksaa ensin varovasti, sitten vaativammin.

Ei tapahtunut mitään.

Dudley katkaisi oksan ja polki sen maahan. Ei ärtyneen näköinen nuorukainen ollut odottanutkaan mitään tapahtuvan – eihän hän halunnut olla sen väen friikki. Dudley sylkäisi maahan katkotun oksan palasten tuntumaan, ja lähti löntystämään raskain askelin Likusteritietä kohti.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 22:03:17 kirjoittanut Pops »
Murder murder murder
Someone should be angry
The crime of the century
Who shot little Bambi?

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 081
Vs: Taikavarpu, S
« Vastaus #1 : 19.01.2010 13:48:01 »
En tiedä miksi, mut mua nauratti tosi kovasti tää. Ehkä mielikuva pulla-Dudleysta heiluttelemassa taikavarpua oli ihan liikaa mun aivoille :D

Dudley oli kuvattu herkäksi, kateelliseksi pikkupojaksi joka se todellakin on. Dudhan tulee kirjoissa kateelliseksi kun Harry saa jotain, mitä se ei. Kateellisuus, ah nam. Täydellinen IC-hahmo!

Kuinka Dudley rikkoi "sauvansa" taikojensa jälkeen oli hellyyttävää. Todennäköisesti juoksi kotiin äidin lohdutettavaks.

Pilkunviilajaksi en ala, sillä tykkäsin tästä.

~doll

darling i'm a nightmare dressed like a daydream

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Taikavarpu, S
« Vastaus #2 : 20.01.2010 02:45:39 »
Dudleysta on selkeästi liian vähän ficcejä! Okei, kyseessä ei ole mikään kiva, saati miellyttävä hahmo, mutta tarinoita sitä hänenkin sielunmaailmastaan olisi kerrottavana. Varsinkin kun tuo kateus, pikkumaisuus ja lapsellisuus on teemoja jotka kyllä itse kukin tunnistaa itsestään.

Tässä ficissä Dudleyn luonne oli kyllä niin IC minun ajatusmaailmani mukaan kuin vai voi olla. Kateellinen asiasta jota ei edes varsinaisesti halua => niin dudleyta. Ja tuo taikavarvunkin hajottaminen on kaiessa lapsellisuudessaan nerokasta, koska lapsena varsinkin sitä tuli usein syytettyä peliä häviöstä. Nappaa kyllä fiiliksen oikein kunnolla.

En nyt keksi sen tähdellisempää sanottavaa, oli mielenkiintoiset minuutit tätä lukiessa, ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kiitos.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right