Kirjoittaja Aihe: Twilight: Viimeinen sana | K-11, Alice/Jasper 6/6 VALMIS!  (Luettu 11260 kertaa)

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #20 : 26.03.2010 22:31:53 »
A/N: Tässä olisi neljäs luku. Itse en ole mitenkään erityisen tyytyväinen, teksti on mielestäni aika tönkköä yms.

           Suuret kiitokset jälleen NiNNNi:lle virheideni korjauksesta ja viimeisen pitkän kappaleen jakamisesta! <3

            Toivon todella, että kommentoisitte, rakentavaa otetaan mielellään vastaan!



4. luku


"Carlisle, sano jotain, kerro hänen olevan kunnossa! Eihän ole mahdollista, että vampyyri pyörtyy, ei niin voi käydä! Ja ei... eihän niin voi tapahtua? Ei karhu voi, se ei millään pystyisi, olisi se kuinka voimakas tahansa..." Kuulin Jasperin epätoivoisen ja huolesta saenneen äänen pimeyden läpi. Erotin hänen sanansa, vaikka niiden tajuamiseen meni hetki. Vihdoin kuitenkin ymmärsin tärkeimmän seikan, en ollut kuollut. En vaikka sitä kuinka toivoin. Yritin nousta istumaan ja kertoa olevani kunnossa ennen kuin lähtisin uudestaan tapattamaan itseäni, mutta huomasin etten tuntenut ruumistani, en osaakaan kehostani. Yritin nostaa kättäni, mutten tiennyt missä se oli, jos sellaista enää omistin. Pakokauhu tulvahti mieleeni suurena aaltona, kun en saanut sanaakaan ulos kadonneilta huuliltani. Yritin rauhoitella itseäni tiedolla, etten välttämättä enää selviäisikään, että hetken päästä valuisin pois tästä julmasta maailmasta, ja keskityin Carlislen vastaukseen. "Jasper, olen niin pahoillani... Hän ei, hän ei voi kovin hyvin. Yritän kaikkeni, jotta saisimme hänet kuntoon, mutta en tahdo luvata mitään. En ole ikinä kuullut, että vampyyri voisi menettää tajuntansa, enkä usko, että Alice on pyörtynyt. Tämän on oltava jotain muuta, en vain tiedä mitä. Luulen ettei hän hahmota ympäristöään millään tavalla. Karhu onnistui raatelemaan häntä erittäin pahasti, hyvä että sain koottua hänet kasaan. Pelastit rakkaasi viime hetkellä." Erotin surua myös Carlislen äänessä. Halusin kovasti kysyä mitä oli tapahtunut, halusin tuhota sen joka kehtasi riistää minulta kuoleman! Tai oikeastaan halusin hänen korvaavan sen minulle, tappamalla minut, kun ei kerran voinut karhun antaa hoitaa hommaansa loppuun asti. Ihmettelin myös Carlislen sanavalintaa, en minä ollut Jasperin rakas. En enää.


"Hänellä on varmasti niin kovia kipuja. Voi miksi Alice, miksi!?" tällä kertaa Jasperin ääni oli jo hysteerinen, hän ei selvästikään enää hallinnut tunteitaan. Ja olihan se ymmärrettävää, sillä muiden surumieliset ja huolestuneet tunteet kerääntyivät häneen. En nimittäin uskonut, että kaikki tuo suru ja huoli minua kohtaan olisivat hänestä lähtöisin. Tuskin Jasper niin paljoa minusta välitti, enää. Hänellähän oli joku muu, joku jonka takia olin niin halunnut pois, ja halusin vieläkin. Toki uskoin, että Jasper halusi minun selviävän. Ainakin sen takia, ettei joutuisi syylliseksi kuolemaani. Ja ehkä hän halusi pyytää anteeksi, vaikka olihan se toisaalta tässä tilanteessa hieman typerää. Pyytää nyt anteeksi sitä, ettei enää rakasta.


En ollut huomannut kuinka minuun sattui, en ennen kuin Jasper siitä mainitsi. En vieläkään tuntenut vartaloani, joten kipu tuntui oudolta. Ja kivuliaalta. Se todella sattui, ei ikinä ennen, ei edes karhun raadellessa minua ollut tuntenut näin suurta ruumiillista kipua. En osannut selittää miten se korvensi minua, miten se pilkkoi minut entistäkin useampaan osaan. Kivun alkulähteitä oli mahdoton jäljittää, mutta olin melko varma, että niitä oli joka puolella. Siitäkään asiasta en kuitenkaan voinut olla mitenkään varma, sillä oli todella, todella outoa tuntea sietämätöntä kipua tuntematta ruumistaan. Olin luullut sen olevan mahdotonta.



