Käsitteellinen Onni (femme, K-11)

[Sasse]

- Author; Sasse
- Pairing; Selviää tarinan edetessä
- Rating; K-11
- Genre; Femme, Draama
- Disclaimer; Kaikki hahmot (c) Sasse eli minä
- Summary; Rin on yksinäinen tyttö suihkulähteen luona. Eräänä päivänä kuvioihin kävelee sisään kovääninen tyttö, josta on hankala sanoa mitään.
- A/N; "It's too easy." Vain yksi tarina kasvamisesta, itsensä löytämisestä ja ujouden voittamisesta.

********

Osa 1 - Kuinka kaikki alkoi

Heräsin taas samasta hetkestä kuin eilen – kello on 02:37, ulkona on pimein hetki kesästä, minulla on kylmä eikä kukaan ole täällä. Kierrän peiton ympärilleni lämmittääkseni itseäni, onnistuen lievästi, vaikka tuntuu että jalkapöydistäni olisi karannut veri kokonaan ja sormet olisi syväjäädytetty. Ajatukseni juoksevat hetkestä toiseen, ja kun aivoni heräävät täysin, purskahdan hetkellisesti nyyhkyttämään. Kyyneleet loppuvat silmistä kuitenkin ennen kuin ehdin edes kunnolla itkeä ja tilalle jää vaan tyhjä, ontto olo. Kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan.
Vajoan hetkittäin, en heti, uneen takaisin ja nukun pitkään. Muistan vielä digitaalikellon näyttävän kellon olevan kahta yli neljä ja epämääräiset heilahdukset unisiepparissa.

******

Rin heräsi ajatuksistaan, kun kahvi poltti hänen kättään. Tyttö älähti ja nosti kätensä pöydältä, johon ilmeisimmin kahvikuppi oli kaatunut. Vihreät, olkapäille asti ulottuvat hiukset olivat takussa kuin pahinkin heinäkasa ja eilisestä kieli kasvoilla pesemättömät meikit. Hän huokaisi syvään ja jäi tuijottamaan kahvilammikkoa, johon yksinäinen muurahainen oli hukkumassa tai keittymässä. Idiootti muurahainen, tyhmä kuin saapas, mitä meni kahvin lähelle. Eikä sitä paitsi hänen talonsa ollut mikään ilmainen hotelli - ainakaan ötököille.

Hetken kuluttua Rin nousi ylös ja kipaisi hakemaan paperia, jonka hän heitti kahvilammikon ylle ja jätti siihen. Ehkä joku korjaisi sen päivällä pois (joka ei todennäköisesti tullut tapahtumaan, hän sitten siivoaisi sen illalla, kotiin palatessaan). Rin pyöräytti silmiään turhautuneena omalle laiskuudelleen ja vaelsi vessaan, tai vessaan että kylpyhuoneeseen, miksikä sitä yhdistelmää pitikään kutsua sitten. Peilikin oli ihan törkyinen, olisi se siistimpänä ollut hienompi..
”..muttakun ei vaan jaksa vaivautua”, hän päätti ajatuksensa ääneen, ja sipaisi uudemman kerroksen puuteria naamaansa, ja rajasi silmänsä tummanharmaalla kajalilla. Hetken mietittyään, hän kampasi vaan etuhiuksensa suoraksi, ja tupeerasi takaa hiuksensa suureksi takkukasaksi. Illalla tätäkin hän tulisi katumaan, mutta se taas oli illan murheita, jos hän edes illalla ehtisi murehtimaan mitään.

Päällensä hän nappasi matkalta jotain, joka näytti suht puhtaalta – toisin sanoen valkoisen pitkähihaisen, mustan t-paidan suurella suden kuvalla ja harmaanvihreät caprit. Hän veti sukat jalkaan ja hyppäsi kenkiinsä, napaten repun eteisestä mukaan. Ovi pamahti kiinni Rinin läimäistessä sen äänekkäästi ja vasta rapuissa tyttö laittoi kengät kunnolla jalkaansa.

