Ficin nimi: Parhaimmat pannukakut ajassa ja avaruudessa
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who ja Muumit
Tyylilaji: Toiminta
Ikäraja: S
Päähenkilöt: 10. Tohtori ja muumihahmot
Yhteenveto: TARDIS laskeutuu yksinäisten vuorten ympäröimään Muumilaaksoon ja kirjaimellisesti törmää elämänsä ensimmäistä kertaa muumiin. Mutta kuka livahtaa hänen huomaamattaan TARDISiin?
A/N: Kaksi lapsille suunnattua ohjelmaa (kyllä, Doctor Who on edelleen myös lapsille suunnattu). Suomalaisten lasten klassikko ja brittiläinen klassikko. Mitä tulee kun ne törmäävät?
Pitkä ficci! Pari henkilö on sanonut, ettei pidä lyhyistä, kun niistä tulee kiireinen meininki. Minä taas pidän lyhyistä, koska pitkissä ficeissäni on usein kiireellinen meininki, kun en jaksa niin hioa. No, toivottavasti pidätte!
Parhaimmat pannukakut ajassa ja avaruudessaTARDIS laskeutui kevyttä meteliä pitäen. Tohtori astui ulos ja tunsi keväisen tuulenvireen käyvän TARDISiin. Hän jätti oven hivenen raolleen kuin antaakseen TARDISin hengittää tuoretta ilmaa.
”Haa”, Tohtori sanoi hymyillen. Hän katseli nurmikkoa, joka oli uskomattoman vihreää, ja taivasta joka oli sinisempi kuin lapsuuden kesinä. Tohtori asteli nurmikolle ja sai huomata tulevansa kaadetuksi maahan. Valkea otus, jonka kaltaista tohtori ei ollut ennen nähnyt, oli törmännyt häneen.
”Aih”, otus sanoi. Se nousi Tohtorin päältä ja hieroi takamustaan, josta törrötti häntä. Sitten se havahtui.
”Anteeksi!” otus sanoi.
”Ei se mitään, olen kokenut pahempaakin”, Tohtori sanoi jatkaen: ”Nimeni on Tohtori, kuka sinä olet?”
”Minä olen Muumipeikko, hei!” otus hymyili ja jatkoi, ”Mistä sinä muuten tulet?”
Muumipeikko vilkuili Tohtorin takana olevaa TARDISta. Tohtori astui hymyillen tämän katseen tielle. ”Tulen kaukaa... olen eräänlainen elämäntapamatkustelija. Voisitko kertoa, mikä tämä kaunis paikka on?”
”Tämä on Muumilaakso. Minä asun täällä. Oletko nälkäinen? Mamma paistaa niin paljon pannukakkuja, että niistä riittää aina vieraillekin.”
”Mielelläni”, Tohtori vastasi. ”Minä pidän pannukakuista. Pannukakut ovat loistavia!”
”No seuraa sitten minua!” Muumipeikko sanoi. ”Muumimamman pannukakut ovat kaikista parhaimpia!”
He lähtivät kävelemään, eikä kumpikaan huomannut hahmoa, joka nousi pusikosta salakuuntelemasta, ja hiipi TARDISin ovelle. Tohtorin raolleen jättämä ovi avautui sen edessä…
***
”Anteeksi muuten törmäämisestäni. Ilmestyit aivan odottamatta eteeni.”
”Ei se mitään, minäkin törmäilen usein muihin. Itse asiassa, todella usein.”
”Oletko siis yllättäen ilmestyvää tyyppiä?” Muumipeikko kysyi.
”Voisi sanoa niin.”
”Sepä mukavaa. Muista että olet aina tervetullut muumitaloon. Pidämme yllätysvieraista. Tosin talvisin nukumme talviunta.”
”Niinkö? Sehän on jännittävää.”
”Jep. Syömme vatsamme täyteen neulasia ja nukumme koko kylmän talven yli. Tosin minä olen heräillyt useampana talvena. Yhtenä talvena näin Mörön!” Pölpötti Muumipeikko.
”Kuka tämä Mörkö oikein on?”
”Mörkö on… en tiedä kuka hän oikein on. Hän on pelottava.”
”Onko hän tehnyt jollekin jotain pahaa?”
