A/N: Lupasin Culleneiden näkökulmaa ja tässä sitä tulee
"Ikuisuus on pitkä aika. Ehdit kyllä."
Ensimmäinen luku:
Punasilmäinen tuttavuus
Renesmee PoV Heräsin pieneen tönäisyyn ja nyrpistin nenääni osoittaakseni sille ärsyttävälle otukselle, joka minua häiritsi, että halusin vielä nukkua. Kuulin matalaa naurua aivan korvani juuresta. Säpsähdin ja avasin silmäni ja näin Jacobin aivan korvani vieressä. Muistin edellisen yön ja olin jälleen kerran onnellinen, että talomme oli niin kaukana, ettei Edward kuullut ajatuksiamme.
Asuimme tällä hetkellä kauniissa Washingtonin osavaltiossa, kaupungissa nimeltään Olympia. Se oli vain kahden osavaltion päässä Forksista ja olimme muuttaneet tänne suoraan sieltä. Olimme asuneet kuusi vuotta Forksissa herättämättä huomiota, Carlisle oli käynyt töissä Kanadassa asti ja me muut olimme pysyneet poissa koulusta. Ajattelimme sen olevan turvallisempaa, kun kasvoin niin nopeasti. Mutta nyt olin jo täysikasvuinen – kahdeksanvuotias - vampyyri, joten viimeisen vuoden olimme kaikki voineet käydä koulua ja asettua aloillemme.
Jacob näykkäisi leikillisesti korvaani ja naurahdin. Nousin ylös sängystä, laitoin satiinisen kylpytakin päälleni ja katsoin itseäni suuresta kokovartalopeilistä. Kiharat hiukseni ulottuivat lanteille asti, silmäni olivat kullanruskeat ja kauniin ovaalinmuotoiset, kasvoni olivat kuin Edwardin – isäni - ja muut piirteet olin perinyt äidiltäni. Jacobkin nousi ylös ja kietoutui kylpytakkiin. Hän näykkäisi korvaani jälleen.
"Jacob! Alice sanoi, että meillä olisi ohjelmaa tänään", toruin häntä ja muistelin jälleen eilisyötä. Jacob mutristi alahuultaan, mutta pudistin päätäni vakavana ja hän löntysteli keittiöön. Puin päälleni Alicen ostaman vaaleanpunaisen, olkaimettoman ja polvien yläpuolelle ulottuvan mekon. Harjasin myös nopeasti hiukseni ja lähdin patistamaan Jacobia pukemaan päällensä.
Oletin Jacobin makaavan sohvalla katsoen televisiota, joten suuntasin sinne. Kun saavuin olohuoneeseen, yllätyin: Jacob seisoi siellä täysin pukeutuneena, punainen ruusu kädessään.
"Mitä sinä oikein..." ehdin sanoa, ennen kuin hän polvistui eteeni. Suuni aukesi järkytyksestä, kun hän otti esiin pienen, sinisen sormusrasian ja avasi sen. Sisällä rasiassa oli maailman kaunein sormus - siinä oli yksi iso timantti platinaisessa sormuksessa. Kesken ihailuni tulivat ne kohtalokkaat sanat:
"Renesmee Carlie Cullen, tulisitko vaimokseni?"
Menin aivan lukkoon. Vaimokseni? Koko sana sai aikaan kylmiä väreitä, olin tainnut periä tämän äitini puolelta. Suuni meni väkisinkin jonkinlaiseen irvistykseen, Jacob huomasi sen ja näytti hämmentyneeltä, hän nousi ylös ja sulki sormusrasian. En vieläkään kyennyt puhumaan.
"Sinä et halua", hän totesi tasaisen tuskaisella äänellä. Päätin avata suuni, vaikka väkisin.
"Totta kai haluaisin, mutten vielä. Avioliitto on niin aikuisten juttu. Se tuntuu liian sitovalta tähän hetkeen", selitin hänelle. Nyt hän näytti loukkaantuneelta.
