Kirjoittaja Aihe: Ei se haittaa, S | raapaleita välinpitämättömyydestä  (Luettu 1176 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 091
Nimi: Ei se haittaa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Varoitukset: maininta itsemurhasta
Haasteet: Vuosi raapalehtien V ja Teelusikan tunneskaala tunteena välinpitämättömyys.

A/N: Luin tässä yhtenä päivänä jostakin Meidän perhe -palstalta äidistä, joka valitti ja tukasteli, kun hänen lapsensa on sellainen huithapeli, ettei mikään haittaa, vaikka unohtaa eikä tee sovittuja asioita. Vein tämän käsitteen sitten vähän pidemmälle ja häijymmälle tasolle. Hajamielisyys näyttää oikein kivalta piirteeltä tällaisen välinpitämättömyyden rinnalla (mutta onko syy kokonaan päähenkilössä, sen jätin vähän tulkinnanvaraiseksi.)




Ei se haittaa

Mies sanoo, että aika kiva ilta. Minä valehtelen ja sanon, että niinpä on, vaikka en edes huomaa tai tiedä, mikä tässä illassa on kivaa. Mies hymyilee ja ottaa minua kädestä, puristaa ja pitää meitä parina.

Kai me olemmekin, ainakin tänä iltana. Hänen kätensä tuntuu vähän hikiseltä. En ole koskaan välittänyt kädestä pitämisestä, mutta kai minä nyt tuon mieliksi. Ei se haittaa.

Mies saattaa minut kotiovelle, juttelee ja viivyttelee. Minua pissattaa. Hyvästelen hänet nopeasti. Pitää päästä vessaan.

Jälkikäteen tajuan, mitä mies oli vailla. Suukkoa tai lupausta ensitreffeistä. En antanut hänelle kumpaakaan. En tajunnut.

No jaa. En minä hänestä juuri edes pitänyt.

*

Tiellä näkyy kuollut, verinen lintu. Se on jäänyt varmaan auton alle. Mitenköhän kauan vie, että se siivotaan pois? Kävelen ohi ja unohdan linnun. Ei minua kiinnosta.

Kaverilla on uusi huivi. En muuten huomaisi, mutta hän ilmoittaa siitä itse, kehuu löytäneensä alennusmyynnistä. Joko nekin ovat alkaneet? Kysyy hymyillen, mitä tykkään.

Sanon, että mitä merkitystä minun mielipiteelläni on. Huivi on sinun eikä minun.

Kaverini kummastelee sanojani ja kysyy uudestaan kuin en olisi kuullut ensimmäisellä kerralla. Kai hän on vähän yksinkertainen. Kokeilen kangasta hänen mielikseen ja sanon yhden sanan: pehmeä. Sen enempää en jaksa vaivautua.

Kaverilleni se riittää. On selvää, ettei hänkään välitä.

*

En ole syönyt tänään. Jääkaapissa ei ole mitään. Soitan miehelle ja kysyn, haluaako hän lähteä syömään. Hän kuulostaa yllättyneeltä, mutta ilahtuneelta. En ihmettele sitä.

Menemme syömään italialaiseen ravintolaan. Mies tarjoutuu maksamaan. En kieltäydy.

Jälkiruoan aikana hän kysyy, miksi soitin. Katson häneen ja tajuan, että hän luulee meidän olevan treffeillä. Koska oli nälkä, vastaan ja palaan juustokakkuni pariin.

Mies tuijottaa minua. Tunnen sen epäuskoisen ja loukkaantuneen katseen, vaikka en katsokaan. En viitsi. Lopulta mies nousee ja paiskaa servetin pöydälle. Hän lähtee sanomatta sanaakaan.

Ihmiset katsovat, mutta ei minua haittaa.

Syön kakkupalani ja mieheltä jääneen sorbetin. Hänellä on parempi maku kuin minulla.

*

Tänään olivat siskoni häät. En muistanut asiaa ennen kuin äitini soittaa ja tivaa, missä olen. Kotona, vastaan. Sori, unohdin.

Sitä äiti on saanut kuulla minulta aina. Siksi hän huutaa. Lasken puhelimen lattialle ja upotan lusikkani jäätelöpakettiin. Lempisarjani jaksossa tulee hauska kohta. Nauran ääneen. Äiti kiljuu keuhkonsa rikki ja kauhistelee, miten välinpitämätön minä olen.

Ei haittaa, huikkaan äidille. Minulla on hyvä näin.

Äiti puhisee, ettei rahaa enää tipu. Se uhkaus on kuultu ennenkin ja aina se on ollut perätön. Lapsia ovat ne kauheimmatkin ja heitä täytyy rakastaa. Äiti valittaa, miten raskasta se on. Häntä alkaa itkettää.

Huokaan ja laitan volyymia kovemmalle.

*

Veljeni tekee itsemurhan. Sitä onkin uumoiltu jo pari vuotta. En ylläty enkä sure. Tiedän, että tämä elämä oli hänelle kestämätöntä. Parempi näin. Ainakaan veljeen ei satu enää, ja eikös sekin ole jo itsessään jotain?

Olen pukenut liian tiukan hameen hautajaisiin ja minua tuskastuttaa. Olen kai lihonut isän hautajaisista. Ei se mitään. Pitää vain vetää vatsaa sisään ja kestää tämä päivä.

Äiti näyttää olevan kuolemaisillaan surusta, mutta eiköhän hän tuosta piristy, kun saa paistatella yhden päivän huomion keskipisteenä.

Sisko pitää hautajaispuheen ja valehtelee niin, että minä tärisen naurusta. Velikin olisi nauranut.

