Kirjoittaja Aihe: Se tavallinen kohtaus || Sirius/Severus, S  (Luettu 2037 kertaa)

Voldemort

  • Vieras
Se tavallinen kohtaus || Sirius/Severus, S
« : 28.07.2008 13:25:29 »
Title: Se tavallinen kohtaus  
Author: Liz
Beta: Näh, olen laiska hankkimaan
Rating: S
Pairing: Sirius/Severus
Genre: Draama
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja minä miesten välisen virityksen
Summary: Severus ja Sirius ovat pari ja osaavat pistää toisensa koville
A/N: Pakko palata tähän paritukseen taas vaihteeksi, viimeisimmästä on aikaa, jos Minä, sinä, hän ja tuo –ficciä ei lasketa. Omistan tämän kaikille S/S-faneille, ja keksin kirjoittaa tästä kun luin jonkun toisen ficin. Jos joku tuntee, että olen kopioinut tai matkinut, haastakoon oikeuteen. Tässä on miljoona klisettä muutenkin, mutta tietoisesti en ole ketään matkinut, jos se nyt sitten ketään lohduttaa. ;D Tämä on syntynyt pelkästään halusta kirjoittaa ja täysin tarkoitukseton.

Severus oli vihainen eikä yrittänytkään peitellä sitä. Sirius oli tottunut siihen. Mitä hyvänsä hän tekikin, Severus oli silti aina vihainen, mutta tämän vihaisuuden Sirius tiesi tavallaan ansainneensa. Se ei siltikään tarkoittanut sitä, että hän olisi antanut Severuksen haukkua hänet lyttyyn panematta vastaan. Hänellä oli omat syynsä ja tarpeensa siinä, missä Severuksella oli omansa. Hän oli ottanut tietoisen riskin poistuessaan etsittynä vankikarkurina talostaan ja hän oli tehnyt sen oman mielenterveytensä tähden. Hän oli aiheuttanut huolta toisille ja erityisesti Severukselle, joka oli etsinyt häntä muiden mukana, mutta hän ei katunut tekoaan.

”Se oli virhearvio. Minun olisi pitänyt jättää jokin viesti”, hän tunnusti, mutta hänen nenänsä oli hyvin pystyssä. Hänen ilmeensä oli ristiriidassa hänen sanojensa kanssa. Se ei ollut omiaan hillitsemään Severuksen suuttumusta. Tämä oli ollut raivoissaan siitä lähtien, kun he olivat palanneet Kalmanhanaukio kahteentoista, ja kiertänyt vaitonaisena kehää Siriuksen ympärillä kuin lepakko, kääntyillyt äkkinäisesti musta kaapu hulmahdellen ja tuijottanut häntä mustilla silmillään. Sirius oli useasti miettinyt, mistä Severus oli oppinut moiset eleet. Ehkä kotoa. Ehkä Severuksen jästi-isä oli harrastanut sitä. Tai sitten se oli peräisin Voldemortilta. Keneltä se ikinä olikaan opittu, se varmasti oli tehokas psykologinen ase. Saattoi jopa olla, että Severus oli keksinyt sen itse pelotellakseen oppilaitaan. Sirius ei siltikään antautunut sen edessä. Hän ei edes kääntyillyt Severuksen mukana vaan piti omat linjansa. Hänen vanhan vähemmän rakkaan kotinsa olohuone muuttui taistelutantereeksi, sillä hän tiesi, että hänen itsepäisyytensä vain kasvatti Severuksen raivoa. Se oli sen tarkoituskin.

”Koidut vielä kuolemakseni”, Severus totesi synkästi. Mitä hiljaisemmaksi tämän ääni kävi, sitä vaarallisemmaksi se muuttui. ”Kenties sinä toivotkin sitä.”

Sirius tiesi odottaa juuri sitä. Hän oli kuullut saman väitteen ennenkin ja se tehosi joka kerta. Severuksen täytyi tietää tarkalleen, kuinka tuskalliseksi Siriuksen olo kävi, kun hänen täytyi piilotella kuukaudesta toiseen, ja silti tämä kuvitteli, että Sirius riskeerasi henkensä vain tämän kiusaksi.

”Totta kai minä toivon sitä! Ainahan minä toivon juuri sitä!” Sirius puuskahti ivallisesti. ”Siksi minä olenkin ajautunut kanssasi yhteen, että saisin nähdä, kuinka sinä kuolet!” Hänen äänensä kohosi lähes huudoksi, mutta hän ei kääntynyt Severuksen suuntaan. Hänen sanojaan seurasi harkitseva hiljaisuus. Tässä oli kaksi mahdollisuutta. Joko Severus jatkaisi samalla linjalla ja ottaisi Siriuksen sanat tosissaan, tai järkevöityisi ja vaihtaisi keskustelun suuntaa. Sirius toivoi jälkimmäistä, vaikka hän oli kokenut usein myös ensimmäisen. Riiteleminen Severuksen kanssa oli melkein samanlaista kuin aikoinaan oli ollut riiteleminen Reguluksen kanssa. Joskus se teki kaiken helpommaksi ja joskus ei, mutta ainakin se oli tuttua.

”Toiveesi toteutuu, jos jatkat yhtä älyttömiä tempauksia!” Severus sihahti lopulta. Tämän suuttumus alkoi äänestä päätellen kuitenkin laantua. Se oli ensimmäinen positiivinen merkki muutamaan painostavaan ja pitkäksi venyneeseen tuntiin.

”Jotain minunkin on toisinaan tehtävä!” Sirius ärähti turhautuneena ja tunsi punastuvansa. Hän ei voinut sille mitään, että toimettomuus ja hyödyttömyys masensivat häntä eikä sitä auttanut se, että Severuskin aina korosti, kuinka tällä oli paljon tärkeää tehtävää.

