Kirjoittaja Aihe: Totuin takkiisi naulassa [femme, S]  (Luettu 1780 kertaa)

Haava

  • hallansininen
  • ***
  • Viestejä: 355
  • juoksepoistyttö
    • where did the party go
Totuin takkiisi naulassa [femme, S]
« : 26.09.2012 21:31:08 »
Author: Haava
Beta: Ei ole.
Genre: femme, one-shot, draamaa kai
Pairing: tulkinnanvarainen Hedvig/Aliisa
Rating: S
Summary: Jokin piti Hedvigiä paikoillaan. Ehkä se oli tilanteen armoton elokuvamaisuus, se että hänelle tapahtui kerrankin jotain kaunista – tai sitten se oli vain Aliisa, joka sopi teekauppaan kuppinsa kanssa kuin hänet olisi maalattu siihen.
Disclaimer: Kaikki on minun, paitsi nimi kuuluu Olavi Uusivirralle.
Warnings: Ei ole.
A/N: En oikeastaan tiedä onko minttuteetä edes olemassa. Toivottavasti, koska mun tekee mieli juoda sellaista. (Otsikko on luonnollisesti taas ihan random, mutta kun sain pakkomielteen siitä että sen on oltava juuri tuo.)

Totuin takkiisi naulassa

Toukokuu

Hedvig katseli teelajeja silmät selällään ja koetti epätoivoisesti päättää. Hän siirtyi seuraavalle hyllylle ja sitten taas takaisin siihen missä oli juuri hetki sitten ollut, siitä pian kolmannelle hyllylle. Hänen katseensa selasi teelajeja yhä uudelleen, mansikka marmeladi minttu mustikka… Hedvig ei osannut päättää.

”Saanko maistaa tätä?” Hedvig kysyi lopulta ujosti, hän oli vienyt kassalle sen mintunmakuisen. Hedvig piti mintusta; minttusuklaasta ja niistä dominokekseistä joissa oli minttutäyte, minttupurukumista sekä mintunmakuisesta huulirasvasta.

”Totta kai, kultaseni”, sanoi tiskin takana oleva sievä nainen äidillisesti ja Hedvig melkein punastui vaikka olikin jo tottunut teekaupan läheiseen tunnelmaan. Silti se jollain tapaa aina hämmästytti häntä ja sai hänet häkeltymään.

Nainen avasi irtoteepussin, se oli sellainen kappale josta jotkut muutkin olivat jo maistaneet. Nainen laittoi tottuneesti Hedvigille kupillisen teetä – ilman maitoa ja sokeria, tietenkin, etteivät aromit peity – ja ojensi kupin tiskin yli Hedvigin ojennettuihin käsiin. Kupissa oli kukkia, juuri sen kupin Hedvig oli toivonutkin saavansa.

”Ole hyvä, maistele aivan rauhassa”, nainen sanoi. Hedvig kiitti automaattiniiauksensa saattelemana, se oli hassu jäänne lapsuuden prinsessaleikeistä ja balettitanssijoiden ihailemisesta.

Hedvig vei kuppinsa ikkunanviereiseen pöytään ja hörppäsi varovaisesti, sillä juoma oli kuumaa vielä. Hän käänsi katseensa ulos kadulle, siellä ei ollut kovinkaan vilkasta ja kaikki ohikulkijat menivät suin päin teekaupan ohi kuin sitä ei olisi edes olemassa. Tavallaan se oli Hedvigistä hyvä asia – tämä oli hänen paikkansa.

”Saako tähän istua?”

Hedvig vilkaisi ympärilleen; muut pöydät olivat tyhjiä lähes jokainen. Sitten hän kohotti katseensa kysyjään.

Tytöllä oli kädessään samanlainen kuppi kuin Hedvigillä ja hänellä oli pitkänpitkä letitetty tukka sekä teekuppiin sopiva kukallinen, vanhanaikaisen näköinen mekko. Hän näytti ystävälliseltä.