”En tiedä… en usko.”
”Miksi sitten hän on pelottava?” Kysyi Tohtori tuijottaen kaukaisuuteen harmain silmin. Sitten hänen silmänsä kirkastuivat ja hän kysyi: ”Kenen talo tuo on?”
”Minun ja minun perheeni. Sitä kutsutaan muumitaloksi.”
”Aivan upea, jos minä asuisin paikallani haluaisin talon joka näyttäisi tuolta!” Tohtori sanoi hymyillen aurinkoisesti.
”Mukavaa että pidät siitä.”
”Se on upea! Vähän kuin TARDISini… vain vähän pyöreämpi”, Tohtori sanoi ihastellen sinistä rakennusta.
”Mikä on TARDIS?”
”TARDIS on… se sininen laatikko jonka näit aiemmin. Mutta pidetäänkö kiirettä, haluan tutustua perheeseesi”, Tohtori sanoi vaihtaen puheen aihetta.
”Toki! Aivan haistan mamman pannukakut.”
Tohtori ja Muumipeikko pääsivät talon oven. Muumipeikko avasi kohteliaasti oven Tohtorille, ja huusi sitten: ”Äiti, toin meille vieraan.”
Kuului muutama astian kalahdus ja askel.
”Voi herttileijaa, kenet sinä olet nyt tuonut mukanasi?” Muumipeikon näköinen, esiliinalla varustautunut muumi sanoi.
”Tohtori, tässä on Muumimamma. Äiti, tässä on Tohtori.”
”Tohtori kuka?”
”Vain Tohtori”, puuttui Tohtori puheeseen ja jatkoi kohteliaasti: ”Törmäsin – kirjaimellisesti – Muumipeikkoon, ja huomasin, että poikanne on selvästi hyvin mukava. Olen iloinen, että voin tavata myös hänen äitinsä.”
Kuului kimeä uikahdus. Tohtori huomasi Muumimamman takana noin Muumipeikon ikäisen vaalean otuksen, joka ensi näkemältä näytti aikalailla Muumipeikolta, paitsi että hänellä oli otsatukka ja nilkkarengas.
”Hän on Niiskuneiti. Hän on ystäväni”, Muumipeikko sanoi.
”Tulkaa toki peremmälle, pappa ja muut ovat ruokasalissa”, Muumimamma sanoi hymyillen ja poistui huoneesta Niiskuneiti kintereillään.
Muumipeikko johdatti heidät ruokasaliin, jossa Tohtori näki kirjavan joukon väkeä. Niiskuneidin lisäksi pöydässä oli silinterihattuinen muumi (”Isäni Muumipappa”)”, pieni punaiseen mekkoon pukeutunut nutturapäinen tyttö (”Pikku Myy”), pitkä ruskea ja isokorvainen otus (”Nipsu”) sekä sään pieksemään vihreään asuun pukeutunut nuori mies (”Nuuskamuikkunen”).
”Istu toki”, Muumipeikko sanoi ja kiirehti toiselle puolen pöytää. Tohtori istahti ja katsahti ihmeissään suuia hillopurkkeja pöydässä.
”Vaapukkahilloa. Tulet varmasti pitämään siitä. Samoin kuin vaapukkamehusta”, Muumipeikko sanoi huomattuaan Tohtorin miettivät katseen. Muumipeikko nousi tuolilta ja ryntäsi keittiöön. Tohtori antoi katseensa kiertää muissa huoneessa olioissa. Niiskuneiti väisti hänen katseensa hätkähtäen hieman.
”Kohta saat niin hyvää pannaria, ettet ole koskaan maistanut”, uhosi pieni punapäinen tyttö.
”Myy, ole rauhallisesti ettet pelästytä vierastamme”, Muumipappa sanoi.
”Älkää minusta välittäkö, en ole helposti pelkäävää sorttia”, Tohtori sanoi.
Muumipeikko tuli taas kantaen käsissään isoja kannullisia mehua. Sitten hän pyörähti ympäri ja palasi pian tarjottimen kanssa, joka oli aivan kukkurallaan pannukakkuja. Hänen perässään seurasi Muumimamma kädessään toinen tarjotin aivan yhtä täynnä pannukakkuja. Pian jo huoneessa vallitsi vain autuas syömisen ääni.
