Otsikko: Sivustakatsoja
Tekijä: Haruka
Genre: Draama, pieni angst, ficlet
Päähenkilö: Jukka
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Mainintana miesten välinen seksi ja vähäistä kiroilua.
Vastuunvapaus: Hahmot kuuluvat minulle, samoin Kurkuman kaupunki
Sanoja yhteensä: 375
A/N: Mun inspiraationi uinui huhtikuusta eteenpäin, vaikka lupasin itselleni jatkaa Kurkuman kirjoittamista. No, nyt tulee taas hieman täydennystä Ficletpakkaan omalta osaltani sekä tietysti hieman näkökulmaa erään Kurkuman hahmon osalta. Jukka on kuulunut mun suosikkeihini, vaikka varsinaisessa kertomuksessa siitä on todella vähän juttua ja siinä ei keskitytä vaan tiettyyn hahmoon.
Jos joku tämän lukee, kommentit olis kivoja
”Eikö tollainen elämä oo helvetin tylsää?”
Niin monet mut tuntevat ihmiset on kysyneet multa, kun mä tunnustan olevani enemmän kuin mielelläni ulkopuolinen. Syytä sille mä en oo koskaan tiennyt. Se ei juonna juuriaan mun lapsuuteni, jolloin mun lakimies-isäni ja lääkäriäitini povasivat musta loistavaa oikeusavustajaa, isäni manttelinperijää, joka kuitenkin valitsi työn divariapulaisena ja laulamassa bändissä, jota ei juuri muualla maailmassa tunneta. Eikä sillä oo mitään tekemistä mun teinivuosieni tai kaveripiirini kanssa: mä oon ulkopuolisuudestani huolimatta tullut aina toimeen kaikkien kanssa.
Heikompiani mä oon aina puolustanut. Rysäyksen solistina mä oon joutunut toisinaan puhumaan mun parhaan kaverini, meidän bändin kitaristin, Saken, puolesta. Mä oon ollut se, jonka ansiosta Sakke sai jäädä bändiin, kunnes muutti ulkomaille äitinsä saatua sieltä töitä. Ja kun Viljami pyysi mua auttelemaan sitä toisinaan puoliksi omistamassaan divarissa Kurkuman keskustassa, mä suostuin. Samalla mä tiesin, että joutuisin katselemaan sitä, miten se joutuu toinen toistaan huvittavimpiin ja noloimpiin tilanteisiin ihmissuhteissaan.
Mä en oo koskaan halunnut muuttaa muualle Kurkumasta, mun lapsuuteni kaupungista Päijät-Hämeestä, koska oon tuntenut aina kuuluvani sinne tavalla tai toisella. Enkä usko, että mua edes saisi koskaan muuttamaan sieltä mihinkään. On mun kaverit houkutelleet mua muuttamaan kaiken maailman kimppakämppiin niiden kanssa vaikka Hollolaan tai Lahteen. Mä oon vaan hymyillyt niille ja sanonut silmiin katsoen kiitos ja ei.
Rakastamaan musta ei oo koskaan ollut vaan yhtä ihmistä. Tai... Mä yritin rakastaa Niinaa, mut lopulta se valitsi Saken. Mä olin sille vihainen, kun se meni säätämään mun ja Mikon kanssa, mut en kanna kaunaa enää. Rysäyksen toinen solisti, Maria, on puolestaan sen jälkeen roikkunut kiinni Mikossa, ne taitaa pian mennä naimisiin. Vaikka mä joskus nuorempana kokeilin rajojani molempien kanssa ja annoin Mikon ottaa mut melko rajusti takaapäin, mä oon myöntänyt, ettei musta taida olla parisuhteeseen. Voihan olla, että joskus vuosien päästä vastaan kävelee joku tyttö tai poika, joka saa mun polveni veteliksi ja sydämen hakkaamaan tuhatta ja sataa. Mut siitä ajasta mä en tiedä vielä mitään; eihän juuri kukaan edes tiedä mun kiinnostuksestani molempia sukupuolia kohtaan.
En mä pidä mun elämääni helvetin tylsänä, vaikka joku sitä sellaiseksi väittäisi. On vaan tiettyjä asioita, joista mä haluan vaieta ettei kukaan osoittelisi mua sormellaan. Mä tiedän, että monista Kurkumassa eläneistä ihmisistä on puhuttu siihen äänensävyyn, että vittu oksat pois. Mutta ei musta koskaan.
Siksi mä vaikenen, koska tiedän niin olevan parempi.
