Kirjoittaja Aihe: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-11 | osa 5/?  (Luettu 3404 kertaa)

Hattara

  • ***
  • Viestejä: 12
Ficin nimi: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa
Kirjoittaja: Hattara
Genre: Mm. draama, adventure ja ehkpä romance
Ikäraja: max. K-11
Paritukset: Selviää myöhemmin ;)
Summary: Minun versioni siitä, miten Bellatrix Lestrangesta tuli Voldemortin uskollisin palvelija.

A/N: Ensimmäinen moniosainen ficcini, joten vähän jännitää. Maailma ja kaikki mihin tarina perustuu, kuuluu J.K. Rowlingille, mutta otin vähän vapauksia muunnella (: Yritän pysytellä "historiallisissa tosiasioissa", mutta tarinan juonen etenemisen kannalta muuntelin varsinkin hahmojen syntymävuosia, tosin en kovin merkittävästi. Kappalejaon kanssa oli vähän ongelmia, että sen korjailussa voi neuvoa ja tietenkin muutenkin kaikki palaute on erittäin tervetullutta. Toivottavasti kaikki on tähän asti oikein, olkaapa hyvät!

Prologi

Oli huhtikuun kolmas, epäilemättä vuoden sateisin päivä. Bellatrix Musta oli ollut hereillä jo pitkään tuijotellen rankkasadetta likaisesta ikkunasta. Tänään oli tärkeä päivä, sillä oli hänen 11-vuotissyntymäpäivänsä ja eteisen lattialla luultavasti jo lojui kirje Tylypahkasta. Bellatrix vilkaisi kelloa, joka näytti tasan kuutta. Hän huokaisi syvään ja pudottautui korkeasta sängystään kylmälle lattialle mahdollisimman äänettömästi. Hän hiipi ovelle ja sujahti nopesti ulos portaisiin. Hänen huoneensa oli kerroksen ainoa, mutta kannatti silti olla varovainen. Luultavasti kukaan ei kuulisi, sillä hän oletti, että muut vielä nukkuivat.
   Hiipiessään keittiön avonaisen oven ohi hän kuuli sieltä hiljaisia nyyhkäisyjä. Hän jäykistyi kauhusta peläten jääneensä kiinni ja jäi kuuntelemaan oven viereen odottaen vihaista huutoa liian aikaisesta hiippailemisesta. Sitä ei kuitenkaan tullut, joten Bella jatkoi matkaa vieläkin varovaisemmin. Varmaan hänen ylitunteellinen pikkusiskonsa taas kerjäsi siellä huomiota. Pian nyyhkytystä ei enää kuulunut, eikä mitään muitakaan ääniä Bellan hengityksen ja yömekon kahinan lisäksi. Kun Bella vihdoin pääsi ahtaaseen eteiseen, hän hengäisi pettyneenä. Kirjettä ei näkynyt, vaikka Päivän Profeetta oli jo ilmestynyt. Varmuuden vuoksi Bella nosti Päivän Profeetan ja katsoi sen alta sekä välistä. Kirjettä ei kuitenkaan ollut missään. Pettyneenä ja hiukan huolissaan Bella hiipi pois eteisestä. Yhtäkkiä hän kuuli portaitten narinaa. Kauhistuuneena hän pinkaisi piiloon vanhan posliinikaapin taakse ja jäi sinne odottamaan hengitystään pidättäen. Hän kuuli askelten lähestyvän ja kääntyvän sitten keittiöön. Sieltä alkoi kuulua kiivasta kuiskailua. Bella uskalsi taas hengittää.
   
   "Andromeda!" Bella kuuli äitinsä tiuskaisevan. "Painu huoneeseesi!"
   "Tulin vain juomaan vettä...", Andromeda kuiskasi pelästyneenä. " Minä..."
Hän ei kuitenkaan kerennyt lopettaa lausettaan, sillä keittiöstä kuului kova läimäytys. Bella kuuli taas siskonsa nyyhkytystä.
   "Sinä pieni pirulainen, mitä sinä olet tehnyt! Häpäiset Mustien suvun, kautta Salazar Luihuisen perinnön! Mitä kuvittelit tekeväsi sisoksi kirjeellä?"
   "En minä sitä ottanut, en varmasti!"
   "Älä valehtele minulle, Andromeda! Mitä oikein yritit? Tuhota kirjeen? Yrititkö estää siskosi pääsyn Tylypahkaan? Vai oletko yksinkertaisesti järjiltäsi?"
   "En, minä vain..." lause keskeytyi, sillä Andromeda ei saanut nikottelultaan puhuttua.
   "Ole sitten hiljaa ja itke, ei sinusta koskaan mihinkään muuhun olekaan. Äläkä koskee enää siihen kirjeeseen, tai lupaan ettei selässäsi rangaistuksesi jälkeen ole yhtäkään kohtaa, jota ei aristaisi!"
   Bella kuuli taas askelten lähestyvän, kunnes ne kääntyivät portaikkoon. Kun hän oli varma, ettei Druella Musta enää ollut kuuloetäisyydellä, hän hiipi keittiöön. Hän näki Andromedan nyyhkyttämässä kyyryssä lattialla.
   "Alhainen narttu, varastitko sinä minun kirjeeni!" Bellatrix sihisi hampaidensa välistä kasvot raivosta valkoisina. "Äidille ehkä kelpaa sinun säälittävä nyyhkytyksesi, mutta minulle ei ikinä!"
   "M-minä..." Andromeda aloitti tärisevällä äänellä. "O-otin k-kirjeesi-". Bellan silmissä välähti raivo ja yhdellä tönäisyllä hänen pikkusiskonsa mätkähti keittiön kaappeja päin vingahtaen hiljaa.
   "O-otin sen, koska a-ajattelin, e-että voisin k-kirjoittaa r-rehtorille", Andromeda nyyhkytti kyyneleet valuen pitkin kasvoja.
   "Vai ajattelit kirjoittaa rehtorille?" Bella kysyi raivosta kimeällä äänellä. "Ja miksiköhän kuvittelet, että rehtoria kiinnostaa sinun sepustuksesi?"
   "M-minä h-halusin k-kysyä, p-pääsenkö m-minä j-joskus T-tylypahkaan".
Bella naurahti epäuskoisesti ja katsoi tärisevää siskoaan pää kallellaan.
   "Vai pelkää meidän pikku surkki, ettei hän pääsisi Ty-ty-tylypahkaan?" Bella kysyi virnistellen. "Voi voi, eikö raukalle ole kerrottu, ettei sinne pääse jos ei osaa taikoa?"
Bella lopetti lauseensa vahingoniloiseen käkätykseen ja nappasi Tylypahkan sinetillä sinetöidyn kirjeen keittiön pöydältä ja ryntäsi yläkertaan vaivautumatta enää hiippimään. Muut nukkuivat ilmeisesti sikeästi ja pian Bella oli jo huoneessaan talon kolmannessa kerroksessa. Hän ryntäsi sängylleen ja istuutui kirje käsissään. Sinettiä ei ollut vielä revitty ja se lievensi hiukan Bellan raivoa. Hän repäisi sen auki ja avasi kirjeen. Tyytyväinen hymy levisi Bellan kasvoille, kun hän luki kirjettä.   
   "Sinut on hyväksytty Tylypahkan Noitien ja Velhojen kouluun..." hän luki ääneen ensimmäisen rivin ja huokaisi onnesta. Kirje sisälsi myös listan tavaroista, joita tulisi hankkia ennen Tylypahkaan menoa. Bellalle oli luvattu läksiäislahjaksi oma pöllö, joten sen ja muut listan tavarat he ostaisivat kesällä Viistokujalta.

