Nimi: Jaloilleen, ennalleen
Kirjoittaja: Hirmu itse ^^
Ikäraja: S
Paritukset: taustalla Lucius/Narcissa
Genre: draama, oneshot
Disclaimer: Rowling omistaa paikat ja hahmot.
Summary: Malfoyiden oikeudenkäynti ja tunnelmia sodan jälkeen.
A/N: Mitäs tähän sanoisi... halusin kirjoittaa yhden näkemykseni Malfoyiden selviytymisestä kun sota on ohi. Kommentit maistuisivat! :3
Kahleet kilahtelivat ja sitoivat Luciuksen höllästi epämukavaan kuulustelutuoliin. Tämä oli hänelle tuttu paikka, tuttu kylmä ja kolkko sali. Ankeuttajien puuttuminen teki tilanteen vain hieman aiempaa siedettävämmäksi.
Olihan hän tiennyt, että tämä olisi edessä. Tiennyt pidätyksen olevan vain ajan kysymys heti päättäessään jäädä perheensä kanssa Tylypahkan raunioihin pakenemisen sijaan. Lucius oli uskonut sen olevan turvallisempaa. He olivat kaikki olleet uupuneita ja sauvattomia, joten aurorit olisivat joka tapauksessa saaneet heidät kiinni ennen pitkää. Ja silloin, pimeyden lordin kukistuttua ja koko perheen ollessa viimein yhdessä ja turvassa, jopa Azkaban tuntui pieneltä pahalta.
Lucius katsahti vasemmalle vaimoonsa ja poikaansa. Vaikka tilanne oli molemmille uusi, he eivät näyttäneet ahdistuneilta. Narcissa tuijotti eteensä tyhjin silmin – katumatta mitään, pelkäämättä mitä hänen päätöksestään seuraisi. Hän, kuten Luciuskin, tekisi kaiken samoin. Draco taas näytti yksinomaan alistuneelta, nöyrältä. Se sai Luciuksenkin katseen laskemaan hetkeksi polviin. He olivat todella vajonneet alas, ja jokainen huoneessa olija tiesi sen.
"Hiljaisuus saliin!" Vaimea puheensorina lakkasi taikaministeri Kahlesalvan kopauttaessa nuijaa.
"Lucius, Narcissa ja Draco Malfoy. Teidät on tuotu tänne taikalakineuvoston eteen kuulusteltaviksi lordi Voldemortin joukoissa toimimisesta, kuolonsyöjien piilottelemisesta kartanossanne sekä avunannosta useiden noitien ja velhojen sekä maahisen vangissapitämiseen."
Korkealla penkeillä osa noidista ja velhoista pudisteli paheksuvasti päätään, mutta muutamat kohottivat kulmiaan epäilevästi. Ministeri jatkoi: "Rikkeet ovat vakavia, mutta olemme saaneet kuulla myös lieventävistä asianhaaroista. Kutsun puolustuksen todistajan Harry James Potterin."
Kuului kohahdus kun Potter asteli esiin varjoista Malfoyiden takaa. Muutama katsojista taputti käsiään, joku vislasi hiljaa. Lucius nyrpisti vaistomaisesti nenäänsä mustatukkaisen pojan kävellessä hänen editseen.
"Arvoisa ministeri, hyvät läsnäolijat", Potter aloitti rasittavan kohteliaalla äänensävyllä. "Olen henkilökohtaisesti todistanut syytettyjen toimia kuolonsyöjiä vastaan. Rouva Malfoy" – Narcissa vilkaisi syrjäkarein Harryyn, mutta tämä ei katsonut häneen – "antoi tahallisesti väärää tietoa lordi Voldemortille. Hän toimi meidän puolemme hyväksi oman henkensä uhalla; hän tiesi että kiinni jäädessään häntä odottaisi varma kuolema."
Katsomosta kuului vaimeaa muminaa, ja kyömynenäinen noita kajautti: "Minkälaista väärää tietoa hän antoi?" Katseet kääntyivät Potterista Malfoyihin ja takaisin.
"Tietoa", Potter sanoi, "joka pelasti minun henkeni. Kun Voldemort yritti tappaa minut kielletyssä metsässä, meiltä kummaltakin meni vain taju. Voldemort käski Narcissan tarkistamaan, olinko vielä elossa. Hän tiesi että olin elossa. Mutta kertoi että olin kuollut. Jos Voldemort olisi saanut tietää totuuden... no, en tiedä kuinka olisi käynyt."
