Kirjoittaja Aihe: Selittämätöntä vetovoimaa K11, Hugo/Karen (jästi)  (Luettu 1385 kertaa)

Lila

  • ***
  • Viestejä: 33
Nimi: Selittämätöntä vetovoimaa
Kirjoittaja: Lila
Beta: Mogmi
Paritus: Hugo/Karen (jästi)
Tyylilaji: romanssi, draama, one-shot
Ikäraja: K11 (luultavasti yläkanttiin, mutta laitetaan varmuuden vuoksi. Käsitin että seksin maininnasta pitäisi näin korkea laittaa...)
Yhteenveto: "Jokin noissa kahdessa vetää katsettani kuin magneetti. Tuo poika, uusi ja salaperäinen. Mistähän hän on tänne ilmestynyt? Siitä minä otan vielä selvää. Pikkukylämme ei turhan usein saa uusia asukkaita."
Varoitukset: Teinien juopottelua :D
A/N: Niin joo, osallistuu FFkymppiin sanalla Muukalaiset.



Selittämätöntä vetovoimaa

Tuolta hän taas tulee. Tällä kertaa hänellä on joku tyttö mukana. Se kirpaisee minua. He ajavat polkupyörillä pitkin jalkakäytävää, mutta jotenkin kummallisesti. Kuin he eivät olisi koskaan ennen tehneet sitä. Pojan ruskeat kiharat hiukset varjostavat hänen silmiään. Jokin noissa kahdessa vetää katsettani kuin magneetti. He horjuvat pyörillään eteenpäin, taitavat olla tulossa tänne päin. Sydämeni sykähtää.

Tajuan mihin kaksikko tähtää. Vetäisen kanssani kadulla maleskelleet ystäväni Vanessan ja Maryn sisään kahvilaan, joka on takanamme. Tytöt älähtävät ihmeissään koukatessani heidät mukaani. Saan suostuteltua heidät juomaan kaakaot kanssani kahvilassa. Tilatessamme ja mennessämme pöytään vilkuilen koko ajan sivusilmällä ulos kahvilan ikkunoista, joista näkyy, kuinka poika ja tyttö parkkeeravat polkupyöränsä ja vaihtavat keskenään varsin kiivaan näköisiä lauseita ennen kuin astuvat kahvilaan.

Tyttö menee tilaamaan ja poika etsii harhailevalla katseellaan sopivaa pöytää.

Tule tännepäin, tännepäin!

”Haloo, missä sinä olet?”

Vanessan käsi heiluu kasvojeni edessä ja Mary naureskelee minulle. Käännän katseeni vastahakoisesti heihin, mutta ehdin harmikseni nähdä pojan valitsevan pöydän vastakkaisesta päästä kahvilaa.

”Tuota, mitä sanoitkaan?” kysyn.

”Puhuimme siitä, onko Roger tulossa illalla keskustaan? Tiedätkö sinä?” Vanessa kysyy tietty pilke silmäkulmassaan.

”En tiedä Rogerista...” sanon hajamielisenä.

”Vaikutat siltä, ettei sinua kiinnosta?” Mary ihmettelee, ”Mikä sinulle tuli? Vielä viimeksi kinusit polvillasi meitä auttamaan sinua Rogerin kanssa.” Vanessa kohottaa kulmiaan minulle.

”Tuota... Minä vain mietin, onko minulla rahaa illaksi.”

Tekosyitä, tekosyitä. Tuo kahvilan nurkkapöydässä kauniin tytön kanssa istuva kiharahiuksinen poika on vienyt huomioni. Typerä Roger, tasaisen tavallinen ja tylsä. Mutta tuo poika, uusi ja salaperäinen. Mistähän hän on tänne ilmestynyt? Siitä minä otan vielä selvää. Pikkukylämme ei turhan usein saa uusia asukkaita.

”Varmasti. No, älä sitten kerro meille”, Vanessa sanoo, ”Miksi meidän pitäisikään tietää mitä mietit...”

”Hei, älkää nyt, minä vain jäin hetkeksi ajatuksiini.”

Tytöt kohauttavat olkiaan ja alkavat suunnitella illan tekemisiä. Katseeni harhailee jälleen kiharahiuksisen, tällä hetkellä hieman tuiman näköisen pojan suuntaan. Hänen kanssaan oleva tyttö istuu minuun selin. Hänellä on kauniit punaiset lainehtivat hiukset ja hän näyttää puhuvan taukoamatta.

