Kirjoittaja Aihe: Gravity Falls: Kummituksia ja koiperhosia, S, Dipper & Mabel, ficlet  (Luettu 1110 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 133
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Kummituksia ja koiperhosia
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Gravity Falls
Ikäraja: S
Mukana: Dipper & Mabel
Genre: Draama, slice of life, vähän sisarusfluffia

Summary: Dipper kertasi kulunutta päivää mielessään. Turhan pitkä matka Kaliforniasta Oregoniin, turhan monta uutta ihmistä yhdellä kertaa ja aina turhan paljon informaatiota yhdessä lauseessa.

A/N: Vähän odottelinkin, että milloin GF löytäisi tiensä repertuaariini, ja kävihän se sitten. :D Fandomin ficcitarjontaan ynnä muihin juttuihin en ole tutustunut tippaakaan, eikä tämäkään juonellisesti mitään huikeaa huttua ole, mutta draama ja slice of life ovatkin ne minun leivän ja viinin pyhä liittoni. xD No joo, siitä mistä erityisesti pidän kyseisessä sarjassa, on Pinesin muksujen keskinäisten välien lämpimyys. Vielä mukaan vähän kiusoittelua, kunnon sibling goals. <3 Osallistuu haasteeseen Animaatioiden taikamaailma.



***



”Psssssst.”

Puoliunisena Dipper uskoi vain kuvitelleensa merkillisen sihahduksen, mutta sen toistuttua muutaman kerran hänen oli parasta lakata teeskentelemästä nukkuvaa.

”Psssssssssssst.”

”Mitä nyt, Mabel?” hän mumisi tyynyynsä. Ullakkohuoneen toisella puolella Mabel pötkötti selällään sängyllä ja silmäili kattoa kuin olisi odottanut sen jutustelevan takaisin.

”Dipper, onko tässä paikassa sinun mielestä jotain outoa? Jotain sellaista niin kuin tosi outoa. Sellaista... megahämyä.”

Dipper kertasi kulunutta päivää mielessään. Turhan pitkä matka Kaliforniasta Oregoniin, turhan monta uutta ihmistä yhdellä kertaa ja aina turhan paljon informaatiota yhdessä lauseessa. Kaiken sen sulattaminen ja suodattaminen otti jokusen tovin.

”No jos ottaa huomioon, mistä Mysteerimökissä on kyse, mistään normaalista on kai aika turha haaveilla...”

”Niin, jos täällä on kummituksia ja muita mörököllejä ihan vain odottamassa, että me suljetaan silmät ja sitten ne saavat tilaisuuden syödä meiltä päät...?”

Dipper kääntyi murahtaen selälleen. ”Etkö ole vähän turhan vanha uskomaan kummituksiin?”

”En minä ole vanha!” Mabel tokaisi jättäen pääasiallisen pointin huomiotta. ”Mutta siitä olen varma kuin vuori, että täällä on koiperhosia. Ne jyrsivät puserot täyteen koloja ja ties mitä muuta...”

”Eli ne ovat niitä pahimpia vitsauksia heti kummitusten jälkeen?” Dipperin onnistui väsymykseltään hymähtää. ”Kuule nyt, Mabel, ota pehmolelu kainaloon ja lentele höyhensaarille...”

”Minua ei väsytä, se on se ongelma! Tai väsyttää ehkä vähän, muttei nukuta! Kai tiesit, että ne ovat kaksi ihan eri asiaa?”

”Mitäs koisit bussissa niin makeasti...” Dipper käänsi selkänsä kohti kaksoissiskoaan, ja kun tämä ei heti vastannut, hän uskoi jo saaneensa luvan uinahtaa pitkän päivän päätteeksi.

”Saanko tulla viereen, Dipper?” Mabelin hilpeä ääni kysyi sitten aivan hänen sänkynsä vierestä. Dipper oli vähällä kiljaista ääneen.

”Tiedätkö, alan pian uskoa, että täällä todella kummittelee...”

”Eikä, oikeasti?” Mabelin silmät suurenivat teevadin kokoisiksi. "Sellaisia hiipiviä haamuja?"

”Joo, ja sen hiipivän haamun nimi on Mabel Pines”, Dipper tokaisi ja kierähti jälleen kasvot kohti karkeaa lautaseinää. ”Nyt jos suot anteeksi, ajattelin tässä nukkua...”

Mabel huokaisi kuulostaen vähän pettyneeltä. Muutaman sekunnin mittaisen hiljaisuuden jälkeen Dipper kiemurteli lähemmäs seinää, jotta sänkyyn mahtui toinenkin henkilö.

”Okei, mutta ota oma peittosi, niin et taas nyysi sitä minulta.”

Miitääääh, milloin muka olen vienyt sinulta peiton?” Mabel tirskahti kuulostamatta ihan niin viattomalta kuin yritti. ”Ja itse sinä höpiset jotain ihan käsittämätöntä suunnilleen joka yö, vähintään joka toinen! Se on kuin itsekseen päälle jäänyt radio.”

”No, ainakaan minä en piereskele unissani...”

”Väitätkö minusta sellaista?” Mabel jysäytti tyynynsä hänen tyynynsä viereen ja loikkasi sänkyyn kyljelleen selkä hänen selkäänsä vasten. ”Minähän olen hieno neiti, eivätkä hienot neidit töräyttele missään olosuhteissa!”

”Kerro se terveisiä lähettäneelle papusopalle... Oli minun onneni, että bussin ikkunaa sai auki”, Dipper härnäsi ja sai vastaiskuna mojovan potkun sääreensä ja Mabelin puhaltaman tekopierun korvansa juureen. ”Ääh, Mabeeel...”

”Kiitä vain onneasi, että täällä on niin karmivaa nukkua yksin ja että suostuin jäämään seuraksesi”, Mabel virkkoi.

”Ensimmäinen yö on aina pahin”, Dipper rohkaisi siskoaan ja haukotteli makeasti väsymyksen käydessä ylitsepääsemättömäksi. ”Seuraavat sujuvat kuin vettä vain, varsinkin jos voidaan kohtuuvarmasti olettaa, ettei täällä mikään riehu tai kummittele...”

Mabel myhäili aprikoivaan sävyyn. ”Mitä luulet, ovatko haamut nakuja lakanoidensa alla?”

”Mietitään sitä sitten huomenna... Öitä, Mabel”, Dipper mutisi juuri ja juuri ymmärrettävästi.

”Öitä, Dipper!” Mabel toivotti ja käänsi kylkeään lötkäyttäen käsivartensa reteästi hänen kyljelleen. ”Voinko jättää sen tuohon?”

”Onko se välttämätöntä?”

”Jep, aika lailla!”

”Miten vain...”

« Viimeksi muokattu: 08.06.2018 16:40:13 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."