Goncharov: Kesä saapuu Napoliin, S

[Kaarne]

Nimi: Kesä saapuu Napoliin
Ikäraja: S
Fandom: Martin Scorsesen elokuva Goncharov vuodelta 1973

Spoiler: näytä

eli siis tumblrin kehittävä metaelokuvafandom

Vastuuvapautus: Goncharov kuuluu luojilleen, minä vain leikin kuten kaikki muutkin.
Tyylilaji: grimhygge
Yhteenveto: Sofia ajattelee Katyaa vieressään polvillaan katedraalin lattialla, yhteen puristettuja käsiä, äänettömästi liikkuvia huulia. Suupieltä, joka on uhmakkaasti koholla.
Haasteet: Valloita fandom, Multifandom, Ficlet300 (96. Talvi), OTS20 (grimhygge), Grimhyggehaaste.

K/H: Kun nyt tumblr on kerran luonut Goncharovin niin uljaasti ja englanniksi löytyy jo melkein sata ficciä, tulin siihen lopputulokseen, että on kannettava korsi kekoon ja kirjoitettava sellainen myös suomeksi. Tämä teksti on suora jatko elokuvalle. Sofia piileskelee Jäämeren rannalla kaukana pohjoisessa sillä aikaa, että tilanne Napolissa rauhoittuu, ja hänen on turvallista palata Katyan luo.


Kesä saapuu Napoliin

Sofia on nähnyt vain yhdenlaista unta viimeiset kuukaudet. Siinä hän seisoo tumman meren partaalla, ja aallokko huojuu, jäälauttoja ajelehtii ohi.

Muuta unessa ei ole: vain meri ja hän. Loputon kohina, ääretön syvyys, paljaita nilkkoja kalvava hyinen vesi.




On talvi, ja päivisinkin on pimeää. Jos katsoo ulos mökin ikkunasta, erottaa vain lunta ja mustaa, kaistaleen valoa joka lankeaa sinne sisältä. Kynnykseltä saattaa nähdä tähdet, jos taivas ei ole pilvessä.

Tuuli humisee mökin savupiipussa ja pakkanen saa toisinaan seinät natisemaan. Radiotaajuuksilta kuuluu vain rätinää tai suhinaa, joskus muutama yksittäinen, särkynyt lause.

Tähän aikaan vuodesta mertakaan ei kuule, ellei kävele jäätä pitkin kauemmas ulapalle. Valepäivän sinisinä hetkinä Sofia tekee niin, jättää askeleensa lumeen kuin leivänmurut joita pitkin palata takaisin, kävelee kunnes näkee jossain kauempana mustan rajan siellä missä meri ei ole suostunut jäätymään.

Hän seisoo ja kuuntelee unensa kieltä, kunnes alkaa erottaa siitä sanoja. Silloin on paras kääntyä kotiin, ettei tee mieli kävellä edemmäksi ja kadota reunan yli.




Kerran kuussa Mikhailovin suvun lähettämä lava-auto rämistelee pihaan ja tuo toimituksen muonaa, klapeja ja muita perustarpeita, jotka riittävät selviämiseen. Sofia odottaa joka kerta kirjettä, mutta sellaista hän ei koskaan saa, ja niin alkaa uusi kuukausi, taas uusi kuukausi, aina uusi kuukausi.

Kahvia hän keittää kolmesti viikossa. Se on vahvaa ja tummapaahtoista, sellaista kuin Napolissa tavataan juoda. Maku palauttaa mieleen kapeat mukulakivikujat, ikkunasta toiseen viritetyt pyykkilangat, aamuisin kaikuvien hetkipalvelusten kellot.

Sofia ajattelee Katyaa vieressään polvillaan katedraalin lattialla, yhteen puristettuja käsiä, äänettömästi liikkuvia huulia. Suupieltä, joka on uhmakkaasti koholla.

Hän tietää, että rukouksen sijaan Katya toistaa vain yhtä sanaa: Sofian nimeä.




Talvi sulaa pois, kevät kasvaa varvikkona. Sofia istuu kynnyksellä juomassa kahvia ja kuuntelee merta, joka ei enää kuulosta samalta kuin unissa.

Hän aavistaa jo.

Kun lava-auto seuraavan kerran tulee, sen kuljettaja ojentaa Sofialle ruskeaan voipaperiin käärityn paketin. Sofia taittelee sen auki ja katsoo kuivattuja appelsiiniviipaleita. Hän hymyilee kuskille ja nyökkää, hakee sisältä toiveikkaana pakkaamansa tavarat, jättää oven lukitsematta ja kiipeää autoon.

Kesän on aika saapua Napoliinkin.

