Kirjoittaja Aihe: Miehen kasvoilla || Blaise, K-11, 1/?, angst, syömishäiriö  (Luettu 2290 kertaa)

waterdrops

  • mr. used-to-be-so-fine
  • ***
  • Viestejä: 3
  • the impurities
Nimi: Miehen kasvoilla
Kirjoittaja: waterdrops
Genre: angst/drama/syömishäiriö
Ikäraja: K-11
Paritukset: näin aluksi Blaise/oma hahmo
Varoitukset: Syömishäiriötä seuraavissa luvuissa, angstia
Vastuuvapaus: J.K.Rowling omistaa hahmot yms., lukuunottamatta paria omaa hahmoani.

Juonipaljastukset: Lapsen nimeksi tuli Emily. Emily September. Äitinsä sukunimellä. Sillä äiti oli kaunis ja vahva, ja isä oli vain mies, joka oli hukkumaisillaan ongelmiinsa.

A/N: Tämä on ensimmäinen tämän fandomin ficini varmaan kolmeen vuoteen, ja toivon, että se ainakin alkoi hyvin. (:  Idea on ollut päässäni jo hetkiä ja kirjoittaminen tapahtui yhdeltä istumalta, mutta jokatapauksessa olen vähintäänkin tyytyväinen. Olkaa hyvä~



Kun viimeinen vuosi Tylypahkassa oli ohi, Blaise muutti Lontooseen, osti asunnon, hankki työpaikan. Hän ei enää muistanut, miten se onnistui – velhomaailman jättäminen – mutta mies muisti, että se oli osoittautunut hankalaksi, ja asioiden tekeminen ilman sauvaa oli hankalampaa kuin hän olisi koskaan luullut.

Blaise Zabinista kasvoi muutamassa vuodessa aivan kelpo jästi (hän itse sanoi muuttuneensa normaaliksi, paremmaksi, vahvemmaksi, arvokkaammaksi). Kun hän katsoi peiliin, hän näki aivan uuden miehen värjättyine hiuksineen ja komeine kasvoineen, joiden piirteet näkyivät yhä selvemmin tummuneesta ihosta.

Mutta Blaise ei rakastanut. Blaise ei miettinyt, mitä sanoi. Blaise ei kuunnellut, ei katsonut, ei tuntenut, oikeasti.

Blaise Zabini oli mies, jolla oli ongelmia itsensä kanssa. Ja hän tiesi sen itsekin aivan liian hyvin.



Päällepäin Blaise oli hyvin menestyvä ja terve mies. Hänellä oli suhteita oikeisiin ihmisiin, hyvä palkka, kodissa kaunis ja tasapainoinen sisustus, ystäviä, joiden kanssa kaatui viikonloppuisin pullo toisensa jälkeen. (Joskus myös keskiviikkoisin, mutta sitä Blaise ei myöntänyt.)

Mutta hän ei ollut tarpeeksi hyvä itselleen.


***


Kesällä, ensimmäisinä päivinä, jolloin asfaltti hohkasi kuumuutta, perinteinen perjantain baari-ilta oli venynyt liian pitkäksi. Blaise ei tuntunut huomanneen ajan juoksua discovalojen ympäröimänä hengittäen ilmaa, joka tuoksui ihmiskehoilta ja kuluneilta hengityksiltä.

Sen naisen nimi oli ollut Julie. Aluksi nainen oli ollut Blaiselle vain kaunis ja siro vartalo, vaaleaa ihoa, tummat hiukset. Mies nimitti sitä kaikkea seksiksi.

Sitten hän oli eksynyt siihen pieneen kerrostaloasuntoon, sen sängylle, sen puhtaisiin lakanoihin, ja palannut kotiinsa keskellä yötä tarpeettoman likaisena.

