Nimi: Miksi pitää välittää moisesta?
Kirjoittaja: jossujb eli jjb eli mie
Genre: Drama, songfic, one-shot
Ikäraja: Sallittu
Vastuuvapaus: En omista mitään Pottereihin liittyvää, leikin vailla rahallista korvausta Rowlingin leluilla. En myöskään omista biisin sanoja, joita olen käyttänyt, enkä saa niidenkään käyttämisestä rahaa.
A/N: Kuuntelin tuossa joitakin kuukausia sitten paljon
Crash Test Dummiessin ärsyttäväksikin haukuttua ysärihittä nimeltä
Mmm mmm mmm mmm monia tunteja putkeen, ja kirjoitin hieman lyriikoiden toisesta säkeistöstä. Ensimmäinen ja kolmas ei sitten enää samaan tarinaan inspannut, mutta saa nähdä käytänkö niitäkin joskus tulevaisuudessa.
Miksi pitää välittää moisesta?
***
Once there was this girl who
wouldn't go and change with the girls in the change room
but when they finally made her
they saw birthmarks all over her body.
She couldn't quite explain it
they'd always just been there.
***
”Voi ei…”Hermione oli harvinaisen fiksu yksitoistavuotias tylleröinen. Hän oppi lukemaan jo neljän ja puolen vuoden ikäisenä, nappasi matematiikan perusteet alakoulun alussa ja kirjoitti edelleen luokkansa kauneimmalla käsialalla. Eikä lyijykynistä sulkakyniin vaihtaminen Tylypahkan yhteydessä ollut laisinkaan ongelma, päinvastoin! Pientä erityisharjoittelua se toki vaati, muttei mustekaunokirjoituksen virheetön tuottaminen ollut Hermionelle temppu eikä mikään.
”Ei, miksi juuri tänään?” Tietysti koulu oli vasta alkanut, mutta jo nyt Hermione oli näyttänyt taitonsa kaikissa aineissa: hän osasi kirjat lähes jokaista pilkkua ja puolipistettä myöten, sillä hän oli kesän aikana todellakin ahkeroinut antaakseen hyvän vaikutelman professoreihin älykkäänä nuorena tyttönä. Kova työ onkin palkinnut itseään hyvin arvosanoin.
Todellakin, täydellinen kaikissa aineissa… kaikissa paitsi yhdessä, tietenkin.
”Luudat ovat sitä paitsi niin keskiaikaisia, miksi muka niillä on pakko lentää? Eihän todellakaan nykyaikana enää lennetä!" höpisi se pieni, pelokas ja epälooginen ääni Hermionen takaraivossa, se nimenomainen ääni jota Hermione hiljensi kaikella lukemisella.
Fiksuna neitinä Hermione toki tiesi
miksi lentäminen oli osa opetussuunnitelmaa vähintään ensimmäisen vuoden. Ensinnäkin, huispaus oli velhomaailman johtavin urheilulaji, ainoa liikuntamuoto, jota ei tarvitse pakkosyöttää velhojen ja noitien aluille. Toiseksi, jotta nuoret jaksaisivat läpi ikäluokan kiinnostua lajista pelatakseen, sekä tietenkin myöhemmin kannustaakseen huispausseuroja, tuli heidät tutustuttaa lajiin nuorena. Kaikki on ajateltu bisnesmielessä. Yksitoistavuotiaskin sen ymmärtää, kunhan vain pysähtyy pohtimaan.
Tarkemmin kun vielä ajattelee, muu koululiikunta on Tylypahkassa vähäistä huispauksen ollessa niin ylitsevuotavan suosittua, joten jo urheilullisen aktivoinnin takia on terveellistä opettaa joka lapsi lentämään. Kenellekään päättävälle velholle ei ole tullut kuitenkaan koskaan mieleen, etteikö jokainen natiainen pitäisi lentävällä tikulla liihottelusta taivaan sinessä. Tai harmaudessa, kuten tänäänkin saamme huomata.
Muttei itse asiassa lentäminen ollut oikeastaan
Se Suuri Paha, jota Hermione kammosi. Oikeastaan turvallisella muutaman metrin korkeudella ja hillityllä nopeudella liitäminen oli aika hauskaakin. Tuuli suhahti viilentävästi läpi paksujen kiharoiden, antaen kuvan suurestakin vauhdin hurmasta, vaikka Hermione tiesi olevansa todellisuudessa oikea hidastelija.
Ikävin osuus oli vasta tunnin jälkeen.
”Toivottavasti kukaan ei katso…”Yleiset suihkutilat.
Kaikki tytöt sulloutuneena pieneen kaakeloituun, höyryiseen huoneeseen. Tuolle tuossa on kasvanut jo rinnat yksitoistavuotiaana, tuo toinen on vielä ihan lauta, vaikka onkin noin pitkä. Jollakulla on hassu napa tai omituisen pahkurainen takapuoli - kaikki toisten nähtävillä ja arvosteltavissa. Auta armias, jos satuit putoamaan luudaltasi harjoituksissa, niin johan on silmiä mulkoilemassa minnekö se mustelma ilmestyy.
Turha sanoa, etteikö kukaan muka katso.
”Tuo kikatus on varmaan osoitettu minulle. En uskalla katsoa…”Suihkun jälkeen joku aina kysyy ovatko Hermionen selässä olevat syntymämerkit jotain tarttuvaa. Ja aina Hermione jaksaa selittää, että ne ovat vain olleet siinä aina. Joistakuista ihmisistä on erityisen hauskaa huomautella asioista, jotka eivät mitenkään heille kuulu.
"Eihän tuollainen kuin sinä voikaan osata lentää, katso nyt itsekin millainen hehtaaritakapuoli sinulla on", sanoo ilkeä sielu.
Miksi tässä aina käy näin? Ja minkä takia Hermionea niin loputtomasti kiinnosti mitä muut typerykset olivat hänen syntymämerkeistään ja takapuolestaan mieltä?
Unohtaakseen harmistuksensa Hermione opiskeli muissa aineissa entistä enemmän, tavoitellen aina kirkkainta arvosanaa, jolla saattaisi näyttää ettei hän suinkaan ole naurunalainen. Ulkonäöllä ole mitään merkitystä sen kanssa kuinka lahjakas voikaan olla. Ulkonevat nököhamaat eivät pilaa esseitä. Liian paksut reidet eivät alenna suorituskykyä. Eikä se, ettei kroppa ollut vielä naisen tarkoittanut sitä, etteikö harkintakyky, järjestelmällisyys ja vastuullisuus olisi jo täysimittaisia.
"Vain yksi vuosi, ja sen jälkeen ei enää koskaan tarvitse kivuta luudan selkään", Hermione lohdutti itseään hiljaa ja tuumasi olevansa ehkä hiukan lapsellinen ottaessaan moisesta siipeensä.
Mutta hän olikin yksitoistavuotias. Olkoonkin kypsä yksitoistavuotias, mutta yksitoistavuotias kumminkin. Tarvitaan roppakaupalla ikää lisää, ennen kuin muiden mielipiteet normaaliudesta hukkuvat tärkeiden asioiden listalta jonnekin turhuuksien perukoille.
Siihen asti Hermionen oli vain elettävä sen kanssa, ettei hän voi mitenkään sietää huispausta.
***
A/N: En nyt näe tähdellisenä laittaa loppuja lyriikoita tähän loppuun, kun ne eivät liity ficciin mitenkään. Mutta etsi ihmeessä biisi käsiisi, kyseessä on ehdottoman ärsyttävän täydellinen luritus. Mutta mitä pidit tekstistä? Hyvää? Huonoa? Palautetta otetaan aina vastaan.