”Istu toki”, Hedvig lupasi hämillisenä ja katseli vastapäähän asettunutta tyttöä vaivihkaisesti ja ujostellen. Äkkiä hän häpesi poikamittaista hapsottavaa hiuspehkoaan ja huoletonta vaatetustaan; tuo tyttö oli kuin kuvasta, mutta ei silti näyttänyt teennäiseltä tai ylilaitetulta. Hedvig ei käsittänyt, kuinka tämä teki sen. He olivat vastakohtia.

”Rakastuin tähän paikkaan juuri”, tuntematon avautui ja katseli Hedvigiä hyväntahtoisesti. ”En edes tiennyt, että tällaisia paikkoja on olemassa!”

Niin, sillä tämä on ainoa laatuaan, ajatteli Hedvig, mutta sanoi vain:

”Minä olen rakastanut tätä paikkaa jo kauan.”

Hedvig maistoi jälleen teetään, nyt se oli jäähtynyt ihanteelliseksi. Hän sulki hetkeksi silmänsä juoman lämmittäessä häntä, tee oli juuri niin hyvää kuin tyttö oli arvellutkin. Minttuista.

”Näytätkin olevan kotonasi täällä. Mitä juot?” tuntematon kysyi.

”Minttua.”

”Todellako? Minäkin!” toinen huudahti melkein tarpeettoman innostuneena.

”Hassua”, Hedvig sanoi yksinkertaisesti.

”Mikä sinun nimesi on?” tyttö kysyi sitten mutkattomasti, aivan kuin ei olisi lainkaan huomannut puhekumppaninsa vähäsanaisuutta.

”Hedvig”, sanoi Hedvig.

Tuntematon näytti haaveelliselta.

”Ihana nimi”, hän sanoi ihastuneena. ”Minä olen Aliisa. Niin kuin Muumeissa.”

”Siltä näytätkin”, Hedvig sanoi, mutta hän ei sanonut sitä pilkaten. Itse asiassa hän lahjoitti Aliisalle yhden harvinaisista hymyistään, sillä nimi todella sopi tytölle.

”Niinkö?” Aliisa kysyi ilahtuneena.

Hedvig hymisi myöntävästi ja mietti, että tällä Aliisalla oli kyllä paljon siistimpi ja tummempi tukka kuin muumihahmolla. Olemus oli silti sama.

He istuivat hiljaa hetken, Aliisa vaikutti vaipuneen ajatuksiinsa ja Hedvig ei ollut sellainen joka sanoisi jotakin ensimmäisenä. Hänen teensä oli loppunut ja hän päätti mielessään, että ostaisi paketillisen sitä, mutta vasta kun Aliisakin olisi valmis sillä jokin piti Hedvigiä paikoillaan. Ehkä se oli tilanteen armoton elokuvamaisuus, se että hänelle tapahtui kerrankin jotain kaunista – tai sitten se oli vain Aliisa, joka sopi teekauppaan kuppinsa kanssa kuin hänet olisi maalattu siihen.

”Pidätkö kissoista?” Aliisa kysyi yllättäen ja Hedvig hätkähti, sillä hän oli katsellut ulos ikkunasta ja unohtanut itsensä siihen.

”Pidän”, Hedvig myönsi ja mietti, miksi Aliisa oli kysynyt sitä.

”Minulla on oranssi kissanpentu. En asu kaukana”, Aliisa kertoi, mutta ei pyytänyt suoraan Hedvigiä mukaansa. Hedvig mietti hetken, kuinka kammottavalta Aliisan sanat olisivat kuulostaneet jonkun kadulla olevan keski-ikäisen miehen suusta, mutta kuinka Aliisan sanomiksi ne sopivat silti.

”Vai niin”, Hedvig sanoi ainoastaan.

”Tuletko?” Aliisa kysyi mutkattomaan tapaansa nousten tuoliltaan. Hän katsoi Hedvigiä odottavasti.

”Minun pitää ostaa teetä ensin”, Hedvig sanoi ja nousi itsekin.

”Mainio ajatus! Minttuteetäkö?”