”Voisit alkaa harrastaa pitsinnypläystä”, Severus mutisi ja kiersi Siriuksen ympäri nähdäkseen hänen kasvonsa ja katsoakseen häntä silmiin. Sirius vastasi tuijotukseen silmääkään räpäyttämättä.

”Niin sinäkin. Jos sinulla on oikeus läksyttää minua riskien ottamisesta, minä voin tehdä samoin”, Sirius vastasi terävästi. Siinä oli heidän eronsa. Severus oli luonteeltaan huolehtija. Ehkä se liittyi jotenkin mustasukkaisuuteen ja vallankäyttöön. Sirius ei ollut varma, mutta jollain tapaa Severus muistutti niissä piirteissä hänen äitiään. Siriuksen äidillä oli ollut tapana suuttua aina, kun jokin tapahtui vastoin tämän ennakko-odotuksia tai tahtoa, ja se oli osittain saanut Siriuksen kapinoimaan. Hän ei ymmärtänyt ihmisten halua hallita toisiaan. Hän ei määrännyt Severuksen menemisiä ja tulemisia eikä tuominnut tämän ottamia riskejä, vaikka tiesi, että jonakin päivänä ne voisivat koitua tämän kohtaloksi. Ajatus ihmisten menettämisestä silti kauhistutti häntä. Hän oli jo menettänyt Lilyn ja Jamesin – seikka, jota ei kannattanut Severukselle mainita. James oli pettämätön konsti pahentaa riitaa.

”Minun ottamani riskit ovat tarpeellisia meille kaikille”, Severus huomautti. ”Sinun ottamasi riskit ovat tarpeellisia vain sinulle.”

”Kuolen, jos en pääse välillä täältä ulos edes vähäksi aikaa. Jos et suostu hyväksymään sitä, minä voisin väittää, että sinä haluat nähdä kuolemani yhtä kiihkeästi kuin minä sinun”, Sirius sanoi ja onnitteli itseään. Hän kuulosti omissa korvissaan melkein runolliselta ja se huvitti häntä. Siitä huolimatta hän oli tosissaan.

”Toisin sanoen olen itsekäs?” Severus henkäisi ikään kuin olisi yllättynyt Siriuksen sanoista. Tämän ääni oli tuskin kuiskausta kovempi. Tämä otti askeleen lähemmäs Siriusta kuin olisi valmistautunut käymään käsiksi. Tosin Sirius ei tuntenut liikkeessä uhkaa. Päinvastoin hänestä tuntui, että riita oli nyt ohi, jollei hän vain tekisi jotain sytyttääkseen sen uudelleen liekkeihin. Hän harkitsi sitä lyhyesti, mutta kohautti sitten olkapäitään.

”No jaa. Yhtä itsekäs kuin minä. Et voi väittää, että tekisit kaiken vain muiden vuoksi.”

”En väitäkään.” Severuksen kasvoilla viipyi vielä hetken tyytymätön ja kiukkuinen ilme, kunnes tämän kasvot muuttuivat ilmeettömiksi. Tämä avasi hetken hiljaisuuden jälkeen uudelleen suunsa, mutta Sirius ehti ensin.

”Etkä voi väittää, että tekisit kaiken minun vuokseni”, hän sanoi eikä voinut olla virnistämättä. Severus vastasi kohottamalla ivallisesti kulmiaan.

”Siitä ei ole koskaan pelkoa.”
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 23:45:36 kirjoittanut Pops »

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Vs: Se tavallinen kohtaus || Sirius/Severus, S
« Vastaus #1 : 12.01.2014 01:20:03 »
Kommenttikampanjasta iltaa! Oli ensinnäkin vallan piristävää lukea kyseisestä parista pitkästä aikaa, yleensä tuppaan itse sekoittamaan Remuksen jomman kumman kanssa yhteen, mutta onhan näilläkin ihan hurjasti dynamiikkaa ja mahdollisia ficciaineksia. Kuviossahan on melkein jotain samaa kuin H/D:eessä. No joo, ei siitä sen enempää. Ficci oli kaikenkaikkiaan vallan mainiota luettavaa, tuli hyvä fiilis tämän jälkeen. Severus ja Sirius olivat vaan niin... jääräpäisiä, idioottimaisia, mutta rakastettavia hölmöjä tai jotain. Selkeästi näki, että pari oli ollut jo kauan yhdssä, tuskinpa näiden kahden parisuhde muuttuisi tylsäksi pitkän ajankaan kuluttua. Vaikka liputan yleensä romanttisten ficcien puolesta, pidin tämän kohdalla siitä, ettei mitään romanttista tällä kertaa tapahtunut; Sirius ja Severus vaan nahisteli ja kierteli kärttyisinä toistensa ympärillä. Välittäminen näkyi silti sanoissa ja ajatuksissa.

Sirius oli jotenkin niin Sirius, hänet on helppo kuvitella härnäämään Severusta ja harkitsemaan, kuinka pitkälle uskaltaa mennä. Aikuisessa Siriuksessa oli edelleen tiettyä pientä uhkarohkeutta. Turhautuminen oli myös aivan luonnollista, oli minkälainen seurustelukumppani hyvänsä. Kliseitä tai ei, en keksi tarinasta mitään vikaa. Nam, tällainen ficci kelpasi oikein hyvin pitkästä aikaa. Kiitos kovasti, S/S:ää kun ei turhan paljon löydy suomalaisilta ficcikentiltä. Kiitos <3
Einmal ist keinmal