Ostarilla, suihkulähteen luona istuessaan Rin muisti että hänellä ei ollut mihinkään itse asiassa kiire, mutta mikäs siinä istuessa. Odotellessaan jotain mitä ei itsekään tiennyt, hän kävi välissä hakemassa viereiseltä jäätelökioskilta pallojäätelön, jossa oli kinuskia ja pähkinöitä. Hän kaivoi repustaan kameran ja otti kuvia – ohikulkijoista jotka näytti mielenkiintoisilta, suihkulähteestä, maisemasta.. Vain yhden itsestään.
Vasta kymmeneltä alkoi ihmisiä tulla istumaan suihkulähteelle. Aurinko paistoi jo täydeltä taivaalta, rakennusten tehdessä mustia railoja, varjoja auringonvaloon. Rin katseli ihmisiä ja keksi heille tarinoita, mietti miksi joku näytti iloiselta, joku surulliselta, kokosi perheitä ja rikkoi ne hajanaisiksi ihmisryhmiksi. Joillekin nuorille hän saattoi käydä puhumassa, jos nämä vaikuttivat puheliailta ja ystävällisiltä.

Päivä kului hitaasti, mutta leppoisasti. Viimein kuitenkin tuli ilta ja ilma viileni, joka ajoi Rinin takaisin kotiin. Rappukäytävässä hänen askeleensa hidastuivat ja mitä lähemmäksi kodin ovi tuli, sitä vähemmän kylmä ilma tuntui haittaavan ja sitä enemmän ahdisti.
Lopulta Rin jäi huokaisten istumaan rapuille, ja vasta yhdentoista aikaa hän väsymyksen häätämänä meni kotiinsa ja nukahti sohvalle, koska ei jaksanut raahautua makuuhuoneeseen.

******

Päivät jatkuivat samaan malliin; herääminen, jumitus ja syöminen, meikkaaminen, pukeminen, lähtö, suihkulähde, jäätelöä, kamera, ihmiset, ilta, kotiin, nukkumaan. Eräs päivä muutti kuitenkin rytmin täysin ja käänsi tietyllä tavalla Rinin elämän täysin ympäri:

Rin istui taas suihkulähteellä ja päivä oli kuin mikä tahansa muu päivä – vähän pilvinen, mitään merkittävää ei tapahtunut, ihmiset tulivat ja menivät ja niin edespäin. Sitten hänen katseensa nauliintui ostarin ovista ulos kävelevään tyttöön.
Tytön ulkonäössä ei ollut mitään erikoista; Tällä oli aniliininpunainen t-paita päällä, vyötärölle oli kietaistu valkoinen huppari, ja tummansiniset löysät farkut joiden sivulla roikkui pari ketjua. Tytöllä oli huivi päässään ja tummanruskeat, punaisella raidoitetut hiukset roikkuivat paksulla, löyhällä letillä niskassa. Tytöllä oli musta reppu selässä ja skeittilauta kädessään, joka sai tähän tietynlaiset jätkän vaikutteet, vaikka tämä oli itse asiassa aika kurvikas. Koko matkan Rin seurasi tyttöä katseellaan, kun tämä käveli suihkulähteen reunalle istumaan, vähän kauemmas Rinistä. Tyttö istui hieman ryhdittömästi, nojaillen skeittilautaansa.

Rin pudisti päätään ja sulki suunsa. Tyttö oli helvetin viehättävä, sitä ei voinut kieltää – eikä kyse ollut oikeastaan ulkonäössä, vaan olemuksessa. Jotenkin, Rinille tuli mieleen, että tyttö voisi millä hetkellä hyvänsä tehdä mitä tahansa, eikä se itse asiassa ihmetyttäisi sen enempää ketään. Jotenkin tämä tuntui kuuluvan ympäristöön niin hyvin, ja silti erottuvan siitä edukseen.
Tyttö kuitenkaan ei vaikuttanut kovin hyväntuuliselta, turhautuneelta enemmänkin. Tämä yritti potkaista jokaista pulua ja lokkia, joka yritti metriä lähemmäksi.

Sinä päivänä Rin ei enää muita ihmisiä tuijottanutkaan, kuin samaista tyttöä. Kun tämä kuuden aikoihin lähti suihkulähteeltä, Rin tunsi lievää pettymystä ja lähti kotiinsa. Kotona hän huomasi kauhean sotkun ja katsoi tilannettaan uudesta näkökulmasta – kämppä oli kauheassa siivossa ja hän ei koskaan kotona. Jos joku koskaan tulisi tänne, niin ei ainakaan talon nähtyään tulisi toiste.
Niinpä Rin yliaikansa takia otti ja tarttui toimeen, siivosi nurkista tavarat, heitti roskat pois (jopa sen jo homehtuneen paperin pöydältä), pyyhki pölyt ja järjesteli tavaroita uudestaan.
Hän ei edes huomannut, ettei kotiintulo ahdistanut.

