Kirjoittaja Aihe: Kapteeni James Grönlund (K-11)  (Luettu 1885 kertaa)

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 941
Kapteeni James Grönlund (K-11)
« : 07.05.2008 22:09:40 »
// Alaotsikko: Aiemmin koulutehtävä joka kertoo kapteenista joka ei koskaan päässyt kotiin

Nimi: Kapteeni James Grönlund
Aihe: historia, draama(kai)
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Hahmot ovat minun, osa sukunimistä on päästäni ja osa ruotsalaisia sukunimiä netistä.
Juonitiivistelmä: Hansaliittoon kuuluva kapteeni lähtee merelle Luneburgista kohti Turkua pysähdellen samalla eri kaupungeissa.



Tämä on James Grönlundin tarina:

 Lähdimme aikaisin aamulla Lüneburgista kohti Hampuria matkasta tulisi hankala, mutta niinhän ne kaikki ovat. Matkalle ei ollut pilvistä päätellen tulossa tuulta joten matkan teko olisi hankalaa.
Siitä tulisi hidasta ja kaiken lisäksi meillä olisi kamala määrä suolaa mukanamme, joka lisäisi mataluuttamme. Määränpäänämme olisi Hampuri josta jatkaisimme matkaa Lyypekkiin ostettuamme
sieltä ensin lihaa, kalaa ja muita ruokatarvikkeita.  Laivamme lähti keskipäivällä ja päivä alkaa jo kääntyä iltaan sillä ensimmäionset lamput on sytytetty.

Hampuri on kaunis paikka. Harmi että olemme täällä niin vähän aikaa. Olisi mukavaa jäädä tänne.

Menimme ostamaan tarvikkeita Perämieheni William Karlssonin kanssa. Hän on oikeakäteni enkä selviä ilman häntä. Kun olimme saaneet kaiken tarvittavan ostettua palasimme satamaan johon muut olivat jääneet auttamaan lastaajia. Odotimme, että pääsemme lähtemään heti, kun palaamme, mutta asia oli aivan toisin. Miehet istuivat onkien kanssa jalat laivan kaiteen yli ja narrasivat kaloja. Olimme Williamin kanssa varmoja, että ruuma olisi silloin täynnä, ja vielä mitä. Täällä ei voi luottaa ihmisiin. Olin potkaista pellolle koko miehistöni kun miehistön vanhin jäsen herra Andersson alkoi selittää siitä miten kaikki lastaajat olivat pari päivää sitten menneet lakkoon. Löin päätäni ruoriin ja aloin miettiä mikä ratkaisuksi. Olimme vaihtaneet suuren osan suolasta elintarvikkeisiin jotka pilaantuisivat ilman suolaamista. Suolaa toki oli vielä, mutta se oli varattu Turkuun vietäväksi.

Menin neuvottelemaan lakon aloittajan kanssa siitä mitkä näiden vaatimukset olivat. Heidän vaatimuksensa oli yksinkertaisesti palkan maksaminen. Heille ei ollut neljään viikkoon maksettu palkkaa ja yhden lapsi oli vakavasti sairas. Menin lastaajien työn antajien puheille selitin heille asiani ja he vain nauroivat. Olivat sitä mieltä, että ei niillä lastaajilla väliä ole. Minä olin erimieltä ja siitä alkoi kunnon tappelu. Onneksi William oli mukana, muuten en olisi pärjännyt heitä vastaan.  Tappelun loputtua minä ja Will (lyhennys Williamista) tulimme takaisin satamaan mukanamme lastaajien palkka pussi ja muutama tappelussa irronnut hammas. Teki tosi hyvää maineellemme, maineikkaan Stellan lipun alla purjehtii kaksi älykääpiötä, jotka ovat saaneet mustan silmän.

Lastaajat alkoivat lastata ruumaan tavaroitamme, ja sillä aikaa minä ja Will menimme hoitamaan kuhmujamme, hampaitamme ja mustia silmiämme laivan ruumaan. Kuuntelimme kuinka ulkoa kuului huutoja, eikä meidän tarvinnut välittää niistä yhtään kyllä elämä voi olla ihanaa, vaikka muutama hammas puuttuikin.

Ilta läheni loppuaan ja kaikki laivan lyhdyt oli sytytetty. Olimme lähdössä Hampurin satamasta kohti Lyypekkia josta voisimme ostaa kankaita, jotka meidän olisi määrä kuljettaa Visbyyn.
Kannelta alkoi yhtäkki kuulua huutoa: 'Mies yli laidan' ja kun tajusin lopettaa lokikirjan merkitsemisen sain kuulla herra Anderssonilta, että Will oli lentänyt yli laidan ja että melkein heti tämän perään oli lentänyt tykki. Kaikki olivat varmoja siitä, että Will oli kuollut, kunnes vedestä kuului tuttu ääni joka huusi: ' Viitsisikö joku vetää minut ylös, täällä on hemmetin kylmä!!' Se oli Will, joka oli onnistunut saamaan kiinni tykin katkaisemasta köydestä. Vedimme Willin ylös ja haimme hänelle huovan. Loppu matka jatkuikin tavallisesti.

