Kirjoittaja Aihe: Paahde, Täydellisten poikien täydellinen elämä[S/Z, K-11]  (Luettu 3219 kertaa)

Emu_

  • ***
  • Viestejä: 175
Nimi: Täydellisten poikien täydellinen elämä
Kirjoittaja: Emu_
Fandom: Paahde
Genre: Romance, Fluffy, Slash
Paritukset: Stanley/Zero
Ikäraja: PG/K-11
Summary: Stanleyn ja Zeron ihana yhteinen elämä.
A/N: Kirjotin tän meijän lukudiplomia varten, ja ajattelin sen nyt sitten tännekin laittaa. :) Kliseet on mun elämän tarkotus, pyydän anteeksi sitä ;). Ja nyt oon yrittäny kaikki mahdolliset pilkku ja piste virheet korjata, et toivottavasti ne olis nyt ees suhteellisen oikein. :) Kommentoikaa<3

***

Stanley havahtui painajaisestaan säpsähtäen. Hän avasi silmänsä ja nousi istumaan sängyssä. Hän huohotti ja vilkuili pelokkaana ympärilleen. Hänen vieressään sängyllä nukkui tuttu ja turvallinen hahmo.
 Stanley rauhottui ja huokasi syvään. Monen vuoden jälkeenkin, Greenjärven koittelemukset piinasivat häntä. Stanley ei ollut koskenutkaan lapioon sen jälkeen, kun pääsi pois sieltä. Lähes joka yö hän näki painajaisia keltatäpläliskoista.
 Hahmo Stanleyn vieressä liikahti levottomasti ja nousi istumaan.
"Stanley, onko kaikki hyvin? Näitkö taas painajaista?"
"En, olen ihan kunnossa Zero, ihan totta", Stanley yritti vakuutella ja nyökytti kiivaasti päätään. Zero heitti Stanleyn silmille valuneet hiukset pois kasvoilta ja painoi suudelman tämän poskelle.
"Kerrothan jos joku on pielessä?" hän varmisti.
"Totta kai!" Stanley huudahti ja veti peiton korviinsa. Zero mutisi jotain epämääräistä ja pian hänen puolen sänkynsä täyttyi vienosta tuhinasta.

Stanleyn herätessä aamulla, Zero oli jo hereillä. Zero oli tekemässä aamiaista keittiössä, kun Stanley saapui paikalle haukotellen.
"Huomenta unikeko", Zero tervehti ja käänsi pekonia pannulla. Se vähäinenkin rasva pannulla tirisi.
 Rasvan vähäisyys johtui siitä, että Stanley oli laihdutuskuurilla. Itse asiassa hän oli ollut sillä jo monta vuotta.
Hän oli päättänyt, ettei aijo jäädä ikuisiksi ajoiksi läskipalleroksi, vaan aloitti välittömästi laihduttamisen ja treenaamisen palatessaan Greenjärven leiriltä. Tätänykyä hän oli yksi parhaimman näköisistä pojista, joita asui New Yorkissa. Hän ja Zero olivat muuttaneet sinne täyttäessään kaksikymmentä, eli he eivät olleet asuneet kaupungissa vuottakaan.
 Ja entäpä sitten Zero. Hän oli niin tottunut nimitykseensä, että he molemmat unohtivat pikkuhiljaa hänen oikean nimensä, Hectorin. Zero oli mennyt kouluun ja oppinut lukemaan. Tosin vieläkin oli pieniä vaikeuksia, mutta hän pärjäsi.
 "Huomenta", Stanley vastasi. Hän kaatoi molempien laseihin appelsiinimehua ja istuutui omalle paikalleen pienen, nelipaikkaisen pöydän ääreen.
"Menemmekö me tänään kaupunkiin? Minä tarvitsisin muutaman uuden paidan, ja ehkä housut", Zero ehdotti ja laittoi osan pekonista omalle lautaselleen, osan omalleen.
"Hyvä idea. Minunkin voisi tehdä mieli ostaa jotain."
 Zero oli jopa päässyt eroon puhumattomuudestaan. Stanleyn seurassa hänestä oli tullut rohkeampi.
Stanley soi ruokansa hyvällä ruokahalulla ja korjasi heidän astiansa pois. Hän tiskasi kuin riivattuna, kun tunsi jonkun halaavan häntä takaa päin. Zeron pää nojasi hänen olkapäähänsä, eikä Stanley voinut olla hymyilemättä.
"Rakastan sinua", Zero kuiskasi Stanleyn korvaan.
"Niin minäkin sinua", vastasi Stanley onnellisesti huokaisten. Heillä oli mennyt muutama vuosi, ennen kuin olivat ymmärtäneen, että heidän ystävyytensä oli syvempää ja että he rakastavat toisiaan. He olivat olleet siitä lähtien yhdessä, onnellisina. Greenjärvellä tapahtunut pako yritys oli lähentänyt heitä huomattavasti, samoin se, että Stanley oli sillon kantanut Zeron vuorelle.
 Stanley kääntyi ja laittoi kätensä Zeron lanteille. Hän painoi suudelman toisen huulille ja hymyili samalla.