******

Makaan sängyllä, siivotussa huoneessa. Verhot ovat nätisti ikkunoiden edessä, teiltä kuuluu hiljaista autojen suhahtelua vähän väliä. Kieriskelen puoliunessa, enkä saa otettua hyvää asentoa että voisin nukahtaa.
Samassa tunnen taas lämpimät kädet ihollani, sinun ihosi tuoksun, hengityksen korvani juuressa ja makusi suussani. Kierähdän selälleni ja hengitykseni alkaa kiihtyä – muistot ajasta, kun olit vielä täällä piinaavat minua yhä, vaikka siitä on aikaa.
Selkäni kaartuu hieman koholle, takerrun toisella kädelläni lakanaan, toisen vien suulleni. Jalkani harottavat epämääräisesti sivuilla, ja silmäni ovat kiinni – olet iholla, taas, ja mietin, mikset vieläkään jätä minua rauhaan, vaikka vuodet ovat menneet ja minä olen muuttunut. Tunnen huulesi, viileät ja samalla kuumat suudelmat kaulallani, painaudut kiinni..

Avaan silmäni, hengähdän. Lysähdän rennoksi, päästän irti lakanoista – painan pääni vasten tyynyä ja itken.

*******

Tyttö tuli suihkulähteelle seuraavanakin päivänä.
Rinin katse kiinnittyi taas tyttöön – kuinka tämän hiukset olivat tänään auki, nätisti luonnonkiharat ja paksut. Kirkkaanpunaiset raidat erottuivat selvästi pähkinänruskeiden hiusten seasta, ja pari suortuvaa roikkui tytön kasvoilla.
Tytöllä ei ollut ollenkaan meikkiä, ja vähän pisamia poskilla. Tällä oli nätisti nypityt kulmat, ilmeisesti syntymämerkki kaulassa ja sinivihreät silmät. Tytön huulet kaartuivat söpösti vinoon hymyyn tämän puhuessa poikaporukkansa kanssa, ilmeisesti heidän kiusoitellessa toisiaan.
Yhtäkkiä tyttö käänsi katseensa suoraan Riniin, ja hän ei voinut kuin tuijottaa takaisin yllättyneenä. Ei mennyt kuin pari sekuntia (joka tuntui ikuisuudelta), kun poikaporukka räjähti nauruun. Rin punastui ja käänsi katseensa häpeissään alaviistoon, eikä enää uskaltanut kuin vilkuilla tytön kenkiä vähän väliä – sen korkeammalle hän ei katsettaan halunnut nostaa, sillä tyttö olisi voinut huomata katseen. Häntä nolotti niin paljon.

”Hei homepää, miks sä yksin istut? Lahosko kaveris pois?” joku pojista huusi, ja koko muu porukka hörötti heitolle, kuin se olisi ollut fiksukin tai hauska.
”Kannattaisi käydä suihkussa – tai älä sittenkää, saatat tuhota jonku löytämättömän sienilajin!” pojat nauroivat vaan lisää.
Rin häpesi vielä enemmän, ja lähti suihkulähteeltä. Kävellessään poikaporukan ohi, hän heitti vihaisen silmäyksen tyttöön – tämä näytti anteeksipyytävältä. Mennessään Rin vielä kuuli poikien taputuksia ja viheltelyä. Koskaan hän ei ollut kokenut tuollaista nöyryytystä, varsinkaan omalla alueellaan, suihkulähteellä. Hänet häädettiin omalta alueeltaan!

Riniä vitutti että myöskin hävetti. Hän suuntasi kävelynsä läheiseen normaaliin K-kauppaan ja osti pari värinpoistoa. Sitten hän paineli kassalle, maksoi ne, ja suuntasi kotiinsa.