Hieman äänekkäämpi puheensorina alkoi; tällä kertaa äänistä kuulsi hämmästys. Kahlesalpa korotti ääntään osoittaen sanansa Narcissalle: "Onko tämä totta?"
"Kyllä", Narcissa sanoi tavallisella viileällä äänellään. "Tunsin hänen pulssinsa selvästi. Olin varma että hän on elossa. Minä valehtelin."
Eräs parrakas velho katsomosta korotti ääntään: "Entä miksi hän –?"
"Hiljaisuus!" Kahlesalpa sanoi. "Otamme huomioon rouva Malfoyn toimet sodan lopulla ja ymmärrämme niiden merkittävyyden. Oliko muuta?"
"On", Potter sanoi heti. "Myös Draco Malfoy on toiminut meidän puolemme hyväksi." Draco kohotti päätään ällistyneenä. Narcissa loi häneen varoittavan katseen.
Potter alkoi kävellä ja jatkoi: "Kun minä, Ron Weasley ja Hermione Granger jäimme aiemmin kiinni kaappareiden toimesta, meidät vietiin Malfoyn kartanoon Draco Malfoyn tunnistettavaksi." Hän viittasi Dracon suuntaan ohi kävellessään. "Tiedän että hän tunsi meidät, olimme samaan aikaan Tylypahkassa kuusi vuotta. Mutta hän kieltäytyi kertomasta totuutta."
"Onko asia näin?" Kahlesalpa varmisti katse nauliutuneena tällä kertaa Dracoon. Tämä nyökkäsi pienesti.
"Tiesin että se oli Potter."
"Ja pidit seikan omana tietonasi?"
"Niin."
"Selvä." Kahlesalpa vaikeni ja puheensorina alkoi taas.
Tällä kertaa kesti hetken ennen kuin äänet lakkasivat. Kaikki näyttivät miettivän, puivan vaihtoehtoja. Lucius vilkaisi vaimoonsa ja yritti hymyillä. Tämä nytkäytti hiljaa päätään. Lopulta Kahlesalpa jatkoi.
"No niin, todisteet näyttävät puhuvan rouva ja nuoriherra Malfoyn puolesta. Mutta entä herra Malfoy? Hän on käsittääkseni toiminut vain ja ainoastaan kuolonsyöjien hyväksi."
Lucius rykäisi ja oli avaamassa suutaan, mutta Potter ehätti ensin. "Lucius Malfoy ei toiminut kuolonsyöjien puolella Tylypahkan taistelussa. Hän ei käsittääkseni ole osallistunut aktiivisesti minkäänlaisiin kuolonsyöjätoimiin vapauduttuaan Azkabanista – osasyynä se, että Voldemort eväsi häneltä taikasauvan pian sen jälkeen."
"Niin juuri", Lucius nyökytti innokkaana, ja vaikka hänen äänensä värisi, hän sai tuotua siihen tutun vakuuttavan sävynsä. "Olin myös erittäin vastahakoinen majoittamaan kuolonsyöjiä kartanooni. Jos en olisi tiennyt sen uhkaavan omaani ja perheeni henkeä, olisin tietenkin kieltäytynyt."
"Vai niin." Kahlesalpa katseli papereitaan ja tuttu mumina täytti salin. Pian nuijan vaativa ääni kajahti taas. "Huomionne, kiitos! Kuultujen seikkojen valossa, ottaen huomioon kuinka Malfoyn perheen erinäiset toimet tahi toimettomuus auttoivat poikaa joka elää" – hillityt suosionosoitukset halkoivat ilmaa – "ehdotan syytettyjen vapauttamista kaikista syytteistä. Ketkä kannattavat vapautusta?"
Kaikki kolme Malfoyta katsoivat ylös noitiin ja velhoihin. Moni nosti kätensä saman tien, osa epäröi hieman. Lucius hikoili.