   Onnesta hehkuen Bella laski kirjeen sängylleen ja katseli itseään sängyn yläpuolella olevasta pölyisestä peilistä. Mustat, villit hiukset kehystivät hänen luisevia kasvojaan, ja hänen kuulas ihonsa sai lähes mustat silmät näyttämään epätavallisen suurilta. Hymyilevänäkään Bellaa ei voinut sanoa sieväksi, toisin kuin hänen äitiään ja nukkemaisia siskojaan. Bella ei muutenkaan muistuttanut vaaleita siskojaan ollenkaan ja välillä hän ajattelikin syntyneensä väärään perheeseen. Bellan isä, Cygnus Musta oli kuollut heti siskoksista nuorimman, Narcissan syntymän jälkeen. Bella muisti vielä isänsä hämärästi, eikä tämäkään muistuttanut häntä juurikaan. Jäntevä ja pitkä mies oli täysin vastakohta hänen hennolle ja ikäisekseen pienikokoiselle tyttärelle. Pian Bellan hymy hyytyi hänen vaipuessaan ajautksiisan ja kyllästyttyään tuijottamaan kalpeita kasvojaan peilistä, Bella nousi sängyltä ja asteli itsekeseen hymyillen ympäri huonetta. Hän keksi jo itselleen tulevaisuuden suunnitelmia, miten hänestä tulisi mahtava noita joka tunsi kaikki pimeimpien taikojen salat ja jota kaikki pelkäsivät. Hänen mieleensä hiipi myös pieni pelko. Entä jos hän ei olisikaan tarpeeksi hyvä? Entä jos hän pettäisi koko suvun ja hänet potkittaisiin ulos koulusta? Pian hän kuitenkin sulki synkät ajatukset pois mielestään ja keskittyi haaveilemaan Hunajaherttuan lakritsisauvoista.
 
« Viimeksi muokattu: 27.05.2015 09:15:26 kirjoittanut Vanilje »
Carpe diem

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 727
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 1/?
« Vastaus #1 : 11.12.2011 16:26:48 »
Mielenkiintoinen aloitus, odotan uteliaana miten tarinasi jatkuu. :) Bella on selkeästi oma itsensä jo lapsena, ja siskoparka jää vähän jalkoihin. Toisaalta on oikein kiva nähdä myös Bellassa lapsen huolia ja pohdiskeluja, kun hänen ei tarvitse esittää muille mitään roolia yksin ollessaan.

Tekstiä oli sujuva ja helppo lukea, ja minusta kappalejakokaan ei tuntunut ongelmalliselta. Ficcien kanssahan se on tapana tehdä vähän eri tavalla kuin varsinaisesti kirjoitettaessa, ainakin minusta on helppolukuisempaa jättää "hengitystaukoja" tekstin väliin että tietokoneen ruudulta lukiessa teksti on ilmavampaa. En tiedä onko ficcien kappalejakoon mitään varsinaista sääntöä, itse oikeastaan olen nähnyt mukavaksi jättää tyhjän rivin aina siihen kohti mistä muuten sisentäisi seuraavan kappaleen alkamaan uudelta riviltä, ja dialogiosuudet muuten yhteen kappaleeseen, paitsi jos keskustelu on hyvin pitkä ja tuntuu sopivalta katkaista se jostain kohti aina välillä. Varmaan toimii parhaiten, kun tekee niin miten hyvältä tuntuu ja että teksti näyttää tasapainoiselta.