”900 vuotta kaikkialla ajassa ja avaruudessa, enkä ole koskaan syönyt yhtä hyviä pannukakkuja”, Tohtori sanoi syötyään kymmenennen pannukakkunsa.
”900 vuotta?” kysyi Muumipeikko.
”Ähm, se on sellainen sanonta sieltä mistä tulen.”
”Mistä sinä sitten tulet?” kysyi vuorostaan Pikku Myy.
”Hyvin kaukaa. Matkustelen paljon.”
”Sitten sinulla onkin yhteistä Nuuskamuikkusen kanssa”, Muumipappa sanoi.
Tohtori katsahti Nuuskamuikkusta, joka nyökähti.
”Oli miten oli, kiitos pannukakuista Muumimamma. Ne olivat loistavia!” Tohtori sanoi ja nousi.
”Minne sinä olet menossa? Et sinä nyt näin nopeasti voi lähteä!” Muumipeikko sanoi ja nousi myös. Hänen nousemisensa aiheutti ketjureaktiona myös muiden nousun. Pikku Myy kipitti nopeasti heidän edellään jonkinlaiseen olohuoneeseen. Tohtori istahti ikkunan vieressä olevalle penkille ja sai seurakseen Muumipeikon, Nipsun ja Niiskuneidin. Pikku Myy istui penkin kaiteella. Muumipappa ja Muumimamma istahtivat pyöreän pöydän ääreen Nuuskamuikkusen jäädessä seisomaan.
”Mikä sinut tänne toi, Tohtori?” Kysyi Muumipappa.
”En tiedä… tuulet ja tähdet, jos voin niin sanoa”, Tohtori vastasi.
”Oletko viihtynyt Muumilaaksossa?” kysyi Muumimamma puolestaan.
Tohtori yltyi kehumaan Muumilaakson kauneutta ja toistamiseen Muumimamman pannukakkuja.
”En ikäväkseni ehtinyt nähdä, kauhean paljon laaksosta, mutta enköhän voi lähteä tutkimaan sitä piakkoin”, Tohtori sanoi.
”Todellakin, mamma pakkaa teille vähän evästä ja voitte viettää vaikka koko kauniin kesäpäivän esitellen Tohtorille paikkoja”, Muumipappa sanoi ja vilkaisi ohimennen ikkunaa. Hän jähmettyi.
”Mikä tuo on ja mistä se tuli?” Hän kysyi saamatta silmiään irti ikkunasta. Tohtori kääntyi ja huomasi tuijottavansa kivisiä kasvoja. Hän ponkaisi pystyyn. Ja jäi tuijottaman enkelipatsasta.
”Älkää räpäyttäkö silmiänne! Katsokaa sitä!” Tohtori sanoi ja kaikki naulitsivat katseensa häneen. ”Älkää minua tuijottako vaan tuota!”
”Miksi meidän pitää tuijottaa patsasta?” Pikku Myy kysyi nauliten terävän katseensa ulos.
”Se liikkuu, jos sitä ei katso. Vaikka räpäyttäisit vain silmiäsi.”
”Mitä se tekee jos se liikkuu?”
”Jotain pahaa”, Tohtori sanoi. ”Se on itkevä enkeli. Ne ovat kotoisin kaukaa täältä, aivan toisilta planeetoilta… minä en tiedä miten se on täällä, mutta älkää antako sen liikkua jos henkenne on teille kallis!”
”Mutta se on vain patsas.”
”Vain niin kauan kuin näette sen”, Tohtori sanoi. ”Haluatteko nähdä? Sulkekaa silmänne hetkeksi.”
Muut sulkivat silmät silmänsä jättäen Tohtorin ainoastaan tuijottamaan patsasta.
”Suljen silmäni. Vain hetkeksi.”
Tohtori vain räpäytti silmiään. Enkelipatsas oli siirtynyt oven luokse.
”Se liikkui!” Niiskuneiti sanoi.
”Kuten sanoin”, Tohtori sanoi. ”Minun täytyisi päästä TARDISille ottamaan selvää miten tuo on päässyt tänne.”