Stanley ja Zero kävelivät käsikädessä paheksuvien ja ihailevien katseiden alla Manhattanin sydämessä. He olivat juuri tulleet ostoksilta, ja molemmat keränneet monta kassia vaatteita ja muuta krääsää.
 Stanley avasi kohteliaasti oven Zerolle ja he astuivat sisään kodikkaaseen ja hyvin sisustettuun pikku kahvilaan. Itse asiassa, tuo kyseinen kahvila oli heidän omansa.
"Hei Adelie!" molemmat pojat tervehtivät iloisesti, kun he kävelivät baartitiskin luo. Adelie oli heidän ikäisensä, sievä blondi tyttö, jolta ei ihailijoita puuttunut. Joka päivä kahvilaan saapui kukkalähetys eri miehiltä.
"Hei pojat! Ooh, olette olleet ostoksilla! Näyttäkääs minullekin", Adelie innostui ja alkoi penkoa poikien kasseja samalla, kun palveli asiakkaita.
"Ooh, ihana paita! Dolce&Gabbanalta, arvaisin?" tyttö kysyi ja vinkkasi silmää Zerolle. Stanley pyöritteli huvittuneena silmiään. "Ooh", oli Adelien suosikki sana.
"Sinä sitten teidät kaiken, vai mitä Ad?", Zero naurahti ja teki itselleen ja Stanleylle kupilliset kahvia.
"Totta kai! Mitä itse pidätte uusista farkuistani? Ne ovat Chloét", tyttö innostui ja melkein unohti tiskin takana hermostuneesti naputtelevan asiakkaan.
"Upeat. Tulehan nyt Zero", Stanley hoputti ja raahasi poikaystävänsä ja kassinsa rauhalliseen nurkkapöytään.
 Kahvila oli täynnä ihmisiä, kuten tavallista. Vain muutama hassu pöytä oli vapaana.
"Ääh, olen ihan rätti!" Stanley valitti.
"Ole hiljaa, Stan. Me emme olleet edes kuutta tuntia shoppailemassa!"
"Täsmälleen, me olimme viisi ja puoli", huokaisi Stanley väsyneenä ja otti pienen kulauksen tulikuumasta kahvista.
 Stanley tunsi Zeron katseen pöydän yli.
"Mitä sinä katsot?", hän kysyi vaivautuneena.
"Sinua", myönsi Zero.
"Ai."
"Näytät jumalaiselta tuossa paidassa. Miksi et käytä sitä useammin?".
"Minähän käytän tätä lähes joka päivä! Zero, mikä sinun on?" Stanley huudahti.
"Ei minulla mikään ole..." Zero virnisti ja hetken Stanley luuli, että vanha Zero oli palaamassa takaisin.
"Vaan...?" Stanley kehotti poikaa jatkamaan.
"No, minä tässä mietin... Olemme olleet melkoisen kauan jo yhdessä, joten ajattelin, jos mentäisiin kihloihin?"