[Vesiruusu]

Tää on todennäköisesti hauskinta, mitä Tumblrissa on hetkeen tapahtunut. Vielä hauskempaa on se, että nää fikit on oikeesti hyviä. En edes jaksanut kuvitella että joku olisi viitsinyt kirjoittaa suomeksi, mutta tulin kuitenkin katsomaan ja sain yllättyä positiivisesti

[Kaarne]

Vesiruusu: No niinpä!  En ois todellakaan uskonut, että alan oikeasti shipata Katya/Sofiaa, mutta niin siinä kävi! Ja se fanien tekemä soundtrack on myös aivan huikea. ❤️ Kiitos paljon kommentista, ihanaa, että joku muukin Finissä fanittaa tätä jaloa elokuvaa. 

[Aladdin Sane]

Goncharov on totta totisesti hauskinta ja monella tavalla kiinnostavin ilmiö, mitä Tumblr on hetkeen saanut aikaan, ja vielä niin lyhyessä ajassa - itse ainakin kirjaimellisesti heräsin yhtenä aamuna siihen, että dashboardini oli muutamassa tunnissa tullut yhtäkkiä täyteen sitä, ja ellen sattumalta olis aiemmin sillä viikolla nähnyt sitä postausta, josta kaikki sai alkunsa, olisin ollut vielä tuhat kertaa hämmentyneempi kuin nyt :'D Paras osa kaikkea tätä on se, miten vakavissaan tähän suhtaudutaan - miten paljon vaivaa, taitoa, energiaa ja luovuutta kaikkiin näihin ficceihin, "analyyseihin", editteihin ja soundtrackiin on pantu! Ja sama juttu on tässäkin ficissä - rakastan miten eläviä ja dare I say elokuvallisia nämä kohtaukset ovat, taustalle suorastaan kuulee tämän soundtrackin. Kaunis epilogi elokuvalle tosiaan. <3

Tykkään myös erityisesti siitä, että appelsiininviipaleet tulivat mukaan! Ne jäävät niin helposti kellosymbolismin varjoon (joka myös, ah! kaunista), ehkä siksi, että ne olivat pelkästään Sofian ja Katyan kohdalla keskeisiä, eivätkä koko hahmokaartin. Tiedä näistä. Tämmösenä nippelitietonörttinä tykkään kuitenkin aina päteä sillä, että Goncharov teki appelsiinisymbolismin ensin ja Kummisetä II vasta vuotta myöhemmin. Goncharovin appelsiinien inspiraatio on toki alkuperäisessä Kummisedässä, mutta vasta Goncharovin jälkeen Kummisedän tekijät tekivät myöhemmästä symbolismista tarkoituksellista. Coppola ja Scorsese ovat molemmat toistelleet tätä puoli vuosisataa, mutta yhä vaan elää sitkeä ymmärrys, että Goncharov apinoi Kummisetää.

Spoiler: näytä

no eikä oikeesti mitään tämmöstä tietenkään. Kummisedän appelsiinien Symbolismi(tm) oli kyllä oikeasti tarkoituksellista vasta Kummisetä II:sta (1974) eteenpäin, ensimmäisessä elokuvassa (1972) appelsiineja oli useissa avainkohtauksissa kuulemma sattumalta ja siksi, että kuvissa olisi jotain kirkasta väriläiskää, ne leffat kun ovat kovin tummia.

Kiitos kun kirjoitit ja onnittelut ensimmäisestä suomenkielisestä Goncharov-ficistä <3

[Meldis]

Piti tulla ehdottomasti lukemaan yksi Goncharov-ficci kun sellainen Finistä löytyi suomeksi. Pitää myöntää, että koska en ole Tumblrissa, en ôle hirveän vihkiytynyt aiheeseen, katsoin yhden pitkän videon, jossa kerrottiin aika tarkasti juonen kulku, mutta se meni niin syväluotaavaksi, että ei ihan kaikki mennyt minulle perille. Esim olin unohtanut appelsiiniviipaleet ennen kuin lukaisin Aladdin Sanen kommentin. Mutta enpä tarkkaa kuvaa tarvinnutkaan, koska minusta oli kiva lukea tämä vain semisti tietäen, mistä oli kyse. Ja kyllä tähän upposi helposti mukaan. Sofian odotus ja haikeus tuntuivat tosi aidoilta ja on ihanaa, että tässäkin oli vakava ote. Nämä ovat oikeita hahmoja, oikeasta elokuvasta, joka on koskettanut niin, että siitä pitää kirjoittaa ficci.

Nyt kun talvi on pimeimmillään, tämä tuntui sopivan myös omaan tilanteeseen, pohjoisen loputon pimeys ja pelkkää lunta ja jäätä silmän kantamattomiin. Minusta se on rauhoittavaa ja miellyttävää ja olit kuvannut kauniisti miten kaikki on vain pohjoisen kylmyyttä. En tiedä oliko se Sofialle yhtä miellyttävää kuin minulle, mutta rakastin miten kylmä ja pimeä pitivät otteessaan. Ihanaa että tässä oli toiveikas loppu, koska jos jotain muistan, kauhean toiveikkaasti elokuva ei loppunut.

Kiitos tästä, oli hirveän hauskaa löytää Goncharov-ficci Finistä ja sitä ihanampaa oli, miten upeasti olit sen kirjoittanut. ^^