En tiennyt kuinka kauan olin ollut tiedostamatta ympäristöäni. Oloni ei kuitenkaan ollut muuttunut, ei parempaan eikä huonompaan. Minä siis vain mätänin paikallani. Toivoin ja odotin kuolemaa, kun Carlisle yritti väkisin, tahtomattani, pelastaa elämäni. "Minusta tuntuu, että hän kuulee meidät, voisit kertoa hänelle", Carlisle mutisi hyvin hiljaa aivan läheltäni. Ilmeisesti Jasperkin oli huoneessa, tai missä sitten ikinä olimmekaan, sillä hän vastasi; "Jos luulet niin. Jos on pienikin mahdollisuus että hän kuulee, kerron hänelle." En käsittänyt alkuunkaan mistä pojat puhuivat ja mieleni teki taas kysyä. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä typerä suuni oli piilossa minulta enkä saanut edes silmiäni auki. Jouduin siis tyytymään vain kuuntelijan osaan.

Kuulin muutaman varovaisen askeleen, ilmeisesti Jasper tuli lähemmäs minua. "Alice kulta. Kyllä sinäkin osaat olla tyhmä. Et kuuntele totuutta, uskot kamalimpaan, mahdottomimpaan vaihtoehtoon edes suostumatta kuuntelemaan minua, kuuntelemaan selitystä." Jasperin äänen tuskaisuus ei ollut kadonnut minnekään, päinvastoin se tuntui lisääntyneen. "Kun silloin näit minun.. tuota noin.. antavan pusun Noralle, se ei tarkoittanut yhtään mitään. Ajattelin vain... halusin yllättää sinut. Se on tavallaan mahdotonta, seurailet aina tulevaisuuttani niin tarkasti, enkä todellakaan tiedä miten et saanut suunnitelmistani selville. Ei katsos kultaseni ole enää montaa päivää syntymäpäiviisi, enkä ole vuosiin antanut sinulle mitään lahjaa, vaikka sinä ostelet minulle kaikenlaista niin kamalan usein. Joten tässä jokin aika sitten mieleeni juolahti eräs typerä idea, mitä en kuitenkaan voinut ohittaa. Päätin tehdä sinulle elokuvan." Kuuntelin Jasperin takeltelua niin ihmeissäni, että osa kivuistanikin unohtui. En ollut täysin varma, mutta minusta Jasperin tuskaiseen ja huolestuneeseen ääneen oli tullut mukaan uusi tunne. Häntä nolotti. Ja olin hämmästynyt, minua todella ärsytti, etten ollut nähnyt tätä tapahtuman ennalta. Siitä minulla ei kuitenkaan ollut oikeutta syyttää ketään muuta, itsepähän olin muutaman viimepäivän aikana sulkenut lähes kaikki näyt pois mielestäni ja ollut välittämättä niistä harvoista joita en onnistunut torjumaan.

"Ja halusin itse näytellä elokuvassa, käsikirjoitinkin sen itse. Se ei ole hääppöinen, ja oli totisesti vaikeaa tehdä uskottavaa rakkaustarinaa ilman sinua, joten pyysin Noraa, kyllähän sinä hänet tunnet. Kun sitten näin sinun katsovan ikkunasta ja käsittävän aivan väärin lähdin heti luoksesi kertomaan.. Mutta, mutta en pystynyt siihen. Tunteesi olivat hyvin voimakkaat ja vaikuttivat minuun todella rajusti. En ole ikinä lamaantunut niin toisen tunteista. Kun pääsin huoneeseemme ja olin avaamassa suuni, olivat tunteesi vieläkin voimakkaammat, enkä meinannut saada suustani sanaakaan ulos. En pystynyt hallitsemaan niin suurta määrää epätoivoa, tuskaa ja ties mitä kaikkea, ja välitin osan tunteista automaattisesti koko perheellemme. Sen takia hekään eivät pystyneet estämään sinua. Koitimme soittaa sinulle ja lähdin perääsi vain muutamaa minuuttia lähtösi jälkeen, mutta sade pyyhkäisi hajusi pois, en löytänyt sinua vaikka kuinka etsin." Jasper yritti selittää asiaansa jotakuinkin järkevän kuuluisesti, mutta kakki tuntui minusta aivan käsittämättömältä. Miten näin oli voinut tapahtua?

