T/N: Kiitoksia kommenteista. Tämä taitaakin olla hiukan pidempi luku, ainakin se tuntuu siltä.
Seitsemäs luku: Nolot juorutEn nähnyt kumpaakaan Cullenia ennen lounasta. Olin myöhässä, kiitos Laurenin, joka kamppasi minut aulassa ja oli viimeinen, joka tuli pöytään.
Lauren kikatti, kun pääsin istumaan. Minä punastuin kevyesti ja voin sanoa, että se toi Edwardin suojelunhalun esiin. Hän mulkoili Laurenia vakaasti ja Lauren näytti kavahtavan. Nyt oli hänen vuoronsa punastua nolona.
”Hei Edward”, Jessica sanoi.
Minä katsoin häntä ja huomasin hänen tekevän rohkean liikkeen ja nousevan tuolistaan. Hän istui Edwardin viereen, eikä Edward näyttänyt edes säpsähtävän, kuten minä olisin tehnyt.
”Joten, minä haluaisin kuulla”, hän sanoi, muttei katsoen Edwardia silmiin.
”Mistä?” Edward kysyi, voin sanoa, että hänen piti tehdä paljon työtä pysyäkseen kohteliaana.
”No… Tiedäthän”, Jessica kuiskasi.
”En, en tiedä”, Edward sanoi, vaikka olin varma, että hän tiesi, sillä hänhän pystyi lukemaan ajatuksia ja kaikkea. Hän näytti siltä kuin haluaisi Jessican häipyvän.
”… Sinusta ja Bellasta”, Jessica sanoi kuin minä en edes olisi siellä.
Kuulin jonkun henkäisevän ja katsoin Alicea. Hän näytti siltä kuin alkaisi pian nauraa. Luulen, että hän näki tulevaisuuteen ja että se tulisi olemaan hauskaa.
Edward vilkaisi Alicea ärsyyntyneesti ja katsoi minua, päättäen olla välittämättä Jessicasta ja olla antamatta tulevaisuuden tapahtua. Oli vaikea olla välittämättä, koska Jessica nyki häntä nyt hihasta.
Edward alkoi leikitellä hiuksillani ja minä en saanut myslipatukkaa auki. Paperi ei avautunut, vaikka minä nyin sitä kaikella tahdollani.
”Tarvitsetko sinä apua sen kanssa?” Edward kysyi näyttäen todella ärsyyntyneeltä. Hänen äänensä oli kuitenkin tyyni.
”Minä kyllä saan sen”, kuiskasin. ”Mutta näyttää siltä, että Jessica laskee housuihinsa, ehkä sinun kannattaisi puhua hänelle.”
Edwardin suu oli vakavassa linjassa samalla kun hän katsoi Jessicaa. Ei minun pitänyt pahastuttaa häntä. Se vain, että olin todella utelias kuulemaan, mitä Jessicalla oli asiaa. Hän yleensäkin haki huomiota, mutta ei koskaan näin epätoivoisesti. Tarkoitan, hän nyki vieläkin Edwardia paidasta. Mikä hänen ongelmansa oikein on?
”Mitä Bellasta ja minusta, Jessica?” Edward kysyi vieläkään katsomatta häneen. Sen sijaan hän katsoi määrätietoisesti Aliceen.
”Ehkä meidän kannattaisi käydä tämä keskustelu ulkona Edward. Tiedäthän, me voisimme etsiä penkin ja jutella siellä.”
Ei voi olla totta! Jessica vain pelasi peliä. Sairasta, kieroutunutta peliä yrittäen varastaa Edwardin. Hän oli vain mustasukkainen, sitä hän oli. Jessica oli mustasukkainen, ilkeä, suosittu, nätti tyttö. Sillä tavalla nätti, joka ansaitsee Edwardin enemmän kuin minä. Sillä tavalla suositumpi, joka ansaitsee Edwardin enemmän kuin minä. Sillä tavalla ilkeä, jotta hän ei ansaitse Edwardia. Sillä tavalla mustasukkainen, jotta hän ei ansaitse Edwardia.
Kyyneleet kihosivat silmiin. Tällä kertaa ne eivät olleet vihan kyyneleitä. Ne olivat ikävän kyyneleitä. Edward ei ansaitse tyttöystävää, joka ei anna hänen suudella häntä, joka itkee joka kerta, kun hän yrittää pelata peliä. Hän ansaitsee jonkun, joka on paljon nätimpi kuin minä. Jonkun, joka on nätimpi kuin Jessica ja nätimpi kuin Rosalie (jos sellaista on olemassakaan).
”Me voimme puhua siitä täällä, kiitos vain”, Edward sanoi. Hän painoi pääni rintaansa vasten halaukseen. Voin sanoa, että hän yritti peittää kyyneleet ennen kuin kukaan muu näkisi niitä.
”Selvä, itsehän pyysit”, kuulin Jessican sanovan ääneen.
Silloin huomasin, että he olivat ainoa pöydässä, jotka puhuivat. Pystyin kuvittelemaan muiden tuijotuksen.
