Kirjoittaja Aihe: Nälkäpeli:Jäähyväiset siipienrakentajalle (K-11)  (Luettu 2821 kertaa)

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Title:Jäähyväiset siipienrakentajalle
Author: Kuolotar
Genre: Angst ja Draama
Rating: K11
Fandom: Nälkäpeli
Vastuuvapaus: Kaikki minkä voi tunnistaa kuuluvan Collinsille kuuluu hänelle, minä vain leikin taas vaihteeksi hänen luomuksillaan. En saa tästä mitään rahallista korvausta.
Varoitukset:hahmon kuolema

A/N: Halusin taas kokeilla hieman erilaista ja sitten sain tämän idean.

****

Cinna tuli hiljalleen tajuihinsa, hän muisti hämärästi, kuinka oli ollut sanomassa hyvästejä Katnissille liekehtivälle tytölle, jonka voiman hän oli valjastanut esiin kauniiden vaatteiden avulla. Heidät oli kuitenkin keskeytetty ennen hyvästejä ja hänet oli piesty tajuttomaksi rauhanvartijoiden toimesta. Viimeinen asia, jonka hän muisti hyvästeistä oli Katnissin kiljunta ja kauhu hänen kasvoillaan. Tapahtumien muisteleminen herätti vihlovan kivun Cinnan päässä, ja erityisesti hänen kasvonsa tuntuivat aroilta. Cinna yritti liikkua mutta huomasi olevansa sidottu käsistään kiinni.

”Kuuletko minua Cinna” kysyi rauhallinen ääni aivan hänen edestään. Cinna hymähti itsekseen, hän olisi tunnistanut tuon ääneen missä vain, niin usein hän olisi sen ties missä tilaisuuksissa kuullut, puhuja oli itse Coriolanus Snow. Cinna avasi silmänsä varovasti, hän joutui hetken räpyttelemään ja siristelemään silmiään, ennen kuin tottui huoneen kirkkaaseen valoon. Cinna kohdisti hitaasti katseensa edessään seisovaan presidentti, jonka ilme oli poliitikolle tyypillisen ilmeetön.

”Hienoa olet hereillä, minulla on muutama sananen vaihdettavana kanssasi, ennen kuin siirryimme rangaistukseesi” Snow sanoi pehmeällä äänellä, puhuen aivan kuin he olisivat keskustelleet leppoisasti säästä. Presidentti oli pukeutunut juhlallisemmin kuin yleensä, toisaalta se ei ollut ihme, olihan Nälkäpeli alkanut tänään ja ympäri Capitolia järjestettiin sen kunniaksi juhlallisia tilaisuuksia.

”Vai niin” Cinna vastasi yksinkertaisella äänellä, hän katsoi presidenttiä ilmeettömästi. Hän tiesi liiankin hyvin, että hänen rangaistuksensa veisi hänet rajan toiselle puolelle, mutta hän oli tiennyt sen siitä hetkestä lähtien, kun oli alkanut muokata hääpukua. Valinta oli tehty ja nyt hän ottaisi vastaan seuraukset.

”Sinulle annettiin yksinkertaiset ohjeet mutta päätit päästää luovuuden valloilleen ja turmella kauniin hääpuvun, ja minulle on sanottu että olet viisas mies” Presidentti sanoi rauhallisella äänellä, samalla hän loi pistävän katseen Cinnaan. Hetken kuluttua hän naksautti kieltään ja pudisti päätään pienesti, aivan kuin olisi pettynyt isä. Cinna tuijotti takaisin presidentin kylmiin silmiin, mutta ei sanonut mitään, hän vain loi ilmeettömän naamion kasvoilleen.

”Esitän sinulle siis yksinkertaisen kysymyksen, johon haluan vastauksen” Presidentti totesi painokkaalla äänensävyllä, aivan kuin olisi puhunut pikkulapsen kanssa, samalla hän astui askeleen lähemmäs Cinnaa. Snow nojautui hyvin lähelle Cinnan kasvoille, niin lähelle että Cinna tunsi kasvoillaan hänen hengityksensä.

”Miksi sinä teit sen” hän jatkoi sävyllä, joka kertoi hänen ärsyyntyneisyydestä ja siitä että hän ei enää yrittänyt peittää sitä. Cinna antoi ajatusten hetken liidellä menneisyyteen, siihen aikaan, kun hän oli kiinnostunut kapinallisista ajatuksista ja pyrkimyksistä ja alkanut aktiivisesti osallistua niihin, ja lopulta hän päätyi miettimään liekehtivää tyttöä, ja sitä miten hän mahtoi pärjätä areenalla.

”Mikään ei kestä ikuisesti presidentti hyvä” Cinna lopulta vastasi rauhallisella äänellään, hän pyyhkäisi vaivalloisesti kasvojaan, johon veri oli kovettunut. Presidentin silmät muuttuivat viirumaisiksi, hän antoi ärtymyksen levitä hetkeksi kasvoilleen, ennen kuin tuhahti pilkallisesti, tämän jälkeen hän suoristautui.

”Olet siis hölmöydessäsi alkanut uskoa haaveuniin, sääli olet lahjakas nuorimies ja Capitolissa olisi kernaasti nautittu lisää upeista luomuksistasi” presidentti sanoi totisena tuijottaen hetken Cinnaa, sitten hän pudisti jälleen päätään ja mutisi hieman itsekseen, Cinna erotti vain yhden sanan joka oli tuhottava.

”Minä olen realisti, mikään järjestelmä ei ole ikuinen” Cinna sanoi yksinkertaisesti ja loi mystisen katseen presidenttiin, joka oli astellut omalle tuolilleen ja istui nyt vastapäätä Cinna. Hän ei aikonut paljastaa kuulleensa presidentin sanaa, mutta mielessään hän arvasi mitä presidentti halusi tuhota.