”Niin.”

”Voisimme ostaa sitä yhdessä. Voisimme juoda teetä vaikka koko illan”, Aliisa suunnitteli jo täyttä vauhtia ja Hedvig mietti, mikä sai tytön kuvittelemaan että hän jäisi tämän luo koko illaksi. Silti Hedvig myöntyi, ehkä siksi, että Aliisa oli niin vastustamaton välittömyydessään. Sellainen, jolle oli mahdotonta sanoa ei.

Niinpä he ostivat yhdessä minttuteetä, puoliksi molempien rahoista. Sitten he lähtivät teekaupasta kohti Aliisan kotia, sinne oli vain muutaman korttelin matka, kuten Aliisa oli luvannut. Jo eteisessä heitä vastaan hyökkäsi pienenpieni oranssi pörrökasa joka kurisi vimmatusti eikä Hedvig oikein tiennyt oliko se kehräystä vai murinaa, mutta silitti kissaa kumminkin. Se oli sillä tavalla pehmeä kuin eläinten pennut yleensä ovat, niin silkkinen että turkkiin tekee mieli painaa pää ja jäädä siihen.

”Nyt keitetään teetä”, Aliisa sanoi ja johdatti Hedvigin pieneen keittiöön, sinne mahtui juuri ja juuri kaikki tarpeelliset kodinkoneet ja pikkuruinen pyöreä pöytä. Ikkunasta oli näköala kaupungin yli ja Hedvig mietti, kuinka ihmeellistä olisi asua sellaisessa asunnossa.

”Mikä sinä oikein olet?” Hedvig kysyi istuutuessaan pöydän ääreen teekuppi kädessään. Kupin pinnassa risteili kaupungin mustavalkoinen siluetti.

”Miten niin”, Aliisa sanoi nauraen, se oli niitä nauruja joita kuvaillaan tiukujen helinäksi tai joksikin sellaiseksi. ”En minä mikään ole.”

”Sinä vain hait minut kahvilasta. Kuin olisimme tunteneet aina”, Hedvig mietti ja katseli Aliisaa. Aliisa istui tuolillaan sivuttain seinään nojaten ja oli nostanut jalkansa tuolin reunalle; hänellä oli kirkkaankeltaiset villasukat, vaikka oli toukokuu.

”Niin hain”, Aliisa totesi vain.

”Teetkö niin useinkin?” Hedvig tiedusteli ja valmistautui jo siihen, ettei ollut lainkaan ainutkertainen. Ehkä Aliisa etsi joka päivä jonkin uuden mielenkiintoisen paikan ja valitsi sieltä jonkun onnekkaan, jolle meni juttelemaan. Jonka toi katsomaan kissaansa, kissaa joka nukkui kerällä eteisen väliovea vasten.

”En koskaan”, Aliisa hymyili.


Syyskuu

Aliisa oli tuonut ruskalehtiä maljakkoon keittiön pöydälle. He istuivat siinä vastatusten, Hedvig ja hän, ja joivat minttuteetä.

”Hassua juoda tätä pitkästä aikaa”, Hedvig mietti ääneen nojaten kylkeään vasten seinää.

”Nostalgista”, Aliisa naurahti ja katseli Hedvigiä pää kallellaan. ”Muistatko kun joimme tätä sinä ensimmäisenä päivänä?”

”Niin kuin voisin unohtaa”, Hedvig hymähti.

”Ja sitten sinä vain jäit tänne. Hammasharjat ja shampoot ilmaantuivat kylpyhuoneeseen, takkisi jäi päiväkausiksi naulakkooni, kengät ja kaikki”, Aliisa muisteli naureskellen.

