A/N: Eli nytten seuraa tää toinen luku. Joten kommenttia mitä mieltä olitte ja nauttikaa, jos tästä nyt edes voi nauttia.
Ja kirjoitan tän toisen luvun nyt Dracon näkökulmasta.
Luku 2
Oli kylmä talvinen aamu. Tuuli tuiversi ulkona ja tärisin kylmyydestä. Vedin peiton korviini asti ja suljin silmäni, mutta en kuitenkaan enää saanut unta. Päätin nousta ja pukea ja lähteä aamupalalle. Meitä ei paljon jäänyt tänne Tylypahkaan, joten kaikki tuvat söivät samassa pöydässä. Opettajiakin oli jäänyt vain muutama ja he söivät pöydän päässä. Onneksi Weasleyt ja Potteri olivat lähteneet. Nyt voisin viimeinkin tehdä vaikutuksen Hermioneen. Olin ollut ihastunut häneen jo kauan ja minusta tuntui, että tunne oli molemmin puoleinen.
Otin aamupalan ja lähdin etsimään hyvää paikkaa. Ainut hyvä paikka löytyi tuon tumman kaunottaren eli Hermionen vastapäätä. Muualla oli noita 1. luokkalaisia, jotka eivät osanneet, edes syödä kunnolla. Joten päätin mennä tuon rohkelikon viereen syömään. Huomasin heti, kun tulin pöytään Hermionen ilmeen kirkastuvan ja suupielten kääntyvän ylöspäin. ”Noinko paljon sinä ilahdut, kun tulen kanssasi syömään? Miten ajattelit käyttäytyä, kun kysyisin sinua Tylyahoon kanssani huomenna?” kysyin ja väläytin vielä parhaan hymyni. Hermione meni aivan punaiseksi, mutta suostui pyyntööni. Loppu ruokailun ajan me juttelimmekin. Hänkään ei pidä Potterista, eikä varsinkaan hänen huomionhaustaan. Huomaan, että meillä on koko ajan enemmän yhteistä ja ihastun häneen koko ajan enemmän. Toivoisin vaan, ettei hän olisi rohkelikko. Silloin kaikki olisi helpompaa. Mutta se taitaa olla turha toive.
Aamupala oli ihana, mutta se loppui liian pian. Onneksi hän lupasi tulla huomenna kanssani Tylyahoon . Siellä saisin näyttää tunteeni. Tajuan olleeni ilkeä ja kamala Hermionea kohtaan viime vuosina, mutta se ei johtunut hänestä, vaan siitä pirun Potterista, joka aina pilaa kaiken. Voi kun olisi jo joulu. Voisin antaa Hermionelle ihanimman lahjan mitä ikinä hän voi toivoa. Silloin muistan. Kun koulu jatkuu normaalisti tulee Harry ja Weasleyt takaisin pilaamaan kaiken. Joudun olemaan taas Pansyn kanssa ja esittämään rakastunutta. Siis Pansyyn. Lopulta koittaa se hetki, kun joudun eroamaan Hermionesta. Sanon hyvästit ja lähden haikeana kävelemään kohti tyrmiä. Huomaan katsovani uudestaan ja uudestaan taakseni ja näen Hermionen kunnes käännyn kulman taakse ja hautaan kasvoni käsiini. Miksi aina ihastun tai no tätä voisin kutsua jo rakastumiseksi.
Aika käy hitaasti, kun odottaa jotakin. Nyt aika kyllä tuntuu pysähtyneen, kun päivä lopulta kääntyy illaksi alan miettiä sopivia vaatteita huomiseksi. Ei tuota, tuo on likainen, tuo on aivan kauhea. Etsin ja etsin täydellistä paitaa ja lopulta löydän sen. Huh onneksi tämä on puhdas, mietin ja käärin vaatteeni kauniisti penkin päälle. Tarkistan vielä, että minulla on tarpeeksi rahaa ja käyn ”lainaamassa” pari sirppiä Zabinilta. Onneksi pian on jo aamu ja pääsen vihdoinkin viettämään Hermionen kanssa ”laatuaikaa”. Näissä mietteissä nukahdan nopeasti, kun herään on jo huominen.
Puen, pakkaan kaikki tavarani ja lähden aamupalalle. Yritän etsiä Hermionea, mutta en löydä häntä mistään. Hän on varmaan jo syönyt arvelen ja hotkin aamupalani, jonka seurauksena minulle tulee hikka. Olen pian valmis ja lähden kävelemään tyrmiä kohti, jossa sovimme tapaamamme. Mutta Hermionea ei näy missään. Odotan ja odotan, mutta Hermionea ei vain näy. Alan epäilemään vahvasti, että olen saanut pakit. Lähden kohti tyrmiä ja huomaan Hermionen tulevan sieltä Zabinin kainalossa. Ei, en ole saanut pakkeja. Hän hylkäsi minut toisen takia. Ja se joku toinen on Zabini!