Mukava että olet innostunut kirjoittamaan moniosaista ficciä. Nyt vain tsemppiä jatkoon ja kirjoittamisen iloa! :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Hattara

  • ***
  • Viestejä: 12
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 1/?
« Vastaus #2 : 11.12.2011 21:17:44 »
Vau, kiitos että jaksoit vastata noin pitkästi! Hyvä ettei ollut vaikealukuista ja kiitos vinkeistä :) Ensi viikolla laitan varmaan jatkoa, teksti löytyy jo viimeistelyä vailla valmiina (:
Carpe diem

Hattara

  • ***
  • Viestejä: 12
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 2/?
« Vastaus #3 : 17.12.2011 12:01:15 »
Luku 2: Uusi tuttavuus

Kello kilahti Ollivandersin oven yläpuolella ja kaksi noitaa, lapsi ja aikuinen, astuivat sisään. Ollivander katseli tyttöä tutkivasti, ehkä jo miettien, mikä sauva hänet valitsisi. Tyttö katseli lumoutuneena ympärillään levittäytyviä hyllyjä, joita täyttivät sadat taikasauvat jokainen omassa laatikossaan. Vanhempi noita asteli rivakasti tiskille.
   "Sauva hänelle", vaaleatukkainen noita tiuskaisi tylysti. "Ja katsokin, että se on parasta laatua!"
Ollivander vaivautui vain nyökkäämään ärtyneenä, ja asteli sitten lähimmälle hyllylle. Hän otti sieltä kauniin, puisen rasian ja laski sen työpöydälleen. Sen kannen alta paljastui siro, vaaleanruskea sauva, jonka hän ojensi mustahiuksiselle tytölle.
   "Kokeilepa tätä, nuori neiti", hän sanoi ystävällisesti. "Saksanpähkinää ja lohikäärmeen sydänjuurta. Hieno sauva, periksiantamaton, sanoisin. Heilauta sitä kerran niin nähdään. Olen melko varma tästä!"
Bellatrix heilautti sauvaa varovaisesti ja siitä sinkoili kultaisia kipinöitä. Hän hymyili lumoutuneena.
   "Sehän kävi nopeasti!" tyytyi Ollivander huomauttamaan.
   "Loistavaa... Bella, tule tänne ja tuo se sauva tänne rasiaan!" rouva Musta komensi kärsimättömänä ja tyrkkäsi muutaman kultakaljuunan Ollivanderin käteen. Bella laski uuden sauvansa varovasti takaisin rasiaan ja kiiruhti äitinsä perään rasia mukanaan.

Viistokuja oli täynnä hulinaa kesäisenä aamupäivänä. Bellatrix joutui juoksemaan edellä kiiruhtavan äitinsä perässä, ettei eksyisi ihmisvilinään. Hän ohitti puodin toisensa jälkeen ja jätti pian taakseen marmorista rakennetun Irvetan. Ihmiset alkoivat harveta heidän edetessään ja pian he jo kääntyivät synkälle syrjäkujalle.
   "Iskunkiertokuja..." Bella mumisi nähdessään tienviitan. Hän pysytteli entistäkin lähempänä äitinsä liehuvia kaavunhelmoja, sillä ihmiset heidän ympärilläään kävivät yhä epäilyttävämmiksi. He kiiruhtivat hämärää kujaa kunnes he tulivat sen päättävän tiiliseinän kohdalle. Kauempaa katsottuna tiiliseinä näytti eheältä ja sileältä, mutta nyt kun he seisoivat suoraan sen edessä, Bella huomasi siinä ovenkarmit. Hänen äitinsä kuiskaili sanoja joita Bella ei pystynyt erottamaan ja pian ovenkarmien sisällä olevat tiilet alkoivat muuttaa muotoaan. Hetkessä tiilien paikalle oli ilmestynyt tummasta puusta veistetty, vanha ja kulunut ovi, jonka rouva Musta työnsi auki. Bella seurasi äitiään pimeään huoneeseen.
   "Valois", rouva Musta kuiskasi ja hänen taikasauvansa päähän syttyi valo.
   "Vai on matami    Musta ottanut pentunsa mukaan", Bella kuuli jonkun sanovan matalalla äänellä, mutta valo ei ilmeisesti ulottunut äänen omistajaan asti.
   "Minun oli pakko, en olisi muuten päässyt tänne. En voinut siirtää Ollivandersilla käyntiä myöhempään, sillä Tylypahkan juna lähtee ylihuomenna". Jostain valon ulottumattomista kuului tyytymätön tuhahdus. Rouva Musta valaisi sauvallaan äänen suuntaan ja nyt Bellakin pystyi erottamaan suurikokoisen miehen hahmon valtavassa nojatuolissa. Miehen kasvoja Bella ei kyennyt erottamaan, eikä hän uskaltanut liikkua nähdäkseen ne paremmin.
   "Minä voin huolehtia pennusta kunnes olette saaneet asianne hoidettua, rouva Musta", kuului uusi, käheä ääni heidän takaansa. Bella käännähti pelokkaana katsomaan puhujaa. Hän erotti miehen kasvot hyvin sauvan valossa. Miehen mustista silmistä heijastui sauvan valo, joka valaisi hänen kalpeita kasvojaan. Mies sipaisi muutaman mustan hiussuortuvan pois lähes vahamaisilta kasvoiltaan ja astui sitten askeleen taaksepäin.
"En tarkoittanut säikäyttää, neiti", hän huokaisi laiskasti. Bella katsoi miestä lumoutuneena, vailla säikähdyksen häivääkään. Pieni noita näki tuossa riutuneessa velhossa enemmän itseään kuin kenessäkään muussa. Bellasta tuntui, kuin suureen palapeliin, joka kuvasi hänen elämäänsä, olisi juuri loksahtanut tärkeä palanen. Hän tuijotti suoraan silmiin, jotka muistuttivat hänen omia silmiään ennemmän kuin kenenkään muun silmät. Silmiin, joissa näkyi sama päättäväisyys kuin hänen omissaankin.
   "Ah, Tom! Yllättävää, etten sanoisi. Sinun piti saapua vasta illalla, jos muistan oikein?" kysyi mies nojatuolista uteliaana.
   "Päätinkin tulla vähän aikaisemmin, mutta voin odottaa hetken. Hoitakaa te asiat loppuun rouva Mustan kanssa niin minä odotan nuoren neidin kanssa takahuoneessa".
   "Toki, jos niin sanot". Rouva Musta vilkaisi varovaisesti tyttäreensä, mutta nyökkäsi sitten antaen tytölle luvan seurata muukalaista toiseen huoneeseen.