Hedvig hymyili muistoille ja kumartui silittämään Inkivääriä. Se oli iso kissa jo, mutta nukkui edelleen kerällä vasten eteisen väliovea.
« Viimeksi muokattu: 01.10.2012 11:17:39 kirjoittanut Haava »
Oh sadness I'm your girl

Funtion

  • Vieras
Vs: Totuin takkiisi naulassa [femme, S]
« Vastaus #1 : 01.10.2012 10:58:29 »
Lainaus
A/N: En oikeastaan tiedä onko minttuteetä edes olemassa. Toivottavasti, koska mun tekee mieli juoda sellaista.
On! Mulla on minttuteetä ja se on tosi hyvää. Kantsii kokeilla! Sitä saa ainakin pussiteenä, sellaisena mixpakkauksena missä on monia eri makuja, joista yks on minttu. Noni, nyt asiaan.

Hänen katseensa selasi teelajeja yhä uudelleen, mansikka marmeladi minttu mustikka… Hedvig ei osannut päättää.
Vähän hassulta näytti, ettei tässä luettelossa ollut pilkkua, mut täähän on tyyliseikka. En nipota siis siitä. Pistin muuten merkille, että noi kaikki maut alkaa samalla kirjaimella… tähän väliin sopisi kysyä, että onko olemassa marmeladiteetä? Mitä hittoa, oikeesti? Haluun kyl maistaa sitä, jos se on olemassa.

Silti se jollain tapaa aina hämmästytti häntä ja sai hänet häkeltymään.
Tää vähän kuulosti hassulta näin muotoiltuna, kun eikö hämmästyminen ja häkeltyminen oo niinku melke synonyymeja? Ehkä parempi olis ollut esim. “saaden hänet häkeltymään”. Tai emmä tiä, ehkä sekin on vähän ontuva.

”Istu toki”, Hedvig lupasi hämillisenä ja katseli vastapäähän asettunutta tyttöä vaivihkaisesti ja ujostellen.
Hämillisenä on aika outo tuohon… hämillään, kenties? Samoin mieluummin vaivihkaa kuin vaivihkaisesti. Niillä on eronsa, mut enhän mä tietenkään pakota sua muokkaamaan noita.

Hedvig ei käsittänyt, kuinka tämä teki sen.
Vähän jotenkin pisti silmään, miten tyttöön viitattiin sanalla “tämä” vaikka sehän pitäisi olla “hän”, kun puhutaan ihmisistä. “Tämä” on aika alentava ilmaus.

Hedvig mietti hetken, kuinka kammottavalta Aliisan sanat olisivat kuulostaneet jonkun kadulla olevan keksi-ikäisen miehen suusta, mutta kuinka Aliisan sanomiksi ne sopivat silti.
Anteeks, mä en ois saanut nauraa tälle, mut mun nauru oli vaan hyväntahtoista. Lipsahduksiahan sattuu kaikille. Eli varmaankin keski-ikäisen, eikä keksi-ikäisen…

Hän katsoi Hedvigiä odottavasti.
Sulla on näköjään aika paljon tästä -sti päätettä täällä. Ehkä osan niistä vois just korvata yksinkertaisemmalla ilmaisulla, esim. tääkin “katsoi ja odotti”. Siis musta tää kohta ei hämännyt niin paljon, että sitä olisi pakko muuttaa, mut nappasin tän vaan tuolta esimerkiksi väitteeni tueksi.

He istuivat siinä vastatusten, Hedvig ja hän, ja joivat minttuteetä.
Vastatusten? Eikö vastakkain olisi parempi? En oo ennen kuullut tuota, tuota sanaa vastatusten… ehkä sekin on sana.

Mä olin mielettömän iloinen, kun näin että sulta on ilmestynyt uutta tekstiä -- vieläpä originaalia. Ilman Kommenttikampanjaa tää ois jäänyt varmaa kuukaudeks mun to read -listalle, kun oon vähän laiskistunut ficcien lukijana, tosin yritän parantaa tapani (tai no, eihän tää ficci oo, mut tarkotin sitä että oon laiskinut lukemaan Finissä mitään... luen niin paljon kirjoja, ettei oo muka aikaa "tavallisten" kirjoittajien teksteille, vaik nää on hienoja siinä missä kirjatkin). Eli joo, jee, kiitos KK kun patistit mut tänne! Tää oli niin hieno, että oli vaan hyvä et luin tän jo nyt. : )