Stanley oli pudota tuolilta, kun sai kuulla mitä sanottavaa Zerolla oli.
"Ki-kihloihin?" hän änkytti. Zero nyökkäsi ja hymyili hurmaavasti.
"Niin, kihloihin. Vai etkä sinä halua?" hän alkoi perua hätäisenä puheitaan, mutta rauhottui kun Stanleyn käsi laskeutui hänen omalleen.
"Totta kai haluan!" Stanley huudahti. Zero hymyili onnellisempana kuin koskaan ja syöksyi toiselle puolelle pöytää suutelemaan poikaystäväänsä.
 Samoin tein he jättivät kassinsa Adelien seuraksi tiskin taakse ja riensivät Tiffany's'lle ostamaan sormuksia. Adelie oli huiskuttanut itku silmässä pojille, kun he olivat kadonneet ovesta ulos.
 Pian he löysivät tiensä takaisin kahvilaan, molemmilla vasemmissa nimettömissään ihanat valkokultaiset sormukset. Adelie oli tosiaan alkanut itkemään onnesta poikien puolesta.
"Oli jo aikakin, että ymmärsitte", hän mutisi, ennen kuin karkasi takahuoneeseen parantelemaan meikkiään.

Illalla kotona, kun Zero teki ruokaa (hän nimittäin teki mitä parhaimmat ruuat!), Stanley päätti soittaa vanhemmilleen.
"Yelnatseilla", vastattiin puhelun toisessa päässä.
"Hei äiti! Minä täällä, Stanley", Stanley huudahti pirteästi puhelimeen ja katsoi merkittävästi Zeroa.
"Voi hei kultaseni. Miten teillä menee siellä suuressa omenassa?", Stanleyn äiti hössötti.
"Todella mainiosti! Itse asiassa, minulla oli sinulle ja isälle asiaa. Voitko laittaa puhelun tulemaan kaiuttimeen?"
"Tietysti. Voi apua, mistä minun pitikään painaa..." Hetken ajan kuului ihmeellistä piipitystä, ja sitten kuului Stanleyn isänkin ääni.
"No hei poika! Kerroppas nyt asiasi, tuolta on juuri tulossa Onnenpyörä."
"Isä, äiti. Minä ja Zero olemme menneet kihloihin!" Stanley riemuitsi. Molemmat vanhemmat henkäisivät luuriin ja alkoi kuulua tanssahtelun ääniä.
"Ihanaa, ihanaa!" äiti huuteli puhelimeen. Stanley alkoi nauraa ja nosti peukkunsa pystyyn Zeron ihmettelevälle katseelle vastaukseksi.
"Koskas pidätte kahvit?" isä kysyi.
"No, sitten ku te pääsette käymään täällä. Olisiko ensi viikonloppu mitään?"
"Voi, se sopii vallanmainiosti! Nähdään sitten, hei", äiti ja isä sanoivat yhdessä kuorossa ja lopettivat puhelun. Stanley naurahti vielä ja laittoi luurin paikoilleen.
"No, miten meni?" Zero kysyi, vaikka tiesi vastauksen.
"Hyvin. He tulevat kahville ensi viikonloppuna", Stanley vastasi ja alkoi pilkkoa porkkanaa. Sipulia ei paljon näkynyt heidän ruuissaan, sattuneesta syystä.

Zero tunsi, miten Stanleyn pää alkoi painua alemmas hänen olkapäältään. He katselivat juuri romanttista komediaa. Zero nosti Stanleyn pään syliinsä, ja huomasi pojan nukkuvan. Zero hymyili nopeasti ja silitti toisen poskea. Stanley mutisi jotain unissaan, kuten aina. Hän ei vain voinut olla unissaankaan hiljaa.
 Zero nosti Stanleyn syliinsä, ja kantoi pojan heidän sänkyynsä. Sitten hän palasi olohuoneeseen, sammutti television ja valot, ja meni Stanleyn luo.
 Hän peitteli Stanleyn ja meni itsekin peiton alle. Tämä ei ollut ensimmäinen, ja tuskin viimeinenkään kerta, kun hän joutui tai sai kantaa Stanleyn nukkumaan. Poika tuskin edes koskaan juhlimassakaan joi mitään, ja silti hän sammui kuin saunalyhty.
 Pian hän itsekin nukahti kuunnellessaan Stanleyn tyynnyttävää tuhinaa.