***

Poika nousee seisomaan. Tyttö ojentaa oman kahvikuppinsa pojan tarjottimelle. Vatsassani pyörähtää, kun tajuan, että poika lähtee kävelemään minua kohti. Hän asettaa tarjottimensa palautuspisteeseen, joka on aivan pöytämme vieressä. Tilaisuuteni on koittanut. Vanessa ja Maru höpöttävät omiaan.

Poika kääntyy jo lähteäkseen.

”Moi”, tervehdin kuuluvasti. Poika pysähtyy ja kääntyy hitaasti kulmat kurtussa.

”Niin?” hän sanoo melko kylmästi.

”Öö. Minä olen Karen", esittelen itseni pojan luotaantyöntävästä olemuksesta huolimatta.

”Hugo”, poika murahtaa. Hän tuntuu aika sulkeutuneelta ja minua alkaa hermostuttaa. Vilkaisen punahiuksista tyttöä ovella: hän katselee meitä.

”Tuota. Ajattelin... Haluaisitko tulla illalla viettämään iltaa keskustaan minun ja kavereideni kanssa? Ystäväsi voi tulla myös”, kysyn kangerrellen ja nyökkään punahiuksiseen tyttöön ovella. Hugoksi itsensä esitellyt poika katsoo minua kulmat kurtussa.

Älä vain sano, että hän on tyttöystäväsi.

Vanessa ja Mary ovat keskeyttäneet juttunsa ja tuijottavat vuorotellen minua ja Hugoa silmät pyöreinä.

”Viettämään iltaa?” Hugo kysyy.

”Öh, niin. Juomistakin on”, sanon ja tunnen itseni hieman noloksi. Enhän edes tiedä pojasta mitään. Mutta hänen ruskeiden silmiensä lumoava katse - joka tosin on nyt hieman vihainen - saa minut jatkamaan. Hänen sormensa juoksevat epävarmasti hänen hiustensa läpi.

”Ehkä”, poika sanoo torjuvasti.

”No, tarjous on voimassa”, väläytän toivoakseni ystävällisen ja avoimen hymyn. Hugon ilme on edelleen epäilevä. Poika murahtaa jotakin ja lähtee. Tyttö ovella katselee meitä kulmat koholla ja häipyy sitten pojan perässä ulos kahvilasta.

Vanessa ja Mary kääntävät hitaasti katseensa minuun ja tunnen tiukan kuulustelun olevan tulossa. Tunnen poskiani kuumottavan. Olisi se voinut paremminkin mennä.

***

Katuvalot syttyvät. Pimeys alkaa laskeutua. Torin reuna on vääränään nuoria ja sieltä täältä kuuluu raikuvampia huutoja, jotka saavat minut pudistelemaan päätäni niiden typeryydelle. Vanessa ja Mary kikattavat molemmin puolin minua, istumme suihkulähteen reunalla keskellä toria. Kädessäni minulla on puolitäysi lasi Maryn minulle sekoittelemaa juomaa, kirkasta pohjalla sekä kokista.

Hugo ei tule. Jokin siinä pojassa kiehtoo minua. En saa häntä päästäni. Pettymykseni tuntuu karvaana. Miksi hän ei voi tulla?

Kulautan koko lasini tyhjäksi kerralla.

***

Sieltä hän tulee. Viimeinkin. Kiharat hiukset ovat piilossa tummanvihreän pipon alla ja kädet ovat hupparin taskuissa. Punahiuksinen tyttö tulee pojan perässä. He kiistelevät jostakin ja tyttö näyttää vihaiselta. Hän pudistelee päätään, mutta Hugo kävelee torille ja katselee ympärilleen. Vatsassani mönkii jotakin ja äkkiä mielialani on pilvissä. Heilutan kädelläni pojan suuntaan.

Punahiuksinen tyttö häipyy, kun Hugo lähtee tulemaan minun ja ystävieni luo.

”Hei, hauska että sinä tulit!” hymyilen.

”No, ei tässä kai muutakaan tekemistä ole”, Hugo mutisee. Edelleen etäinen.

”Tytöt, tehkää tilaa”, käsken ja työnnän Vanessaa etäämmälle. Hugo istuu minun ja ystäväni väliin. Vanessa kohottelee minulle kulmiaan merkitsevästi. Koko illan olen saanut kuulla Hugosta häneltä. Että miten saatan vaihtaa Rogerin vauhdissa toiseen? Mutta ei Roger mikään poikaystäväni ole, nykyään pelkkä ex-ihastus. Hugo sen sijaan on kiehtova ja uusi. Ja erittäin komea niiden lisäksi. Otan tehtäväkseni selvittää, mistä hän on tullut.

