Kirjoittaja Aihe: Enkeli (S, lyhyt)  (Luettu 1180 kertaa)

Jace

  • Vieras
Enkeli (S, lyhyt)
« : 02.05.2012 20:08:09 »
Nimi: Enkeli
Kirjoittaja: Jace
Ikäraja: S

A/N: Saa antaa kommenttia ja toivottavasti lyhyys ei haittaa.


Tuijotin tyhjää esseepaperia. En ollut saanut viivoille sanaakaan koko kolmen varttitunnin aikana.
Nytkin mielessäni näkyi kuva merestä, jonka rannalla kirmaili kaksi pikkulasta. Auriko oli laskemassa ja vanhemmat katsoivat jälkikasvuaan rakastavasti.
Ajatuksissani otin kynän käteen ja laskin käteni viivalliselle paperille.
Hahmottelin maiseman.
Äidinkielenopettaja mulkaisi minua pahasti, mutta en välittänyt. Piirsin pikkutytölle pitkät kiharat hiukset. Tyttö näytti aivan enkeliltä, joten piirsin hänelle suuret siivet. Pikkupojan laitoin katselemaan tyttöä hämmästyneenä. Vanhemmille piirsin lasittuneet katseet, kuin he olisivat olleet toisessa maailmassa. Maiseman aurinko teki meren aaltoilevaan pintaan kauniita heijastumia.
Kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Opettaja käveli heti luokseni. Annoin piirustukseni hänellä kasvot peruslukemilla.
Opettaja katseli paperia pitkään, ennen kuin taittoi sen kahtia ja laittoi housujensa takataskuun. Sanaa sanomatta hän lähti keräämään muiden esseepapereita.

Seuraavan kerran, kun kävin äidinkielenopettajan työpöydän luona, huomain piirustukseni valokuvan vieressä.
En ollut nähnyt valokuvaa ennen. Se oli otettu viisivuotiaasta kiharahiuksisesta tytöstä merenrannalla auringonlaskun aikaan.
Tyttö näytti aivan piirtämäni maiseman enkeliltä.