Kylpyhuoneessa hän kolusi pari kaappia läpi, ennen kuin löysi joskus aikoja sitten ostamansa pinkin hiusväripurkin. Rin etsi vielä sakset, selvitti hiuksensa ja rupesi leikkelemään. Ensin lähti silmien päällä roikkunut otsatukka osittain, sitten takaa, sivuilta, edestä vielä vähän ja..
Sitten hiukset olivat vaan suuri pehko käsittämätöntä hiussekamelskaa, mutta se ei haitannut. Rin heitti värinpoiston päähänsä ja kävi laittamassa ruokaa. Puolen tunnin kuluttua Rin heitti toisen puolen värinpoistosta hiuksiin, ja söi. Samaisen puolen tunnin päästä kello näytti 17.20, jolloin Rin meni pesemään aineen pois ja laittoi melkein heti toisen värinpoiston päähänsä. Hiuksista piti tulla valkoiset, tai ainakin todella vaaleanblondit.
Meni seuraava tunti, ja hiukset jopa saavuttivat väritavoitteensa. Rin heitti sekaan vielä vähän pinkkiä – alle, raitoja, latvoihin..
Pestyään väriaineet hiuksista täydellisesti, Rin päätti kuivata hiuksensa nopeasti pyyhkeellä ja heittää päälleen mustan t-paitansa ja risaiset farkut. Eteisen kaapista hän nappasi mukaansa suuret kuulokkeet kaulalleen ja cd-soittimen taskuunsa.

Hän ei tiennyt miksi, mutta tämän illan päämääränä oli ”kaataa” se muija.

[_crAzY_]

Minä tykkäsin tästä aika paljon. Silmiinpistäviä virheitä en huomannut, ja mielestäni tarina eteni ihan mukavasti ja joustavasti. [size=50](älä kysy.)[/size] Muutenkin, pääsin hyvin sisäistymään tuohon päähenkilöön. Toivottavasti jatkossa tapahtumien miljöö laajenee hitusen, että tapahtumia olisi muuallakin kuin Rinin kotona ja suihkulähteellä. ^^ (mutta itsehän sinä se päätät, älä kiinnitä tähän kommenttiin liikaa huomiota.   )
Mutta jatkoa odottelen.

[Sasse]

Osa 2 - Tavoittelua ja tapaamisia

Rin istui suihkulähteellä. Kello oli jo yhdeksän ja suihkulähteen valot oli sytytetty. Hän veti kuulokkeet korvilleen ja kaivoi taskustaan peilin että kajalia, jolla rajasi silmänsä. Rin odotteli, josko tyttö saapuisi paikalle poikaporukkansa kanssa niin, että voisi vähän keskustella uudestaan miten asiat menevät ja kenen päässä on hometta.
Kun viimein paikalle raahautui tyttö yksinään, Rin nousi uhmakkaasti ylös ja lähti kävelemään tytön luo.
”Hei sinä, mihin porukkas jäi? Mahdatko olla niinkään kovaa tyttöä ilman heitä?” Rin melkein huusi kauempaa, saaden tytön pysähtymään ja kääntymään hämmentyneen näköisenä. Hän kerkesi tytön eteen, ja hetken molemmat vaan tarkkailivat toisiaan – Rin uhmakkaana ja tyttö lievästi hämmentyneen näköisenä.
”Anteeks mutta.. Kuka sä ees oot?”

Rin tunsi vaipuvansa suureen epätoivoon ja häpeään. Häntä nolotti selittää, olevansa ”se homepää” ja kaikki mitä oli tapahtunut. Tyttö kyllä kuunteli ja selityksen lopussa näytti jopa muistavan Rinin – muttei näyttänyt kovinkaan kiinnostuneelta tai muutenkaan erityisen innostuneelta. Tyttö hymähti tylsistyneenä, ja tämän silmät, jotka olivat harhailleet selityksen aikana muualle, kiinnittyivät takaisin Riniin.
”Kuule, jos anteekspyyntöä odotat niin parempi että meet kerjäämään sitä vaa pojilta – vaikka ei se niitä idiootteja paskaakaan kiinnosta. Mulla taas ei oo syytä pyytää anteeks, koska en ees sanonu mitään. Joten, kiitti moi”, tyttö sanoi ja kääntyi pois. Tämä käveli istumaan suihkulähteen reunalle, kauemmas Rinistä.