"Kun sitten vihdoin tuuli kuljetti hajuasi reitilleni, lähdin epäröimättä seuraamaan sinua. Ja kun saavuin perille.. Se oli kamalaa, sain viime hetkellä pelastettua henkesi! Kannoin revityn ruumiisi kotiin ja Carlisle ryhtyi heti paikkaamaan sinua. Rakas Alice, ole kiltti ja herää, et voi jättää minua! Et ainakaan näin! En tajua kuinka uskoisit yhden pienen pusun kumoavan kaikki ne rakkaudentunnustukset, joita olen sinulle osoittanut! Olen niin huolissani sinusta, et reagoi mitenkään! Mutta kulta, jos kuulet minua, ole kiltti ja taistele, älä jätä minua.." Kuulin Jasperin äänen enää vaivoin ja yritin ymmärtää. Kaikki kärsimäni tuska oli ollut turhaa, Jasper rakasti minua. Hän oli vain yrittänyt yllättää minut. Halusin hypätä Jasperin kaulaan ja suudella häntä, mutta nyt oloni oli selvästi huonontunut. Yritin vastustaa pimeyttä, joka sulki minua syliinsä, mutta olin liian heikko. Olin toivonut kuolemaa, enkä sitä ollut saanut. Nyt tahdoin elää rakkaani kanssa ikuisesti yhdessä, mutta vaikutti synkästi siltä, ettei uutta toivomustani kuunneltaisi. Pimeys oli liian voimakas. Se peitti minut alleen, enkä enää hahmottanut ympäriltäni mitään. Pelkkää pimeyttä.

Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #21 : 27.03.2010 19:11:20 »
Ihanaa!
Toivottavasti Alice herää...
Jatkoa!
Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #22 : 27.03.2010 20:41:28 »
Anaid, kiitos kommentistasi. Mukavaa että joku lukee ja tykkääkin. =) Jatkoa tulee kyllä.
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Midnight-Sun

  • Vieras
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #23 : 28.03.2010 12:05:44 »
I loooooooove this!  :D
Tämä on aivan yli ihana, pian pian hop hop jatkoa!  ;)

Love, Mid

Chess

  • ***
  • Viestejä: 19
  • Potter On Totta.
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #24 : 28.03.2010 13:51:11 »
Ensin ajattelin, että harmi hänelle kun heräsi, mutta kun luin loppuun.. Hänen täytyy "herätä".  :'(
Hienosti olit keksinyt tuon, miksi jasper pussasi Noraa. Itsekkin olisin mennyt Alicen tavoin halpaan.. ^^
Ihana kirjoitustyyli ja sujuvaa tekstiä.
En löytänyt virheitä.
Ja yhä uudelleen ja uudelleen, jokaisen osan jälkeen, toivon jatkoaah!  :D

ElkQ

  • Vieras
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #25 : 30.03.2010 12:40:55 »
mäkin sitten kommentoin...
Alice eisaa kuolla!!!! toivottavasti se herää.
Kivasti olit keksiny ton Jasperin elokuvan. Mutta harmi että Alice ymmärsi väärin.
no joo, mä olisin varmaan tehnyt samoin.
Kiitos ja jatkoa!
JATKOA JATKOA JATKOA!!!!!!  ;D

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #26 : 30.03.2010 15:59:57 »
A/N: Tässä tulisi uusi luku. Taas kiitokset betalle! =) Tämäkään ei ole mikään hyvä luku, tässä ei tapahdu mitään ja tämä on Jasperin näkökulmasta, sillä Alice ei juuri nyt kykene kertomaan mitään.. x)) Tähän ei ole enää montaa lukua (luultavasti vain yksi) tulossa, mutta siinä saattaa kestää, sillä rupesin uuttakin tarinaa kirjoittamaan. Tosin näissä molemmissa tarinoissani vähän puutetta inspiksestä, tyhmä minä kun aina vaan pakko kirjottaa.. xDD Joo, nyt päästän teijät lukemaan ja oikeesti, KOMMENTOIKAA! Muuten ei jatkoa tule.