”Kuulin, että sinä ja Bella ette enää harrasta seksiä!”
Minä melkein tukehduin myslipatukkaani ja aloin yskiä. Edward silitti selkääni samalla kun minä elvytin itseäni hänen sylissään.
Kaikki pöydässä olivat hiljaa ja minä lakkasin yskimästä. Edward jatkoi selkäni silittämistä, vaikka olinkin jo lopettanut. Se oli enemmänkin sympaattista taputusta. Kyyneleet tulvahtivat silmistäni, kun tajusin kuinka paljon hän oikeastaan rakasti minua. Onneksi pöydässä istujat luulivat itkemiseni johtuvan yskinnästä, eikä muusta. Lauren ja Jessica alkoivat nauraa minulle.
Hetken kuluttua huomio kiinnittyi minusta Edwardiin ja siihen, mitä hän oli sanomassa. Hän otti lisäaikaa pyyhkäisemällä kyyneleeni pois ennen kuin kääntyi Jessican puoleen.
”Seksin kanssa tai ilman, Jessica, Bellalla ja minulla on parempi suhde kuin sinulla on koskaan ollut, on tällä hetkellä, tulee koskaan olemaan tai voi koskaan olla. Minun ja Bellan seksielämä ei ole ollenkaan sinun huolenaiheesi.
”Ei tuo ole mitä…” Jessica sanoi epäröiden. Hän panikoi ja sitten hänen ilmeensä vaihtui hämmentyneeksi. ”Voisi olla parempaa suhdetta… Ihan kuin te ette olisi edes tehnyt sitä vielä.”
Kasvoni muistuttivat luultavasti tomaattia ja Edward näytti hetken järkyttyneeltä samalla kun hän kirosi kömmähdystään. Hänen tyrmistyneet kasvonsa katsoivat minusta Aliceen ja takaisin Jessicaan ja sitten taas takaisin Aliceen kuin miettien, kuinka hän ei ollut nähnyt sitä.
”En minä… En tarkoittanut.” Vau, Edward oikeasti änkytti.
”Minä en usko seksiin ennen avioliittoa.” Tunsin sanojen vierähtävän huuliltani ennen kuin ehdin miettiä niitä. Kaikki mitä tiesin oli, että minun oli pelastettava Edward.
Jokainen pöydässä tuijotti tomaatti kasvojani. Kaikki paitsi Alice. Alice näytti yhtä hämmentyneeltä kuin minusta tuntui. Oli ilmeistä, että hän mietti, minne hänen näkynsä menivät. Alicehan ei näe mitä tapahtuu ilman päätöstä.
”No, se on tyhmää”, Lauren mutisi kuiskaten. ”Hän ei ole edes nätti, kuinka hän luulee edes voivansa pitää Edwardin, jos ei anna hänelle yhtään?”
”Minä kunnioitan Bellan päätöstä”, Edward sanoi katsoen Laurenia. ”Ja täytyy sanoa, että se on parempi kuin olla huora. Mutta hei, kuka muka osoittelee sormella.”
Ei Edward, mutta vihje oli selvä.
”Edward, haluaisitko sinä lähteä täältä?” melkein kiljaisin ennen kuin Laurenilla oli tilaisuutta sanoa jotain muuta.
”Niin, lähdetään. Alice? Haluatko liittyä seuraan?” Edward kysyi.
”Ei kiitos”, Alice vastasi katkeran suloisesti. ”Luulenpa, että jään tänne ja juttelen ja saan tilaisuuden sanoa ääneen aikomukseni.”
Se muistutti minua, täytyi kysyä häneltä, mitä hän teki terveydenhoitajalla. Kun avasin suuni, Alice keskeytti minut.
”Olen varma, että Edward kertoo sinulle. Mene vain.”
Tehden kuten käskettiin, Edward otti minun tarjottimeni ja omansa. Hän käveli niin nopeasti kuin mahdollista astioiden palautukseen ja tuli nopeasti viereeni.
”Oletko valmis?” hän kuiskasi korvaani ja antoi nopeasti suukon sen yläpuolelle.
Otin hänen kädestään kiinni ja kävelin ovelle nopeasti, mutta hän oli nopeampi, hän piti ovea auki minulle. Vilkaisin taakseni ja näin Alicen mulkoilevan Laurenia ja Laurenin näyttävän säikähtäneeltä. En voinut kuin nauraa sille.
En kuitenkaan syyttänyt häntä. Alice pystyi olemaan joskus todella pelottava.
”Hei Edward?”
”Hmm?”
Se kuulosti siltä kuin olisin vetänyt hänen ajatuksistaan, se sai minut vaihtamaan suuntaa.
”Mitä sinä ajattelet?”
”Ömm…” hän epäröi. ”Sitä, kuinka tarpeetonta sinun on valehdella tuolla lailla puolestani.”
Minä hymyilin sille, en voinut muuta. ”En halunnut sinun nolostuvan.”
Jokin tunne, mitä en tunnistanut, levisi hänen kasvoilleen, mutta hän kokosi itsensä nopeasti ja vaihtoi sen huvittuneisuuteen.