Kotonaan Blaise oli oksentanut keittiön lavuaariin, noussut liian korkeat portaat ylös, kävellyt huojuen makuuhuoneeseen ja kaatunut sängylleen. Melkein liian suuresta alkoholimäärästä huolimatta uni ei ollut tullut moneen tuntiin, ja Blaise oli viettänyt aikaa tuijottaen vaaleaa kattoa ja kuunnellen sekuntiviisarin tikitystä kuin aikapommia.


Ja kahden kuukauden ja viiden päivän päästä Julie soitti.


Blaiselle soitto tuli yllätyksenä. Hän oli suunnitellut jatkavansa elämää ilman naisenkehoa vierellään, ilman hieman kihartuvia hiuksia ja kirkasta hymyä – kuten Juliekin ilman miestä. Mutta kun hieman yli puolen vuoden päästä lapsi syntyi, ei kaikkea sitä voinut enää unohtaa.


Tyttö.

Blaisen oma tytär.

Pala häntä.



Kun Blaise katsoi tyttöä, hän ei nähnyt lapsen kasvoissa mitään itseensä viittaavaa. Tummat hiukset olivat yhtä kiharat kuin Julienkin.

Kun Blaise piti sitä sylissään – pientä palaa itsestään, hänen vertaan, hänestä syntyneitä ihohuokosia – ja puristi sen pieniä sormia hellästi, hänen miehensydämensä tykytti lujaa vasten rintaa. Mutta lapsi ei tarvinnut isää. Ei sellaista kuin hän oli.

Silti hän kuuli itsensä sanovan: ”Haluan tavata häntä.”

Nainen hänen edessään naurahti pilkaten. Mies kuuli sen tämän äänestä ja olisi halunnut sulkea silmänsä.
”Enhän edes minä tunne sinua. Miten voin antaa minun lapseni jonkun tuntemattoman luokse?”

Miksi pidät minua syyllisenä? hän olisi halunnut kysyä. ”Koska hän on minunkin lapseni”, Blaise vastasi itselleen ja lapsensa äidille. Tuntemattomalle naiselle. Julielle, jonka kasvot olivat vielä hieman pyöreät raskauden jälkeen.

”Luuletko, että lapsi tarvitsee tuollaista isää?”

Ei, ei hän luullut. ”Haluan olla vain hänen lähellään, okei?”

Mutta Julie vain nauroi. Lujaa.


Mies olisi halunnut lapsen nimeksi Summer vain sen takia, että kesästä voitiin laskea pienen uuden elämän alkaneen. Mutta koska lapsi jäi äidille ja ”Tytär tarvitsee äitiään enemmän kuin isäänsä – mitä sinä tekisit edes hänen kanssaan? Et mitään.”, lapsen nimeksi tuli September. September Emily. Äitinsä sukunimellä. Sillä äiti oli kaunis ja vahva, ja isä oli vain mies, joka oli hukkumaisillaan ongelmiinsa.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 02:19:33 kirjoittanut Beyond »
and the sky was so so blue

Narusegawa

  • ***
  • Viestejä: 45
  • Jos maailma muuttuu... Muutun minäkin.
Vs: Miehen kasvoilla
« Vastaus #1 : 08.01.2010 15:32:21 »
Hemmetin mielenkiintoinen.. Muuta en kerta kaikkiaan osaa sanoa.
Tuo oli kerrottu aidon tuntuisesti ja jatkoa toivon ja pian. Kiinnosta tiettää mitä tapahtuu.
Everything is that and everything is these, but when you came everything was fine.
*
Hyvät päättyivät onnellisesti ja huonot onnettomasti. Sitä tarkoittaa fiktio.

waterdrops

  • mr. used-to-be-so-fine
  • ***
  • Viestejä: 3
  • the impurities
Vs: Miehen kasvoilla
« Vastaus #2 : 14.01.2010 02:58:02 »
Narusegawa, kiitos positiivisesta palautteestasi. (: Jatkoa on tulossa mahd. pian!
and the sky was so so blue