Sun kieles on edelleen ihan mieeeelettömän kaunista, jotenkin vähän runollistakin. Herkkää. Toisaalta välillä asiat oli ehkä vähän liiankin, hmm, kauniita? Ei nyt ihan kiiltokuvakauniita, mut välillä oisin kaivannut tuohon kieleen vähän ronskimpaa otetta. Mut tää on makuseikka, enkä mä nyt halua et mitenkää kirjoittaisit erilailla. Tää teksti vaan tuntui kamalan hauraalta ja mua välillä jopa pelotti lukea tätä, kun pelkäsin hajottavani jotai jos liikahdan vähänkin. Toisaalta aika jännää, miten teksti aiheuttaa tällaisen fiiliksen. Eli joo, sun kieles on äärettömän kaunista, utuista.

Hedvig on kyllä omituinen nimi. Siinä kohtaa kun noi molemmat, Hedvig ja Aliisa, joi minttuteetä, olin ihan varma et toi Aliisa sanoo että sen nimi on Minttu. :--D Ei sitten! Ihan hyvä vaan, ettei tää ollut niin ennalta-arvattava. Niin ja pidin siitä, miten tää oli tulkinnanvarainen tää paritus. Itse näin tän vaan pitkän ystävyyssuhteen alkuna, en niinkään femmenä. Mut tulkinnanvaraiset paritukset on musta parhaimpia. : ) Tässä tää femme ei tuntunut mitenkään päälleliimatulta.

Totuin takkiisi naulakossa -otsikko on hyvin sun näköinen! Tulen huomenna teelle -otsikko on tavallaan samaa laatua tuon kanssa. En oo lukenut sitä toista tekstiä, joten en tiedä sen sisällöstä mitään, mut pakostikin huomasin näiden otsikoiden samankaltaisuuden. Eikä tässä oo mitään pahaa, musta on vaan hienoa jos pystyy jo otsikon perusteella tunnistamaan kirjoittajan.

Tää koko tunnelma tässä tekstissä oli aika herkkä. Mulla soi taustalla klassinen musa, joka vaan anto tähän lisää sellaista, hmm, herkkyyttä. Ehkä mä en osaa muilla sanoilla tätä kuvata. Pidin tästä todella paljon, vaikkei tää nyt sisällöllisesti huimannutkaan. Oli kuitenkin hienoa, miten esim. tuossa lopussa otettiin toi kissa vielä esiin, kun siitähän ns. kaikki sai alkunsa. Eli joo, eniten pidin tässä siitä minkälaista sun kieles ja kirjoitustyylis on. Hurmaavaa.

Kiitos paljon! <3

Haava

  • hallansininen
  • ***
  • Viestejä: 355
  • juoksepoistyttö
    • where did the party go
Vs: Totuin takkiisi naulassa [femme, S]
« Vastaus #2 : 01.10.2012 11:28:47 »
fierté, omg, moi! Vähänkö pelastit mun ja kaikkien muidenkin elämän, olen tämän julkaisemisesta asti ollut ihan tuskissani kun kukaan ei kommentoi tätä ja valittanut siitä suunnilleen jokaiselle vastaantulijalle. :'D Oi, pitää joskus hankkia minttuteetä käsiini. Marmeladiteen olemassaolosta mulla ei ole aavistustakaan, mutta noi teelajit tuossa lainaamassasi pätkässä olivat tosiaan aakkosjärjestyksessä kun ajattelin että niin ne siellä hyllylläkin olisi ja Hedvig nyt vain sattuisi olemaan siinä m-kohdassa. Kiitos kun lainailit noita muitakin kohtia, en toki yhtään revennyt sille että olin oikeasti kirjoittanut keksi-ikäisen. :'DD Ihanaa kun huomautit siitä, nolotti vähän tuollainen virhe. Noita muita en korjaillut, mutta oli kiva kuulla silti mielipiteitä niiden toimivuudesta. (Kyl mun mielestä vastatusten on sana.)