Mary työntyy minun ohi ja hymyilee Hugolle, ”Hei, saanko tehdä sinulle juoman?”

”Kiitti”, poika vastaa. Ja katselee ympäri toria kulmat kurtussa.

Mary kaivaa repustaan kokiksen ja viinan, sekoittaa ne ja ojentaa Hugolle. Minä pyydän uuden juoman.

”Mistä sinä olet tänne tupsahtanut?” Mary kysyy kiinnostuneena pojalta. Mulkaisen häntä. Tämä on minun juttuni.

Hugo maistelee otsa rypyssä Maryn antamaa juomaa, ”Olen vain kylässä.”

Sydämeni sykähtää inhottavasti.

”Keillä?” Mary utelee.

”Grangereilla.”

”Ooh!” Vanessa huudahtaa, ”Sinä olet se salaperäinen tyttärenpoika!”

Mulkaisen häntä. Hugo kurtistelee kulmiaan ja naurahtaa sitten.

”Tämä on tällainen tuppukylä... Kaikki tuntevat toisensa”, selitän. Hugo katsoo taas minua ja suuni kohoaa hymyyn. Pojan otsalla ryppy ei ota tasaantuakseen.

”Miksei tyttöystäväsi tullut tänne?” Mary kysyy. Vatsani kiertyy. Mokoma punapää, onneksi lähti.

”Tyttöystäväni? Ai Rose vai, hän on minun siskoni”, Hugo sanoo ja juo antaumuksella juomaansa. Jokin paino vatsassani poistuu ja siirryn istumaan aivan Hugon viereen.

***

”Kerro jotakin itsestäsi”, pyydän. Istun Hugon vieressä kylän ainoassa puistossa. Vanessa ja Mary flirttailevat pojille etäämmällä. Juomme Hugon mukanaan tuomaa jännää juomaa, violettia kuplivaa nestettä, joka tuntuu paljon tehokkaammalta kuin mikään tuntemani juoma.

Poika ei vastaa. Hän ei suostu kertomaan mitään. Mutta se vain voimistaa haluani udella lisää. Jos hän on vain käymässä, aikaa ei ole hukattavaksi.

”Se on vaikea juttu...” poika vain mutisee, ”En voi kertoa.”

”Miten niin?” Katselen häntä pää kallellaan ja haluaisin vain suudella häntä. Pojan kiharat hiukset ovat sekaisin ja hänen silmänsä katsovat minua vähän harittavasti.

”Se on moni...mutkainen juttu.”

”Minä olen tosi fiksu, kyllä minä ymmärrän”, sanon.

Hugo alkaa nauraa yllättäen, ”Älä kuvittelekaan.”

”Tuo oli aika epäkohteliasta”, sanon ja kurtistan kulmiani. Siirryn istumaan ihan kiinni poikaan ja katson häntä kulmieni alta suoraan silmiin suostuttelevasti, ”Kerro minulle edes jotain. Missä sinä asut?”

Hugo huokaisee ja vetää minut yllättäen kiinni kylkeensä. Hän kietoo kätensä ympärilleni ja voisin melkein kehrätä, ”Okei, minä asun Lontoossa", hän sanoo.

”Lontoossa? Onko tällainen maaseutu sinusta aivan kamala, kun olet tottunut suurkaupunkiin?”

”Täytyy myöntää, että en olisi tullut jos olisin saanut itse päättää...”

”Onko sinulla nyt kamalaa?” kysyn.

”Tämä menettelee”, Hugo sanoo lyhyesti. Hän kaataa minulle lisää omituista violettia juomaa, ”No, ota toki lisää.”

***

”Missä käyt koulua?” utelen. Hugo lekottelee nurmikolla pitkin pituuttaan ja minä makaan hänen vieressään. Puisto on melkein tyhjentynyt ihmisistä. Vanessa ja Mary lähtivät noin tunti sitten. Minulla on rennompi olo kuin ikinä, Hugo tuntuu jo vanhalta tutulta.

”Lontoossa.”

”Mutta missä siellä?”

”Puhutaan jostain muusta.”

"Kauanko viivytte täällä?" utelen. Minun on tarpeellista saada tietää.