”TARDIS?” Muumipeikko ja jatkoi, ”sinä mainitsit sen aiemminkin.”
”Kyllä. En ollut ihan rehellinen. TARDIS on minun aikakoneeni.”
”Aikakone? Ihanko totta?” Pappa hämmästeli.
”Kyllä. Voinko pyytää palvelusta, Muumipappa?”
”Toki.”
”Tuo enkeli on takulla minun perässäni. Eikä kiinnostunut teistä. Teitä on kuitenkin upeampi. Voisitteko katsoa sen perään kunnes palaan?”
”Mielellämme.”
”Vähintään kaksi silmäparia suunnattuna siihen kokoajan. Onko selvä?”
”Ymmärrän”, vastasi Muumipappa.
”Palaan niin pian kuin pääsen”, Tohtori sanoi, livahti enkelin käden alta ulos ja lähti juoksemaan kohti TARDISta. Kaunis kesäpäivä oli muuttunut oudolla tapaa harmaan usvaiseksi, mikä sai Tohtorin luulemaan jokaista puuta ja kiveä itkeväksi enkeliksi.
TARDIS oli kolmen enkelin ympäröimä. Asia sai Tohtorin toivomaan, että olisi värvännyt osan Muumeista ja heidän ystävistään avuksi. Tohtori levitti silmänsä ja asteli verkkaasti TARDISin ovelle ja ryhtyi sitten sokkona avaamaan sitä. Hänen hämmästykseen ja ilokseen se oli kiinni. Hän huokasi helpotuksesta, koska tiesi TARDISissa olevan niin paljon energiaa, että Muumilaaksolle asukkailleen olisi käynyt huonosti.
Tohtori avasi oven, mikä sujui häneltä helposti. Olihan hän matkustanut satoja vuosia TARDISillaan. Hän luikahti sisään, paiskasi oven kiinni ja huokaisi. Ulkoa alkoi heti kuulua rohinaa, kun enkelit alkoivat liikkua. Tohtori rypisti otsaansa ja haisteli ilmaa. Joku oli varmasti käynyt täällä. Tohtori kävi syvemmälle TARDISiin ja huomasi vaatehuoneessa, että paikkoja oli tongittu. Hän palasi takaisin ohjauspaneelin luokse ja tuijotti silmä kovana TARDISin koneistoja.
”Aikamuisti”, mutisi Tohtori, ”joku on vienyt aikamuistin.”
Tohtori kiinnitti huomion siihen, että ulkona oli tullut aivan hiljaista. Oliko jokin saanut enkelit kiinnostumaan jostain muusta kun hänestä? Kenties aikamustin varastanut oli palannut.
Tohtori avasi oven, astui ulos lukiten oven huolellisesti takanaan ja katseli ympärilleen. Hän huomasi Nuuskamuikkusen tuijottavan herkeämättä enkelipatsaita.
”Ajattelin, että mahdollisesti kaipaat apua”, Nuuskamuikkunen sanoi.
”Kiitos.”
”Onko tuo oikea aikakone?” Nuuskamuikkunen kysyi tuijottaen edelleen patsaita.
”Kyllä.”
”Sanoit että nuo… patsaat ovat sinun perässäsi. Tulivatko ne sinun mukanasi?”
”Tavallaan”, Tohtori sanoi astuen Nuuskamuikkusen selän taakse varmistaakseen, ettei yksikään enkeli pääsisi takakautta heidän luokseen. ”TARDISissa on… eräänlainen muisti, joka kiteyttää kaiken mitä olemme kohdanneet. Kuva enkelistä muuttuu itsekin enkeliksi. Normaalisti TARDISin energia pitää sen kurissa, mutta nyt joku on varastanut sen ja enkelit ovat alkaneet vapautua.”
”Tiedän Muumilaaksossa vain yhden henkilön joka voisi tehdä noin, ja se on Haisuli.”
”Haisuli? Kuka hän on? Olen tänään kuullut vain möröstä.”
”Haisuli on… no, Haisuli. Hän ajattelee omaa etuaan. Näyttääkö aikamuisti arvokkaalta?”
”Se näyttää hyvin samanlaiselta kuin hiottu jalokivi.”
Tohtori oli hetken vaiti ja sanoi: ”Luulenko minä vain, vai tuliko jäätävän kylmä?”