Lyypekissä vietimme muutamia päiviä ostellen kankaita ja minun oli käytävä eräässä Hansaliiton kokouksessa.

Kun olimme valmiita lähtemään sain huomata, että totuus on tarua ihmeellisenpää.
Suurin osa miehistöstä oli viettänyt aikaa baareissa rommia ryystäen ja rakastunut. He olivat kuitenkin valmiita jättämään rakastettunsa kunhan saisivat jäädä Lyypekkiin kotimatkalla. Lupasin sen heille sillä minulla ei ollut aikaa jäädä keräämäään uutta miehistöä. Se oli virhe. Mitä minä teen miehistöllä, joka nyppii terälehtiä päivänkakkaroista sitten, kun merirosvot tulevat. Huudanko niille: 'haistakaa kukkanen' ja heitän heidän päälleen kukan? Joo ei taida onnistua. Heidät pitää saada ryhdistäytymään. Auttaisikohan jos Will järjestäisi valekapinan tai antaisin heidän juoda kaiken rommin ilman minua. Hmm... Pitää kokeilla.

Okei onnistuin  saamaan heidät ryhdistäytymään ja nyt he ovat humalassa, koska he joivat kaiken rommin. Ja minä en saanut maistaa tippaakaan  Lyypekkiläistä 'hienostunutta' rommia. Ehkä se valekapina olisi ollut parempi vaihtoehto. No pääsimme kuitenkin ilman pahempia harmeja Rostockiin ja se on pääasia.

Rostockista pääsimme lähtemaan melko nopeasti kohti Danzingia jonne olisi päivän, ehkä kahden matka. Päästyämme Danzigista olimme valmiita lähtemään kohti Visbyä sillä Kalmarinlinnassa oli kuulemma meneillään sota jonka takia sinne ei päässyt rantautumaan.  Jouduimme... tai no saimme ohitettua sen hyvin, mutta jostain syystä he ampuivat meitä ja keulassamme on reikä meillä pitää olla ruumassa pumppaajia 24/7. Voi...

Viimeinkin Visbyyssä. Eikä laiva uponnut aivan. Tosin muutama pumppaaja hukkui, mutta mitä siitä niitä löytää joka paikasta. Aloimme Willin kanssa etsiä lisää väkeä miehistöömme kun muut muut olivat ostamassa elintarvikkeita. Kaupungista löytyi vain kamalia pikkuihmisiä, mutta koska tilanne oli niin vajaa kuin olla ja voi oli tyydyttävä heihin että pääsemme Turkuun aijoissa.

Hip hei ja nyt keula kohti Riikaa. Tämän matkan varrella on hyvin paljon merirosvoja, joten oli todella oltava varuillamme, reikä jonka saimme ohittaessamme Kalmarinlinnaa oli nimittäin paikattu Visbyssa ja he sanoivat, että sen paikka ei kestä pitkään ja meidän on korjautettava se kunnolla Riikaan päästyämme. 
Riikassa ihmiset olivat ystävällisiä sen sijaan, että he olisitvat vain korjanneet laivamme he myös lahjoittivat meille uuden tykin ensimmäisellä matkalla hukkuneen tilalle kun me taas myömme heille kankaita, joiden kauneudelle ei löytynyt vertaa.Ilta hämärillä menimme koko meihistö yhteen kaupunjgin baariin juomaan rommia. Olimme iloisia hyvästä tuulesta jonka myötä matkaan eikuluisi enää kuin noin kaksi viikkoa jolloin olisimme käyneet läpi viimeisetkin kaupungit jotka olivat; Tallinna, Tukholma ja Turku. Näiden kolmen jälkeen pääsisimme kotiin.

Juopuneina iltämyöhällä lähdimme baarista nukkumaan ruumaan, koska juopuneena olisi helpompaa joutua karille. Uni tuli kaikille... Paitsi minulle. petini oli ehdottomasti paras sillä se oli kymmenen kilon perunasäkki tyynynä ikivanhassa riippumatossa. Muut nukkuivat rommi tynnyrien päällä tai lattialla ja voin vannoa nähneeni jonkun vielä juovan rommia ennen kuin nukahdin melkein aamulla.

Seuraavana aamuna, myös heräsin ensimmäisenä ja aloin herätellä rommilta haisevia tovereitani, jotka eivät ottaneet herätäkseen sitten millään. Loppujen lopuksi päädyin käyttämään tekniikka 'herätä sammunut merimies vedellä' ja menin satamaaltaalle hakemaan vettä. Takaisin palattuani heitin veden läskikasassa makaavien toverieni päälle, jotka alkoivat yksi toisensa jälkeen heräillä ja suorittaa töitään.