Tomiksi kutsuttu mies heilautti sauvaansa, mumisi hiljaa ja pimeään takahuoneeseen syttyi outo, sumea valo jonka lähdettä ei näkynyt missään. Bella astui oviaukosta sisään katse edelleen naulittuna muukalaiseen, joka sulki sauvan heilautuksella oven hänen perässään. Mies istahti laatikkopinon päälle ja viittoi tyttöä tekemään samoin. He istuivat muutaman minuutin sumeassa valossa miehen tutkiskellessa Bellaa, joka tuijotti maahan jännittyneenä, kunnes mies puhui.
   "Mikä on nimesi, tyttö?" mies kysyi katselleen Bellaa edelleen tutkivasti.
   "Bellatrix Musta", Bella sanoi kirkkallaa äänellä tuijottaen suoraan miehen synkkiin silmiin.
   "Bellatrix Musta", mies toisti hiljaa. "Minä olen Voldemort".
Bella käänsi vihdoin katseensa lattiaan aivan kuin sanoihin olisi piilotettu jokin voimakas manaus. Voldemort, hän toisti mielessään tuntien nimen uhkavuuden.
   "Minä saisin muovattua tästä lapsesta jotain suurta" Voldemort sanoi aivan kuin puhuisi itsekseen. "Hänessä on sellaista pimeyttä, joka on hyvin epätavallista ihmisessä, varsinkaan noin nuoressa".
Bella uskaltautui taas nostamaan katseensa Voldemortin kalpeisiin kasvoihin uteliaana.
   "Voitko sinä opettaa minulle pimeyden voimia?" Bella kysyi yhtäkkiä kiihkeän uteliaasti. Voldemort hätkähti hieman ja käänsi ovelle ajautuneen katseensa takaisin Bellaan.
   "Minä voin... Jos osoittaudut sen arvoiseksi", Voldemort kähisi. 
Bellan kasvoille levisi innostunut, mutta hiukan jopa pelokas ilme.
   "Opeta minulle kaikki, niin teen mitä ikinä pyydätkin!"
   "Minä opetan, mutta myöhemmin. Mene Tylypahkaan, mutta sitä ennen saat vannoa minulle uskollisuuttasi. Voitko tehdä sen?" Bella tyytyi nyökkäämään, koska ei uskaltanut avata suutaan.
   "Ojenna käsivartesi," Voldemort käski ja nousi laatikoiden päältä. Hän otti muutaman askeleen ja tarttui Bellan ojentamaan käteen ja veti tämän hihan ylös. Bella hätkähti tuntiessaan miehen kylmien, pitkien sormien tarttuvan lujasti hänen paljaaseen käsivarteensa. Voldemort napautti taikasauvallaan Bellan valkeaa käsivarta ja Bella tunsi polttavaa kipua siinä, mihin taikasauva oli koskenut. Siihen alkoi muotoutua jotain mustaa. Bella henkäisi kerran, mutta pysyi muuten hiljaa hetken kestävän, pakottavan kivun ajan. Kun kipu loppui, Bella näki käsivarressaan mustan tatuoinnin, pääkallon jonka sisältä kiemurteli käärme. Tatuointia poltteli vielä hetken, kunnes siinä ei tuntunut enää mitään. Hän tuijotti sitä tyrmistyneenä. Voldemort hymili tyytyväisenä ja otti askeleen taaemmas. Hän tutkaili hetken tatuointia, kunnes puhui taas.
"Sinun on parasta pitää se peitossa, sillä se ei lähde pois edes vahvimmilla poistokirouksilla ja siksi saattaisi aiheuttaa hiukan harmia rouva Mustalle", Voldemort huomautti äänessään hiukan huvittuneisuutta. "Ja muistathan", hänen äänensä vakavoitui. "Pidä pieni juttutuokiomme salassa!"
Bella nyökkäsi edelleen vaiti ja kiskoi hihansa alas. Voldemort käänsi tytölle selkänsä ja asteli ovelle juuri sopivasti avatakseen sen Bellan äidille, joka oli juuri napauttamassa nyrkillään oveen.
"Kiitos, herra Valedro. Voitte nyt hoitaa asianne herra Borginin kanssa", rouva Musta sanoi kohteliaasti. "Tule Bella!" Bella kiiruhti ovelle, vilkaisi vielä kerran uutta sankariaan ja seurasi sitten äitiään läpi pimeän huoneen. Rouva Musta veti puuoven auki ja he astuivat ulos tiilimuurista hämärälle Iskunkiertokujalle.
   Tom Valedro ei vielä silloin tiennyt, kuinka hyödylliseksi hänen sattumanvarainen "löytönsä" osoittautuisi.
Carpe diem

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 2/?
« Vastaus #4 : 28.12.2011 16:46:25 »
Erittäin sujuvaa tekstiä ja muutenkin hyvälle vaikuttaa. Mukava juttu, että uskaltauduit kirjoittamaan jatkista, sen verran hyvä tämä on. :)

Olet taitava kirjoittaja ja keksimäsi nimi vaikuttaa sopivan ficciin hyvin, kappalejaot ovat (kuten Fiorella jo huomauttikin,) onnistuneet. Pidä sama laatu jatkoa kirjoitellessa, niin kehuvia kommentteja ropisee. (Tai jos ei ropise niin on kyllä ihme!)
Koska en saa lisättyä kommentini pituutta kirjoitusvirheistäkään huomauttamalla, niitä kun ei ole, taidan vain kiittää.

