Kirjoittaja Aihe: Saanko luvan, sisko? (S, Harry & Hermione, drama, lievä angst) one-shot  (Luettu 2130 kertaa)

Lucy

  • ***
  • Viestejä: 32
Disclaimer: J.K Rowling sekä WB ynnä muut tahot omistaa hahmot, paikat, sekä kaiken muun Potter-universumiin liittyvän, joka tekstistä käy ilmi. Minä vain leikin hieman näillä taidokkailla luomuksilla. En saa minkäänlaista rahallista korvausta kirjoituksistani.

Otsikko:
Saanko luvan, sisko?
Kirjoittaja: Lucy
Ikäraja:
S
Paritukset/Päähenkilöt: Ei varsinaista paritusta, päähenkilöt Harry ja Hermione
Genre: Drama, lievä angst
Summary: Ron on jättänyt Harryn ja Hermionen heidän ollessaan jahtaamassa hirnyrkkejä. Epätoivon hetkellä ystävykset löytävät kuitenkin valon pilkahduksen.

A/N: Kyseessä on ensimmäinen julkaisemani (ja vastoin normitekstejäni yllättävän lyhyt) fic, joten olkaahan armollisia, heh. Kommentit ja rakentava palaute kuitenkin tervetulleita! Poimin kohtaukseni Kuoleman varjelukset-elokuvan part ykkösestä, kuten arvata saattaa. Kohtaus lämmitti mieltäni niin kovasti, että halusin kirjoittaa sen sillä tavalla kun itse sen koin.


Saanko luvan, sisko?


Harry vain istui, tuijottaen kaukaisuuteen.

Kuinka Ron oli saattanut? Hän tiesi hyvin, ettei Hermione kestäisi ilman Ronia. Hermione ei yksinkertaisesti jaksaisi olla.

Harry nosti katseensa Hermioneen, joka istui vuoteellaan verhon takana ja luki ilmeisesti kirjaa. Hän huomasi tytön pyyhkäisevän kasvojaan. Harry tunsi epätoivon, surun ja vihansekaisia tunteita. Enemmän kuin mitään muuta hän halusi lähteä etsimään Ronia hakeakseen hänet takaisin, mutta samaan aikaan toivoi Ronin pysyvän poissa. Harrya kuristi nähdä Hermione niin tuskaisena.

Hirnyrkkien etsiminen oli muutenkin tarpeeksi mahdoton tehtävä ilman, että yksi kolmesta otti suutuspäissään hatkat välittämättä muista kuin itsestään. Harrylla ja Hermionella ei ollut aavistustakaan siitä, missä he olivat. Kaikkialla oli autiota ja taivas oli musta. Hermione nyyhkäisi verhon takana.

Harry nousi ylös. Hän ei kestäisi kuunnella. Hän halusi olla yksin, vaikka tiesi Hermionen tarvitsevan häntä. Astuessaan hiirenhiljaa ulos teltasta hän katsahti taakseen varmistaakseen, ettei Hermione ollut huomannut mitään. Hän veti syvään henkeä ja antoi kylmän ilman täyttää keuhkonsa. Kun Harry käänsi katseensa taivaalle, hänen silmänsä kostuivat. Hän oli tehnyt sen, mitä hänen ei koskaan pitänyt tehdä: päästänyt itsensä ajattelemaan kaikkia niitä ihmisiä, joita hän rakasti, jotka olivat joko suuressa vaarassa tai kuolleet. Hän ajatteli Tylypahkaa ja sen lämmintä tunnelmaa. Hän ajatteli kevätaamuja ja Dumbledoren nauravaisia kasvoja tämän istuessa Suuressa salissa ja katsellessa tuikkivin silmin oppilaitaan…

“Ei”, Harry ajatteli vihaisena ja pyyhki kasvonsa väkivaltaisesti hihallaan. “Minä en voi enkä saa murtua nyt. Suruni ei hyödytä ketään, eikä auta meitä lähemmäs päämääräämme.” Harry tiesi, ettei menneisyyttä voinut muuttaa. Tulevaisuuden sen sijaan voisi.

