Nimi: Muumipeikko ja talven avunhuuto
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Fandom: Muumit
Genre: Seikkailu, talvinen tunnelmointi
Yhteenveto: Muumipeikko herää talviuniltaan varsin erikoiseen ääneen ja päättää ottaa selvää sen alkuperästä, tavaten seikkailullaan vanhoja ja uusia ystäviä
Disclaimer: En omista muumeja, kunhan leikin
A/N: Halusin kirjottaa tänä vuonna joulukalenterin, mutta inspistä ei millään meinannut tulla, mutta viimein viikkoa ennen joulukuuta sain ideanpoikasen, katsotaan jos tämä valmistuu ajallaan
1. LuukkuMuumilaakso oli peittynyt paksuihin kinoksiin. Talven hiljaisuuden rikkoi vain kylmä tuuli, joka pöllytti kuusien oksilta lunta alas ja aiheutti lumipyörteitä kinosten yllä. Vaikka aamuaurinko pilkotti pilvivaipan takaa, vain harva liikuskeli ulkona. Useimmat Muumilaakson asukkaat nimittäin uinuivat talviunilla kinosten alla, puun koloissa tai taloissaan.
Niin nukuttiin Muumitalossakin. Huonekalut lepäsivät valkoisten lakanoiden alla, niin kuin Muumitalo lepäsi paksujen kinosten alla. Alakertaan pääsi vain vähän valoa ikkunoiden ylimmistä ruuduista, sillä lunta oli pyryttänyt metritolkulla. Huoneen hämäryydessä liikkuivat vain satunnaiset pölyhiukkaset, joita oven alta, ikkunan raameista ja talon seinälautojen väleistä puskevat tuulenvireet silloin tällöin liikuttelivat. Muumitalon vanha kaappikellokin oli pääsyt talviunille.
Myös talon asukkaat uinuivat tietämättöminä talven kylmistä tuulista. Toisessa kerroksessa Muumipappa ja Muumimamma hengittivät tasaisesti peittojensa alla, silinterihatun ja kävelykepin sekä esiliinan ja käsilaukun levätessä yöpöydillä. Muumitalon ylimmässä kerroksessa Muumipeikko ei kuitenkaan levännyt aivan yhtä rauhallisesti. Hän nimittäin näki varsin erikoista unta.
Muumipeikko liisi halki jäätä luistimet jaloissaan. Vaikka hän piti luistelemisesta, hänestä tuntui kovasti siltä, että hänen pitäisi paeta jotain, vaikka takana ei näkynyt mitään, mitä paeta. Muumipeikko erotti kaukaisuudessa tutunnäköisen hahmon valkoisessa paidassa, jossa oli punaisia raitoja ja vaaleiden sojottavien hiusten päällä sininen punatupsuinen lakki. Sehän oli Tuutikki.
”Hei Tuutikki!” Muumipeikko tervehti luisteltuaan tämän luokse.
Tuutikki näytti tavallista vakavammalta. ”Tule, Muumipeikko. Meillä on tehtävää”, Tuutikki sanoi.
”Mitä tehtävää?” Muumipeikko ihmetteli.
”Tule nyt”, Tuutikki sanoi ja katsoi huolestuneesti Yksinäisten vuorten suuntaan. Samassa vuorilta kantautui kauhistuttava huuto, joka oli samaan aikaan möreä ja kimeä.
Muumipeikko säpsähti hereille.