”Mutta nyt sinä olet nolostunut.”
”Milloin minä en olisi nolostunut?” kysyin ja tietenkin punastuin. Hän naureskeli ihmisreaktiolleni ja painoi minut istumaan penkille, joka oli hämmästyttävän kuiva. Hän otti paikan vierestäni ja kietoi kätensä harteilleni.
”Edward?” kysyin uudestaan.
”Hmm?”
”Tiedätkö sinä, miksi Alicen piti mennä tänään terveydenhoitajalle? Toisella tunnilla he kuuluttivat ja…”
Hän keskeytti minut naureskelulla. Nostin katseeni ja näin hänen katsovan ruokalan sisäänkäyntiä. Melkein samanaikaisesti hän käänsi katseensa taas minuun.
”Se onkin hauska tarina, haluatko sinä kuulla sen?”
Minä nyökkäsin. Enkö minä muka juuri pyytänyt saada kuulla sitä? Hän naureskeli vieläkin ja minä odotin sen loppuvan. Koko tämän ajan, minä katsoin häntä malttamattomana. Sitten hän lopetti ja vilkaisi ruokalaan pikaisesti, yliluonnollisen nopeasti.
Hänen rinnastaan alkoi hitaasti kuulua murinaa.
”Mitä on tekeillä?” kysyin häneltä laittaen toisen käteni hänen poskelleen rauhoittaakseni häntä.
”Lauren käyttäytyy tyhmästi”, Edward murisi nousten seisomaan. Sain hänet kiinni tällä kertaa ja vedin hänet takaisin istumaan.
”Pysy kanssani”, kuiskasin ja yritin laittaa hänen kätensä takaisin ympärilleni. Hän kuitenkin piti käsiään suorana sivuillaan ja istui sitten jähmettyneenä tuijottaen ruokalan ovea.
”Kyllä, hän on muutenkin tulossa etsimään meitä”, Edward huokaisi katsoen minuun. Hän kumartui painamaan suukon otsalleni ennen kuin huokaisi taas.
Ruokalan ovi avautui paljastaen todella nätin blondin, joka ei todellakaan ollut Rosalie. Hän katseli ympärilleen, kunnes huomasi meidät. Kun hän tuli luoksemme, hän istahti Edwardin viereen käsinojalle. Se mikä sai minut haluamaan huutaa hänelle oli, kun hän avasi Edwardin jalat omallaan ja laittoi jalkansa Edwardin omien väliin.
Edward katsoi häntä ja sitten minua. Hän päätti olla välittämättä hänestä ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.
”Joten Edward”, Lauren sanoi hypistellen Edwardin paidankaulusta. ”Minä ajattelin…”
”Uh oh”, sanoin. ”Älä satuta itseäsi.”
Lauren irvisti minulle ja käänsi sitten huomionsa takaisin Edwardiin.
”… Sitä mitä sanoit”, hän jatkoi. Hänen äänensä oli nyt flirttaileva. ”Ja sinä olet niin oikeassa. Minun todella täytyy käyttäytyä toisin. Joten minä ajattelin, että ehkä sinä voisit, tiedäthän, auttaa minua. Lopettamaan flirttailun ja muun.”
”Anteeksi, minä olen kiireinen”, Edward vastasi laittaen kätensä takaisin ympärilleni.
Minä huokaisin ja aloin leikitellä Edwardin hiuksilla. Toivoen, että se saisi Laurenin mustasukkaiseksi. Näytti siltä, että se saikin, koska Lauren alkoi siirtää jalkaansa ylöspäin Edwardin jalkojen välissä.
”En edes sanonut milloin, tyhmyri”, Lauren sanoi hymyillen.
”Olen kiireinen”, Edward toisti synkästi. ”Etkö sinä seurustele Tyler Crowleyn kanssa?”
”Etkö ole kuullut?” Lauren kysyi, yrittäen näyttää surulliselta, mutta epäonnistuen surkeasti. ”Hän tulee kuolemaan autokolarin takia. Tyler parka.”
Kaikki mitä Edward pystyi tekemään oli pään pudistaminen. Minä mietin, mille hän oikein päätään pudisti. Sille, että Tyler käveli juuri ruokalaan vaiko Laurenin epäonnistuneelle yritykselle saada hänet housuihinsa.
Juuri silloin kello soi ilmoittaen ruokatunnin päättyneeksi ja Edward nousi seisomaan nopeasti, melkein potkaisten Laurenin maahan. Minäkin nousin nauraen ja lähdin kohti seuraavaa tuntiamme tavoitellen hänen kättään.
Luokan ulkopuolella minä käännyin häntä kohti. Sitten tajusin, etten kohdannut hänen silmiään, joten katsoin alas yhteen punottuja käsiämme. Seuraavaksi tunsin Edwardin huulien antavan suukon ohimolleni.
”Minä rakastan sinua niin paljon”, hän kuiskasi.
”Minäkin rakastan sinua”, sanoin ja johdatin meidät biologian luokkaan.
