Disclaimer: J.K. Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä en saa hänen luomuksillaan leikkimisestä mitään.
Otsikko: Anna vielä toinen mahdollisuus
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Minerva/Hermione
Ikäraja: S
Genre: Romantiikka
Summary: Kevät eteni kiihtyvällä vauhdilla, kun Hermione yllättäen palasi.
A/N Tämä ficci on kirjoitettu Lyrics Wheel 9 -haasteeseen, tulkittavat sanat löytyvät lopusta. Tuota, tiedän että menin aika lailla kauas niistä, mutta tämä oli absoluuttisesti ainoa visio, jonka onnistuin kiskomaan päästäni. Tämä oli nyt enemmänkin sanoista saatu inspa kuin tulkinta lyriikoista, anteeksi.
Sen lisäksi Naisten kymppi 2 ja FF100-haasteessa sana 062. Kevät. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione.) En ole ollut erityisemmin Potter-tuulella, mutta tämä paritus jaksaa silti ilahduttaa välillä.
Anna vielä toinen mahdollisuus
Kevät eteni kiihtyvällä vauhdilla, kun Hermione yllättäen palasi. Minerva oli uppoutunut katselemaan puihin puhkeavia lehtiä, jotka olivat jo sormenpään kokoisia ja paisuivat päivä päivältä, sekä kuuntelemaan lintujen tirskutusta. Aurinko lämmitti ja hänen teki mieli muuntautua kissaksi loikoakseen laiskana paisteessa, kun hän kuuli takaansa äänen.
”Minerva.”
Sydän jysähti kipeästi hänen rinnassaan eikä hän uskaltanut toivoa, että oli tunnistanut äänen oikein. Hän tiesi, että olisi tuntenut tuon äänen aivan missä tahansa, miten pitkän ajan kuluttua tahansa, mutta silti – tämän täytyi olla pelkkää toiveunta, pelkkä hänen mielensä oikku jälleen kerran, eikä hän tiennyt kestäisikö pettymystä. Kului muutama minuutti ennen kuin hän sai koottua riittävästi rohkeutta kääntyäkseen.
Ja siinä Hermione seisoi. Hän oli muuttunut, mikä sai Minervan vakuuttumaan siitä, että hän oli aivan todellinen. Toiveunissa Hermione näyttäytyi aina samanlaisena kuin viimeisen kerran heidän tavatessaan, ennen kuin oli lähtenyt Harryn ja Ronin mukaan tuhoamaan Voldemortia. Silloin Hermione oli ollut vielä koulupukuinen tyttö, vaikkakin hyvin kypsä ikäisekseen. Nyt hän oli nainen yllään koruton vihreä paita sekä pitkä musta hame, ja hänen ilmeessään oli aikuista tyyneyttä. Hän oli uskomattoman kaunis.
”Hei”, Minerva onnistui henkäisemään.
Hermione hymyili surumielisesti. ”Voisimmeko me puhua hiukan?”
Minerva johdatti heidät sisään pikku taloonsa ja alkoi keittää teetä. Ajatukset vilistivät villisti hänen mielessään. Miksi Hermione oli tullut? Mistä Hermione halusi puhua? Miksi Hermione oli tullut juuri nyt, ei aikaisemmin, heti Voldemortin kukistuttua? Mitä Hermione hänestä halusi? Oliko heidän välillään enää yhtään mitään? Pitäisikö olla?
Hän ei esittänyt yhtäkään mielessään pyörivistä kysymyksistä ennen kuin he olivat istuutuneet pienen pyöreän pöydän ääreen teekupit edessään. Vasta lisättyään teehensä hunajaa hän puhui, keskittyen tiukasti kupillisen sekoittamiseen. ”Mikä tuo sinut tänne?”
”Minä olen miettinyt”, Hermione aloitti hitaasti tarkastellen samalla pikkuleipäänsä kuin se olisi mielenkiintoisinta mitä hän koskaan oli nähnyt. ”Sitä aikaa, kun olimme yhdessä.”
Minerva nyökkäsi. Hän oli sekä pelännyt että toivonut, että Hermione oli tullut sen vuoksi. Paljon asioita oli jäänyt selvittämättä, olisi hyvä käydä niitä läpi, vaikka se varmasti myös sattuisi.