5. luku


Jasper:

Siinä hän makasi. Niin elottoman näköisenä. Nyt olin lähes varma, että hän oli kuullut sekavan selitykseni, sillä hänen tuskasta vääntyneillä kasvoillaan käväisi ohimennen uusi ilme, ymmärrys. Minusta tuntui, että hän alkoi taistelemaan kuolemaa vastaan, mutta hieman liian myöhään. Rakkainpani tuskasta vääntyneet kasvot alkoivat silitä hiljalleen, enkä vaistonnut hänestä lähtevän enää minkäänlaista tunnetta. Hän oli lähdössä, hän oli jättämässä minut.

"Carlisle!" kova huutoni rikkoi talon hiljaisuuden tuskaisena ja voimakkaana. Alle sekunnissa Carlisle jo seisoi vieressäni pudistellen surullisena päätään. "Jasper, tiedät ettemme voi tehdä muuta kuin toivoa hänen olevan elossa, toivoa, että hän jaksaa taistella. Sinä et vaistoa hänen tunteitaan, Edwardin mukaan hän ei enää ajattele mitään. Mutta sekään ei tarkoita etteikö hän olisi elossa. Meidän pitää antaa hänen vain olla rauhassa. Alice saattaa herätä tänään tai muutaman vuoden päästä, tai sitten ei enää ollenkaan. Kukaan ei tiedä", Carlisle kuiskasi hiljaa, surullisesti. "Sinun pitäisi mennä metsästämään", hän huokaisi vielä ennen kuin poistui olohuoneesta. Pudistin vastaukseksi päätäni. En poistuisi Alicen viereltä ikinä. Odottaisin hänen paluutaan. Hän ei voisi kuolla, minä en kestäisi sitä.

Kurkussani poltteli kamala jano. En ole ollut metsästämässä aivan liian pitkään aikaan. Minun oli pitänyt mennä metsälle Alicen kanssa sinä päivänä, kun kaikki nämä kauheudet alkoivat. Heti kun olin Alicen lähdön jälkeen rauhoittunut, olin rynnännyt hänen peräänsä. Alice oli kuitenkin juossut kovaa, kovempaa kuin koskaan aiemmin ja sade oli pyyhkinyt hänen jälkensä pois. En kuitenkaan ollut luovuttanut, olin etsinyt häntä. Olin kiertänyt jokaisen puun ja katsonut kaikki paikat. Olin toiminut nopeasti, mutta silti olin ollut liian hidas. Vain vaivoin olin ehtinyt Alicen ja karhun viimeisen tappavan iskun väliin. Nopeasti olin kantanut hänet meille kotiin ja laskenut hellästi olohuoneemme vaalealle sohvalle. Edward oli lukenut ajatukseni, kun olin saapunut hänen kuuloetäisyydelleen ja Carlisle oli ollut täällä valmiina odottamassa. Tosin ei hän ollut paljoa voinut tehdä. Neulat eivät uponneet vampyyrin ihoon, eikä sydämemme kuulunut lyödä, joten minkäänlaisista elvytyslaitteista ei ollut pienintäkään apua. Niin kuin Carlisle oli sanonut, ainut asia mitä voimme tehdä, oli toivoa ja odottaa.

Kaikki olivat lohdutelleet minua, sanoneet ettei tämä ollut minun syyttäni. Että tämä oli vahinko, joka syntyi väärinkäsityksistä. Silti olin vaistoavani heidän syyttävän minua, ja se oli oikein. Jos en olisi väkisin halunnut yllättää Alicea, jos olisin pitänyt typerän idean sisälläni, mitään tällaista ei olisi tapahtunut ja tälläkin hetkellä istuisin kultani kanssa kuistilla nauttimassa auringosta. Nyt mieltäni kalvoi kysymys, johon en välttämättä edes halunnut vastausta. Olisiko se enää koskaan edes mahdollista? Saisinko enää milloinkaan kuulla hänen helisevää nauruaan ja nähdä hänen iloista virnettään? Annoin polvieni pettää ja valahdin lattialle. Hautasin pääni Alicen valahtaneisiin hiuksiin ja rupesin itsekin miettimään keinoja, joiden avulla pääsisin pois tarpeen vaatiessa. Jos Alice ei enää heräisi, halusin minäkin pois. Ehkä kuoleman avulla pääsisin hänen luokseen. Olin kuitenkin valmis odottamaan, halusin uskoa hänen paluuseensa. Olisi kamalaa jos Alice sittenkin heräisi enkä minua enää silloin olisi. En kuitenkaan aikonut poistua hänen viereltään, en menisi metsästämään enkä kouluun. En ennen kuin saisin tehdä sen enkelini kanssa.