"Liian sitovalta? Olenko minä sitten vain joku teini-ihastus? Luulin, että olimme luotuja toisillemme", hän tiuskaisi ja istuutui sohvalle. Istuin hänen viereensä ja huokaisin. Hän vilkaisi suuntaani, kun aloitin selittämisen:
"Jacob. Sinä olet henkisesti paljon vanhempi kuin minä. Osittain se on hyvä asia, osittain – niin kuin tältä osalta - huono. Käsitätkö kantani? Tunnen olevani vasta seitsemäntoista ja avioliitto ei ole nyt päällimmäisenä mielessäni."
Jacob katsoi minua ja nyökkäsi. Ajattelin keventää tunnelmaa vaihtamalla aihetta:
"Mennäänkö illalla metsästämään? Voisimme taas kilpailla."
Hänen silmänsä kirkastuivat hiukan ja hän hymyili, saaden minutkin hymyilemään vaistomaisesti. Uskon, että jos Jacob olisi vampyyri, hänellä olisi aika samanlaisen kyky kuin Jasperilla. Hänen tunteensa vaikuttavat niin voimakkaasti muihin ihmisiin.
Lähdimme pian 'välikohtauksen' jälkeen muiden luo - he asuivat samassa talossa ja minulla ja Jacobillakin oli siellä omat huoneet. Saavuttuamme talon läheisyyteen kuulimme muiden hermostunutta kuiskailua. Koska voimani eivät olleet ihan vampyyrin tasoa, kuulin vain epämääräisiä sanoja. Kun astuin sisään, kuiskiminen loppui kuin seinään. Kaikki istuivat hiljaa ja tekivät omia juttujaan - Alice istui yhdellä olohuoneen sohvista ja yritti selvästi nähdä jotain, Jasper seisoi ja katseli televisiosta jääkiekkoa, hän rauhoitti huoneen tunnelman ja luuli etten huomannut, Emmett istui toisella sohvalla Rosalie sylissään ja virnuili pahaenteisesti. Esme näytti olevan hiukan huolissaan ja Carlisle piti tätä kädestä. Bella ja Edward kävivät sanatonta keskustelua, katselin heitä kaikkia epäluuloisesti.
"Mitäs puuhailette?" kysyin ja istuuduin sohvalle Alicen viereen. Jacobkin tuli sisään ja istui Bellan viereen vastapäiselle sohvalle. Kaikki näyttivät huomaavan minun ja Jacobin välien kireyden, koska yleensä istuin hänen vieressään. Edward kalasti vastauksen ajatuksistani, joten päätin selittää myös Bellalle. Hän huolestuu aina, kun riitelemme, mutta mitä muuta voisin odottaa, hän on äitini. Lähetin näyn minusta ja Jacobista riitelemässä. Kykyni oli vahvistunut, enkä tarvinnut enää kosketusta näyttääkseni jollekin jotain. Bella nyökkäsi myötätuntoisesti, hänkin oli ollut samassa tilanteessa.
"Mitä meillä on tänään ohjelmassa?" kysyin Alicelta hymyillen, kun muistin, miksi tulimme. Hän näytti hetken epävarmalta ja vilkaisi Edwardiin, joka pudisti vaivihkaa päätään. Taas sanatonta keskustelua... Ärsyttävää. Nyt olin varma, että minulta salattiin jotain.
"Ajattelin, että tänään voitaisiin vain olla", Alice sanoi pirteästi. Huokaisin, teimme sitä jo eilenkin. Ja muistaakseni sitä edellisenäkin päivänä, minä kaipasin toimintaa.
"Tehän voisitte mennä Jacobin kanssa metsästämään", Edward sanoi. Vilkaisin Jacobiin, joka nyökkäsi innoissaan, sillä hän rakasti metsästämistä. Nousimme ylös ja juoksimme ovelle.
"Palaamme noin neljän tunnin päästä", kerroin ja juoksin metsään.
