Mies ponkaisi ripeästi liikkeelle Garrett perässään ja varastamansa kukkaro kädessään. Väkijoukko ei huomannut pakenevaa varasta ja ne ketkä huomasivatkin eivät kenties välittäneet. Garrett nuorena miehenä saisi tämän kyllä itsekin kiinni. "Olisi ollut eri asia, jos olisin ollut nainen hädässä", Garrett huomasi ajattelevansa.
Mies poukkoili väkijoukon seassa. Tori kuitenkin loppui uhkaavasti, joten mies kääntyi äkisti ja huomasi päätyneensä kahden kaksikerroksisen talon reunustamalle umpikujalle.
Garrett lähestyi miestä kostonhaluinen ilme kasvoillaan. Tämä nuori mies nielaisi ja etsi harhailevalla katseellaan pakoreittiä.
Garrett tönäisi miestä ja irvistäen tämä tömähti kiviseinään.
"Varas", Sihisi Garrett.
"En, minä vain…"
"Varastit juna-asemalla tavarani ja nyt kukkaroni!"
Miehen kasvoille valahti miettivä, hämmentynyt ilme.
Muutama sekuntia myöhemmin hänellä valkeni.
"Mutta… se nainen…"
"En ole nainen"
"Taisit yllättää minut enemmän kuin minä sinua", Mies päivitteli.
"Minusta tuntuu... minun on parasta selittää."
"Niin olisi. Liittyykö se katoava mieskin sinuun?"
"Katoava mies…" Miehen ruskeat silmät näyttivät entistäkin hämmentyneemmiltä, mutta Garrett näki, että aivot puuhasivat suunnitelmiaan koko ajan.
"Jep, pahan suopa ja… äh, antaa olla."
"Onko hän synkkä, pahaenteinen ja tuntuu seuraavan sinua joka paikkaan?"
"Kyllä, mutta"
"Luoja mikä sotku… Minun täytyy viedä sinut pää majaan, neiti.. tai herra, mikä sitten haluat olla…"
"Hastings. Garrett Hastings."
"Selvä. Voit kutsua minua Tediksi. Suku nimeä minulla ei ole."
Huomatessaan Garrettin epäilevän katseen Ted kiirehti sanomaan:
"Tietty kerron sinulle paljon täälläkin, jos haluat"
"Tietysti haluan."
"Nämä ovat arkoja asioita. Ja seinilläkin voi olla korvat."
Garrett nyökkäsi. Hän ei uskonut tippaakaan mitä Ted sanoi, vaikka tämä näyttikin puhuvan totta. Kun hän oli varas, ei hänen sanoihinsa kannattanut luottaa.
"Ottaisin kukkaroni takaisin. Nyt.
Ted vei oikean kätensä vasempaan hihaansa, ja vetäisi Garrettin nahka kukkaron esiin. Ted ojensi varovasti kukkaron Garrettille, joka kiskaisi kukkaron kiukkuisesti itselleen.
Ted kröhäisi kuin aloittaisi puhetta.
"Olen.. pahoillani", hän aloitti.
"Syytäkin on."
"… On sattunut paha väärin käsitys. Olin siellä juna-asemalla viemässä erään vakoojan tavaroita."
"Jassoo", Garrett nauroi päänsisäisesti hölmölle selitykselle.
"Niin. Voit kuvitella kuinka hämmästyin kun laukussa olikin vain vaatteita ja muuta normaalia."
Garrett ei ollut uskoa korviaan. Voiko selvempää valhetta olla olemassa?
"No miksi veit kukkaroni?" Garrett kysyi ivallisesti.
"No, minä ikään kuin harrastan varastamista. Pidän taitojani ylläni kunnes emäntäni niitä tarvitsee. Huomasithan itsekkin, että olen ruosteessa?"
"Kuka on emäntäsi?"
"Kaunis ja viisas Nimue, neiti. Tuskin hänen syntymä nimensä, mutta sillä nimellä hänet tunnemme."
"Tunnemme?"
"Hänellä on monta sataa, kenties enemmänkin, palveluksessaan", Ted hymähti ja jatkoi:
"Sillä jokin on oudosti. On kenties syttymässä sota, maan ala kuhistaan jo siitä. Nimue ja hänen seuraajansa valmistautuvat."
Garrett ei tiennyt mitä ajatella. Ted esitti kyllä asiansa hyvin uskottavasti.
"En voi kertoa enempää ulkona, anteeksi Garrett-neiti. Mutta jos annat minun johdattaa sinut tukikohtaamme niin…"
"Hyvä on", Garrett huomasi vastaavansa. Ted ei vaikuttanut uhkaavalta, ja Garrett halusi kuulla lisää tästä loistavasti sepitetystä valheesta.
*****
He kulkivat mutkitellen ja Garrettin suuntavaisto joutui suunnattomalle koetukselle.
