Sukka asukin päivä
Kirjoittaja: Olivia
Oikolukija (beta): MiNi
Tyylilaji: draama
Ikäraja: S
Summary: Kertoo sukassa elelevän pienen pikkuruisesta olennosta päivästä.
A/N: Jos saisin jokusen kommentin tähän kummalliseen tarinaan.
Siis kertoo jostain minimaallisen pienestä elukasta, joka on ajautunut sukkaan olelemaan. Kirjoitin niin kuin tuo eläin olisi omassa sukassani ja siis satun istumaan koulun tuolilla ja vähän kaikkialla muuallakin, jalkojeni päällä... No kuitenkin tän ei siis oo tarkotus olla ihan mikään selkein tarina, että täytyy vaan käyttää omaa mielikuvitusta. Tämä on sitten myös koulussa kirjottamani teksti, kun opettaja käski kirjottaa päivä pienenä olentona. Sen peloista ja ajatuksista tuosta suuresta ja omistuisesta maailmasta. Niin tämä oli sitten minun kädenjälkeni lopputulos!:D
Vaaltava kiitos taas MiNille!!
Herään pimeästä, lämpimästä ja pehmeästä sukkaparista. On hyvin pimeä, kunnes jokunen valonsäde valaisee heikosti paikan, jossa oleskelen. Se on puunoskista tehty kori, vieri vieressä toisia sukkapareja. Sieltä täältä kuuluu puheen sorinaa, se hermostuttaa minua. Jos joku vaikka haluaisi laittaa kotoisat pehmo sukkani jalkaansa. Varsinkin kun juuri vähän aikaa sitten joku vasta repi sukkani irti jostain kumman pahvin palasesta, ja heitti minut tänne pimeään koppaan.
Sitten yhtäkkiä se mitä en halunnut, joku tarttuu minuun, avaa sukat kerältä ja työntää jalkaansa. Aina kun elinpaikastani olisi tulossa koti minulle, minut viedään, riistetään pois sukkieni mukana. Sijaintini sukassa on mitä parhain, ei joka askeleella litistymisen painetta. Kunnes taas tapahtuu jotain. Äkillinen pimeys nostattaa karvani (oli niitä tai ei) pystyyn. Olen pieni eikä minua saisi näin säikytellä. Kuulen kaukaista huminaa, joka lakkaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tilalle syntyy kova ja pelottava hurina.
Jokusen ajan kuluttua, kun olen hiertynyt vasten pimeyden synnyttämää paikkaa pimeys muuttuu vaihe vaiheelta valoksi, lähes sokaisevaksi. Kuulen nyt paremmin puhetta, joka voimistuu jokaiselle askeleella. Pian valo tulvahdettua litistyn jotakin kovaa esinettä vasten. Monen tunnin tuntuneen ajan jälkeen sukkani haltija siirtää asentoaan ja minä saan taas raikasta ilmaa keuhkoihini. Lähes joka tunnin välein joudun pimeään tai litistyksiin.
Pitkän päivän jälkeen. Kärsimyksiä täynnä, minut vedetään jalasta ja olin jo lähellä toivoa pääseväni takaisin koriin, kunnes minut kiikutetaankin johonkin viileään, metalliseen ja pimeään muiden vaatteiden sekaan...
Kaiken litistyksen, pimeyden ja kaiken kukkuraksi litomärän tunteen jälkeen päädyin takaisin koppaani. Alan jo tottua tuohon rutiiniin!
