Kirjoittaja Aihe: Kävelemme ilmassa, Remus/Tonks, S, songfic, angst  (Luettu 2297 kertaa)

Indigo

  • Rohkelikkotar Zera
  • ***
  • Viestejä: 262
Title: Kävelemme ilmassa
Author: Indigo
Genre: angst?, songfic
Raiting: S
Warning: Sisältää kuolemia.
A/N: Nightwishin Walking in the air, suomenkielinen toteutus.

~.~.~.~.~.~.~.~.~

”DORA!” Remus huuti nähdessään kuinka taistelun keskellä hänen vaimonsa kaatui maahan liikkumattomana. Nymfadoran kirkaisu kaikui yhä Remuksen korvissa ja se ääni halkoi läpi taistelun. Remus juoksi vaimonsa luo ja polvistui maahan tämän viereen. ”Dora… Ei, älä tee tätä minulle! Tule takaisin!” Kyyneleen valuivat Remuksen arpisiin kasvoihin. Ne puhdistivat kasvot taistelun jäljestä. Hän oli menettänyt tärkeimpänsä, vaimonsa, jota hän rakasti koko sydämestään.  Remus tunsi sauvan kärjen selässään.  ”Ihmissusi! Kohtaat saman kuin vaimosi! AVADA KEDAVRA!” Remus kaatui vaimonsa vierelle, kyyneleet yhä silmissään.

Me kävelemme ilmassa
Me kellumme kuunvalaisemalla taivaalla
Ihmiset kaukana alapuolella nukkuvat lentäessämme


”Missä olen?” Nymfadora ihmetteli. Hän oli keskellä taistelua, mutta kukaan ei tuntunut huomaavan häntä. Katseellaan hän tutki ympärillä olijoita. Katse kiersi kaikki lähistöllä olijat, kunnes se osui kahteen maassa makaavaan hahmoon.
”REMUS!” Nymfadora huusi ja juoksi miehensä vierelle koskettaakseen tätä. Mutta hän ei pystynyt koskettaan miestään. Hänen kätensä vain meni ruumiin lävitse. Haaleat kyyneleet kastuttivat naisen silmät. Yhä uudestaan ja uudestaan hän yritti koskettaa miestään.
”Ei.. Ei, tämä ei voi olla todellista!”
”Kyllä se on rakkaani.” Nymfadora käänsi katseensa ja näki Remuksen, miehensä. Hän juoksi tämän luokse ja kosketti tätä varovasti. Hän pystyi koskettamaan miestään. Remus veti naisen lähelleen ja piti tästä kiinni.
”Aikamme on tullut, meidän on lähdettävä.”

Pitelen kiinni hyvin lujaa
Ratsastan keskiyön sinessä
Huomaan voivani lentää niin korkealla yläpuolella kanssasi


Taivaan sinessä oli kaksi hahmoa, joita tuskin näki. He katsoivat alas maailmaan, jossa ennen olivat, missä elivät ja muistelivat rakkaitaan, ystäviä ja sukulaisiaan ja poikaansa, Tediä. He loittonivat yhä kauemmas ja kauemmas. Kaikki heidän tuntemansa jäi sinne alas, mistä he tulivat. Heillä oli enää toisensa, sekä muistot sydämissään.

Kauas halki maailman
Kylät menevät ohi kuin unet
Joet ja kukkulat
Metsät ja purot


Taistelu oli päättymässä. Remus ja Nymfadora voivat vain kuvitella miten heidän kuolemiinsa suhtauduttaisiin.
”Tämä ei ole todellista. Menetimme heidät…” Hermione itki vuolaasti.
”Isä ja Sirius pitävät heistä huolta, samoin äiti.” Harry sanoi hiljaa. Oli saatettava taistelu loppuun.
Remus näki sielunsa silmin tilanteen. Hän rutisti vaimoaan ja toivotti mielessään onnea vielä hengissä oleville ja toivoi, että enää yksikään ei kuolisi. Tuska oli liian suuri.

Lapset tuijottavat avoimin suin
Yllättyneinä
Kukaan alapuolella ei usko silmiään


Oli aika lähteä lopullisesti. He tahtoivat takaisin, mutta he eivät pystyneet. He olivat jo kuolleita, kukaan ei nouse kuolleista, ei edes velhomaailmassa. Remus ja Nymfadora käänsivät selkänsä maailmalle ja sulkivat silmänsä. Käsi kädessä, he haihtuivat näkymättömyyteen…

Me surffaamme ilmassa
Me uimme jäätyneellä taivaalla
Me ajelehdimme yli ohi liitävien
Jäisten vuorien


Jokin kuitenkin havahdutti Remuksen, jokin kutsui häntä. Hän laski irti Nymfadoran kädestä.
”Mikä hätänä?”  Nainen kysyi ihmetellen miksi mies päästi irti.
”Minun on hoidettava vielä yksi asia.” Remus sanoi oudoksuen.
”Mikä? Olet kuollut, et voi tehdä enää mitään.”
”Tiedän rakkaani, mutta tämän voin tehdä. Odota minua, palaan luoksesi, sen lupaan.” Remus astui askeleen taaksepäin ja katosi.
Hän ilmestyi metsään, kanssaan James, Lily ja Sirius. Harry oli kutsunut heitä Elpymyskivellä.

Yht'äkkiä syöksyen alas ylle syvän meren
Herättäen mahtavan pedon unestaan


Nymfadora oli paikoillaan. Hänen miehensä oli juuri kadonnut hänen silmiensä edestä. Sekavat tunteet sekoittivat naisen pään.
”Mitä tämä tarkoitti?” Hän kysyi itseltään saamatta vastausta.
Aika kului, Nymfadora ei tiennyt kuinka paljon, eihän kuolleena ollessa ole aikaa laisinkaan. Äkkiarvaamatta Remus kuitenkin palasi näkyviin ja he olivat jälleen yhdessä.
”Nyt voimme lähteä. Mitään ei tarvitse enää tehdä.”

Me kävelemme ilmassa
Me kellumme keskiyön taivaalla
Ja jokainen, joka näkee, tervehtii meitä lentäessämme


A/N2: Kommenttia? ^^ Mitä mieltä? Rakentava palaute kunniaan. :)
« Viimeksi muokattu: 29.11.2014 13:28:28 kirjoittanut Renneto »
Hän pelaa aikaa miettiäkseen tekosyitä. Oikeuttaakseen kipua sisällään.
Luulen että hän tietää hymyistä, ja katseista. Että kaikilla on teoria paremmasta.

Nipz

  • Vieras
Vs: Kävelemme ilmassa
« Vastaus #1 : 26.12.2008 19:37:49 »
Enpä ole ennen lukenut mitään vastaavaa Remuksen ja Nymfadoran kuolemasta ja voin sanoa, että pidin kovasti. :)
Walking in the Air sopii hyvin tähän ficciin, mutta jotenkin jäi häiritsemään, että sanat on suomeksi.
Kerronta oli hienoa ja pidin kovasti tapahtumien etenemisvauhdista. Tämä oli semmoinen mukavan lyhyt, mutta olisi silti ollut mukava lukea enemmän Remuksen ja Nymfadoran ajatuksia, sekä tunteita kuolemisesta.
Esitit kuoleman tässä mielenkiintoisella tavalla. Sain tästä paljon mietittävää ja myöskin ajatuksia heräsi paljon.
Täytynee vielä sanoa, että kirjoitit todella kauniisti.
Kiitän!

Nipz
« Viimeksi muokattu: 18.05.2009 21:01:50 kirjoittanut Nipz »