Voi että häntä hävetti. Mennä sitten vaatimaan tytöltä anteeksipyyntöä, vaikka tämä oli tietyllä tavalla pyytänyt anteeksi eleellään, ennen kuin Rin lähti. Tai ei eleellä – sillä ilmeellä. Hetken aikaa Rin vaan katseli tyttöä, kun tämä istui ryhti hieman vinossa suihkulähteen reunalla. Sitten hän meni tämän viereen istumaan ja tuijotteli hetken hiljaa pimenevää kesäiltaa, sekä suihkulähteen valaistusta. Pieni tuulenvire heitti suihkulähteestä vesihiukkasia ilmaan.

”Mikä sun nimes on?”

*******

Vaellan ympäriinsä talossa, rauhattomana. Kello näyttää yhtä ja minä tuijotan ikkunasta kaupungin valoja. Yläkerran asukkaat riitelevät taas äänekkäästi, en senkään takia saa nukuttua. Kierrän taas saman ympyrän kotini läpi ja palaan ikkunalle. En pysty pysymään paikoillani, minua hermostuttaa.
Tunnen ilmavirran pyyhkäisevän ohitseni, kuulen mieleni sopukoissa vihaiset askeleet jotka painautuvat hiljaa mutta ärtyneesti lattiaan. Epäuskoiset tuijotukset tuntuvat tunkevan lävitseni ja syyllistävä katse polttaa solisluuni ylle reikää. Sanaakaan sanomatta kävelet siihen ikkunan viereen tarttuen kylmillä käsilläsi kaulasta, estäen hengityksen.
Kyyristyn maahan alistetusti, kun kätesi katoavat ja olemassaolosi haihtuu. Vedän henkeä keuhkoihini ja hengittelen rauhallisesti, saadakseni koneen lailla hakkaavan pulssin hidastumaan.

Se oli taas tätä samaa. Katsahdan ylös ja vaikken ole pitkään aikaan uskonut mihinkään kaikkivaltiaaseen, rukoilen, että tämä loppuisi.

*******

Leea.
Rin maisteli nimeä mielessään, ja sitä, minkälaisia mielikuvia se herätti – muttei saanut mielestään irti kuin saman ensivaikutelman minkä tämä oli antanut. Leea oli lievästi välinpitämätön, vähän ylimielinen, mutta pohjimmiltaan ihan mukava – kai. Mitäpä Rin loppujenlopuksi tiesi, sillä hän oli vasta eilen saanut tietää tytön nimen. Hän itsekin oli kertonut nimensä, ja noin tunnin he olivat istuneet vierekkäin, sanomatta mitään. Leea piti lautaansa maata vasten pystyssä ja nojasi siihen, Rin taas nojasi käsiinsä ja tuijotti kaupungin oransseja sekä sinertävänvalkoisia valoja. Tunnissa oli ollut jotain hämmentävän rauhallista.

Sitten, tunnin kuluttua Leea oli kävellyt paikalta sanomatta mitään. Rin oli harkinnut sanovansa ”hei” tai mitä tahansa samankaltaista, mutta ei sitten ollut saanut aikaiseksi. Hän oli huokaissut syvään ja myöntänyt itselleen, että hän oli surkea naistenkaataja. Hänellä ei ollut pokkaa siihen, eikä tiettyä charmia, mikä viehättäisi. Hän oli vaan mitätön homepää Rin.
Ja miksikäs se siitä muuttuisi.

Rin pakkaili tavaroitaan normaaliin tapaansa ja kämppä alkoi näyttää yhtä sotkuiselta, kuin ennen siivouspuuskaa. Eipä hänellä kauheasti ollut mitään syytä ruveta erityisen siivoksi, muutenkin vähän masensi ja itsetunto oli pudonnut nollan alapuolelle. Leea ei ollut kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota.

Sinä päivänä satoi, eikä Rin ottanut sateenvarjoaan mukaan. Hän antoi sateen kastella itsensä likomäräksi, ja kävi istumaan suihkulähteen reunalle. Ohimenevät ihmiset tuijottivat häntä kuin jotain nähtävyyttä, juuri tänään kun hän ei olisi jaksanut sellaista – joten yleisen tapansa sijasta hän irvisti ilkeästi kaikille jotka tuijottivat, tai loi kylmiä katseita. Hetken kuluttua hän kuitenkin jo kyllästyi tähän ja hylkäsi vakipaikkansa, suunnaten sisälle ostariin. Vaatteet valuttivat vettä kuin Niagaran putous ja hän näytti järvestä nousseelta, mutta mitäpä siitä. Rin lähti kävelemään pieneen kahvilaan ostarin kolmanteen kerrokseen – se oli paras kahvila, koska sieltä sai valkosuklaakaakaota. Sitä paitsi, se oli pieni ja kotoisa ja mikä parasta; lämmin.