Hattara

  • ***
  • Viestejä: 12
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 2/?
« Vastaus #5 : 03.01.2012 19:27:44 »
SuklaaKissa: Kiitos paljon! Ihanaa että tykkäsit ja on tosi kiva saada palautetta nii jaksaa jatkaa kirjoittamista (:

Luku 3: Ystävä vai vihollinen?

Laituri 9 ja kolme neljännestä oli täynnä nuoria velhoja ja noitia vanhempineen. Tylypahkan pikajuna oli lähdössä muutaman minuutin päästä ja suurin osa oppilaista hyvästeli vielä perheitään laiturilla. Jotkut olivat jo junassa nostelemassa matka-arkkujaan tavarahyllylle, jotta varmasti saisivat hyvän paikan junasta. Bellatrix Musta istui yksin häkissä kujertelevan uuden sarvipöllönsä kanssa tyhjässä junavaunussa katsellen tulevia koulutovereitaan katkerana. Hän näki äitinsä ja siskonsa seisomassa suuren asemakellon alapuolella. Rouva Musta oli kumartunut puhumaan leveästi hymyilevälle Andromedalle. Huomatessaan Bellan katseen Andromeda virnisti ilkeästi ja irrottautui äitinsä halauksesta.
   "Äiti, käyn hyvästelemässä Bellan!" hän kuuli pikkusiskonsa huudahtavan. Andromeda juoksi sen junavaunun luo, missä Bella istui. Edelleen hymyillen Andromeda viittoi Bellaa raottamaan vaunun ikkunaa. Bella huokaisi kiukkuisena, mutta raotti ikkunaa.
   "Bella, olen todella iloinen, että pääset jo nyt Tylypahkaan, mutta sinä et ole osoittanut olevasi iloinen minun puolestani. Ensi vuonna minäkin tulen Tylypahkaan. Eikö ole ihanaa?"
   "Minä en iloitse puolestasi vaikka sinusta tulisi taikaministeri, rakas Andromeda", Bella sähisi ääni tihkuen katkeruutta."Sinä varastit äidin huomion päivänä, jona minä lähden Tylypahkaan, et sinä. En ihmettelisi vaikka olisit jotenkin onnistunut huijaamaan että osaat taikoa, sillä sinähän olet surkki!"
   "Älä ole naurettava, sisko. Näit aamulla itse miten sain pöydän leijumaan!"
   "Joku muu olisi voi-", loput sanoista katosivat junan pillin kimakkaan ääneen. Andromeda kohautti olkapäitään ja käänsi selkänsä siskolleen. Viimeisetkin laiturilla seisseet oppilaat kiiruhtivat junaan huudellen viimehetken hyvästejä perheilleen. Andromeda hypähteli muun perheensä luo vilkaisematta enää taakseen. Rouva Musta rutisti nuorempia tyttäriään olkapäistä ja heilautti sitten kerran kättään Bellan junavaunun suuntaan. Bella ei kuitenkaan saanut tilaisuutta vilkuttaa takaisin, sillä rouva Musta oli jo hymyssä suin keskittynyt Andromedaan.

Pettyneenä Bella laski kätensä ja käänsi katseensa tyhjään junavaunuun. Muutamat oppilaat olivat raottaneet vaunun ovea, mutta Bellan tyly katse oli karkottanut heidät. Nyt kuitenkin ovelta kuului asiallinen koputus. Bella tuijotti ovea hiljaa, valmiina torjumaan kaikki sisälle yrittävät. Vaunun ovi avautui ja paljasti takaansa vaaleahiuksisen, ylpeäkasvoisen pojan.
   "Saanko tulla?" poika kysyi välittämättä Bellan torjuvasta ilmeestä. "Muut vaunut olivat täynnä".
Bella ei osannut muuta kuin nyökätä. Hän ei uskaltanut kieltäytyä, sillä poika näytti häntä vähintään kaksi vuotta vanhemmalta. Poika astui sisälle vaunuun, veti matka-arkkunsa sisään ja sulki vaunun oven sanomatta enää sanaakaan.