Hedvig nimenä muuten tuli siitä että me luettiin äidinkielessä Villisorsat-näytelmää, jossa tosiaan on Hedvig ja sitten sain siitä pakkomielteen ja kirjoitin tämän. Mulla muuten kävi mielessä laittaa Aliisan nimeksi Minttu! Hillitsin itseni kuitenkin, se olisi ehkä ollut vähän turhan latteaa.

Kiitos myös kielikehuista(?), hassu kuulla että mun teksti saa aikaan tuollaisen reaktion että se voi mennä rikki. En tiedä pitäisikö siitä olla ylpeä vai ei mutta uskoisin että ainakin se on siinä tapauksessa ihan mun näköistä sitten. :'D Oon kyllä ihan samaa mieltä siitä että voisi joskus ottaa vähän ronskimman otteen tähän kirjoittamiseen ja jättää armottoman runotyttöilyn vähän vähemmälle, mutta jostain syystä tykkään runotyttöilystä vähän liikaa. Hmm. Mutta kivaa jos tykkäsit siltikin!

Otsikko on tosiaan aika samaa sarjaa Tulen huomenna teelle -nimen kanssa, vaikkei nämä muuten kyllä kovin samanlaisia ainakaan mun mielestä ole. Paitsi teetä juodaan molemmissa ja kummassakin on kissa. :'D Mutta noin muuten. Kiitos ihan hurjasti kun kommentoit, ilahdutti kovasti! ♥
Oh sadness I'm your girl

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Vs: Totuin takkiisi naulassa [femme, S]
« Vastaus #3 : 23.10.2012 17:13:08 »
Lainaus
Hedvig ei käsittänyt, kuinka tämä teki sen.
Vähän jotenkin pisti silmään, miten tyttöön viitattiin sanalla “tämä” vaikka sehän pitäisi olla “hän”, kun puhutaan ihmisistä. “Tämä” on aika alentava ilmaus.

Pakko sanoa, että "tämä" on ihan kohtelias ilmaus ihmisestä. Sitä käytetään silloin, kun "hän" viittaisi väärään henkilöön. Esimerkkilauseessa "hän" viittaisi Hedvigiin, ja "tämä" viittaa sitten Aliisaan. Ei ole siis tässä mitään alentavaa tai virheellistä!

Muuten: mukava pikku femmeteksti. Mietin tosin sitä, onko tuollaisella lopulla tarpeellista alleviivata onnellista loppua - olisin tykännyt ehkä vähän avoimemmasta, kun kerran lopetuskohtauksessa ei ollut mitään erillistä pointtia, tai sitten siitä olisi vain voinut tehdä pidemmän ja alusta ehkä lyhyemmän. Muakin vähän hämäsi, miten kaikki vaan on niin kaunista, mutta toisaalta jotkut ihmiset vaan on sellaisia että kaikki on kaunista (ja se tuntuu tosielämässä ihan yhtä epätodelliselta).
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Haava

  • hallansininen
  • ***
  • Viestejä: 355
  • juoksepoistyttö
    • where did the party go
Vs: Totuin takkiisi naulassa [femme, S]
« Vastaus #4 : 24.10.2012 12:18:08 »
RoastedGarlic, olipas mukavaa huomata että tähän on tullut kommentti! Ja juurikin noinhan se menee, en vain itse osannut selittää että miksi tämä oli munkin mielestä suhteellisen oikeaoppisesti sanottu. Kivaa kun tykkäsit tekstistä! Mm tosiaan, lopun onnellisuuden alleviivaaminen oli ehkä vähän turhaa, mutta halusin jotenkin näyttää, että tyttöjen juttu jatkui eikä jäänyt vain pelkäksi satunnaiseksi teehetkeksi. Sen takia loppupätkä tuntui tarpeelliselta. Ja joo, kaikki oli aika kaunista, mutta kyllähän joskus sen pitää niinkin mennä. (: Kiva kun tykkäsit ja kiitos kovasti kommentista!
Oh sadness I'm your girl