"Me..."

Hugo nousee istumaan nopeasti. Minäkin kuulen jonkun lähestyvän meitä. Huomaan nopeasti, että tulija on Roger, se ääliö.

”Katsos vaan, täällä sinä vaan makailet kaupunkilaisen kanssa. Heti vikittelemässä uutta verta”, Roger venyttelee minulle. Hän pysähtyy Hugon eteen, ”Et taida tietää, että Karen on varattu nainen? Nimittäin minulle.”

”Suu kiinni Roger, sinä et voisi vähempää kiinnostaa minua. Häivy siitä”, kivahdan. Mokoma idiootti.

”Ole itse hiljaa. Nyt tämä kaupunkilaispoika lähtee”, Roger tarttuu maassa istuvan Hugon paitaan. Hän on selvästi humalassa. Kiharahiuksinen on silmän räpäyksessä ylhäällä ja nykäisee itsensä irti.

”Jaa jaa, että tappelemaanko tässä pitää ruveta?” Roger kysyy silmät sirrillään. Hän tönäisee kokeilevasti Hugoa.

”Lopeta Roger. Häivy!” käsken ja nousen itsekin seisomaan, ”Älä edes aloita tätä.”

”Jep, kipitä tiehesi nyt vain, et halua tapella minun kanssani”, Hugo sanoo, eikä näytä yhtään pelokkaalta. Hän kohottaa kulmiaan Rogerille.

Roger nauraa ja tönäisee uudelleen Hugoa, joka ei liikahdakaan. Hugon ilme mustenee ja hänen kätensä hakeutuu hänen taskulleen.

”Roger! Tuo on naurettavaa, mene nyt vain!” vetoan poikaan peloissani. Entä jos Hugolla on taskussaan puukko? Tai ase? Voi luoja, ei tämän näin pitänyt mennä.

Kumpikaan pojista ei kuuntele minua vaan Roger uhoaa edelleen.

”Viimeinen varoitus”, Hugo sylkäisee, ”Jästi.”

En tiedä mitä hän tarkoittaa, mutta sillä ei ole väliä nyt. Roger näyttää vihaiselta.

”Samat sanat sinulle!”

”Pojat lopettakaa!” huudan väliin. Mutta Roger on jo syöksähtänyt päin Hugoa ja juomani drinkit sekoittavat päätäni niin, etten ehdi nähdä, mitä tapahtuu, kun Roger jo makaa viiden metrin päässä maassa tajuttomana. Horjahdan järkytyksestä, mutta Hugo tarttuu minua nopeasti takista ja kiepauttaa minut syliinsä enkä ehdi kaatua.

”Mitä tapahtui?” kyselen.

”Minä taisin voittaa, minähän varoitin häntä” Hugo mutisee, ”Kuka tuo öykkäri oikein on, ei kai vain poikaystäväsi?”

”Ei... Ei ole, meillä ei ole mitään”, sanon hieman heikosti, ”Onko Roger tajuton?”

”Hänellä ei ole hätää”, Hugo sanoo, ”Hän herää siitä aikanaan, mennään pois.”

”Mutta... Emme voi jättää – ”

Hugo ohjaa minut pois puistosta selästä kevyesti työntäen, ”Älä huolehdi, hänen kaverinsa olivat jo tulossa.”

”En minä nähnyt...”

Hugo kävelyttää minua ripeästi ja käännymme postin kulmasta seuraavalle kadulle niin, ettei puistoa enää näy.

”Hugo, miten sinä...?”

Hugo vetää minut äkisti syliinsä ja painaa suudelman huulilleni. Yllättyneenä jämähdän hetkeksi liikkumattomaksi, mutta kun aivoni tajuavat mitä tapahtuu, vastaan suudelmaan.

Hugo vetää minut mukaansa kädestä ja minä juoksen hänen vierellään enemmän kuin innoissani pitkin pimeitä katuja. En ole uskoa tuuriani. Vatsani täyttyy jälleen mönkivistä olioista.

***

Herään. Kylkeni alla pistelee jokin karhea ja ihoni vasten jonkun muun ihoa tuntuu nihkeältä. Pyörittelen päätäni ja näköni alkaa erottaa pimeää ympäristöäni. Makaan tumman hahmon sylissä keskellä korkeaa heinikkoa. Minut täyttää täydellisen hyvä olo, kun muistan mitä on tapahtunut. Mutta siinä samassa kun muistan sen, sitä pilaamaan saapuu oksennuksen maku, joka yllättäen kohoaa suuhuni.