Rin puristi matkalla vaatteistaan vesiä aina vähänväliä ja pyyhki silmänalusiaan. Hän todennäköisesti muistutti sillä hetkellä enemmän pandaa kuin ihmistä, mutta eipähän ollut kukaan tärkeä näkemässä – ihan kuin koskaan olisikaan. Vanhemmatkin asuivat 500km päässä, että niitä nyt ei tarvitsisi nähdä yhtäkkiä kaupungilla. Rin pystyi kuvittelemaan äitinsä kauhunkiljahdukset, kun hän kävelisi tämännäköisenä vastaan.

Kahvilaan päästyään Rin käveli heti ensimmäisenä kassalle tilaamaan valkosuklaakaakaon ja otti yhden mokkapalan. Maksettuaan hän käveli mokkapalan kanssa nurkkapöytään odottamaan valkosuklaakaakaotaan. Hän nappasi palasokerikiposta kaksi sokeripalaa ja jyrsi niitä odotellessaan. Sokeri piristi aina tavalla tai toisella, mutta lihotti. Rinille se oli kuitenkin sen ajan murhe, kun hän katsoisi kotona alastonta vartaloaan peilistä ja toteaisi lihoneensa. Periaatteessa häntä ärsytti kaikki ulkonäkökliseet, mutta kuitenkin hän käyttäytyi tiettyjen ”sääntöjen” mukaan.

Ostarin käytävältä kuului juoksuaskelia, ja vaikka Rin kuuli ne, hän ei kiinnittänyt huomiota. Joku käveli kahvilaan sisään, tervehti myyjää ja käveli peremmälle.
Samassa joku istui häntä vastapäätä ja hengitti raskaasti. Rin nosti katseensa hämmentyneenä ja kohtasi Leean pakokauhuiset, mutta oudolla tavalla innostuneet kasvot. Tämä näytti pyytävän apua.
”Sun täytyy auttaa mua, ne tappaa mut muuten”, tämä sihahti hiljaa, aivan kuin joku salakuuntelisi.
”Häh?” Rin ei ollut oikein mukana koko jutussa. Leea oli vaan juossut paikalle, pyytää nyt apua, kertoo että joku tappaa sen muuten ja.. Rin murskasi hampaittensa väliin sokeripalan ja kehotti katseellaan Leeaa selittämään.
”Piilota mut vaan äkkiä, ja et oo nähnykkää mua tänää, ni kerron sulle sitten kun ne on menny!” Leea sanoi, ja valui pöydän alle Rinin jalkojen viereiseen nurkkaan myttyyn. Rin heitti vastentahtoisesti takkinsa tämän päälle, ja yritti jaloillaan piilottaa Leeaa.
”Ketkä ne?” Rin kysyi lievästi säikähtäneenä.
”No jätkät tietenki!”

Ei mennyt kuin hetki kun melko suuri joukkio poikia ”valtasi” kahvilan. He kysyivät myyjältä, onko tämä nähnyt Leeaa – tietenkään myyjä ei tunnistanut tyttöä nimeltä, joten pojat kuvailivat. Myyjä katsahti Riniin, ja tämä pudisti päätään nopeasti, toivoen, ettei myyjä kertoisi pojille Leean olinpaikkaa. Myyjä sanoi kai jotain, ettei ole varma.
Samassa poikien katseet osuivat Riniin, ja pakokauhu iski. Helvetti mitä kävisikään, miksi hän edes oli tässä tilanteessa, ei hän ollut tehnyt sitten mitään!
Pari poikaa istui häntä vastapäätä ja hänen viereen. Hetken tutkailtuaan joku pojista tunnisti Rinin.
”Hei, toi on se homepäälesbo eiliseltä”, tämä älähti ja osa porukasta naurahti nimitykselle. Tytön kasvoille nousi häpeänpuna ja Rin loi katseensa alaspäin.
”Sä, niin just sä”, joku poika puhutteli Riniä ja tämä käänsi katseen puhuttelijaan kysyvästi.
”Ootko sä nähny Leeaa? Sitä muijaa jota nyt tuijotit eile himokkaasti.”
Rin pudisti päätään ja toivoi että pojat jättäisivät hänet pian rauhaan. Poika joka oli puhutellut häntä, tuijotti vielä hetken Riniä silmiin ja kääntyi sitten pois.