Koottuaan ajatuksensa hän palasi telttaan. Hermione istui yhä sängyllään, mutta oli avannut verhot ja laittanut radion päälle. Harry vilkaisi tyttöä syyllisenä, mutta Hermione ei ollut huomaavinaan häntä, istui vain ja keinui paikoillaan. Radiosta kuuluva musiikkikappale rauhoitti Harrya. Hän ei ollut kuullut sitä ennen, mutta piti siitä. Ron oli pitänyt radiota alati päällä kuunnellakseen kadonneiden velhojen ja noitien nimilistaa.

Harry sai ajatuksen.

Hän käveli hitaasti kohti Hermionea, ja tunsi jälleen ahdistavaa ja kuristavaa surua nähdessään tytön kyyneleistä juovaiset kasvot. Hermione kohotti katseensa Harryyn. Tytön silmät olivat väsyneet, ne ikään kuin anelivat helpotusta ainaiseen tuskaan, jolle ei näkynyt loppua. Harry ojensi kätensä, ja Hermione tarttui siihen hetken emminnän ja voipuneen huokauksen jälkeen. Sanaakaan sanomatta Harry avasi Hermionen kaulassa roikkuvan medaljongin ketjun, otti hirnyrkin tytön kaulasta ja heitti sen sängylle. Musiikki jatkui. Harry tunsi itsensä hölmöksi, mutta lähti viemään Hermionea tanssiin musiikin tahdissa.

He tanssivat täysin typerästi ja nauroivat, kuin olisivat unohtaneet kaiken sen pahan, joka heitä sillä hetkellä varjosti. He eivät kahden minuutin aikana muistaneet kuolemaa, tuskaa eivätkä pelkoa. He hassuttelivat ja pyörähtelivät, kuin kaksi pientä lasta, jotka yrittivät tanssia kuin aikuiset. He nojasivat toisiinsa ja hymyilivät. Laulu vaimeni hiljalleen. Harry tiesi onnistuneensa edes yhdessä asiassa: hän sai piristettyä parasta ystäväänsä edes kiitäväksi hetkeksi. Vaikka yhtäkään sanaa ei vaihdettu, Harry tiesi Hermionen olevan kiitollinen. He olisivat tästä edespäin vahvempia kohtaamaan tulevaisuuden.
« Viimeksi muokattu: 31.07.2015 21:02:45 kirjoittanut Lucy »

Iloinen Sipuli

  • Potterhead forever
  • ***
  • Viestejä: 435
  • Olen jälleen takaisin!
Vs: Saanko luvan, sisko?
« Vastaus #1 : 20.06.2014 22:31:41 »
Tosi hyvä ensimmäiseksi julkaisuksi! Toivottavasti tulee vielä lisää!

Vaikka yleensä Harry on minusta erittäin epäkiinnostava ficcihahmo, koska häntä on muutenkin niin paljon kirjoissa, niin silti tämmöinen kiva pikku oneshotti hänen näkökulmastaan oli aika hyvä. Teksti ei ollut liian pitkä, ja se oli rakennettu juuri sopivasti. Pätkä ajatuksia, palanen rankkaa elämää, sopivan lyhyt niin että mielenkiinto pysyi yllä.

Toisinaan on kiva lukea ficcejä, jotka mukailevat täysin canonia (tai ei tämä nyt ehkä ihan ole, ehkäpä pitäisi sanoa "leffacanonia"? No kumminkin, asiaan...), sillä ne synnyttävät tietynlaisen, kunnon potter-fiiliksen! Tämäkin heitti suoraan kirjojen (tai leffojen) maailmaan, ja sai hyvän mielen, haikeasta aiheestaan huolimatta. Sait lyhyellä tekstillä herätettyä uskomattoman paljon tunteita. Enimmäkseen se johtui siitä, miten tämä niin voimakkaasti heitti kirjojen maailmaan, ja herätti pintaan kaikki ne tunteet ja ajatukset, mitä oli silloin kuin itse kirjoja luki tai elokuvia katsoi.

