Ficin nimi: Dear dear diary... | Idiootin päiväkirja
Kirjoittaja: Rin
Tyylilaji: Angst
Ikäraja: S, luulisin...
// Scarlett nosti ikärajanVastuuvapaus: Kaikki on mun! >.<
Haaste:
Originaali10 #2 sanalla
Kuka?A/N: Teksti on valitettavasti hyvin henkilökohtainen ja tuntuu kuin olisi päiväkirjan sivun repäissyt ja skannannut nettiin.
Dear dear diary...21.1.2013
Kuka sen on? Kuka on se onnekas, joka saa sinut omakseen? En ainakaan minä, sen pystyn sanomaan pelkästään katsomalla sinuun. Et katso minua mitenkään erilailla, aivan samalla tavalla kuin Idaa, Sannaa ja kaikkia muitakin, myös poikia. Sitten on se yks, se hemmetin Nina. Se vie kaiken sun huomion, jos olette samassa huoneessa. Mä en vaan ymmärrä. Mitä sä näät siinä? Okei kyllä mä tiedän, mitä sä näät siinä. Se on itse neiti täydellinen. Pitkät tuuheat hiukset, nätti naama, sopivasti meikkiä, hyvä kroppa ja osaa pukeutua nätisti ja kunnolla. Ja no, mitä mä sit olen sen rinnalla? Ruma, meikitön, lankku, farkuissa ja t-paidassa. Eli täysi nolla Ninan rinnalla.
Mä tiedän, että sä olet sanonut sille, että se on sun mielestä ihan kiva. Ja no pojista ei koskaan ota selvää. Mut sit oot taas sanonut Idalle, että et tykkää siitä. Miks sen pitää olla näin vaikeeta? Tai ehkä kun Ida kysy niin sä vastasit ihastumis asteikolla ja kun Nina kysy niin sä vastasit kaveritasolla. En mä tiedä, elämä on vaikeaa. Mikset sä voi olla selvempi? Miksei kaikki voi olla selvempää?!
En tiedä onko se Nina. Kuka muukaan se voisi olla? Kaikki mun aikani menee kun ajattelen sua. Olis vaan helpompi, niin paljon helpompi unohtaa. Vois heittää pois kaiken pahan. Ajatuksissa pitäisi olla delete nappi, jota halutessa voisi painaa, jolloin kaikki paha katoaisi. Kaikki paha ja hyvä, joka satuttaa. Sä satutat mua koko ajan vaikka et sitä tarkoituksella tekisikään, mutta silti pelkkä sun näkeminen hymyilemässä jollekkin toiselle tekee tiukkaa. Olisin niin valmis vain juoksemaan sun luoksesi huutamaan, että ”Vittu sä olet mun! Mikset sä voi vaan tajuta sitä?” Kuitenkaan en sitä koskaan tee, en ole tehnyt enkä tule tekemään. Se on vaan parempi niin, koska tiedän että sä et välitä musta. Se tekisi meidän väleistä vaan tosi kiusalliset. Enkä mä todellakaan halua sitä, jos ei muuta mä haluan olla sun kaveri.
Mä tiedän, että sä et ole sieltä koulun suosituimmasta päästä ja siksi tuntuukin, että tää on vaan tätä mun tuuriani. Just se kehen mä annan itseni langeta, onkin sellainen, jolla on jo joku. Niin mun tuuriani. Sä et ole se joka huutaa ja riehuu ja painii muiden poikien kanssa käytävillä. Sä et ole se, joka syljeskelee lattioille ja lintsaa tunneilta ja joka hajottaa kaiken mahdollisen. Sä et todellakaan ole mitään noista. Sä olet se hiljainen tyyppi, joka tulee tunnille ajoissa ja istuu käytävillä pelaamassa puhelimella. Sä olet se täydellisyys, oot hyvä koulussa ja liikunnassa, oot hauska ja hyvännäköinen omalla tavallasi, jota ei moni huomaa. Sitten kun sen huomaa ja sitä osaa arvostaa ei voi kääntää enää katsettaan pois susta.
Mä olen liian ujo ja säälittävä ihminen kertomaan mun tunteista sulle ja ainut mitä mä osaan tehdä on odottaa, että joku päivä sä tulisit ja tunnustaisit rakkautesi mulle. Harmi vain sitä ei tule tapahtumaan, ei nyt ei koskaan. Sulla on Nina, se on kaikki mitä sä tarvitset. Ja loppujen lopuksi en edes teidä onko sulla ja Ninalla, jotain säätöä meneillään. Ehkä, ehkä ei? En pysty sanomaan mitään, koska julkisilla paikoilla muiden seurassa olette niin kuin kaikki muutkin.
Eli kuka se on? Kuka saa sut? Kuka varastaa sun sydämen multa? Kuka tekee susta onnellisen ja tyytyväisen? En minä. Mä haluaisin olla se, mä haluaisin niin paljon, että voisin antaa ihan mitä vain, jos se olisin minä. Kuitenkin, koska elämä on epäreilua, se en ole minä.
Miten paljon ihminen voi vuodattaa tekstiä toisen ihmisen takia. Tekstiä, joka ei sisällä mitään, mitä ihmiset tulevaisuudessa jaksaisivat lukea. Tuskin ketään tuntemattoman rakkaussurut kiinnostavat edes nykyhetkessä. En ole edes varma mitä olen tähän kirjoittanut. Sanat ovat vain vuotaneet ulos ja nyt ne mustalla musteella koristavat valkoista muistikirjaa.
Tuntuu turhalta kirjoittaa tätä ylös, mutta se on ainut tapa saada se musta ulos. En mä pysty puhumaan siitä kenellekään. Ainut olis Nina, mut koska sekin tykkää Akusta, en mä voi sille mennä mitään selittämään. Vuodatan siis kaiken paperille ja itken itseni uneen.