”Olet aivan oikeassa. Se on Mörkö.”
Kylmyys kävi syvälle Tohtorin ajan herran ihonkin alle.
”Tätähän minä kaipasin, lisää vaikeuksia”, Tohtori sanoi.
”Ei Mörkö pahaa tee. Hän vain on… pelottava. Itse asiassa minusta tuntuu, että tarvitsemme häntä.”
”Kuinka niin?”
”Hän ei räpyttele silmiään.”
Tohtorin katse kirkastui ja hän hymyili.
”Mörkö on tuolla”. Nuuskamuikkunen sanoi. ”Katso sinä näitä, niin minä menen puhumaan hänelle.”
Tohtori kääntyi ja jäi luottamaan onneensa selkäpuolensa kanssa. Nuuskamuikkunen käveli TARDISin ja enkeleiden ohi. Tohtorin katsoi varoen päästämästä enkeleitä katseensa ulkopuolelle miltä tämä puhuttu Mörkö näytti. Tumman möhkälemäisen hahmon silmät tuijottivat herkeämättä hyytävästi eteensä.
Nuuskamuikkunen jutteli hetken Mörölle, joka nyökkäsi ja örisi kammottavasti.
”Minä jään tänne ja vahdin näitä kolmea. Mörkö tulee sinun mukaasi vahtimaan taloa, jotta mahdollisimman moni silmäpari vapautuisi etsimään Haisulia.”
”Selvä”, Tohtori sanoi ja hymyili. ”Olet loistava! Muumipapan mukaan pidät matkustelusta?”
”Kyllä. Aina talven tultua matkustan etelään”, Nuuskamuikkunen vastasi.
”Sinun pitäisi tulla kanssani. Nähdä eri planeettoja ja aikoja. TARDIS on näes aikakoneen lisäksi myös avaruusalus.”
Nuuskamuikkunen huokaisi.
”Olisi upeaa nähdä universumin kauneutta, mutta maassa riittää kauneutta ja ihmeellisyyttä yhdelle eliniälle. Mutta matkustan aina yksin. Enkä voisi jättää muumeja pitkäksi aikaa.”
Tohtorin katse tummeni hetkeksi, sitten hän huokaisi ja sanoi: ”Ymmärrän hyvin.”
Hiljaisuuden vallitessa kaksi matkustajaa erosivat ja Tohtori lähti kuuraa kengissään takaisin kohti muumitaloa. Mörkö seurasi äänettömänä häntä perässään.
He saapuivat muumitalon luokse.
”Jäisitkö tähän?” pyysi Tohtori ja Mörkö nyökkäsi ja örisi myöntävästi. Tohtori asteli rivakasti muumitalon kuistille ja livahti enkelin käden alta sisälle taloon.
”Miksi toit Mörön mukanasi?” Muumipappa kysyi hämmentyneesti. Muumimamma keskittyi rauhoittelemaan pelosta värisevää Nipsua ja muut istuivat ulos tuijottaen ikkunan ääressä.
”Mörkö ei koskaan räpäytä silmiään. Jätämme hänet vahtimaan Muumitaloa, ja te voitte auttaa minua etsimään Haisulia, jos haluatte.”
”Tietysti autamme. Miksi meidän pitää löytää Haisuli?”
”Hän on todennäköisesti varastanut TARDISista osan, jonka takia enkelit ovat löytäneet tiensä Muumilaaksoon.”
”Kuulostaa häneltä. Idea Möröstä on hyvä, kunhan saamme Nipsun niin kauas hänestä, ettei Nipsu ole vain kuin keitetty makarooni.”
”Kiitos. Se oli itse asiassa Nuuskamuikkusen idea. Hän on loistava.”
”Tiedämme sen hyvin.”
Tohtori ja muut jakautuivat kolmeksi pariksi. Nipsu ja Myy lähtivät yhdessä etsimään Haisulia takaoven kautta, jotta Nipsu ei näkisi Mörköä. Muumipappa ja Niiskuneiti lähtivät yhdessä, samoin kuin Tohtori ja Muumipeikko.
”Minä tiedän, missä Haisuli usein viettää aikaansa”, Muumipeikko sanoi. ”Metsässä. Hän kai asustaa siellä.”
