Kaksi yksinäistä sydäntä | sallittu | Colin/Pansy

[Herkkuoone]

Ikäraja: sallittu
Paritus: Colin/Pansy
Tyylilaji: yksinäisyyttä, lohduttomuutta, vääriä tähtiä

Vastuunvapaus: J. K. omistaa kaksikon. En saa tästä rahaa.
Alkusanat: || Uudelleenjulkaisu elokuulta 2013. Omistin tekstin silloin Vilnalle (ex-Ante), koska Vilna sai minut näkemään kauneuden tässä parissa ja antamaan heille mahdollisuuden; sinulle muru ♡

Kaksi yksinäistä sydäntä

Harmaantunut filmirulla lojuu tuvan hirsisellä pöydällä unohtuneena, mutta silti muistettuna; rullalle tallentuneet kuvat jäytävät takkuisina ohdakkeina Colinin iholla, piikkien raapiessa selkäpiitä aina kun hän yrittää nitistää mieltään kaihertavia muistoja yksi kerrallaan, mutta pääsemättä kuitenkaan ensimmäistä pidemmälle. Ikuinen hämärä väsyttää ennestään väsynyttä miestä; liian paljon, liian hyvää, liian nopeasti he olivat kokeneet sen kaiken ja nyt tarhaorvokit makasivat nahistuneina lahoavalla ikkunalaudalla, koska kukaan ei ollut suojannut niitä talvelta.

Lopulta Colin lakkaa yrittämästä ja hänen sydämensä on kylmän lohduton.

*

Korot korkeiden kenkien kopisevat vasten mukulaista kivikatua ja yönpimeys suutelee laihaa kulkijaa. Haalistuneilla punahuulilla ei ole näkynyt häivähdystäkään hymystä viikkoihin, mutta hymyttömyys pukee naista; hiukset roikkuvat likaisina, kiharat suoristuneina kasvojen edessä, kynnet huolimattomasti hoidettuina ja mekon helma repeytyneenä. Sormet hivelevät kaulalla roikkuvaa avainta, kodin avainta, mutta mielessään Pansy kiroaa väärää tähteään, jonka johdattamana hän on hapuillut tietään synkkyydessä kuten Colin kartatta tiheässä metsikössä, perintömökkiään etsiessä.

Pansyn hauraat askeleet pysähtyvät tyhjälle sivukujalle, jossa hän silmäilee avainta vielä hetken, ennen kuin katoaa päättäväisenä, mutta samalla katuen, kumean poksahduksen saattelemana.

(Kivistävä lohduttomuus alkaa lohkeilla rinnasta, kun lämpö alkaa taas virrata pieneen asuntoon Viistokujalla.)

*

Kaksi päivää myöhemmin Colin seisoo Viistokujalla, hänen ja Pansyn asunnon, heidän asuntonsa, rappukäytävässä ja puristaa nyrkissään avainta tietäen, että se on sama avain, jonka hän jätti keittiön tammipöydälle lähtiessään sieltä edellisellä kerralla. Se on sama avain, jonka hän vastaanotti sirkuttavalta pöllöltä pieneen pergamentinpalaan teipattuna; ei mukana kirjettä, ei mukana lähettäjää, mutta silti Colin tietää sen tarkoituksen ja sanoman: minä odotan sinua.

Colin sormeilee avaimen lukkoon, jossa se kääntyy rasahtaen; ovi avautuu narahduksen saattelemana ja valo tulvii vastaanottamaan tulijaa. Keittiöstä kuulunut astioiden kilinä vaimenee ja Colin näkee kuinka varjo liikkuu häntä kohden. Pansy silmäilee saapujaa ovensuusta hiljaa ja kuin varkain varovainen hymy kohoaa kuivuneiden kyynelten laikuttamille kasvoille.

Sanaakaan sanomatta Colin astuu heitä erottavat askeleet kiinni, sulkee Pansyn syleilyynsä ja kaikki on taas hetken hyvin.

[Vilna]

Tsiisus kristus tää paritus on niin järjettömän outo, että ihmettelen mistä oon ees saanut idean kirjoittaa tätä! Pitäisi taas kirjoittaa joskus kyllä, tuli kauhean nostalginen olo ja nää heput on kivoja yhdessä ja erikseen. ♥

(Pääset muuten btw mun suosikkiterttuun!) Oon melko varma, että kommentoin tätä sillon, kun julkaisit ensimmäisen kerran, mutta kommentoinpahan nyt myös, kun kukaan ei tähän oo sanaakaan vielä sanonut. En oikein kyllä keksi, mitä tästä voisi sanoa. Tää on hirveen nätti teksti vieläkin, genremerkintä kuvaa tätä tekstiä kyllä aika täydellisesti, vaikka tää loppujen lopuksi ei niin lohduton olekaan. Onneksi. Olisi varmaan muuten hyvää vaihtelua kokeilla kirjoittaa tätä paritusta uudelleen iloisemmalla kaavalla, vaikka mun headcanonit ei välttämättä ihan natsaakaan samalla lailla kuin silloin, öö, kolme neljä vuotta sitten.

Tykkään tästä tekstistä hirveesti! Tää on tosiaan nätti ja vaikka tää onkin suht vanha fic niin sun kuvailu on tässä kyllä mainiota, vähän synkkää, mutta yksityiskohtaista. Kirjotat, tai no siis julkaiset, niin vähän nykyään (!!!!), että on vaikea verrata, millaista se nykyään on, mut oot ollut kyllä jo tosi taitava, kun tää on kirjoitettu. Tykkään mm. siitä, miten lohduttomuus alkaa lohkeilla rinnasta ja miten Pansyn askeleet on hauraat. Hauraat. ♥ Tykkään aina teksteissä kaikista oudoista jutuista. :-D

Oon nykyään aina tosi epäileväinen sellaisia otsikoita kohtaan, joissa mainitaan sana "tähti", "sydän", "rakkaus" tai "suudelma", joten toi otsikko ei ollut ehkä ihan se lemppari, mutta se kuvaa tekstiä tosi hyvin ja nää on nyt tällaisia mielipideasioita. Tää on kaunis teksti, tosi herkkumainen, tän tunnistaa tosi hyvin sun kirjoittamaksi! En tiedä. En keksi mitään tähdellistä sanottavaa, mut oot loistava ja kiva, kiitos tästä tekstistä ja omistuksesta!! ♥