”Hyvä on Cinna mutta suurin syy rangaistukseesi ei ole realestisyytesi, vaan se että sinä annoit linnulle siivet” presidentti totesi sävyllä, joka oli juuri sopiva Snown kaltaiselle poliitikolle. Ärtymyksestä ei näkynyt enää jälkeäkään, hän oli saanut itsensä täydelliseen tunteettomaan naamioonsa. Heti kun Snow mainitsi linnun, siirtyi Cinna ajatuksissaan matkijanärheen, tuohon tulisieluiseen taistelijaan.

”Jokaisella linnulla on oikeus saada siivet ja lentää pesästä” Cinna huomautti ja antoi naamion kadota kasvoiltaan, hän hymyili itsekseen. Presidentti näytti äkäiseltä, hän nousi ylös tuoliltaan ja suoristautui. Hän katsoi Cinnaa halveksivasti, hänen poliittinen naamionsa oli kadonnut ja sen paikalla oli raivokas ilme.

”Joskus on parempi vain olla ilmaisemalta mielipidettään Cinna” presidentti Snow lausui, hänen ääneensä oli hiipinyt myrkyllinen sävy. Hän oli napannut valkoisen ruusun takkinsa etutaskusta ja pyöritteli sitä kädessään.

”Olisitko tuota mieltä, jos olisit se lintu, jolla ei ole siipiä?” Cinna kysyi rauhallisella äänellä, hän tiesi olevansa heikoilla jäillä, mutta hänellä ei ollut enää mitään menetettävää. Hän olisi loppuun asti kapinallinen, eikä olisi peloissaan presidentin edessä.

”Olet maineesi veroinen ja rohkeutta sinulta ei puutu, taidat kuitenkin sekoittaa rohkeuden typeryyteen, no tämä päättyy tähän” presidentti sanoi tyynesti ja lähti kävelemään Cinnan ohi ovea kohti.

”Kauanko uskotte omien siipienne kantavan Coriolanus?” Cinna mietiskelevästi kysyvällä sävyllä, hän kuuli kuinka ovi avautui hänen takanaan. Yhdet askeleet kulkevat ulos ja toiset sisään, ovi sulkeutuu hieman narahtaen.

Hetkeksi huoneeseen laskeutui aavemainen hiljaisuus ja siellä kuului vain kahden ihmisen hengitys. Cinna sulki silmänsä ja ajatteli liekehtivää tyttöä, lintua jolle hän oli antanut siivet. Nuorta Katnissia, sen jälkeen hän kohdisti ajatuksensa muihin tovereihinsa, viimeiseksi hän mietti mitä tulevaisuudessa muille mahtaisi tapahtua. Askeleet lähestyvät Cinnaa takaapäin, hetken päästä ne pysähtyivät Cinnan tuolin taakse, ja sitten kuului laukaus.
« Viimeksi muokattu: 21.09.2016 19:47:31 kirjoittanut Kuolotar »
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

Sitruunasiipi14

  • ***
  • Viestejä: 11
  • You can't have rainbow without rain.
Vs: Nälkäpeli:Jäähyväiset siipienrakentajalle (K-11)
« Vastaus #1 : 29.11.2015 01:56:25 »
 :'( Cinna oli mun lempihahmo Nälkäpelissä. Mutta siis aivan täydellisen upean mega übermahtavaa! Toit täysin uuden puolen Cinnasta esille. Ja millä tavalla! Oonkin aina miettinyt miten Cinna kuoli ja mitä hänen viimeisinä hetkinään tapahtui.  Surullinen aihe, mutta sä teit tästä taidetta.
~I will fight and I will stand~

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Nälkäpeli:Jäähyväiset siipienrakentajalle (K-11)
« Vastaus #2 : 02.12.2015 10:39:51 »
Sitruunasiipi14 Kiitoksia kommentistasi =)  Cinna on yksi minunkin suosikkihahmoistani, sillä hänessä on vain sitä jotain mikä tekee hänestä niin kiehtovan hahmon.
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

Taisteluananas

  • Piraattikuningatar
  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Nälkäpeli:Jäähyväiset siipienrakentajalle (K-11)
« Vastaus #3 : 29.12.2015 19:34:15 »
Hmm...
Kielioppivirheitä (mm pilkkujen ja loogisen sanajärjestyksen kanssa) oli aika monia, ne pistivät silmään. Välillä lauseet olivat turhan pitkiä, kun olit tunkenut sivulauseita sivulauseiden perään, ja teksti tökki ajoittain pahasti.
Idea oli kuitenkin hyvä, ja tekstissä oli kauniita kuvauksia. Ficin nimi oli todella kaunis - sen takia tämän avasinkin.
Harjoittele vain, kyllä se siitä lähtee c:
en mä rikki oo, mut ehkä vähän sekasin

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Nälkäpeli:Jäähyväiset siipienrakentajalle (K-11)
« Vastaus #4 : 30.12.2015 00:40:17 »
Taisteluananas: kiitokset kommentistasi. Pilkut ovat suuri kompastuskiveni elleivät, jopa akillenkantapään kirjoittaessa, joten niiden kanssa tulee helposti virheitä. Oli miellyttävää saada palautetta kirjoitusasusta ja virheistä, sillä se auttaa kehittymään paremmaksi tekstin kirjoittajaksi. Yritän bongailla noita virheitä ja korjata tekstiä sujuvammaksi.

 Mukava kuulla että nimi oli onnistunut, on aina yhtä haastavaa mutta samalla nautinnollista, yrittää keksiä ficille sopivaa nimeä. Mukavaa oli myös kuulla positiivista palautusta ficin ideasta.
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!