”Sitten me suuntaamme sinne”, sanoi Tohtori, ”Allons-y!”
***
He saapuivat metsän reunaan, ja Muumipeikko lähti johtamaan häntä metsän keskustaa kohti.
”Meidän täytyy olla varovaisia, niitä voi olla täällä metsässäkin”, oli Tohtori saanut juuri sanottua kun heidän eteensä ilmestyi hyytävä näky. Metsäaukio oli pullollaan enkelipatsaita ja niiden keskellä oli vain kelo, jonka päällä oli iso vihreän jalokiven kaltainen laite – aikamuisti
.
”Voi ei, eivät kai ne ole saaneet Haisulin?” Muumipeikko parahti nähdessään tyhjän aukion. Samassa he kuitenkin kuulivat kaatuneen puunrungon sisältä parahduksen ja sen jälkeen sanat ”Auttakaa! Ne liikkuvat ja niitä tulee kokoajan lisää”.
”Haisuli, oletko se sinä?” Kysyi Tohtori.
”Minäpä minä, auttakaa!”
”Veitkö sinä aikamuistin… siis tuon vihreän kiven.”
”Vein! Antakaa anteeksi ja auttakaa!”
Haisulilla kuulosti olevan todella hätä. Tohtori mietti silmiään räpäyttämättä toimintasuunnitelmaa. Hän ei keksinyt kuinka he pysyisivät varmasti kaksin selviämään aukean keskelle.
”Sinun pitää tulla ulos sieltä. Ja tuoda aikamuisti mukanasi”, hän sanoi viimein.
”Oletko järjiltäsi?”
”En sen enempää kuin muulloinkaan. Se on ainut tapa. Ne eivät liiku kun katselemme niitä. Haisuli, usko minua.”
Hetken kuluttua oudon karvaisen otuksen pää pisti esiin rungon sisältä. Haisuli katseli epäröivästi ympärilleen ja tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että rungon sisältä oli ainakin lähes turvallista poistua. Hän meinasi jo rynnätä pois aukiolta, kunnes Tohtori muistutti aikamuistista. Vastahakoisesti Haisuli haki aikamuistin, tyrkkäsi sen Tohtorille ja lähti käpälämäkeen.
Tohtori irrotti katseensa hetkeksi enkeleistä ja siveli aikamuistia.
”Se vilkkuu…” Tohtori sanoi ja mietti. ”Se räjähtää pian! Anteeksi, minun on lähdettävä, tämä on saatava kiinnitettyä TARDISiin ja ylimääräinen energia ajettava pois!”
Tohtori silmissä välähti tuli.
”Minä olen hyvin, hyvin pahoillani että joudun lähtemään näin, mutta minun on pakko.”
”Ymmärrämme hyvin. Olet aina tervetullut luoksemme. Vahdin enkeleitä kunnes ne katoavat.”
”Kiitos. Olitte upeita, joka ikinen. Sano se kaikille, myös Muumimammalle ja Mörölle. Ja kiittäkää mammaa vielä pannukakuista”, Tohtori sanoi, ja lähti juoksemaan kohti TARDISta.
”Tule vielä toistekin!” Hän kuuli Muumipeikon huutavan.
***
Tohtori ryntäsi TARDISille. Hän pujahti Nuuskamuikkusen ohi sisään ja ryntäsi kiinnittämään aikamuistin takaisin paikalleen. Se välähti vielä voimakkaasti sylkien ulos kullankeltaista valoa, joka lähti leviämään keskipisteestään ympyrän mallisena. Valo imeytyi TARDISin seinien sisään, ja Tohtori ryntäsi ulos katsomaan kuinka valo saavutti ulkopuolella olevat enkelit. Enkelit imeytyivät valoon ja katosivat.
Tohtori katsoi kuinka valo levisi. Hän näki Nuuskamuikkusen katselevan häntä vakavana, nyökkäsi tälle ja sulki TARDISin oven. Hetken kuluttua poliisikoppi katosi. Nuuskamuikkunen tuijotti tyhjää kohtaa hetken ja lähti kävelemään takaisin Muumitalolle.
A/N:
KATSO KUVA
