Kirjoittaja: Cilla
Ikäraja: S
Yhteenveto: Unohdan ulkoa kuuluvat äänet kuunnellessani hengitystäsi.
A/N: Osallistun tällä Tajunnanvirtaa -haasteeseen.
Mökin seinät valittavat tuulen pauhatessa ulkona. Minä makaan peiton alla pimeässä, enkä saa unta. Kuuntelen ikkunaruutujen helinää. Seiniä peittävän köynnöskasvin oksat napsuvat ruutuja vasten. Lattialautojen narina kuulostaa siltä kuin viereisessä huoneessa kävelisi joku. Vedän peiton pääni ylitse. Kukaan ei voi minua nähdä, jos en ole näkyvissä. Pikkutyttönä keksimäni oivallus tuntuu yhä vieläkin kumman lohdulliselta. Seinän välistä kuulen rapinaa. Sen täytyy olla hiiri, rauhoittelen itseäni.
Silmäluomet tuntuvat raskailta ja pää painavalta tyynyä vasten. En saa silti unta. Tuulen äänet pitävät minut hereillä. Makaan valveilla ja kuuntelen. Vaivun horrokseen, josta havahdun seuraavan napsahduksen kuuluessa. Yritän laskea lampaita, kuten joskus aikoja sitten tein unta odotellessa. Lampaat jatkavat kuitenkin juoksuaan keskenään, kun menetän keskittymiseni niihin. Olen havainnut uuden äänen.
Tassujen kevyet askeleet pysähtyvät ja patjani painautuu alaspäin. Siirryn sängyn toiseen reunaan, jotta sinulla olisi enemmän tilaa. Pyörit hetken ympyrää ennen kuin asettaudut aloillesi. Tulet aivan kylkeeni kiinni, pääsi laskeutuu tyynylleni. Minulla on hieman liian vähän tilaa, mutten anna sen haitata. Sinulle riittää aina tilaa viereltäni. Unohdan ulkoa kuuluvat äänet kuunnellessani hengitystäsi. Sinä tuhiset kuin mikäkin possu. Silitän pehmeää turkkiasi yrittäessäni saada unen päästä kiinni. Tuhina muuttuu levollisemmaksi ja lopulta se on niin rauhallista, että tiedän sinun nukkuvan.
Kuuntelen kevyttä tuhinaasi. En muista enää laisinkaan tuulta. Vähitellen tuhina tuudittaa minut kaipaamaani uneen.