A/N: Niin ja tää on ihan nolottavan lyhytkin..I`m so sorry.. ;D
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #27 : 30.03.2010 16:23:27 »
joo, vähä lyhyt tää oli.
Mut ei se haittaa. ;)
Kai vielä tulee jatkoa?
Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #28 : 30.03.2010 16:47:14 »
Noniin minä kommentoin niin sinun velvollisuutesi on kirjoittaa lisää yhtä ihanaa luettavaa! ;)
Toivottavasti Alice herää eloon... Vai voiko vampyyrista sanoa noin?
Mutta juu ihana luku oli ja tähän ficciin toivon jatkoa kipeästi!

ElkQ

  • Vieras
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #29 : 30.03.2010 17:44:47 »
Joo, melko lyhythän se oli...
MUTTA tosi hyvä jatko! kai tulee lisää?
Tää on ihan paras! Kai se Alice herää???
Se ei saa kuolla!!!!!!!
Ja JATKOA ;D

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #30 : 03.04.2010 19:10:15 »
A/N: Tässä se nyt tulee, viimeinen luku tälle ficilleni! Suuret kiitokset NiNNNille, joka antoi tähän lukuun myös pari kuvailuvinkkia ja inspistä loppuun!  :-* Kommentoittehan vielä (rakentavaa otetaan vieläkin mielellään vastaan) vaikka tämä onkin viimeinen luku. Jos ette kommentoi niin mulle tulee kauhea möksmöks murmusnyyhkis. Mutta nauttikaa!



6. Luku

Jasper


En ollut juuri liikkunut paikaltani Alicen vierestä liki kahteenkymmeneen vuoteen. Toivon olin menettänyt jo aikaa sitten, mutta en vain ollut pystynyt lähtemään. En ollut kyennyt jättämään sitä ainoaa olentoa joka oli aina merkinnyt, ja tulisi aina merkitsemään, minulle kaikkea. Eikä enää ollut mitään mieltä lähteä anelemaan kuolemaa Voltureilta, jano tappaisi minut kyllin pian. Olin hyvin heikko, heikompi kuin olin ikinä uskonut vampyyrin pystyvän olemaan. Suru, epätoivo ja jano söivät minua elävältä. Silmäni olivat mustemmat kuin yö ja ihoni oli muuttunut valkeammaksi kuin lumi. Poskeni olivat työntyneet sisälle päin ja lihakseni surkastuneet. Olin kuihtunut paikalleni. Kaikki perheeni jäsenet olivat koettaneet saada minut metsästämään. Ensin he olivat vain ehdottaneet, viikon kuluttua jo vaatineet, ja kuukauden paikallani istuttuani pakottaneet. He kuitenkin olivat epäonnistuneet. En ollut hievahtanutkaan, sain Alicesta voimaa pysyä paikallani. Edes Emmett ei saanut minua raahatuksi metsään. Kerran Carlisle oli jopa kantanut peuran kotiimme, laskenut sen vierelleni valmiina ateriana. Olin kuitenkin vain viskannut sen pois, päin Esmen posliiniesineitä. Ne särkyivät satoihin osiin ja muruset lattialla olivat vain lisänneet suruani muistuttamalla minua paloihin murenneesta sydämestäni. En halunnut seuraa, en halunnut ruokaa. En halunnut muuta kuin saada Alicen takaisin.

Perheeni oli pakko muuttaa pois muutama vuosi sitten. Kyllä hekin Alicea olivat surreet, surivat vieläkin, mutta he, toisin kuin minä, yrittivät silti jatkaa elämäänsä. Vaikeutin sitä heidän kannaltaan suuresti, tiesin, että heistä tuntui kamalalta nähdä minun kuihtuvan hiljalleen. En kuitenkaan perheeni lukuisista aneluista huolimatta ollut lähtenyt heidän mukaansa vaan jäin. Välillä mielessäni kummitteli kuva Esmen surun murtamista kasvoista auton peruuttaessa viimeistä kertaa pois pihatieltämme. Olisinhan minä voinut siirtää Alicen. Viedä hänet uuteen kotiin, mutten halunnut. Jos hän vielä heräisi, hän heräisi täällä, mutta jos hänen silmänsä pysyisivät ainiaan kiinni, olisi tämä hänen viimeinen leposijansa. Minä hänen vieressään. Olin vaivoin havainnut hiljaisuuden keskeltä välillä kantautuvat askeleet, kun joku perheestäni kävi katsomassa minua ja Alicea. En kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota kehenkään, tuijotin vain enkeliäni päivästä toiseen. Yritin etsiä hänestä elämän merkkejä, ihan mitä tahansa, mutta niitä ei ollut näkynyt kultani kasvoilla. Toisinaan olin kuitenkin uskotellut itselleni, että näin hänen suljettujen luomiensa liikahtavan taikka hänen siron, voimattoman kätensä puristavan omaani. Se antoi minulle toivoa, toivoa johon halusin uskoa, oli se kuinka turhaa tahansa.