”Tulkaa jätkät, se ei tiiä mitään.”

*******

Hetken kuluttua Leea kaivautui pöydän alta virnistellen ja istui Rinin viereen. Ei mennyt kun hetki, niin tämä rupesi nauramaan, ensin hiljaa ja sitten jo kovempaan ääneen. Rin tuijotti tyttöä kuin mielipuolta, ja niin tämä taisi ollakin. Itse Rin oli hetkellisesti vielä kauhun kangistama, eikä hänelle tullut mieleenkään nauraa.
”Kiitti avusta. Mä rikoin sen yhen laudan vahingossa ja se kilahti. Sen takia ne etti mua”, Leea selitti naurun laannuttua hieman. Rin nyökkäsi, vaikkei ymmärtänytkään miten joku voisi suuttua yhdestä skeittilaudasta noin pahasti. Kuitenkin, ennemmin hän halusi tietää miksi Leea oli revennyt nauruun poikien lähdettyä.
”Miks sä rupesit nauramaan?” Rin kysyi lievästi hämmentyneenä, kun ei muutakaan keksinyt.
”Ne on niin vitun tyhmiä! Ei huomannu mua tuolta.. Ja homepäälesbo oli aika lattee heitto. Idiooteilla on ilmaiset huvit näköjään”, Leea naurahti. Rin huomasi pitävänsä Leean äänestä – se oli tietyllä tavalla kivan sävyinen ja sellainen.. Sellainen mitä ei osaa kuvailla.

Myyjä toi kaakaon pöytään, ja Rin pyöritteli lusikkaa kupissa jäähdyttääkseen juomaa. Kaakaon päällä oli kasa kermavaahtoa ja valkosuklaahippuja. Hetkeksi hän jäi tuijottamaan muualle, jonka Leea selvästi huomasi tilaisuutena. Tämä nappasi kupin ja hörppäsi kaakaota. Leea laski kupin kuitenkin äkkiä.
”Se on kuumaa!” tämä älähti ja irvisti, jonka Rin tulkitsi tarkoittavan, että kaakao poltti tämän kielen.
”Mitäs menet hörppimään ilman lupaa muiden juomista.. Sitä paitsi, ilmankos se on kuumaa kun vasta tuli pöytään”, Rin naurahti ja hetken hämmentelyn ja puhaltelun jälkeen uskaltautui maistamaan kaakaokupista.

Valkosuklaa maistui jostain syystä taas ihan uudella tavalla ja Rin hymyili itsekseen.

*******

Olen taas hiljaa ja odotan että jotain tapahtuu. Raukea olo sisimmässä ei hälvene, ja ensimmäistä kertaa elämässäni minut oikeasti huomioitiin. Tai ei ensimmäistä kertaa – mutta siltä se tuntui.
Sinua ei näy, ei kuulu, ei tunnu.

Ehkä jättäisitkin jo rauhaan.

[Engel]

Minä tykkään. Rin on vähän nam.

Tämä on jotenkin kauhean kiva, vaikka se skeittityttö vähän hämää mua. En edes tiedä miksi.

Virheitä en paljoa huomannut eikä tässä oikein muutakaan vikaa ole. Paitsi että teksti tavallaan liikkuu hirveän nopeasti mutta silti juoni ei liiku jotenkin tarpeeksi nopeasti. Tai jotain sen tapaista.

Rukoilen lisää kuvailua, en osaa kuvitella hahmoja kunnolla jos tiedän heistä vain hiukset ja vaatteet.

Jaksoinpas valittaa. Mutta tykkään silti!

[SnowBlind]

Wow, mulla on jo pitkään ollut mielessä lukea tää, ja nyt kun sain sen tehtyä,  mietin miksen lukenut tätä aikaisemmin.

Tunnelmaltaan tää oli tosi kaunis. Idea on omaperäinen, ja kerrontatyyli persoonallinen. Pidän noista välipätkistä.

Odotan innolla jatkoa <3