Vain sekunteja myöhemmin, kun lähdin juoksemaan, kuulin Jacobin tasaisen, susimaisen juoksun takanani. Muistin pikku saalistuskilpailumme ja pysähdyin. Nuuhkaisin ilmaa. Varmistin ensin, ettei liian lähellä ollut ainuttakaan ihmistä, varmistuttuani asiasta nuuhkaisin uudestaan - noin kilometrin päässä oli suuri puuma. Ampaisin juoksuun ja annoin kaikkien estojen pudota. Tunsin ajattelun vähenevän ja vaistojen nousevan pintaan. Kiidin kohti puumaa ja, kun olin sopivan lähellä, hyppäsin puuhun tarkkailemaan sitä. Se söi rauhallisena kauriin ruhoa alapuolellani. Tiputtauduin vaivattomasti puuman eteen saaden sen murisemaan. Hymyilin, kun se hyökkäsi kohti väistämätöntä kuolemaansa. Yhdellä nopealla liikkeellä sen niskat katkesivat ja se kuoli nopeasti ja kivuttomasti.
Imin nopeasti kaiken veren ja kutsuin Jacobia:
"Koska olet tuskin vielä saanut itse mitään saalista, hommasin sitä sinulle!" Odotin ja kuuntelin. Kuulin suden juoksevan minua kohti. Juuri oikealla hetkellä hyppäsin ilmaan ja laskeuduin sen selkään. Nauroimme molemmat, kun se pysähtyi ja ravisti minut pois selästään.
"Olen pahoillani siitä aamuisesta. Ethän loukkaantunut?" kysyin varovasti, kun makasimme molemmat maassa. Jacob tuhahti hieman sovun merkiksi. Taputin häntä päälaelle, koska tiesin hänen inhoavan sitä. Kostoksi sain suden kuolaa naamalleni.
"Hyi Jacob! Tiedät, että vihaan sitä, kun nuolet minua!" huudahdin ja aoin kostaa sen jotenkin. Samassa susi valpastui.
"Mitä nyt, Jacob?" kysyin huolissani. Hän muuttui ihmiseksi selittääkseen asian:
"Leah kutsuu, laumamme maan läpi on Forksissa kulkenut toistuvasti vampyyri. Nyt on löytynyt tuore, korkeintaan tunnin ikäinen jälki. He tarvitsevat apua jäljestykseen", Jacob selitti pahoitellen. Nyrpistin nenääni, kaikki meni tänään pieleen.
"Ole varovainen", kehotin ja suutelin häntä. Jacob vain naurahti ennen kuin muuntautui takaisin sudeksi:
"Ainahan minä."
Hän vilkaisi vielä kerran minua ja lähti kohti Forksia.
Makasin maassa ja mietin, oliko väärin, että pidin Jacobia luonani poissa hänen laumansa luota. Aina, kun olin ajautunut miettimään asiaa, hän vakuutti olevansa vapaaehtoisesti läsnä ja, että hän ei lähtisi kulumallakaan. Makasin yhä metsässä miettien asiaa, kun havahduin auringonpaisteeseen. Se valaisi koko metsän ja pienet eläimetkin tulivat esiin koloistaan. Eläimet eivät karttaneet minua samalla tavalla kuin muita vampyyrejä, siitä puolivampyyripiirteestä pidin, sillä eläimet kiehtoivat minua. Ne tottelivat suurilta osin vaistojaan, sillä tavalla ne selviävät hengissä. Kun aurinko meni pilveen, päätin lähteä kotiin.
Kun pääsin päätalon pihaan, kaikki muutkin seisoivat siellä hermostuneina. Ilmapiiri oli kireä.
"Mitä on tapahtunut?" kysyin Bellalta. Edward tuli luokseni ja alkoi selittää kiihtyneesti:
"Alice näki aamulla välähdyksiä, joissa joku vampyyri tulee luoksemme. Ongelmana vain on, ettemme näe hänen kasvojaan."
"Miten se on mahdollista?" kysyin hiukan rauhoittuneena tiedosta, ettei kenellekään ollut sattunut mitään. Vielä.
"En tiedä!" Alice huudahti kauempaa. Hän näytti tuskaiselta, kun sulki silmänsä sekunniksi, avasi ne ja toisti saman uudestaan. Jasper yritti lohduttaa häntä:
"Ei se ole sinun syysi. Lopeta tuo turha yrittäminen ja vääntelehtiminen. Kaikki selviää kohta."
Katsoin Edwardiin murhaavasti:
"Sinä yritit lähettää minut metsästämään! Olisin jäänyt pois tästä kaikesta!"