 Janoni oli ensimmäiset kymmenen vuotta aiheuttanut minulle suuren tuskan, mutta sekään ei ollut mitään sen tuskan ohella, miltä tuntui nähdä Alice tuossa tilassa. Nyt olin kuitenkin vaipunut jonkinlaiseen tilaan missä en enää havainnollistanut kunnolla ympäristöäni. Minut nakerrettiin pala kerrallaan pois elämästä, se oli kivuliasta, mutta tuntui myös rauhoittavalta. Minun oli oikein kärsiä, minä olin syypää tähän.

Kun aurinko oli juuri laskemassa taivaanrannan taa ja pimeys oli valtaamassa jälleen kaiken, tunsin jonkin muuttuvan. Tunsin omassa suuressa kädessäni Alicen pienen, hennon käden puristuksen. En tosin ollut aivan varma, kaikki oli peittynyt sumuun. Silti minusta tuntui, ettei se ollut ollut vain omaa kuvitelmaani. En sillä hetkellä ollut ajatellut mitään. Muistot satuttivat liikaa. "Alice, minä rakastan sinua", kuiskasin hiljaa. Ääneni säröili ja  kuulosti kamalalta, oli niin kauan siitä kun olin viimeksi puhunut. Kohotin katseeni Alicen ennen niin kauniisiin kasvoihin. Hänen hiuksensa valuivat voimattomina vasten hänen pientä päätään ja hänen ihonsa oli vielä valkeampi kuin minun. Alicen pienet sirot posket olivat painuneet monta senttiä alaspäin ja hänen kaulansa oli kaventunut. En tiennyt, saattoiko vampyyri laihtua, mutta niin Alicelle oli käynyt. Hänen ennenkin  niin pienet käsivartensa olivat niin ohuet, että olisin hyvin pystynyt sulkemaan molemmat yhteen käteeni.

Keskitin kaiken voimani Alicen hieman liikkuviin, suljettuihin silmäluomiin. Liikuttiko hän niitä vai kuvittelinko vain? Oliko Alice elossa? "Alice, minä rakastan sinua", kuiskasin uudelleen, tällä kertaa pakotin ääneni voimakkaammaksi. Hitaasti oma enkelini raotti pikimustia silmiään. Niiden iloinen tuike oli sammunut ja tilalle oli tullut tuskaa. Silti hän raotti hieman kuihtuneita huuliaan ja kuiskasi sanat niin hiljaa, etten kuullut niitä kunnolla. "Jazz, minä rakastan sinua. Aina."

Tunsin kuinka mieleeni alkoi valua Alicesta hyökyvää tunnetta. Rakkautta. Sitä tuli paljon, enemmän kuin olisin ikinä uskonut niin pienestä kehosta löytyvän. Katsoin häntä suoraan silmiin, kun kuiskasin viimeiset sanani. "Alice, minä rakastan sinua. Aina ja kaikkialla. Anteeksi, tämä kaikki on minun syytäni. Nyt saamme kuitenkin olla yhdessä ikuisesti." Suuni taipui surulliseen, täynnä rakkautta olevaan hymyyn. Olin niin kiitollinen, että rakkaani oli kuullut rakkauteni vielä kerran tässä maailmassa. Näin vaivoin kuinka Alice liikautti vaivalloisesti päätään pieneen nyökkäykseen ennen kuin sulki silmänsä. Tällä kertaa lopullisesti, hän oli poissa. Vedin Alicen varovasti syliini ja painoin omat silmänikin kiinni. Muistelin rakkaani helkkyvää naurua, muistelin hänen iloista hymyään ja tuiketta hänen sulan nugaan värisissä silmissään. Muistelin kaikkia yhdessä viettämiämme hetkiä ja jokaista suudelmaa. Painoin suudelman Alicen kuihtuneille huulille ja annoin periksi voimalle, joka oli jo kauan yrittänyt viedä minua pois. Tunsin, kuinka hiljalleen liu'uin kohti onnellista ikuisuutta. En ollut saanut pidettyä Alicea ikuisesti luonani täällä, mutta paikassa, jonne olin matkalla se oli mahdollista. Ei ollut väliä missä olin, kunhan vain Alice olisi kanssani. Ikuisesti.
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #31 : 04.04.2010 14:14:17 »
Ei vitsi kyyneleet oli kyllä aika herkässä! Hirmu surullinen toi kohta missä Jazz ja Alice vaihtaa viimeiset sanat...  :'(
Jotenkin en usko että Cullenit jättäisivät perheenjäsentä minnekkään... Mutta olenhan vain pieni raihnainen kommetoija ja kirjoittaja on aina oikeassa. ;)
 
