Nimi: Kevätvalon säteiden osuminen sotkettuun kaapin peiliinKirjoittaja: Audrina
Genre: angst, one-shot
Päähenkilö: Astoria Greengrass
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: Rowlingin maailma, Rowlingin henkilöt, ei minun.
A/N: Osallistuu Vuodenaika - haasteeseen keväällä.
Kevätvalon säteiden osuminen sotkettuun kaapin peiliin
Vaaleankeltainen kevätvalo valaisi autiota huonetta vähäisesti. Huone näytti elottomalta. Sängystä puuttui lakanat, huonekalut olivat vasten seiniä, ei mattoja. Sisustustekstiilejä ei löytynyt. Eräässä nurkassa kuitenkin näytti olevan jotain merkkiä että täällä olisi joku ollut, kaappi. Kaapin ovessa oli peili, jossa näkyi naarmuja ja rikkoutumia. Ihme kyllä peili oli vielä kunnossa, vaikka naarmuja paljon löytyi. Peilin pinta oli sotkettu kaikenlaisilla teksteillä. Mitään näkyviä sanoja ei näyttänyt olevan.
Huoneessa oli joku. Työpöydän päällä istui alusvaatteisillaan oleva tyttö. Hänen vierellänsä työpöydän päällä oli tyhjiä tupakka-askeja ja taikasauva. Tupakkaa oli myös lattialla, tosin ne olivat jo poltettuja. Tytön iho näytti posliiniselta, varsinkin kohdissa mihin auringonsäde ei osunut hänen ihoonsa. Hän näytti myös siltä ettei ollut saanut kunnon ravintoa pitkään aikaan.
Astoria Greengrassin katse oli lukittuna eräässä kirsikkapuussa, joka löytyi hänen kotitalonsa pihastaan. Kirsikkapuun ensimmäiset vaaleanpunaiset kukinnot olivat tulleet esiin äskettäin. Keväinen aurinko valaisi vaaleanvihreää tuoretta nurmikkoa. Nurmen seassa näytti kasvavan voikukkia. Kevät oli juuri nyt parhaimmillaan, kauneimmillaan - mutta ei vielä ihan lämpimillään. Jos hän olisi ollut se mitä ennen oli hän olisi etsinyt kameran sillä sekunnilla ja ottanut kuvan tästä kevätmaisemasta.
Astoria sulki silmänsä. Hän ei halunnut nähdä niin kaunista maailmaa, koska tiesi ettei maailma ollut niin kaunis miltä se näytti. Niinpä hän kiisti silmistään kaiken sen tuoreen ruohon ynnä muun sellaisen. Horisontti katosi hänen silmistään, mutta se ei kadonnut kokonaan tytön mielestä. Peippojen viserrys kantautui hänen korviinsa. Kauneus kuului hänen korvissaan asti. Hyvä ettei kirsikkapuiden ja tuoreen ruohon tuoksu tuoksunut hänen sieraimissaan.
Tytöstä tuntui kuinka hänen pää räjähtäisi. Hän yritti etsiä tupakkia, mutta ei löytänyt yhtäkään sellaista yksilöä jota ei vielä olisi polttanut loppuun. Tuskaa sekin lisäsi. Ahdistus vain lisäsi. Hän halusi vain päästä pois maailman kasvojen edes, hän ei halunnut ettei edes huonekalujen sielut näkisivät häntä. Hänen mielestään huonekaluilla oli sielu, niillä oli korvat, silmät, tunto. Niinpä pienet 36 - koon jalat koskivat lattian pinnan, kun Astoria nousi pois pöydän päältä.
Hän halusi päästä pois täältä, ja oli keksinyt miten päästä pois - asialle hän oli oman ratkaisun keksinyt, kaapin. Astoria avasi peilikaapin oven, ja istui kaapin lattialle. Sulki oven, ja painoi päänsä jalkojensa väliin. Tällä kaapilla ei Astorian mielestä ollut silmiä, korvia, tuntoa, mitään millä arvostella häntä. Tämä kaappi suojelu häntä maailman katseilta, se suojeli
kaikelta.// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta yläotsikkoon
