Kirjoittaja Aihe: Kaipuu |S| Aada/Mikael, melankolia, hurt&comfort  (Luettu 1236 kertaa)

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Nimi: Kaipuu
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Genre: melankolia, hurt&comfort
Paritus: Aada/Mikael

A/N: Hyvää joulua näin päivän myöhässä tämän originaalin myötä. Olen jo pidempään harkinnut lopettavani näiden ficlettien kirjoittamisen tästä kaksikosta siinä mielessä, että kertoisin suhteellisen kronologisesti kaksikon tarinaa ja tätä ficlettiä kirjoittaessani huomasin, että näiden ficlettien tarina on alkamassa päästä loppuunsa. Aada ja Mikael kuitenkin ovat ilmoittaneet olevansa erään pidemmän tarinani päähenkilöitä, joten tästä kaksikosta tullaan luultavasti kuulemaan vielä. Netistä lähteneenä Aadan ja Mikaelin tarina tulee myös näkemään loppunsa netissä eli uskoisin, että jos ja kun tästä parista alan romaaninmittaista kirjoittamaan se näkee päivänvalon netissä.

Kuitenkin, tässä on jouluiseksi tarkoitettu ficlet, jonka kanssa minulla oli hieman ongelmia. Siitä on vuosi, kun olen kaksikosta viimeksi mitään kirjoittanut ja yksityiskohdat olivat hieman hukassa :) Tämän kanssa myös tuntui, että en pysty tästä tekemään niin kivaa ja hyvää kuin haluaisin, joten tulos voi olla hieman töksähtelevä tai horjuva. Ei saa syödä sen takia. Toivottavasti joku kuitenkin pitää tästä tekeleestä ja mahdollisesti jättää kommenttia siitä merkiksi.


Tuuli kolkuttelee ikkunan takana ja Aada tuijottaa ulos mitään näkemättömin silmin. Joulukuusi tihrustaa Aadan vieressä illan hämyiseen hämärään ja Mikael tuhisee itsekseen vaivuttuaan uneen syötyään vatsansa täyteen. Aadaa hymyilyttää, kun hän ajattelee Mikaelia, metsää, kaikkea sitä, mikä on onnistunut varastamaan sijan itselleen tytön sydämessä, jonne metsä on tehnyt pesänsä. Eriväriset silmät kääntyvät pois ikkunasta ja katse harhailee Mikaelin luokse. Aada värisee. Hänen tekee mieli käpertyä keräksi Mikaelin kainaloon ja nukkua pimeän talven ylitse.

”Aada”, hiljainen ääni kuiskaa ja tyttö hätkähtää. Mikael on herännyt ja tämän myskintuoksu iskeytyy väkivalloin vasten Aadan nenää. Aada värisee, mutta ei käännä katsettaan Mikaelin tummista silmistä, vaikka susi hänen sisällään huutaa.

Mikael hymyilee huomatessaan eksyneen katseen Aadan silmissä ja kurkottaa koppaamaan tytön käsivarsiensa puristukseen. Aada vastustelee ponnettomasti, mutta luovuttaa lopulta, hänellä ei ole voimia taistella. Mikaelin kulmat kurtistuvat, kun hän huomaa, kuinka laiha ja hauras Aada onkaan. Liian hauras, liian pieni.

”Sä olet liian pieni”, Mikael kuiskaa, painaa huulensa aivan Aadan korvaan kiinni ja antaa käheän äänensä kutittaa tytön korvia ja kaulaa. Aada värisee, mutta ei pelosta. Aada ei ole tottunut siihen, että pelkästään Mikaelin matalalla äänellä kuiskatut sanat saavat mielihyvän juoksemaan hukuttavina virtoina hänen sisällään ja tahtomattaan Aada ripustautuu Mikaelin tukeen ja rakkauteen. Siitä muodostuu hänen pelastusköytensä silloin, kun hän on itse liian heikko pysyttelemään pinnalla.

”Mikael”, Aada kuiskaa ja värisee uudelleen, kun pojan taitavat sormet pujottelevat Aadan kellanruskeissa, joulua varten kammatuissa hiuksissa, joissa ei ole jälkeäkään siitä villiydestä, jota Mikael rakastaa. Mikael painaa kevyen suudelman Aadan hiuksiin ja eriparisilmät sulkeutuvat maailmalta nauttien.

”Mikael”, Aada sanoo uudelleen, nyt hieman vahvemmalla äänellä, vaikka Mikael kykeneekin yhä kuulemaan kaipauksen tytön värisevässä äänessä. ”Mennään ulos.”

Kaksikko auttaa toisensa jalkeille, vaikka Mikael saakin tukea Aadaa enemmän heidän kulkiessa kohti ulko-ovea. Aadan hento varsi painuu Mikaelin kylkeä vasten, Mikael pystyisi halutessaan laskemaan Aadan kylkiluut ja se saa pojan sydämen kipristymään huolesta. Aada on heikko, liian heikko, liian kauas omaan hulluuteensa eksynyt. Mikaelin sydäntä riipaisee ajatella, kuinka heikko Aada jo onkaan, kuinka vääjäämättä heidän yhteiset hetkensä kuluvat kohti loppuaan sudenhulluuden riistäessä kaiken voiman Aadan piskuisesta kehosta. Mikael ei tiedä, kuinka kauan Aada vielä jaksaa muuttaa muotoaan, mutta sen hän tietää, että muodonmuutoksen käytyä liian raskaaksi Aada ei olisi enää Aada. Tästä ei olisi jäljellä kuin tyhjä kuori, jossa henki riehuisi loputtomiin.

~*~*~

Lumihiutaleet laskeutuvat kevyeksi hunnuksi Aadan harteille ja kellanruskeille hiuksille. Lapsekas riemu täyttää sinisen ja ruskeat silmät, kun Aada kohottaa ääneti nauraen kasvonsa vasten sadetta. Mikael hymyilee, kun Aada pyydystää hiutaleita kielensä kärjelle ja värisee kun kylmät kiteet hyväilevät hänen kalpeaa ihoaan. Mikael hautaa nenänsä Aadan hiuksiin ja suikkaa suukon tämän korvalle.

”Hyvää joulua, Aada”, Mikael kuiskaa.

Hänen ainoa vastauksensa on Aadan hengästynyt nauru, joka saa Mikaelin sydämen hypähtämään. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Aada nauraa.
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016