Niin, ja sanoinko jo että tämähän oli erittäin hyvin kirjoitettu! Tekstissä ei ole havaittavissa minkäänlaista kömpelyyttä, vaan kieli tuntuu hyvin sujuvalta ja sulavalta, mikä edesauttaa valtavasti aidon tunnelman luomista. Ihan niin kuin lukisi oikeaa kirjaa! Kuvaat sopivasti yksityiskohtia, ja käytät eläviä kielikuvia. Lisäksi teksti etenee hyvin sujuvasti ja luontavasti. Jotenkin pidin tuosta "Harry sai ajatuksen" -kohdasta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, yhtäkkiä ajatus vain tulee. Itse muuten btw en aluksi pitänyt yhtään siitä leffan tanssikohtauksesta, mutta tämä sai minut ajattelemaan sitä ihan uusin silmin, ja suhtautumaan siihen paljon myönteisemmin.

Onnistunut ficci siis, tahdon lukea lisäääääääää sulta!

-Iloinen Sipuli

// Ai niin, unohdin melkein, parasta tässä ficissä: ei mitään turhaa paritusta, jeeeeee! Niin helposti tämä olisi voinut olla pilattavissa jollain Harmonylla!
« Viimeksi muokattu: 20.06.2014 22:34:18 kirjoittanut Iloinen Sipuli »
Fanfiction: all the stories live forever

Welcome to the Island - there's no coming back (Ei hätää, tämä ficci tullaan kirjoittamaan valmiiksi!)

Lucy

  • ***
  • Viestejä: 32
Iloinen Sipuli Voi, kiitos kiitos kiitos! Olipa kerta kaikkiaan kiva lukea kommenttisi! Tosi kiva kuulla, että teksti antoi uusia näkökulmia, vaikka olikin "leffacanonia". Itsekin tykkään ficeistä, jotka sijoittuvat todenmukaiseen, kirjoissa (tai leffoissa) esilletuotuun tilanteeseen, ja ajatuksena oli juurikin syventää tuota kohtausta, koska se syventely jätettiin leffassa tekemättä. Ja olen samaa mieltä paritusasiasta, eikä käynyt edes mielessä pilata noin nättiä kohtausta! Kiitos myös kielioppikehuista!

Hitsi, en voi muuta sanoa, kuin että kiitos ihan kauheasti, tuli tosi hyvä mieli! Epäilytti hetki julkaista tämä, koska tässä ei ole mitään uutta eikä järisyttävän ihmeellistä, mutta kiva saada hyvä vastaanotto!

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 279
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Olen samaa mieltä Iloisen Sipulin kanssa, että parituksettomuus oli yksi fikin parhaista jujuista. Se ensinäkin erotti fikin muista valtavirran vastaavista ja toisekseen se, että tarinassa tanssittiin eikä siltikään Harryn eli miehen kädet laskeutuneet Hermionen eli naisen perseelle... siitäkin oli oikein iloista saada iloita. :D

Lainaus
“Ei”, Harry ajatteli vihaisena ja pyyhki kasvonsa väkivaltaisesti hihallaan. “Minä en voi enkä saa murtua nyt. Suruni ei hyödytä ketään, eikä auta meitä lähemmäs päämääräämme.” Harry tiesi, ettei menneisyyttä voinut muuttaa. Tulevaisuuden sen sijaan voisi.

Kohta on mun mielestä hyvä otos fikin tyylistä, joka oli aika vastaansanomaton. Tässä käsiteltiin imperfektiä ja preesensiä ainoastaan, jotta olisi joskus futuuri, näin sanoakseni. Tarkoitan, että Harryn ja Hermionen teot ja tunteet käytiin jollain tapaa hyvin loogisesti ja perustellusti läpi, ja niillä oli merkityksensä ja tarkoituksensa. Tämä oli erityisen miellyttävää kun ottaa huomioon, mitä kaksikko päätyi tekemään: siis tanssimaan hupsusti!