Ted joka syöksähteli ympäriinsä, mutta pysähtyi aina välillä odottamaan Garrettia. He kulkivat pitkin monia siltoja, jotka olivat ainoita kulkureittejä yli Doubfiren kaupunkia halkovien jokien. Ted melkein juoksi pitkin kaupungin köyhimpien alueen mutaisia katuja.
Garrett kun huomasi heidän kiertävän kehää, oli kulunut jo yli tunti. He olivat taas kadulla, jonka Garrett tiesi vievän torille.
Tedkin huomasi erehdyksensä ja vilkuili kuin pakoreittiä etsien.
"Ted kuules," Garrett sanoi hyytävästi.
"Minua et onnistu eksyttämään, joten viet minut nyt perille. Heti."
"Garrett!" Tuttu ääni huudahti ties kuinka monetta kertaa näiden kahden päivän aikana.
"Mitä sinä täällä teet?" Virkkoi Karelia pullonpohjan värisessä, yksinkertaisessa hameessaan ja samansävyisessä tunikassaan. Asu ei kaikista puutteistaan huolimatta olisi voinut sopia paremmin kenellekään muulle, kuin Karelialle.
"Ja kuka tämä on?" Karelia loi arvioivan katseen Tediin.
"Kuka tämä nuori mies on? Rakastettu?" Hän kysyi ja nosti kasvoilleen vinon hymyn.
"Ei tietenkään. Ja hän on… Ted. Hän on se varas joka vei matkatavarani."
Karelialla kesti hiukan aikaa käsittää, mutta totesi sitten:
"Pelkäsi joutuvani kysymään: No, oletko nyt suhteessanne mies vai nainen, joka on yksi painajaisistani", hän sanoi ja jatkoi:
"Mutta nyt takaisin asiaan. Mitä hemmettiä vaeltelet varkaan kanssa?"
Garrettia melkein nauratti Karelian sujuva ja nopea kielen käyttö. Äskeinen kommentti oli puhuttu melkein kokonaan putkeen.
"Ted oli viemässä minu…" Garrett sanoi ja madalsi äänensä vitsikkään salaperäiseksi: "Salaiseen päämajaansa salaisen emäntänsä Nimuen luokse. Jotta voisi kertoa jostain salaperäisestä sodasta tai jotain. Minua vainoavasta miehestä ja ymmärräthän?"
"Selvä", Karelia sanoi ja mutristi kulmakarvojaan.
"Ja sinä tulet mukaan, eikö totta?"
"Tietty, Mutta odotahan."
Karelia katsahti ympärilleen ja äkkäsi takkutukkaisen pojan kuljeskelemassa tölkkiä potkien lähistöllä.
Karelia harppasi pari askelta, ja pelästytti pojan pahanpäiväisesti kiskaistessaan tämän sottaisen paidan niskamuksesta ympäri.
"Poju, mikä on nimesi?"
"Bren-Brendon, rouva", poika änkytti ja sotkuisten hiusten alta pilkahtavat korvat punehtuivat.
"No, poju. Haluatko ansaita hieman taskurahaa?"
"Tietysti…. Anteeksi, kyllä, rouva. Mielelläni."
"Onko sinulla ajoneuvoa tai nopeita kinttuja, jolla pääsisit nopeasti viemään ostokseni perille? Muuten maito voi käydä pahaksi."
"On minulla, on tietty. Minun koirani Rek. Metallinen selkä. Alkaa olla jo vanha, mutta kestää minut ja ostokset."
"No, vauhtia sitten. Ota tästä nämäpronssiropot. Kun tulet perille voit pyytää talon herralta, Benjamin Hastingsiä antamaan sinulle vielä kaksi lisää. Voit myös ottaa yhden appelsiinin korista, jos haluat."
"Jukra, kiitos! Vien ostoksesi heti!"
"Parempikin olisi."
"Juku, kiitos", Poju huudahti vielä ja katosi ostoskorin kera.
"Noin. Nyt voin tulla mukaan", Karelia totesi Garelialle ja nopeudestaan ällistyneelle Tedille.
"Ted. Vie meidät sinne "päämajallesi" tai vien sinut kärsimään rangaistusta varkaudesta", Garrett uhkasi.
"Ja", hän lisäsi: "emme ole Karelian kanssa kumpikaan mitään heikkoja naisia."
"Häh? En yritäkään ymmärtää. Eikö hänkään ole nainen?"
"En. Garret, sinähän levittelet asiaa kuin Lihava-Joe hien hajuaan."
"Olettepa omituinen parivaljakko", Ted sanoi ja Garrett katsoi häntä.
Tedin ovelat silmät olivat viimeinen asia, minkä Garrett näki. Maailma musteni hänen silmissään.
A/N En ole ihan tyytyväinen tuohon Tedin pakenemis kohtaan, mut korjaillaan.
Tässä hauska lause:
Lainaa:
Garrettin suuntavaisto joutui suunnattomalle koetukselle.
EXTRA:
http://www.youtube.com/watch?v=EzvlMBv5F0U