Juna oli ollut liikkeellä jo tunnin ja Bellaa alkoi häiritä uuden tuttavuuden tutkiva katse joka aina muutaman minuutin välein käväisi hänessä. Bella ei ollut suunitellut tekevänsä aloitetta, mutta alkoi hiljalleen kyllästyä hiljaisuuteen. Hän käänsi katseensa ikkunasta vieraaseen poikaan.
   "Kuka sinä olet?" Bella töksäytti ja joutui heti taistelemaan punastumista vastaan kohdatessaan pojan ylpeän katseen.
   "Minä", poika vastasi naurahtaen. Bella mulkaisi poikaa ärtyneenä ja käänsi katseensa pois.
   "Olen Lucius Malfoy, muru", poika sanoi hetken päästä hymyillen vinosti. "Kerro sinä vuorostasi nimesi".
   "Bella"
   "Pelkkä Bella vain?"
   "Bellatrix Musta".
   "Ah, vanhaa sukua. Ja mitä luultavimmin sukua minulle".
   "Niin kai..."
Bella ei ollut erityisen tyytyväinen keskustelun tulokseen, sillä nyt poika tarkkaili häntä entistä tarkemmin, joten hän keskittyi taas katselemaan ikkunasta sateista Englantia.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen käytävältä kuului ääniä.
   "Eväitä lapsosille!" huuteli vieras naisääni. "Suklaasammakoita, jokamaunrakeita sekä uutuutena lakritsisauvoja!"
He kuulivat kärryjen lähestyvää ääntä ja Bella tunsi vatsassaan ikävää tyhjyyttä. Hän ei ollut ottanut mitään eväitä ja aamiaisesta oli jo monta tuntia. Kun kärry oli jo aivan heidän vaununsa kohdalla, Lucius nousi ylös, asteli rauhallisesti vaunun ovelle ja liu'utti sen auki.
   "Minulle pussi suklaasammakoita, yksi lakritsisauva ja kurpitsaleivos. Ja pullo kurpitsamehua", Lucius sanoi ja kaivoi taskustaan muutaman kolikon. Hän ojensi ne myyjättärelle ja palasi istumapaikalleen. Bella ponkaisi äkkiä ylös istuimeltaan ja lähes loikkasi nälkäisenä vaunun ovelle. Myyntikärry oli jo kerennyt ohittaa heidän ovensa, mutta Bellan onnistui pysäyttää jatkuvasti huuteleva myyjätär.
   "Oh, mitä saisi olla, lapsi-kulta?" myyjätär kysyi herttaisesti hymyillen.
   "Yksi kurpitsaleivos ja yksi lakritsisauva", Bella pyysi. Hän ojensi nopeasti myyjättärelle kolikot, nappasi ostoksensa ja kiiruhti takaisin vaunuun. Syvään huokaisten hän istahti paikalleen Luciusta vastapäätä. Lucius oli jo lähes syönyt kurpitsaleivoksensa ja kaivoi valkoisesta pussista yhden suklaasammakon. Ihaillen Bella katsoi suklaasammakon ensimmäistä ja viimeistä loikkaa, joka päättyi suoraan Luciuksen odottavaan käteen. Tyytyväisenä itseensä Lucius haukkasi palan sammakosta ja vilkaisi Bellan ilmettä huvittuneena.
   "Etkö ole ennen suklaasammakkoa nähnyt? Näytät jästiltä joka näkee lentävän auton..." Lucius uteli.
   "Tottakai olen nähnyt! Itse näytät jästiltä", Bella huudahti kiukkuisena. Todellisuudessa hän todella näki suklaasammakon ensimmäistä kertaa, sillä hänen äitinsä ei ollut liiemmin ostellut lapsilleen herkkuja, eikä ylipäätään minkäänlaisia lahjoja, syntymäpäivien ja joulun käytännöllisiä lahjoja lukuunottamatta. Viime jouluna hän oli saanut sukkia..
   "En tarkoittanut loukata..." Lucius vastasi tyynesti.
Bella alkoi jo hermostua pojan ylpeään käytökseen ja toivoi heidän saapuvan pian Tylypahkaan. Kuin vastauksena hänen toiveeseensa hän näki junan ikkunasta kaukana siintävän kivilinnan.
   "Tylypahka..." hän henkäisi äänettömästi. Lucius oli myös huomannut saman ja avasi jo matka-arkkuaan. Hän kaivoi sieltä mustan kaavun ja veti sen päälleen. Bella huomasi kaapuun kiinnitetyn rintamerkin, jossa komeili luihuisen hopeinen käärme vihreällä pohjalla.
Mahtavaa, hän ajatteli. Tuo mäntti on tulevassa tuvassani!
Bella kaivoi myös kaapunsa matka-arkusta ja veti sen päälleen. Kaapu tuoksui vielä uudelta, sillä hän ei ollut pitänyt sitä kertaakaan päällään, sovitusta lukuunottamatta. Hän sulki matka-arkkunsa ja istui takaisin paikalleen. Tylypahkan siluetti näkyi selvästi hämärtyvässä illassa ikkunat loistaen kutsuvaa valoa. Bellan täytti suloinen odotuksen tunne.
Carpe diem

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 2/?
« Vastaus #6 : 29.01.2012 20:02:42 »
Olipa hyvä luku. Luin nopeasti, enkä oikein osaa sanoa muuta, kuin, että hyvä kun Luciuskin saatiin mukaan :)

Lozku

  • ***
  • Viestejä: 466
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 2/?
« Vastaus #7 : 29.01.2012 20:51:25 »
Kai tähän on tulossa jatkoa? Hyvältä näyttää! :)
~ehjimmät meistä on tehty sirpaleista~

Kovin helppoa on vajota hetkiin
joissa tunne on valhetta
sielusi kadotat vain öisiin retkiin
syntyy syviä haavoja
Sano sana ja tiedät mä tuun vastaan
ole rauhassa vielä mä sua seuraan

Hattara

  • ***
  • Viestejä: 12
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 2/?
« Vastaus #8 : 02.02.2012 10:37:34 »
Luku 4: Kohtalo, sinäkö se olet?

Portaat eivät ikinä tuntuneet loppuvan. Bella oli varma, että hän oli noussut niitä vähintään 10 minuuttia, mikä tarkoitti, että hän oli tyylikkäästi myöhässä ensimmäiseltä loitsutunnilta muiden luihuisten kanssa. Se pidetttäisiin poikkeuksellisesti yhdessä Tylypahkan monista torneista syystä, jota heille ei oltu kerrottu.
   "Helvetti!" Bella huusi turhautuneena menettäessään tasapainonsa ja lentäessään nenilleen portaikkoon. Hänen huutonsa jäi kaikumaan aavemaisesti hiljaiseen torniin. Bella tunsi käsiään kirvelevän. Hän katsahti niihin ja huomas niiden vuotavan ikävän runsaasti verta.
   "Helvetin helvetin helvetti", Bella kuiskasi ja kuuli taas oman äänensä kaiun kimpoilevan tornin kivisistä seinistä. "Taidan olla eksyksissä..."