Viikko hurahti silmissä erittäin nopeasti. Kaikki heidän ystävänsä onnittelivat heitä moneen otteeseen, ja olivat pakahtua kyyneliin. Stanley ja Zero olivat töissä koko ajan, koska Adeliella oli viikon Havajin matka erään ihailijansa kanssa. Kuka tämä henkilö sitten lieneekään.
 "Menetkö avaamaan oven?" Zero pyysi, kun hän kuuli ovikellon soivan. Stanley nyökkäsi, ja ennen kuin avasi oven, hän paranteli hiustensa asentoa.
"Stanley!" kuului iloinen ääni eteisestä. Zero päätteli viisaasti, että ääni kuului auttamattomasti kyseisen pojan äidille.
"Äiti, isä", Stanley halasi molempia ja käski heidän tulla keittiöön. Zero oli juuri laittamassa ruokaa pöytään, kun Stanelyn äiti tuli hössöttämään hänen luokseen.
"Voi teitä poika kultia! Olen niiiiiin onnellinen teidän puolestanne", hän sirkutteli ja puristeli Zeroa poskesta. Zero hymyili ujosti ja sanoi käsipäivää Stanleyn isälle.
"Hector", isä sanoi rujosti ja puristi tiukasti pojan kättä. Zero hätkähti oikeaa nimeään, mutta puristi kuitenkin takaisin.
"Sano vain Zero."

Ateria oli onnistunut. Monien onnentoivotusten jälkeen, Stanleyn vanhemmat päättivät lähteä omaan hotelliinsa ja jättää nuorenparin kahden.
 "Ihania nuo sinun vanhempasi", Zero huomautti, kun he olivat jälleen kerran menossa nukkumaan.
"Tiedän. En todellakaan tiedä, että mitä tekisin ilman heitä."
"Niin, mutta sinulla on minut. Aina", Zero sanoi ja suuteli toista. Stanley naurahti taas ja huitaisi poikaystäväänsä tyynyllä.
"Oleppas siinä! Jätä jotain hääyöksi", hän vitsaili ja sai Zeron nauramaan.
"Haha, ihan kuin emme olisi koskaan mitään tehneet", Zero huudahti ja heitti tyynyn Stanleyn naamalle.
"Emme tietenkään ole, mitä sinä nyt oikein -" Stanley aloitti, mutta sai Zeron huulet omilleen. Eikä aikaakaan, kun he kaatuivat sängylle yhtenä käsien ja jalkojen sekamelskana.

"Olen niin onnellinen kanssasi Stan. Tiedäthän sinä sen?", Zero huokaisi ja silitteli jälleen toisen hiuksia.
"Tiedän", Stanley naurahti ja rutisti poikaa lujempaa. "Niin sinäkin minut".
"Sinähän tiedät, että me emme voi olla virallisesti naimisissa, mutta...", Zero aloitti mutta lopetti nähdessään Stanleyn tietävät kasvot.
"Mutta tämä riittää minulle", hän sanoi ja tiukensi otettaan yhä enemmän. Zero oli tukehtua, mutta ei antanut sen häiritä herkkää hetkeä.
"Hyvä. Sen minä vain halusinkin kuulla. Tai sitten me voisimme muuttaa Massachusettsiin", Zero ehdotti.
"Ei missään nimessä! Minä en suostu jättämään Manhattania", ilmoitti Stanley ja asia sai jäädä siihen. Massachusetts oli ainoa osavaltio, jossa homoliitot olivat sallittuja.
"Selvä", Zero huokaisi jälleen. Stanley nyökkäsi päättäväisesti ja päästi vihdoin irti pojasta.
"Minua väsyttää. Hyvää yötä rakas", hän sanoi ja kääntyi selin hämmentyneeseen Zeroon.
"Kauniita unia, minun kuvia", Zero naurahti jäykästi ja kietoi kätensä Stanleyn ympärille.