"Muistuttaisin", hän sanoi kovalla äänellä, "että ilman vaimoni rohkeita toimia – ilman Dracon kylmäpäisyyttä – ilman niitä Harry Potter ei olisi tuossa! Pimeyden lordi olisi murhannut hänet silmänräpäyksessä, joko minun kartanossani tai kielletyssä metsässä! Me kadumme syvästi toimineemme koskaan kuolonsyöjien puolella ja olemme toivoakseni tehneet sen hyvin selväksi jo sodan aikana!"
Kuului paljon hyväksyvää muminaa, aplodeja... etäisesti tuttu ääni naurahti ja tokaisi "vanha kunnon Lucius!" Kahlesalpa katsoi ympärilleen. "Kysyin siis – ketkä kannattavat vapauttamista kaikista syytteistä?"
Puolet käsistä nousi, yli puolet... reippaasti yli puolet... Kirjuri laski äänet, ja Kahlesalpa jatkoi: "Entä ketkä kannattavat tuomiota Azkabanin vankilassa?"
Muutamia käsiä nousi, mutta tulos oli jo selvä. "Selvä. Syytetyt vapautettu kaikista syytteistä!" Nuija pamahti pöytään.
Oikeussali puhkesi äänekkäisiin suosionosoituksiin. "Eläköön Harry Potter, poika joka elää jälleen! Eläköön taikaministeri!" Käsiä taputettiin, hattuja nostettiin ja moni kurkotteli kaulaansa nähdäkseen vilauksen Potterista, joka hivuttautui vaivihkaa ovelle päin.
Kuulustelutuolien kahleet olivat kalahtaneet velttoina alas. Lucius istui yhä jäykkänä tuolissaan. Narcissa oli noussut halaamaan Dracoa. Draco näytti helpottuneelta, mutta hänen katseensa oli luotu maahan.
"Lucius." Narcissa viittasi häntä luokseen. Lucius kohensi ryhtiään ja nousi venytellen ylös.
"Minähän sanoin että selviämme", hän sanoi ja tavoitteli virnistystä. Narcissa hymähti.
"Lähdetään kotiin."
Oikeussalista päästyään Narcissa jättäytyi jälkeen perheestään. Hän oli huomannut Potterin, hieman erillään väkijoukosta, luultavasti odottamassa taikaministeriä vaihtaakseen pari tuttavallista sanaa. Narcissa tutkaili tarkkaan pojan kasvoja. Tämä huomasi tuijotuksen ja nyökkäsi yksinkertaisesti.
Vihreiden silmien kohdatessa Narcissan katseen hän ymmärsi. Pojalla oli äitinsä silmät - äidin, joka oli uhrannut henkensä lapsensa vuoksi. Narcissa oli ollut valmis tekemään saman, ja Potter antoi sille arvoa – jopa niin paljon että oli päästänyt Malfoyt kokonaan pälkähästä. Narcissa nyökkäsi hiljaa, käänsi sitten katseensa pois ja kiiruhti miehensä ja poikansa perään.
*
Kaksi viikkoa myöhemmin Lucius teki huomattavan rahalahjoituksen Pyhän Mungon taikatautien ja -vammojen sairaalalle. Hän suostui myös – hieman vastahakoisesti tietenkin – haastateltavaksi asiasta Päivän profeettaan. Herra Malfoy vastaa vaatimattomasti Mungon johtajan kiitoksiin ja toivoo, että kokemamme ikävät ajat muistuttavat muitakin siitä, kuinka tärkeää on pitää huolta toinen toisestamme, luki lehdessä.
Narcissalla oli kova into siistiä kartanoa ja uusia olohuoneen sisustusta, ja Draco autteli parhaansa mukaan. Oli aloitettava alusta. Päästävä jaloilleen, ennalleen.
Eikä mennyt kauaa ennen kuin Malfoyn kartano loisti taas komeuttaan. Puutarha kukoisti ja albiinoriikinkukot tepastelivat pensasaitojen katveessa. Kaikki kolme Malfoyta olivat teettäneet itselleen uudet taikasauvat ja kuljeskelivat taas muiden noitien ja velhojen ilmoilla kuin vähintään omistaisivat maailman. Aivan kuten ennenkin.
Vaikka tietenkään kaikki ei ollut aivan kuten ennen. Yksikään Malfoy ei tuntenut itseään entisenlaiseksi, mikään ei voinut olla täysin ennallaan kaiken sen jälkeen. Mutta niin kauan kuin näyttäisi olevan – se riittäisi heille mainiosti.
