Kirjoittaja Aihe: Miss Missing You | S | Sirius/Remus  (Luettu 3086 kertaa)

Suopu

  • persona non grata
  • ***
  • Viestejä: 9
Miss Missing You | S | Sirius/Remus
« : 30.09.2013 20:59:05 »
Nimi: Miss Missing You
Kirjoittaja: Suopu
Ikäraja: S
Varoitukset: Sota, kuoleman käsittely
Genre: Angst
Paritus: Sirius/Remus
Vastuunvapautus: En omista hahmoja tai maailmaa, vaan ne kuuluvat Rowlingille. Ficin innoittanut biisi taas on Fall Out Boyn Miss Missing You, enkä omista sitäkään. En myöskään tee tällä penniäkään.

A/N: Hui, eka Potterfic vuosiin. (Ja tajusin juuri että tämä on eka Sirius/Remus jonka olen kirjoittanut, shame on me, OTP kun kuitenkin on kyseessä.) Ehkä alan ficcaamisen taas kunnolla, kattoo nyt. Hih.



Siitä oli jo aikaa. Enemmän kuin Remus halusi myöntää.

Ei ollut oikein, että hän oli yhä näin rikki. Ei häntä itseään kohtaan. Ei Tonksia kohtaan. Eikä varsinkaan Siriusta kohtaan.

Joskus pitkiksi venähtäneinä teehetkinään - niinä joina hetken päätyttyä puoli kupillista teetä oli jäähtynyt kylmäksi, ja joiden jälkeen Tonks valitti Remuksen olevan liian sulkeutunut - Remus epäili olevansa epänormaalimpi kuin oli luullut olevansa. Kuka tahansa muu olisi jo parantunut, unohtanut ja siirtynyt eteenpäin.

Jos tilanne olisi päinvastainen, ei Sirius istuisi keittiönsä lattialla vielä kahden vuoden jälkeen ja itkisi. Sirius nauraisi niin että hampaat näkyisivät, eläisi elämäänsä täysillä eteenpäin. Olisi kunnossa ja antaisi itsestään lähimmäisilleen.

Vasta illalla nukkumaan mennessään Sirius muistaisi. Mutta silloinkaan hän ei hajoaisi kuten Remus oli nyt hajonnut. Sirius kunnioittaisi Remusta ja eläisi hänen takiaan. Eläisi heidän molempien puolesta.

Siihen Remus ei pystynyt.

Sen sijaan että hän olisi elänyt Siriuksenkin edestä, hän antoikin muiden elää puolestaan. Tonks, Harry ja monet muut... hänen oma, tuleva lapsensakin.

Sitä Remus häpesi eniten.

Hänestä oli tulossa isä. Oikean, pienen lapsen isä. Entä jos lapsi olisikin muuta kuin pelkkä ihminen? Entä jos lapsesta tulisi yhtä epätasapainoinen kuin isästään? Entä jos, entä jos.

Kaiken huippu oli, ettei Remus edes tiennyt rakastiko Tonksia. Tai tiesi. Kyllä hän rakasti Nymphadoraa.

Remuksesta vain tuntui, että hän rakasti väärin. Rakasti liian vähän Tonksia ja liian paljon Siriusta. Rakasti liian vähän naista jonka hän oli saattanut raskaaksi. Rakasti liikaa miestä joka oli kuollut, mutta jonka kanssa Remus muisti suunnitelleensa adoptoimista.

Sirius oli ehdottanut sitä ensin. Hän oli sanonut, että Remus olisi hyvä isä. Remus oli hymähtänyt ja pyöritellyt silmiään, mutta ollut onnellinen. Jamesin ja Lilyn katseleminen Harryn seurassa oli lämmittänyt mieltä sodankin keskellä.

Yön pimeydessä heidän yhteisessä sängyssään Remus oli kuiskannut Siriuksen korvaan, että sodan jälkeen he hankkisivat lapsen. Sarah Elisabeth Luna olisi nimi ja tytöllä olisi Siriuksen hymy ja Remuksen silmät.

Sota oli kuitenkin tuhonnut suunnitelmat. Sirius joutui Azkabaniin ja Remus jäi rikkinäisenä ja petettynä epäilemään omaa elämäänsä.

Se oli ollut kamalaa aikaa. Luulla elämänsä rakkautta murhaajaksi ja petturiksi. Vuodet epäluulossa olivat raastaneet Remusta kappaleiksi, ja moneen kertaan hän oli harkinnut sen kaiken sekavuuden päättämistä.

Remus oli kuitenkin ajatellut Harrya, Lilyn ja Jamesin pientä poikaa, joka vanhempiensa kuoleman jälkeen oli kylmästi lähetetty välinpitämättömien sukulaistensa luokse. Remus ei ehkä ollut ollut - Dumbledoren sanojen mukaan - tarpeeksi hyvässä kunnossa ollakseen lapsen huoltaja, mutta ainakin hän oli ollut tarpeeksi hyväksi kunnossa pyrkiäkseen siihen. Hän olisi halunnut hakea Harryn asumaan omaan kotiinsa, mutta oli tiennyt sen olevan itsekäs ajatus. Hän ei yksinkertaisesti olisi voinut pitää huolta lapsesta: Harry olisi päätynyt hänen huoltajakseen ja terapeutikseen ennemmin tai myöhemmin.