Vieressäni makaava hahmo liikahtelee. Silmäni sopeutuvat pimeyteen ja silmäni erottavat sen Hugoksi. Pojan silmät ovat kiinni – tai auki, sitä en erota.

”Hugo?”

Ei vastausta. Nukkuu siis. Pahoinvoinnin aalto pyyhkäisee arvaamatta ylitseni ja kierähdän nopeasti pois päin pojasta, kun oksennus tulee.

”Karen?” käheä ääni kysyy. Käännyn suutani pyyhkien pojan puoleen. Hänen toinen kätensä pitää yhä kiinni minusta.

”Anteeksi, en minä ole koskaan ennen oksentanut alkoholista... Mitä se juomasi oikein oli?”

”Olen pahoillani, jos se teki sinut huonovointiseksi”, Hugo sanoo mutisten, ”Onko sinulla lämmin?”

Nyökkään. Vasta sitten tajuan, että olen yhä alasti kuten Hugokin. Kesäyö tuntuu siitä huolimatta lämpimältä kuin olisin sisällä. En tajua edes ihmetellä sitä.

”Hyvä”, Hugo sanoo, ”Oletko okei?”

”Olen, enemmän kuin okei”, sanon ja tälläydyn takaisin pojan syliin, mutta hän nousee istumaan työntäen minut pois.

”Minun täytyy lähteä”, hän sanoo yhtäkkiä sillä samalla kylmällä äänellä, jota hän käytti puhuessamme ensikertaa. Luulin, että se olisi jo häipynyt.

”Mitä? Ei!”

Hugo nousee ja pukee vaatteensa pikavauhtia, ”Pue sinäkin, lämmitysloits -, öö, yö kylmenee.”

”Mihin sinä menet?” kysymykseni on tyhmä, mutta päässäni surisee ja minun tekee mieli oksentaa uudelleen. Täydellinen autuus on poissa, mihin pojalla tuli kiire?

”Sinun pitää mennä kotiin”, Hugo sanoo ja ojentaa vaatteitani, ”Pue.”

”Mutta... Mitä tämä on? Halusitko sinä vain...” silmäni kostuvat. Poika vain halusi seksiä. Ja minä luulin, että tunteisiini vastattaisiin. Taasko minä menin tähän samaan lankaan? Miten helppo minua oikein on vedättää?

”Mitä? Ei, en! Karen, mutta minun pitää lähteä, lähdemme kotiin Lontooseen huomenna”, Hugo sanoo taas normaalilla lämpimällä äänellä, mutta heristelee vaatteitani edessäni rivakasti, jotta ottaisin ne. Käteni ojentuu kuin itsestään ottamaan ne.

”Enkö näe sinua enää?” en voi olla kysymättä. Ruskeat silmät lumoavat minua, kuten heti ensimmäistä kertaa niihin katsoessani. Vatsassa muljahtelee jotakin muutakin kuin outoa violettia juomaa.

”En tiedä. En usko.”

”Mutta Hugo... Minä...”

”Minäkin pidän sinusta, mutta kyse ei ole siitä. Minun täytyy vain lähteä”, poika sanoo, ”Pue!”

Tottelen järkyttyneenä. Kun olen saanut vaatteeni päälleni, Hugo tulee antamaan minulle hellän halauksen.

”Minulla oli hieno ilta”, hän sanoo hymyillen, ”Hyvästi.”

”Hugo...”

Poika on jo lähtenyt. Kadonnut kuin ilmaan. Jään seisomaan keskelle heinikkoa kylmyyden alkaessa kaivaa tietään vaatteideni alle.

”Hyvästi”, kuiskaan yöhön, jossa ainoastaan heinäsirkat sirittävät.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 09:10:21 kirjoittanut Kaapo »

zalluzki

  • Kananmunan murskaaja
  • ***
  • Viestejä: 105
  • Oppia ikä kaikki
Vs: Selittämätöntä vetovoimaa
« Vastaus #1 : 28.11.2009 17:09:48 »
Tykkäsin ja olisin halunnut jatkoa, mutta tää olikin one-shot. Hugosta oli mukava lukea, kun se tässä ei ollut yhtään Ron. Silleen ihmisenä. Ehkä osasin selittää ymmärrettävästi.  :D
Monestikko se sama virhe pitää toistaa?