Kirkon ulkopuolella panen merkille, että tänään on aika kiva päivä.
« Viimeksi muokattu: 18.02.2016 23:28:33 kirjoittanut Sokerisiipi »

Simma

  • The Witch
  • ***
  • Viestejä: 419
  • banneri © Ingrid
Vs: Ei se haittaa, S | raapaleita välinpitämättömyydestä
« Vastaus #1 : 19.02.2016 14:44:10 »
No niin, hei, kommenttikamppanjan kautta löysin tieni tänne. :3

Tämä oli tosi kiva teksti. Lyhyet raapaleet ja runsas enterin käyttö tekivät tästä mukavan kevyen ja helpon luettavan. Tähän sopi myös miusta tosi hyvin että olit kirjoittanut preesensissä.

Tarinan päähenkilö oli jopa hieman samaistuttava, löysin valitettavasti joitain samantyylisiä piirteitä mitä löydän joskus itsestänikin. Sait hyvin ilmaistua tuon tunneskaala-haasteen sanaa tässä: henkiö todellakin oli välinpitämätön. Ajattelin tuon välinpitämättömyyden olevan hänelle sekä hyvä että huono asia. Huono tietenkin sillä, että välinpitämättömyys itsessään ei ole mikään hyvä juttu. Esimerkiksi tässä päähenkilön ja miehen suhde pysyi kovin kylmänä, eikä heidän välilleen syntynyt juurikaan mitään, toisen ollessa niin välinpitämätön. Toisin olisi ehkä ollut, jos tämä henkilö olisi välittänyt enemmän. Samoin hänen ja hänen kaverinsa välit voisivat ehkä olla lämpimämmät, eikä hänen äitinsäkään tarvitsisi kärsiä.

Sen sijaan välinpitämättömyydessä oli selvästi myös jotain hyvää, ainakin päähenkilön näkökulmasta. Veljensä itsemurha olisi varmasti ollut kova paikka, jos hän olisi välittänyt yhtään enempää. Toisin sanoen henkilön välinpitämättömyys koitui harmiksi kaikille ihmisille hänen ympärillään ja se huononsi heidän välisiä suhteitaan, mutta henkilö itse suojautui välinpitämättömyyden taakse. Ehkä se siinä oli juuri ideanakin: hän suojeli itseään muilta käyttäytymällä välinpitämättömästi.

Oikein mainio teksti, se sai jopa miut miettimään tätä syvemmin kuin että olisin vain lukenut sen läpi. c:

Moray

  • Whippitie Stourie
  • ***
  • Viestejä: 149
Vs: Ei se haittaa, S | raapaleita välinpitämättömyydestä
« Vastaus #2 : 04.03.2016 17:41:41 »

Tämä oli jollainlailla tosi epämiellyttävä lukea. Ei siis huono ollenkaan, hyvin kirjoitettu ja vieläpä mielenkiintoisesta aiheesta. Päähenkilö vain herätti niin ristiriitaisia tuntemuksia. Simma puhuikin jo päähenkilön käytöksestä ja sen vaikutuksesta muihin, mutta mulla heräsi ajatuksia enemmän päähenkilöön liittyen. Onhan siitä hyötyäkin, totta, ja varsinkin sen väliinpitämättömän kuoren taakse piiloutuminen kuulostaa helpottavalta, mutta en voi olla ajattelematta, että onhan sillä huonoja puolia päähenkilönkin kannalta. Vaikka pystyy suojautumaan pettymyksiltä ja kuolemaltakin väliinpitämättömyyden avulla, niin omasta mielestäni ei kuulosta kovin mielekkäältä elämä, jossa iloa saa vain jälkiruoista ja TV-sarjoista ja veljen hautajaisista. Tai siis, päähenkilö ei ehkä piittaa huonoista asioista, muttei näytä pystyvän välittämään myöskään positiivisessa mielessä. Loppupeleissä sellainen kuulostaa aika kurjalta.

Herää myös muita kysymyksiä. Miksi päähenkilö on niin välinpitämätön? Hän on nähtävästi ollut sellainen jos ei aina, niin pitkään (sitä äiti on saanut kuulla minulta aina). Millaiset välit hänellä on perheeseensä? Kuolleen isän vaikutusta voisi spekuloida enemmänkin. Oliko isä hänelle läheinen ja isän kuoleman seurauksena päähenkilö kokee nyt niin monet asiat ja ihmiset turhanpäiväisinä? Entä veli? Voisiko veljen masennus (?) johtua myös isän kuolemasta? Päähenkilö tuntuu olevan läheisempi veljensä kuin sisarensa tai äitinsä kanssa (Sisko pitää hautajaispuheen ja valehtelee niin, että minä tärisen naurusta. Velikin olisi nauranut.) Toisaalta isän kuolemasta ei voi olla äärettömän pitkä aika kun sama hame vielä menee päälle, vaikka onkin tiukka. Onko hajamielisen lapsen “sori, unohdin” kokemusten kautta muuttunut päähenkilön jopa kylmäksi elämänasenteeksi?

Kielestä tykkäsin, mukavan simppeliä mutta silti kaunista ja lyhyt lauseet sopivat hyvin päähenkilön piittaamattomaan luonteeseen. Myös sellaiset sanavalinnat kuin tuskastuttaa ja kummastella ihastuttivat, sillä tavallisuudestaan huolimatta en ainakaan itse niitä usein arkipuheessa käytä ja siksi ne sopivat tähän niin loistavasti.

En nyt tiedä miten tiivistäisin tämän, mutta tykkäsin, herätti paljon ajatuksia ja olisi mulla ollut vielä varmaan lisääkin sanottavaa (esim. kuinka pelottavaa huomata omia piirteitään), mutta eiköhän tämä riitä. Kiitoksia. :)
looks like freedom but it feels like death
it's something in between, i guess