”Taisin olla aika hirveä seurustelukumppani.” Hermione naurahti hiljaa. ”Mutta minä rakastin sinua silti oikeasti.”
Hän tiesi, että Hermione oli todella rakastanut. Niin kuin kypsymätön teini epävarmuuden ja suurten muutosten pyörteissä. Kiihkeästi, vaativasti, tukehduttavasti, raastavasti. Hermione oli ollut niin takertuva ja mustasukkainen, että se oli ollut vähällä tehdä hänet hulluksi.
Ja silti. ”Ja minä rakastin sinua oikeasti”, hän sanoi.
Se ei vain ollut tuntunut riittävän Hermionelle. Minervan rakkaus oli vanhan naisen rakkautta, joka oli herännyt hitaasti ja varovasti, hiljakseen voimistuen. Se oli kuin pitkään palanut takkatuli – paljon lämpöä hohkaavia hiiliä, vähän liekkejä. Hermionen rakkaus puolestaan oli ollut kuin tuulisena päivänä vasta sytytetty nuotio, kirkas ja oikukas, siitä ei osannut arvata sammuttaisiko seuraava puuska sen kokonaan vai leviäisikö siitä metsäpalo, jota mikään ei pysäyttäisi.
Hermione oli jatkuvasti epäillyt hänen rakkauttaan, koska se ei ollut yhtä räiskyvää kuin tytön oma. Oli ollut raskasta jatkuvasti joutua todistelemaan omia tunteitaan.
”Minä tiedän sen. Nyt.” Hermione kohotti katseensa teekupistaan ja hymyili aavistuksen. ”Elämäni oli silloin hyvin epävakaista, oli aina kiire saada kaikki tehdyksi, pelkäsin jatkuvasti kuolevani tai että Harry ja Ron kuolisivat... Ei se tietysti kyllä mikään puolustus ole. Olen pahoillani, Min.”
Minervan katse lukittui lämpimän suklaanruskeisiin silmiin. ”Ymmärrän kyllä.”
Hermionen hymy leveni virnistykseksi. ”Vuosi sitten tuo olisi vielä ärsyttänyt minua – se, että ymmärrät aina kaiken. Se sai minut aina tuntemaan itseni niin hirveän tyhmäksi ja nuoreksi. Nyt... olen siitä iloinen.”
Ja entä nyt? Mitä sinä haluat, Hermione?
”Minä...” Hermione nielaisi. ”Minä en saa sinua mielestäni. Mietin, mitä meillä olisi voinut olla, jos en olisi ollut niin typerä.”
Minervan sydän alkoi takoa nopeammin.
”Voisimmeko... voimmeko me mitenkään aloittaa alusta? Minä haluaisin toisen mahdollisuuden.”
Kyllä. Kyllä!
Oli vaikea hengittää, mutta Minerva onnistui vastaamaan. ”Minäkin haluan yrittää uudelleen. Olen miettinyt, mitä kaikkea olisin halunnut tehdä eri tavalla, mutta en osannut.”
He tarttuivat pöydän yli toistensa käsiin ja Minervasta tuntui kuin hän olisi palannut kotiin.
”Me osaamme tällä kertaa paremmin, eikö niin?” Hermione kysyi, ja Minerva nyökkäsi.
U2 - One
Is it getting better?
Or do you feel the same?
Will it make it easier on you now?
You got someone to blame
You say
One love
One life
When it's one need
In the night
One love
We get to share it
Leaves you baby if you
Don't care for it
Did I disappoint you?
Or leave a bad taste in your mouth?
You act like you never had love
And you want me to go without
Well it's
Too late
Tonight
To drag the past out into the light
We're one, but we're not the same
We get to
carry each other
carry each other
One
Have you come here for forgiveness?
Have you come to raise the dead?
Have you come here to play Jesus?
To the lepers in your head
Did I ask too much?
More than a lot.
You gave me nothing,
Now it's all I got
We're one
But we're not the same
See we
Hurt each other
Then we do it again
You say
Love is a temple
Love a higher law
Love is a temple
Love is a higher law
You ask me to enter
But then you make me crawl
And I can't keep holding on
To what you got
When all you've got is hurt
One love
One blood
One life
You got to do what you should
One life
With each other
Sisters, brothers
One life
But we're not the same
We get to
Carry each other
Carry each other
One...
One...