Tuleeko enää jatkoa? Jos tulee niin nopeasti, jos ei niin olen todella kiitollinen tästä lukemiskokemuksesta!
Rakentava hävisi kyynelten mukana...

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #32 : 04.04.2010 14:28:21 »
Lööperiikka, kiitos kommentistasi. Jatkoa ei enää tule, tämä oli vika luku.
Itsekkin vähän epäröin tuon Cullenien lähdön suhteen, ne eivät todellakaan jättäisi perheenjäsentään, mutta niin oli nyt pakko laittaa kun muuten ei olisi onnistunut tarinan kirjoittaminen. Ja nehän lähti silleen että kyllä ne koitti saada Jazzin ja Alicen mukaansa. :)
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Chess

  • ***
  • Viestejä: 19
  • Potter On Totta.
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #33 : 05.04.2010 14:45:48 »
Aaah..aah..aah.. Aivan ihana. Alice-parka kuoli.. ; ( Ihanasti olit kuvannut jasperia. Kiitos ihanasta ficistä :-* Harmi että loppui.  :'( Kiitos. :3
P.S. Rakentava jäi suklaan syövereihin.

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #34 : 05.04.2010 17:35:20 »
Nyyh... :'(
Harmi, ku Alice ja Jasper kuoli...
Mut toi oli ihan, ku Alice heräs tossa vähäks aikaa ja sit ne kuoli :'(
Ihana ficci kokonaisuudessaan oli...
Kiitos tästä.
Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

mellonami

  • ***
  • Viestejä: 194
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #35 : 05.04.2010 20:40:25 »
Olin kolme päivää mökillä ja sillä aikaa olit ehtinyt kirjoittaa tämän upean fictin loppuun:)
Toivon, koska uskon
uskon, koska rakasta
ja rakastan, koska toivon

kuppi_kahvia

  • ***
  • Viestejä: 67
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #36 : 06.04.2010 23:47:20 »
tää oli aivan ihana fic! :)
joka luvussa itkin, luin vielä kaikki luvut perätysten, kun sain koottua itteni niin purskahdin taas itkuun, tosi liikuttava. :'(
viimesessä luvussa itkin koko luvun ja sattu lukea tota, se oli niin hyvin kuvailtua.
toi loppu oli aivan ihana, tai siis todella kamala, mutta pääsivätpä yhdessä pois.  :'(

tälläsiä ei sais kirjottaa, oon niin herkkä tälläsille ;<:-X
i feel i can fly

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #37 : 23.04.2010 22:35:16 »
Kiitos kaikille kommenteistanne! <3
Mukavaa että tykkäsitte ja ihana kuulla että tämä sai teidänkin tunteenne pintaan.
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

E_Bella

  • Vieras
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #38 : 26.04.2010 21:38:08 »
Tämä oli kyllä ihana<3
Luin noi pari viimeistä lukua putkeen, oli jäänyt välistä.. ::)
Kaikki onkin sanottu mitä miun piti sanoa, joten sanon vain, että
Tykkäsin tosi paljon! <3 (:

mordelove

  • ***
  • Viestejä: 152
  • But it's hockey
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #39 : 30.04.2010 22:33:56 »
tää oli... tää oli  niiiiiinn I-H-A-N-A   sä kirjotat ihan sikahyvin!  mut kyl meinas tulla tippa linssiin tos lopussa :'(
mitään järkevää en kyllä saa aikaseksi. Alice ja Jasper ovat lempihahmojani ja kun ne kuoli , sää kirjotit sen niin upeesti :)