Edward näytti vaivaantuneelta. Silloin kuulimme juoksuaskelia, jotka lähestyivät nopeasti. Kaikki menivät puolustusasentoon ja paljastivat hampaansa. Lopulta, noin kolmen sekunnin kuluttua, pihalle astui vampyyri.
Tuijotin poikaa. Hän oli ehkä kahdeksantoistavuotias ja lihaksikas. Hänen hiuksensa olivat luonnonvaaleat ja hiukan sotkuiset. Kasvot olivat täydelliset ja komeat, silmät olivat verenpunaiset. Näin, että poika katsoi minua kiinnostuneena.
"Mike, silmäsi... Voi, mitä olet tehnyt?" Bella henkäisi ja kaikki muutkin näyttivät järkyttyneiltä.
Mike? Kuka hiton Mike? Bella suoristautui puolustusasennosta. Kysyin kaikilta kärsimättömänä, haluten tietää tarkemmin, kuka hän oli, mutta kukaan ei vastannut.
"Hei Bella. Näköjään olet liittynyt Culleneiden laumaan. Ei oikeastaan mikään ihme, menittehän naimisiinkin", Mike sanoi tuttavallisesti ja astui askeleen lähemmäs. Edward tönäisi minut taakseen.
"Mitä on tapahtunut Mike?" Bella kysyi ja vilkaisi Edwardia. Tässä suoritettiin taas se peruskysely selvittääksemme, kuuliko Edward tätä vampyyria. Yleensä tässä vaiheessa Edward nyökkäsi, mutta nyt hän pudisti päätään. Hän ei kuullut Mikea. Mike naurahti ja selitti:
"Vähän häidenne jälkeen yksi vampyyri muutti minut. Nyt olen eronnut hänen laumastaan ja päätin tulla kysymään, saisinko liittyä teidän omaanne."
Kaikki katsoivat häntä yhä varuillaan. Carlisle astui askeleen eteenpäin.
"Mike, haluaisimme ottaa sinut laumaamme, mutta se vaatisi sinulta totaalista ihmisverestä kieltäytymistä. Pystyisitkö siihen?" hän kysyi. Tuijotin yhä Mikeä tietämättä miksi. Alice ja Jasper suoristautuivat. Nyt puolustuskannalla olivat enää Rosalie, Edward ja Emmett.
"Olen yrittänyt metsästää eläimiä, mutta se ei onnistu yksin. Siksi päätin tulla tänne. Olen kuullut teidän `vegetaristiperheestänne´ paljon", Mike kertoi. Carlisle ja Esme hymyilivät, he halusivat aina auttaa kaikkia kaikilla mahdollisilla tavoilla.
"Tervetuloa perheeseemme", Carlisle ilmoitti, "mutta muista, että tarkkailemme sinua. Me emme halua herättää huomiota."
Muut näyttivät vielä hiukan epäluuloisilta. Rosalie ja Emmettkin luopuivat puolustusasennoistaan, mutta Edward näytti yhä hieman hyökkäävältä.
"Carlisle, emme voi ottaa ketään tuntematonta noin vain laumaamme", hän sähisi puolustusasennossa.
"Edward, ei hän ole tuntematon. Tehän tunsitte hänet jo ihmisenä", Carlisle sanoi ja kummasteli Edwardin käytöstä. Muutkin tuijottivat tätä ihmeissään. Yleensä Carlislen sana oli Edwardin laki, näin liioitellen.
"Mut -" Edward yritti ennen kuin keskeytin hänet esittäytymällä Mikelle:
"Hei olen Renesmee. Puolivampyyri." Mike katsoi minua ymmällään. Onneksi Edward oli jo tottunut selittämään asian:
"Bella synnytti hänet ollessaan vielä ihminen."
Mike katsoi minua yhä kiinnostuneena ja hymyili lumoavasti. Edward näytti turhautuneelta ja epäluuloiselta. Hän oli aina niin ylihuolehtiva.
"Saat nukkua Renesmeen ja Jacobin talossa, kunnes olen rakentanut sinulle oman huoneen", Esme sanoi ja johdatti Miken sisään tutustumaan paikkoihin. Kävelin muiden mukana sisään intoa puhkuen. Vihdoinkin jotain toimintaa!
A/N: Kommentteja?