Hän nousi ylös, pyyhkäisi veriset kätensä kaavunhelmaan, nosti laukkunsa ja mietti hetken. Hän päätti jatkaa ylöspäin, ihan varmuuden vuoksi. Jos tuntia ei pidettäisi ylhäällä tornissa, ei hän enää ehtisi etsiä sitä muualta. Ei kulunut minuuttiakaan, kun Bella jo näki portaiden loppuvan. Hän huokaisi syvään ja asteli viimeiset askeleet ylätasanteelle.
   Torni oli tyhjä yhtä peiliä lukuunottamatta. Hämmästyneenä ja turhautuneena Bella käveli peilin luo odottaen näkeänsä siinä tutut sotkuiset hiukset, verta vuotavat kämmenet ja tuimat kasvot. Niistä ei kuitenkaan ollut tietoakaan kuvajaisessa. Bellan hiukset olivat silkkisen suorat, iho ehjä ja kauniin valkoinen ja hän näytti monta vuotta vanhemmalta. Eikä hän ollut kuvassa yksin. Hänen vieressään seisoi tuttu, mustahiuksinen mies.
   "Voldemort", Bella henkäisi pelästyneenä ja käännähti nopeasti katsomaan taakseen. Huone oli edelleen tyhjä. Hän katsoi takaisin peiliin ja näki siinä yhtäkkiä toisenkin miehen. Mies oli paljon nuorempi kuin Voldemort ja hänen kasvojaan kehystivät vaaleat hiukset.
   "Lucius Malfoy!" Bella mumisi eikä vaivautunut enää katsomaan taakseen. "Mikä peili tämä muka on, näen näkyjä!"

Hän katseli miehiä tarkemmin. Voldemortin ilme oli vakava, mutta tyytyväinen. Ei, enemmän kuin tyytyväinen, ihaileva! Hänen katseensa oli suunnattu Bellaan ja siitä paistoi mestarin ylpeys oppilaastaan. Bella ei ymmärtänyt kuvajaista alkuunkaan. Hän käänsi katseensa Luciukseen ja huomasi tämän hymyilevän lempeästi. Ilme, jota Bella ei ikinä ollut kuvitellut näkevänsä nuoren miehen arvokkailla kasvoilla. Bella hätkähti nähdessään Luciuksen kohottavan kättään ja kietovan sen Bellan olkapäille hellästi. Miehen sormessa välähti kultainen vihkisormus ja yhtäkkiä Bella huomasi toisen sormuksen oman peilikuvansa vasemmassa nimettömässä. Peilikuva katosi siinä silmänräpäyksessä, kun hän oli kohottanut omaa, todellista kättään. Lumous oli särkynyt.
Hän katsoi ensin vasenta kättään ja tunnusteli sitten hiuksiaan. Ne olivat yhtä villit kuin aina ennenkin. Varmuuden vuoksi hän katsoi olkansa yli taakseen. Huone oli ja pysyi tyhjänä.
   Mitä tämä tarkoittaa? hän ajatteli. Näenkö kuvassa tulevaisuuteni? Onko tulevaisuuteni Lucius Malfoyn vierellä? Mutta minähän vihaan häntä! Bella tunsi sydämensä sykähtävän. Mitä tuokin tarkoitti?
Ajatukset risteilivät hänen päässään eikä hän enää uskaltanut katsoa peiliin. Jostain kaukaa kantautui kellojen vaimeat lyönnit.
   "Voi ei, loitsutunti loppui ja myöhästyn pian seuraavastakin!" Bella henkäisi. Hän lähti kiiruhtamaan alas portaita katsellen naarmuisia kämmeniään, ajatukset edelleen vaeltaen peilissä.

Sinä iltana hän valvoi myöhään sängyssään, kun muut olivat jo aikaa sitten nukahtaneet. Hän ei vieläkään ymmärtänyt mitään. Oliko peili näyttänyt hänen tulevaisuutensa? Muistaessaan Voldemortin ilmeen peilissä, hän myös hetken harkitsi sen näyttäneen hänen toiveensa, mutta karisti sitten ajatuksen pois muistaessaan Luciuksen ja vihkisormukset. Poika oli kuitenkin ylimielinen idiootti, joka kuvitteli olevansa jo ah-niin-aikuinen, vaikka olikin häntä vain kaksi vuotta vanhempi. Tulevaisuus hänen kanssaan ei voisi olla toive, eihän...
Carpe diem

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 3/?
« Vastaus #9 : 07.02.2012 14:30:01 »
Jännittäväksi menee, vaikka tietää miten käy. Tai miten pitäisi käydä.
Tässä oli muuten todella hyvin kuvailtu kohta:
Lainaus
Mitä tämä tarkoittaa? hän ajatteli. Näenkö kuvassa tulevaisuuteni? Onko tulevaisuuteni Lucius Malfoyn vierellä? Mutta minähän vihaan häntä!  Bella tunsi sydämensä sykähtävän. Mitä tuokin tarkoitti?
Ajatukset risteilivät hänen päässään eikä hän enää uskaltanut katsoa peiliin. Jostain kaukaa kantautui kellojen vaimeat lyönnit.
Mutta samalla myös pieni virhe, eli koska sanotaan lyönnit, verbin on oltava kantautuivat. Pilkunviilaajana oli pakko mainita ;) Kirjoittelehan jatkoa kun ehdit!

Hattara

  • ***
  • Viestejä: 12
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 3/?
« Vastaus #10 : 07.03.2012 15:09:48 »
Nyt on ollut hävyttömän pitkä tauko koulutöiden ja reissun vuoksi mutta sain kuitenkin jotain aikaiseksi.