Ne vuodet, joina hän ei ollut tehnyt muuta kuin kaivannut Siriusta... Niitä oli aivan liikaa ja ne olivat aivan liian kipeitä. Ja silti Remus kaipasi tällä hetkellä niitä vuosia, sitä kipeän kaipuun tunnetta, enemmän kuin mitään muuta.

Enää hän ei kaivannut Siriusta, kuten oli tehnyt silloin joskus, ei. Nyt pelkän kaipauksen sijasta Remuksen olemassaolossa oli reikä, joka kasvoi päivä päivältä. Remus pelkäsi että jossain vaiheessa hän ei olisi mitään muuta kuin yhtä suurta tuskaisaa reikää, joka imisi sisäänsä kaiken ilon ja onnen ympäriltään tulematta kuitenkaan kylläiseksi.

Sitä kohti Remus oli ajautumassa, hän tiesi sen pelkonsa keskeltä. Hän ei tulisi olemaan mitään muuta kuin taakka vaimolleen ja pojalleen. Hänen ainoa epäitsekäs toiveensa olikin, että sota veisi hänet mukanaan ennen kuin hän tuhoaisi Tonksin ja syntymättömän poikansa elämän.

Tai ei toive toisaalta ollut kovin epäitsekäs. Enemmän kuin suojella muodostumassa olevaansa perhettään, Remus halusi nähdä, oliko todella olemassa tuonpuoleista. Ja jos oli, olisiko se sama hänelle ja Siriukselle.

Remus huokaisi, joi kylmenneen teensä loppuun irvistäen ja jäi tuijottamaan sateesta harmaata maisemaa ikkunastaan. Tonks tulisi pian kotiin, väsyneenä ja surullisena. Surullisena koska hänen aviomiehensä tuijotti tyhjyyteen ja ajatteli sängyssä muuta kuin vaimoaan, yritti unohtaa raskauden myötä kasvaneen mahan ja hoki väärää nimeä.

Remus ja Tonks molemmat tiesivät kuinka väärin se oli, kuinka vääntynyttä tämä kaikki oli. Kuinka heidän perheestään tulisi sairas ja kieroutunut. Kuinka mikään tästä sekasotkusta ei ollut oikein heidän lastaan kohtaan.

Mutta Tonks tarvitsi Remusta ja Remus Siriusta. Ja tällä hetkellä Tonks oli lähinnä sitä, mitä Remus ei voinut saada.

Joten tavallaan se oli oikein. He molemmat voittivat ja saivat haluastamaan sen, mikä oli mahdollista saada. Järjestely tappaisi heidät vielä, mutta nyt ei ollut aika murehtia sitä. Nyt oli sota, ja siinä oli jo tarpeeksi murehtimista.

Puhumattakaan siitä, että Harry oli jossakin tekemässä jotakin, mitä Dumbledore oli käskenyt tehdä ja että hän oli luultavasti Remukselle vihainen.

Remus irvisti uudelleen ja huokaisi.

Hän todella kaipasi Siriuksen kaipaamista.
« Viimeksi muokattu: 24.05.2015 02:31:11 kirjoittanut Beyond »
All the boys who the dance floor didn't love
 And all the girls whose lips couldn't move fast enough
 Sing, until your lungs give out

Suopu

  • persona non grata
  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: Miss Missing You | K-7 | Sirius/Remus
« Vastaus #1 : 01.10.2013 15:53:13 »
Renneto, kiitoksia kommentista!  Tuo otsikko itseäkin ärsyttää ja jäi hampaan koloon kaivelemaan, mutta olen ihan totaalihuono otsikoissa, joten menin (ikävä kyllä, yh) siitä missä aita on matalin... Noh, saahan sitä sitten vielä muokkailtua jos saan joskus äkillisen otsikko-oivalluksen.

Hui noita kappaleiden aloituksia! Itse en tätä lukenut sen kummemmin läpi - tykkään kirjoittaa tajunnanvirtatyylillä ja sitten joku kaveri lukee läpi - ja nyt kyllä naurattaa itkettää nauruitkuttaa. Hyvä jos sua eivät sen kummemmin häirinneet, itseä kun ne nyt rupesivat kummastuttamaan. : D

Ihanaa että tykkäsit vaikka kieltämättä tämä oli erittäinkin klisee laittaa Remus pohtimaan asioita teen äärelle. Tämä sisälsi nyt kuitenkin sen verran omaa headcanonia varsinkin tuosta Remus/Tonks -kuviosta, että hui. En nyt osaa kummemmin selittää mitään, mutta kiitoksia kovasti sinulle!
All the boys who the dance floor didn't love
 And all the girls whose lips couldn't move fast enough
 Sing, until your lungs give out