Kirjoittaja Aihe: Olipa kerran Kuidis: sivu 154 // huumori, tajunnanvirtaa, lyhyt oneshotti // S  (Luettu 1120 kertaa)

repa

  • ***
  • Viestejä: 551
Ficin nimi: Olipa kerran Kuidis: sivu 154
Kirjoittaja: repa
Beta: -
Genre: huumori
Ikäraja: S

A/N: Joulustressi, blokki... Joten tajunnanvirtana Kuidista ja joulua ja pelkistettyä höpöhöpöä. Olkaa hyvät. Hyvää joulua Fini! <3



Olipa kerran Kuidis:
sivu 154

Olipa kerran Kuidis, joka asui kaukaisessa maassa, jota kutsuttiin Kallioksi. Ei hän siellä oikeasti virallisesti asunut, mutta koska Kuidis oli asunnoton roisto, hän oli majaillut ystävänsä sohvalla jo useamman viikon. Moni tällaista toimintaa katsoi paheksuen ja Kuidis joutui usein kestämään ihmisten nuivaa suhtautumista, josta hän ei onneksi välittänyt paskaakaan.

Vaikka Kuidis oli roisto, hän ei ollut kovin taitava ammatissaan. Päin vastoin hän oli surkea valitsemallaan alalla. Se sai hänen lompakkonsa huutamaan tyhjyyttään eikä Matti suostunut maksamaan vuokraa, koska Matti oli pummi. Kuidis oli usein yrittänyt häätää Matin, mutta Matti oli sinnikäs ja tuli aina takaisin asuttamaan Kuidiksen tilavaa lompakkoa. Hyvähän siellä oli asua, kun tungosta ei ollut. Tyhjää täynnä. Ja tietenkin Matti.

Kuidis oli kuitenkin päättänyt, että hän korvaisi Matin. Hän oli päättänyt, että hän halusi olla kuin Roope Ankka ja kylpeä rahoissaan. Liian pitkään hän oli kateellisena seurannut sivusta Hannu Hanhia ja joutunut tyytymään itse olemaan tosielämän Aku Ankka. Nyt oli aika astua pois kurjuudesta ja hoitaa hommat kerralla pakettiin.

Niinpä Kuidis oli suunnitellut ryöstön, joka oli suorastaan nerokas kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hän oli lainannut ystävältään joulupukin vaatteet ja kiskoi niitä juuri päälleen. Asetta ei tarvinnut hankkia, sillä hän omisti sellaisen jo, sillä tokihan jokaisella itseään kunnioittavalla roistolla ase oli. Ja tatuointikone, mutta se ei kuulu tähän tarinaan kyllä lainkaan. Eikä se, että tatuointikone oli viety panttilainaamoon jo aikapäiviä sitten, kun Mattia oli yritetty hetkellisesti häätää.

Kuidis katsoi itseään peilistä ja näki oikein vakuuttavan joulupukin katsovan takaisin punaisessa nutussaan ja valkoisessa muoviparrassaan. Tuli oikein jouluinen olo ja lapsuuskin palautui suloisesti mieleen. Mutta nyt ei ollut aikaa muisteluun, sillä piti mennä töihin. Ase tungettiinkin coolisti punaisten housujen vyötäisille. Ja kun ei se siinä pysynyt, niin taskuunhan se joutui lopulta, koska ei siitä lahkeessa ollut hyötyä.

Kuidis-pukki astui kadulle ja lähti kävelemään kohti pankkia. Hän toivotteli iloisesti ihmisille hyvää joulua ja sai kaikilta lämpimiä katseita. Kuidis ei muistanut, milloin olisi saanut niin lämpimän vastaanoton muilta ihmisiltä. Melkein liikuttui kävellessään ja salaa pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan. Joulu oli hienoa aikaa!

Joulupukiksi naamioitunut pukki astui sisään pankkiin ja aikansa jonotti kassalle. Kun tuli hänen vuoronsa, hän nappasi aseensa taskustaan ja huonoista leffoista inspiraatiota ottaen totesi pahaenteisesti:

"Tämä on ryöstö. Rahat tai henki!"

Ja niinhän siinä kävi, että Kuidis kuin ihmeen kaupalla poistui pankista mukanaan iso juuttisäkillinen rahaa. (Se, mistä säkki ilmestyi, on teidän mielikuvituksenne varassa). Sujuvasti hän maastoutui joulupukiksi kaduille.

Poliisia kiukutti, kun he joutuivat etsintäkuuluttamaan joulupukin. Kyllähän etsintä tulosta tuottikin, mutta pukkeja löytyi aivan liian monta.

Kuidista sen sijaan ei löydetty. Se joulu olikin roistomme mielestä mukavin joulu miesmuistiin, koska Matti ei häntä enää kiusannut. Hän eli onnellisena joulunsa loppuun asti. Sen pituinen se.