Title: Sairaus on se rakkauskin
Author: Penber
Raiting: S
Genre: draama, romance suttu
Fandom: Sherlock Holmes
Pairing: Holmes / Watson
Disclaimer: Arthur Conan Doyle omistaa. Kiitos siis hänelle!
Summary: Ei Sherlock Holmesia voi rakastaa ilman henkistä epävakautta. A/N: BASTBAST. Vika otp10 tällä parilla :/. Loppu laulunpätkä on
Lady GaGaa (Bad Romance).
Viikot Sherlock Holmesin kanssa lipuvat tietyssä omassa tasapainossaan, keikahdellen matkalla suuren paatin lailla laidasta laitaan. Ei siitä, että ulkopuolisin käsin mitään draamaa olisi tiedossa. Ei, ei sentään! Mutta mitä Sherlock Holmesiin tulee, draama kyläilee meillä ihan kutsumattakin. Minä, entinen rykmenttilääkäri, John Watson seurailen punastuneena vierestä ja yritän saada epäselvästi kurkkuuni takertuvia sanoja kimpoamaan seiniltä hänen korvilleen.
Mahdan olla aika hullu tai itsetuhoinen, enkö vain?
Ei Sherlock Holmesia voi rakastaa ilman henkistä epävakautta.
Normaalisti viikossa on seitsemän päivää ja päivässä on kaksikymmentäneljä tuntia. Holmesille viikossa oli miljoona päivää, tunneista meidän ei edes tarvitse keskustella. Minulle viikossa oli päiviä jolloin joko olin tai olin olematta Holmesin kanssa. Ensimmäiseksi mainitut ovat ehdottomasti parempia… ja pahempia.
Maanantai. Päivä jolloin kaikki menee päin mäntyä. Holmesia kiukuttaa ja hän käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsukainen. Illaksi hän kietoutuu minun viereeni ja mutisee jotain hiljaa itsekseen. Minua hymyilyttää ja sydämeni on kevyt. Mutta jostain syystä vietän maanantait usein pidempään praktiikallani.
Tiistai. Holmes katsoi minua pitkään, muttei sanonut halaistua sanaakaan. Vatsassani muljahteli ikävästi. Sano jo jotain, rakas ystävä! Älä piinaa minua! Olen täydellisen hukassa tässä suuressa pimeydessä. Oi kuinka sydämeni lyö.
Keskiviikko. Kun Sherlock Holmes nujakoi rosvojen kanssa, likaantuu ja saa naarmuja, olen minä se joka hänet hoitaa kuntoon. Lasken kylpyveden valmiiksi ja etsin laukustani kaiken tarpeellisen. Holmesin riisuessa itseään, minä vilkuilen häntä salaa peilin kautta. Katoavatko hänen selässään punoittavat arvet koskaan?
Torstai. Nämä ovat päiviä, jolloin saamme Lestraden vieraaksemme. Oli sitten tällä rottanaamaisella miehellä meille mitään uutisentynkää kerrottavanaan tai ei. Hän kopsutteli huoneeseen rintaansa röyhistäen ja he tervehtivät Holmesin kanssa kahden karhun lailla murahtaen. Jostain syystä heidän molempien oli oltava suurin kukko tunkiolla. Minä olin kana.
Perjantai. Kulttuuripäivä. Holmes on mykkä. Tuijottelee eteensä kuin patsas, kunnes ponkaisee ylös, vetää minut mukanaan ja katoamme Lontoon syrjäkujien kautta vilunsoitannan kauniiseen maailmaan. Katsoessani Holmesia, mieleni tekee tarttua häntä korvista kiinni ja vetäistä suudelmaan kanssani. Pelkkä ajatus tuosta sai minut punastumaan.
“
Watson. Jos sinulla on kuumetta, olisit jäänyt kotiin.”
Lauantai. Jos herään aamulla Holmesin kainalosta, kyse on joko unesta tai hyvin hauskasta perjantai-illasta, joka oli pubista venynyt jatkoille Baker Streetin suojaan. Ei. Kyseessä oli aina se ensimmäinen.
Sunnuntai. Istumme Holmesin kanssa takkatulen ääressä. Viikko on lopuillaan. Toinen saisi jo alkaa. Minä polttelen sikaria. Holmes sivelee ohuilla sormillaan viulunsa kieliä. Sitten hän nostaa katseensa minuun ja minä sulan kuin sateeseen jäänyt sokerinpala.
En ole sairas. Olen vain rakastunut.
I want your loving
And I want your revenge
You and me could write a bad romance
A/N2: Yhyy.