En ollut aivan varma, puhuiko Harry metsässä ääneen vai olivatko ajatukset ajatuksia huolimatta lainausmerkeistä. Kenties niiden tarkoitus oli vain korostaa ja erotella Harryn ajatukset varsinaisesta selittävästä osuudesta. Ei sillä ole sinällään väliä, mun mielestä Harry olisi voinut hyvinkin ajatella ääneen metsikössä kootakseen itsensä tai piiskata pelkästään ajatuksiaan, kunhan vain mietiskelin. ^^

Lainaus
Radiosta kuuluva musiikkikappale rauhoitti Harrya. Hän ei ollut kuullut sitä ennen, mutta piti siitä. Ron oli pitänyt radiota alati päällä kuunnellakseen kadonneiden velhojen ja noitien nimilistaa.

Tää oli yksi tarinan hyvistä kohdista. Tai siis totta kai koko tarina oli hyvä, mutta tämä jäi eritoten mieleen. Varmaan siksi, että Ron yhdistyi tässä voimakkaasti olemalla läsnä vaikka olikin poissa. Tavallaan Ron jopa tanssi Hermionen ja Harryn kanssa.

Selittelin tekstin loogisuudesta ja tietynasteisesta selitys- ja perusteltupitoisuudesta mutten tarkoita sillä, että teksti olisi millään muotoa kylmä. Musta se oli rakenteellisesti todella kestävä ja sisällöllisesti yllättävänkin tunteellinen. Varsinkin Hermionen tunteet olivat hyvin näkyvillä vaikka fokuksessa tietyssä määrin olikin Harry.

Oli mukavaa lukea tästä hetkestä, kiitos. :>
perhosen siivenisku


haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Hei vautsi.  Täähän oli ihan käsittämättömän upea.

Ihan juuri sellainen kuin mä olisin kuvitellut siitä hetkestä leffassa (en ole nähnyt) apuapua.. Varsinkin ensimmäiset kolme lausetta saivat mut kiljumaan sisäisesti kun ne olivat niin totta. Ihana tunnelma oli tässä koko ajan, sellainen surumielinen mutta samalla rauhoittava. Oikeesti, sun eka ficcisi?? Älyttömän tasokas, tän jälkeen luen sulta kyllä js vaan mitään ilmestyy :)
Kiitos tästä kauniista ficistä <3

-ways
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Lucy

  • ***
  • Viestejä: 32
Ojdå, kommentteja! Luulin jo, ettei tätä enää kukaan eksyisi lukemaan.

Renneto, kiitos paljon kommentista! Wou, ei käynyt edes mielessä, että vaatimattoman lyhyestä tekstistäni saisi noin paljon analyysiä! Joo, niinkuin jo aiemmin totesin, en harkinnut hetkeäkään, että olisin tunkenut tähän jotain romantiikkaa :D Harryn ajatukset metsässä voisivat olla pään sisällä tai ääneen sanottuja, sen saanee itse valita, kun en sitä tuonut tekstissä ilmi ;D Poimit muuten juuri ne kohdat, joita itsekin pidin onnistuneina. Ron livautettiin tarkoituksella tuohon väliin. Ajattelin, että Ron ikään kuin pukkaisi Harryn liikkeelle ja lohduttamaan Hermionea, kun Harry oli sitä tekoa niin vältellyt.

Tosi kiva kuulla, että mielestäsi teksti kulki rakenteeltaankin ihan mukiinmenevästi, vaikken kirjoittaessa oikeastaan keskittynytkään sellaisiin asioihin. Kaiken kaikkiaan kiitos ihan hurjasti kommentista! Lämmitti mieltä tosi paljon, että tykkäsit!

Springways, kiitos! Ihana kuulla, että vastasi kuvitelmia, etenkin, jos et ole nähnyt kyseistä kohtausta! Ja voi hitsi, "älyttömän tasokas", punastun vallan. Kiitos kiitos todella paljon <3
« Viimeksi muokattu: 22.10.2014 11:05:37 kirjoittanut Lucy »