***
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 00:10:10 kirjoittanut Yukimura »
"No ei se mua haittaa, mun isukki on oikea panopupu, oikea rusakko!" Draco hihkaisi.
 Emun ficit

RiCris

  • ***
  • Viestejä: 24
Voih, suloista tekstiä. Tykkäsin.
Pitäisi vissiin lukea Paahde uudelleen, kun en kyseisestä kirjasta oikein muista mitään.

Ja yksi korjausehdotus:
Lainaus
...Stanleyn vanhemmat päättivät lähteä omaan hotelliinsa ja jättää nuoripari kahden.
Korvaa tuo nuoripari taivutetulla muodolla nuorenparin. Sopii paremmin, ainakin minun mielestäni.

Mutta siis pidin tästä kovasti ja lukisin mielelläni myös lisää kyseisistä herroista. :3
-Ri-

April

  • funky aphrodite
  • ***
  • Viestejä: 395
  • since 2007, biatch.
Ohoooooooo!
Paahde/fanfiction on vallan suloinen paritus!
Ihme kyllä en oo ennen aatellu Paahdetta slash-mielisesti. 0__o

Pari virhettä löysin. Saattoi olla enemmänki, mutta nää osui silmään;
Lainaus
Hän oli päättänyt, ettei aijo jäädä ikuisiksi ajoiksi läskipalleroksi
Aio.

Lainaus
"Menemmekö me tänään kaupunkiin? Minä tarvitsisin muutaman uuden paidan, ja ehkä housut", Zero ehdotti ja laittoi osan pekonista omalle lautaselleen, osan omalleen.
Osan omalle lautselleen, osan omalleen? Err... Tota... :'D

Lainaus
"Niin, kihloihin. Vai etkä sinä halua?"
Etkö.

Stanley ja Zero ovat vallan mainio pari.
En oikeen osaa muodostaa kunnollista mielikuvaa herroista.
Ja asiaa ei auta se, että ensin tulee mieleen tyypit tämän näköisinä. :s Aiheuttaa enemmänkin huvittuneisuutta. 8DD
Kiwaa suloista tekstiä. ^3^ Tykkäilin. ?

~April kiittää
If a writer falls in love with you,
you can never die.

   - Mik Everett

Emu_

  • ***
  • Viestejä: 175
RiCris: Joo tää oli itseasias tehty tosi nopeesti lukudiplomia varten, et sen takia noita ihme virheitä löytyy. :) Mut kiva jos tykkäsit. <3

April: Mulla ei oo onneks ton elokuvan kirousta päälläni. :'D Mä en oo nähny sitä, ja oon todella, todella onnellinen siitä. Mun päässä Zero ja Stanley on nimittäin hyvännäkösiä :'DD. Mut kiva jos tykkäsit<3
"No ei se mua haittaa, mun isukki on oikea panopupu, oikea rusakko!" Draco hihkaisi.
 Emun ficit

Frederice

  • Oman tiensä kulkija
  • ***
  • Viestejä: 45
  • ★Jar är stjärna ★
Paahde on ihan paras kirja, ja kun törmäsin tähän niin aaawwww ♡ Stanley ja Zero ♡
Rakentava on lomalla :D


~Frred
Miksen selvittäisi arvoitusta tulevaisuudessa?

Gamikane

  • ***
  • Viestejä: 8
Hyvä kirja ja hyvä ficci, en ollutkaan ajatellut, että Stanleytä ja Zeroa voisi shipata :D. Muutama yhdyssanavirhe löytyi, mutta ne eivät haitanneet lukemista. Ficci oli sopivan pituinen ja hauska ja piristi aamuani!
"Oh. It's you.
It's been a long time. How have you been?
I've been really busy being dead. You know, after you murdered me.
Okay. Look. We both said a lot of things that you're going to regret. But I think we can put our differences behind us.
For science.
You monster."