Luku 5. Ensiaskeleita

Oli kulunut muutama kuukausi syyslukukauden alkamisesta ja käytävillä kuului paljon iloista rupattelua, sillä joulu lähestyi. Bellaan joulumieli ei kuitenkaan ollut tarttunut, ei sillä, että hänellä olisikaan ollut ketään, kenen kanssa siitä iloita. Tuntui, että kaikki muut olivat jo löytäneet oman paikkansa koulussa ja sen ryhmissä ja että hän oli ainoa, joka vietti kaikki välituntinsa päntäten koulutehtäviä vanhempien oppilaiden ihmisuhdekiemuroista juoruilun sijaan. Toisaalta, ehkä hän tosiaan oli ainoa, jota sellaiset asiat eivät kiinnostaneet.
   Nytkin hän istui yksinään kirjastossa selaten muodonmuutosten oppikijraa yrittäen saada jotain aikaiseksi. Toisaalta kaikki läksyt oli jo tehty, joten mitä tehtävää hänellä enää olisi? Jostain hyllyjen välistä kuului keskustelua. Äänet kuulostivat etäisesti tutuilta, joten Bella keskittyi hetkeksi kuuntelemaan.
   "Tom, olen pahoillani, mutta se ei vain onnistu!", kuului Tylypahkan rehtorin, professori Dippetin ääni vaimeana, "Tiedän tiedän, olit esimerkillinen oppilas, yksi parhaista, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä tarvetta uusille opettajille!"
   "Et tiedäkkään, mitä menetät!" kuului turhautunut ja yllättävä ääni ja rivakat askeleet loittonivat ulos kirjaston ovista. Armando Dippet astui hyllyjen takaa syvään huokaisten. Bella ei jäänyt epäröimään, vaan nappasi kirjansa pöydältä ja lähti tutun miehen perään. Hän saavutti Valedron rumaa menninkäistä esittävän patsaan kohdalla lähellä pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa ja pysäytti tämän hengästyneenä. Miehen ilme oli ensin vihainen, mutta se muuttui pian hämmästykseksi.
   "Tämä koulu jaksaa aina yllättää minut", Valedro totesi miettiväisenä, " en odottanutkaan törmääväni sinuun.."
   "Anteeksi, en tarkoittanut tunkeillaa, minä.."
   "Tunkeilla, et ollenkaan! Itseasiassa me voisimme olla toisillemme hyödyksi", Valedro vakuutteli ja madalsi sitten ääntään, "Sinähän sanoit haluavasi opppia pimeyden voimista?"
   "Kyllä!" Bella tunsi tutun kipinän, jonka Tylypahkan ikävystyttävät ihmiset olivat häneltä hetkeksi vieneet, palaavan takaisin taas yhtä voimakkaana. Hän tunsi toiveikkuuden kasvavan sisällään ja hänen silmänsä loistivat. Vihdoinkin jotain jännittävää!
   "Minulla on sinulle ehdotus, Bella. Minä opetan sinulle pimeyden voimista niin paljon, kuin sinua kiinnostaa, lähinnä hankkimalla sinulle vähän luettavaa. Vastapalvelukseksi sinä toimit minun silminäni ja korvinani tässä vanhassa rakkaassa koulussani, kun itse en pääse nyt nauttimaan siitä, mitä sillä on tarjottavanaan", Valedro selitti lausuen viimeiset sanat katkerasti, mitä Bella ei voinut ymmärtää, sillä hän itse ei ollut vielä täysin varma, oliko Tylypahkalla hänelle mitään sellaista tarjottavana, mikä olisi kaiken yksinäisyyden arvoista. Toisaalta, tämä uusi ja yllättävä käänne saattoi muuttaa asioita. Enää hänen ei tarvitsisi keskittyä vain läksyihin, vaan johonkin paljon, paljon kiehtovampaan ja ihanan kiellettyyn.
   
Kun Bella oli innoissaan nyökytellyt vastaukseksi, Valedro lähti johdattamaan häntä lähimpään luokkahuoneeseen, joka sattui olemaan, ironista kyllä, pimeyden voimilta suojautumisen luokka.
   "Ole hyvä ja istu, niin minä haen meille hiukan materiaalia", Valedro kehotti, kääntyi kannoillaan ja katosi takaisin käytävälle. Bella jäi istumaan yhden pulpetin ääreen hämmentyneenä. Ihan kuin hänen mestarinsa olisi pitämässä hänelle ihan oikean oppitunnin. Muutaman minuutin päästä Valedro palasi mukanaan pino vanhoja, kuluneita nahkakantisia kirjoja ja lämäytti ne pulpetille Bellan eteen.
   "Tässä jotain, mistä voit aloittaa", Valedro sanoi osoittaen kirjoja, " ne ovat kielletyltä osastolta, joten pidä ne hyvässä tallessa äläkä esittele niitä kenellekkään. Palauttamisesta sinun ei tarvitse huolehtia, niitä ei tule kukaan kaipaamaan".
   
Viimeiset sanat hän lausui viekas hymy huulillaan ja Bella ihmetteli, miten Valedro oli ohittanu kirjastonhoitajan. Hän nosti pinon päällimäisen kirjan syliinsä ja avasi sen kannen. Ensimmäinen kuva sai hänet hätkähtämään, sillä tällaista hän ei ollut tottunut näkemään. Kuvassa oli irvokas kuva miehestä, joka makasi kummalisesti vääntyneenä lattialla. Miehen takana seisoi velho julma hymy kasvoillaan.
"Siinä näet, näin jästien käyttämää termiä lainaten, syntiä. Se kuvaa yhtä anteeksiantamattomista kirouksista. Kirousta kutsutaan kidutuskiroukseksi, näet varmaan miksi.. Vähän esimakua siitä, mitä tulet vielä näkemään, jos seuraat minua! Jos uskallat seurata minua.."
Carpe diem

Animaaki

  • Huumoriholisti
  • ***
  • Viestejä: 18
Vs: Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa, K-13 | osa 5/?
« Vastaus #11 : 09.03.2012 12:54:03 »
Wau... Sait vakio lukijan tähän ficciin. Kai jatkoa tulee pian....??!! ???  :-\