Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Oikolukija: Cerwel (voiko sua ees oikolukijaksi sanoa?)
Fandom: Doctor Who
Ikäraja: S
Tyylilaji: Hieman fluffyilevaa hassuilua
Paritus: 11.Tohtori/Clara
Vastuunvapautus: Tohtori, Clara ja jopa TARDIS kuuluvat BBC:lle.
A/N: Huu, ensimmäinen Whouffle-ficcini! Katsottuani tämän päivän jakson olin sitä mieltä, että pakko purkaa tuntemukset johonkin hauskan kevyeeseen ficciin, jossa en edes yritä miettii mitään hienoa, vaan vain pidän hauskaa ja kirjoitan. Tämä tuli melkolailla tajunnanvirralla, joten... tällainen siitä sitten tuli! Ja tosiaan, Whouffle kuuluu seiskakauteen, joten vaikkei tämä
varsinaisesti mitään spoilaakaan, niin… niin.
Yhteenveto: Clara on päättänyt onnistua, ainakin jonain päivänä.
Suklaakohokastyttö
”Claraa!”Whisp, whisp, whisp. Claran kättä alkoi jo pikkuhiljaa särkeä, mutta siitä huolimatta hän jatkoi valkuaisten sekoittamista. Levähdys olisi tuonut epäonnistumisen lähemmäksi, ja hän ei tahtonut kohdata epäonnistumisen ilkkuvia kasvoja uudelleen. Jos Claran äiti oli onnistunut suklaakohokkaassa, oli aikoinaan opettanut hänetkin leipomaan, niin kyllä Clarankin täytyi onnistua.
Hän tuijotti vaaleaa seosta kuin olisi voinut käskeä sitä katseensa voimalla, panna sen kohoamaan kauniiksi ruskeaksi jälkiruoaksi. Vielä kerran Clara tulisi onnistumaan siinä. Clara oli päättänyt sen, ja niin saisi myös luvan käydä. Ainakin jonain päivänä.
”Clara!” ”Täällä!” Clara huudahti, kun Tohtorin huudot lähestyivät, ja hetkessä miehen pää ilmestyi ovensuuhun. Tohtori oli löytänyt hänet useasti TARDISin keittiöstä ja kiusoitellut Claraa vielä useammin kyseisestä asiasta. Väitti, että Claralla oli pakkomielle. Eihän suklaakohokkaista voinut tulla pakkomiellettä.
”Mitä sinä oikein teet?” Tohtori ihmetteli kävellessään lähemmäksi tyttöä. Clara huoahti jatkaessaan vispausta ilman vastausta, toinen ymmärtäisi kyllä. Mies kumartui hänen olkansa ylitse katsomaan, ja Clara hätisti tämän pois aavistuksen ärtyneenä. Hän ei halunnut uutta muistutusta siitä, kuinka monta kertaa suklaakohokas oli mennyt pilalle. Tohtori vain hymähti ja korjasi rusettiaan, johon Clara oli huitomisellaan osunut.
”Taasko? Clara, sinä tiedät, miten tuo lopulta päättyy”, Tohtori huomautti.
”Hei! En voi pilata sitä joka kerta!” Clara vastasi närkästyneesti nenäänsä rypistäen, ja mies vain pudisti päätään virneen kera. Tohtori suikkasi kielloista huolimatta suukon Claran päälaelle ja pyörähteli sitten jääkaapin luokse. TARDIS piti aina huolen siitä, että kaappi oli täynnä kaikkea tarpeellista. Kun Clara kaatoi valkuaiset seokseen, Tohtori nappasi heille korkeat lasit viereisestä kaapista.
”Luuletko todella, että onnistut jonain päivänä?” Tohtori kysyi hymyillen. ”Minun mahdoton tyttöni, jolle on mahdottomuus paistaa suklaakohokas!”
Claraa ei naurattanut, hän vain mulkaisi Tohtoria mahdollisimman rumasti siirtäen nyt koko taikinan vuokaan. Tohtori myhäili itsekseen kaataessaan heille juomaa laseihin ja pyöri pyöreällä jakkarallaan ympäri kuin viisivuotias. Clara hymyili hieman, Tohtori sai hänet aina lopulta hymyilemään. Hän työnsi kohokkaanalun uuniin ja laittoi munakellon soimaan kahdenkymmenen minuutin päästä. Sitten Clara asteli pöydän ääreen ja istahti Tohtorin vierelle ristien jalkansa.
”Suklaakohokkaalle?” Tohtori virnisti ojentaessaan lasia, ja Clara tarttui siihen hymyn kera. Kun lasit olivat kilahtaneet toisiinsa, hän otti lasista siemauksen ja älähti heti perään suupieliään pyyhkien.
”Inkivääriolutta? Sinä tiedät, että vihaan sitä!” Clara sanoi.
Tohtorin vihreät silmät tuikkivat, ja Clara murahti itsekseen ennen kuin kiiruhti lavuaarin luokse kaatamaan lasin sisällön viemäriin. Hän ei voinut sietää olutta. Miksi kukaan oli keksinyt sellaisen juoman?
”Hei! Hyvä juoma menee hukkaan!” Tohtori huomautti.
”Eiköhän TARDIS osta lisää”, Clara vastasi ja täytti oman lasinsa mansikkamehulla. Se oli paljon parempi vaihtoehto kuin inkivääriolut.
”Eikä inkivääriolut nyt niin pahaa ole”, Tohtori jatkoi, kun Clara oli istuutunut takaisin paikoilleen.
”Vähän niin kuin palanut suklaakohokkaani, vai?” Clara kysäisi Tohtorin vastatessa kevyellä hymähdyksellä.
”No, tänään et onneksi saa palanutta!”
Tohtori nauroi Claran uhoamiselle kaapatessaan tytön kainaloonsa. Hänen leukansa painautui ruskeisiin hiuksiin, ja Claraa hymyilytti. Clara painautui toisen rintaa vasten ja jäi tuijottamaan uunin luukkua, jonka takana suklaakohokas kohosi, kohosi. Jos hän nyt onnistuisi?
***
”Yäk! Mitä minä sanoin?” Tohtori heilutteli kättään nenänsä edessä, kun uunista purkautui palaneen leivoksen haju ja kitkerää höyryä.
”Ole hiljaa!” Clara ärähti ja paiskasi suklaakohokkaansa suoraan roskiin tietämättä, kuinka mones kerta se todellisuudessa olikaan. Ehkä oli jopa parempi olla tietämättä, ainakaan TARDISilta Clara ei sitä aikonut kysyä.
”Clara Oswald, sinä et tee enää ikinä tässä keittiössä suklaakohokasta, et koskaan!” Tohtori julisti.
”Mutta arvaa mitä?”
Clara ei jaksanut vastata jynssätessään vuokaansa lavuaarin ääressä takaisin puhtaan kiiltäväksi, joten Tohtorin täytyi toistaa hänen nimensä. Lopulta hän käänsi katseensa toiseen kulmat koholla. Tohtori kiepautti jääkaapista ottamaansa lautasta sormissaan.
”Vaikkei meillä olekaan suklaakohokasta, meillä on aina mutakakkua!”