Tuuli oli ehkä vähän liiankin suotuisa ja lopulta puhkesi myrsky, olimme juuri saaneet sataman näkyvistämme se alkoi. Kamalin myrsky jonka olen kokenut. Se repi purjeet riekaleiksi ja kaiken lisäksi olimme humalassa jättäneet ruuman luukun auki ja kaikki rahtitavara oli mennä pilalle kastuttuaa. Ja ei muuta kuin pumppaamaan taas. Laitoin muutaman miehen pumppaamaan ja aloin itse ohjata laivaa, kun huomasin että sumu oli noussut. Onneksi läheisellä rannalla oli majakka, sillä muuten olisimme ajaneet karille.

Tukholmassa riehui rutto, joten sinne rantautumisemme viivästyi päivällä parilla. Rutosta selvinnyt rantakaupunki otti meidät ilomielin vastaan... Eikä aikaakaan kun puolet miehistöstä oli potemassa ruttoa, ruton alettua siinäkin pienessä satama kaupungissa loput miehistöstä lähti kohti Tallinnaa. Minä, Will, Neil, Johan, Torsten ja herra Andersson toivoimme ettei merirosvoja näkyisi ja löytäisimme Tallinnasta miehistön täyttöä.

Onnnistuimme pääsemään Tallinnaan ilman keskeytyksiä, mutta se oli vaivalloista, koska meitä ei ollut kuin kuusi miestä. Tallinnasta saimme mukaamme seitsemän miestä ja pääsimme jatkamaan matkaamme kohti Turkua. Olimme puolivälissä matkalla Turkuun tuuli oli ollut suotuisa eikä merirosvoista ollut näkynyt jälkeäkään. Paitsi nyt. Kauempana merellä kiilui selvä merirosvo lippu, joka oli tulossa kohti. Käskin miesteni rukoilla kaikki rukoukset jotka nämä osasivat ja toivoin parasta, mutta ei.

 Merirosvot hyökkäsivät, heitä oli 52 ja heidän kapteninsa nimi oli Robert Fagerström. Taistelimme yksi neljää vastaan ja taistelun loputtua jäljellä olimme enää minä, herra Andersson ja Will. Meiltä ilmeisesti lyötiin taju kankaalle, koska seuraava muistikuvani on se, kun heräsimme merirosvojen laivan ruumasta. Tuon tapahtuman jälkeen meitä alettiin hakea yksi kerrallaan pois ruumasta, eikä ketään kuulunut takaisin, kun herra Andersson oli viety pois Will sanoi minulle, että mitä ikinä tuolla ruuman ulkopuolella tapahtuisikaan hän tulisi aina olemaan ystäväni ja olisi sitä mieltä, että olin paras kapteeni koskaan. Hetken kuluttua siitä Will haettiin pois ja jäin ruumaan istumaan yksikseni. Ei aikaakaan, kun minutkin haettiin pois ja vietiin kapteenin kuulusteluun jossa hän esitti minulle yhden kysymyksen, joka kuului näin: ' Otatko pestin miehistööni ja viivytät kuolemaasi?'. Sylkäisin kapteenin kengille, huusin, että ennemmin kuolisin kuin palvelisin samanlaista sikaa kuin hän. Ja niin siinä kävikin. Merirosvolaivan kannella, minut sidottiin kiinni mastoon ja kapteeni ampui minut omakätisesti, jonka jälkeen minut heitettiin haiden syötäväksi.

    Näin päättyi James Grönlundin, joka ei koskaan päässyt Turkuun asti, tarina.
« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 14:44:08 kirjoittanut Vlad »
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Sirina Black

  • Queen of the Beasts
  • ***
  • Viestejä: 4 172
  • Love is a killer that never dies.
Vs: Kapteeni James Grönlund (K-13)
« Vastaus #1 : 06.07.2011 23:24:38 »
Kommenttikampanjasta iltaa, Ainoka linkitti tämän ja minä sitten nappasin sokkona kun en tiennyt mitä hän laittaa.  :D

En yleensä lue tällaisia originaaleja. Harvemmin edes luen originaaleja, ellei jonkun otsikko oikeasti iske täydellisesti tai muuten vaan ole sellainen olo.

Hansakauppiaiden aika, tai yleensäkin tällainen niin sanottu merenkulkija/kauppamatkustajien aika on mielenkiintoista kun koskaan ei tiedä milloin on viimeinen matka tai pääseekö koskaan perille omaan kotiinsa tai muuhun määränpäähänsä.

Historiaan liittyvät tekstit yleensäkin ovat mukavia erilaisuudessaan, sillä sellaisia ei pahemmin taida olla. Ainakaan en ole löytänyt kuin muutaman hassun kappaleen.

Minä-kertoja sopi tähän kivasti. Tämä olisi ollut aika erilainen jos olisi ollut kaikkitietävällä kertojalla kerrottu tarina.

Muutamia kirjoitusvirheitä huomasin, mutta en löydä nyt muuta kuin tuolta aika loppupuolelta tuosta merirosvojen hyökkäyskohdasta yhden niistä. Siellä lukee "kapteninsa". Ei mitään isoja virheitä tai häiritseviäkään.  :D

Äh, en osaa sanoa muuta. Mukava pieni teksti. Kiitoksia kovasti tästä.
Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

Index librorum prohibitorum.
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kahvin tulisi olla mustaa kuin helvetti, väkevää kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus.