Elikkäs tällä ficillä on nyt sitten betakin,
Sus-a. Kiitokset hänelle tämän ficin betaksi ryhtymisestä
Luku 1 - Evätty, kiellettyIskin Tylerille silmää kävellessäni hänen ohitseen ruokalassa tarjotin kädessäni. Hän vilkaisi minuun ja hymyili vihjailevasti Miken tuijottaessa minua hänen vieressään kaipaavasti. Virnistin itsekseni, nämä pojat olivat kuin sulaa vahaa käsissäni, uskoivat kaiken, mitä sanoin. Ja tekivät myös.
Tunsin jonkun tökkäisevän minua kylkeen ohittaessani Tylerin ja Miken pöytää. Käänsin katseeni vasemmalle, Jacob istui pitkän pöydän päässä yhdessä Embryn ja Sethin kanssa hymyillen leveästi. Hän taputti tyhjää paikkaa vieressään, mutta pudistin päätäni, halusin istua Alicen ja Rosalien kanssa jotta voisimme suunnitella juhliani.
”Joku toinen kerta, Jake”, lupasin pörröttäen toisella kädelläni hänen lyhyitä hiuksiaan. ”Nähdään.”
Hänen hymystään katosi ilo, pettymys nousi sen tilalle. Huokaisin hiljaa lähtiessäni kohti pöytää, jossa Alice, Rosalie ja heidän kultansa jo istuskelivat. Olisihan Jacobin kanssa ollut ihan mukava istua, kun välimme ovat taas hieman lämpimämmät, mutta minulla oli nyt muuta mielessä. Alice oli luvannut järjestää syntymäpäiväjuhlani heidän luonaan Culleneilla, mikä oli minusta todella kilttiä. Hän oli luvannut, että hänen vanhempansa Esme ja Carlisle olisivat sillä aikaa poissa, tapaamassa sukulaisia jossain päin Kaliforniaa.
”Hei, Bella”, Alice tervehti istahtaessani hänen ja Rosalien väliin. ”Tiedätkö, kaikki on valmiina juhliasi varten. Pidämme ne tänä viikonloppuna.”
”Mitä? Mutta sinä sanoit, e-”
”Niin, mutta Alice on nopea”, Rosalie totesi haukatessaan palan päärynästään. ”Sitä paitsi, minä autoin häntä, joten asia selvisi vieläkin nopeammin.” Hän hymyili ystävällisesti, ainakin yritti. Minä ja Rosalie emme ole koskaan olleet yhtä hyvissä väleissä kuin minä ja Alice, enkä oikein tiennyt, mistä se johtui. Tosin eräs kesällä tapahtunut asia oli eristänyt meitä kaikkia kolmea hieman toisistamme, mutta olimme sopineet ja päässeet asiasta yli, ainakin minä ja Alice olimme. Mutten ymmärtänyt miksi Rosalie olisi siitä vieläkin vihainen, juttuhan ei oikeastaan edes koskenut häntä.
”Onnea, Edward!” hihkaisin kilistäessäni lasejamme Alicen kanssa. ”Paljon, paljon onnea!”
”Kiitos, Bella”, Edward sanoi hymyillen ja halasi minua. ”Tuota, sinä olet tainnut juoda jo aivan tarpeeksi, joten eikö olisi parempi laskea lasi alas ja mennä rauhoittumaan?”
Pudistin päätäni rivakasti. ”No ei! Älä ole ilonpilaaja! Juhlisit, nämähän ovat sinun ja Alicen syntymäpäiväjuhlat.”
Edward vilkaisi kaksoissiskoaan anovasti, mutta tämä pudisti päätään nauraen Rosalien ja Emmettin ilmestyessä seuraamme terassille, jonka lasiselle pyöreälle pöydälle olimme kattaneet pienen kakun, lasit ja pullon shampanjaa. Kakku oli jo melkein syöty, shampanjapullonkin olimme tyhjentäneet, toinen oli menossa ja kovaa kyytiä tyhjenemässä.
”Missä Jasper on?” Alice kysyi Rosalielta, joka istahti hänen viereensä kuistin aidalle.
”Takapihalla, sanoi tulevansa kohta.”
”Ei kohta, hänen pitää tulla nyt!”
Laskin lasini pöydälle ja nousin seisomaan vilkaisten Alicea hymyillen. ”Minä käyn hakemassa hänet. Tulen kohta Jasper mukanani.”
Lähdin iloisesti hypellen kaksikerroksisen, vaaleansinisen talon takapihalle. Päässäni tuntui omituiselta. Meinasin kaatua kumoon kadotessani kulman taakse, mutten välittänyt, nauroin vain itsekseni tuntien oloni hyväksi. Tänään oli ollut aivan mahtava päivä, niin upea!
”Jasper!”
Hunajanvaaleat, kiharaiset hiukset heilahtivat hieman pojan käännähtäessä ympäri. Hymyilin hänelle hurmaavasti, ja jalkani lähtivät juoksuun, en tiennyt miksi. Olin kaatua rähmälleni maahan, mutta onnekseni törmäsin Jasperin rintaa vasten, ja hän tarttui minusta kiinni, jolloin kaaduimme vihreälle nurmelle, joka oli hieman kostea. Nauroin iloisesti Jasperin noustessa pystyyn ja vetäessä myös minut ylös.
”Hei, Jazz!” tervehdin iloisesti puistellessani ruohoa mustan mekkoni helmalta. ”Mitä sinä täällä teet? Ja vielä ihan yksin?”
”Mietiskelin yllätystäni Alicelle. Onko hän muuten etupihalla?” Jasper kysyi kallistaessani päätäni. Hän näytti jotenkin komealta, oli hän aina näyttänyt, mutta nyt jokin hänessä houkutteli minua. Lähestyin häntä askeleen ja sanoin päässäni, etten saisi tehdä mitään, Jasperhan oli Alicen, parhaan ystäväni, poikaystävä. Mutta kehoni ei välittänyt sanoistani.
”On, hän itse asiassa kaipaili sinua”, vastasin rehellisesti sipaistessani sormenpäilläni hänen kaulaansa. ”Niin me muutkin.” Hymyilin vihjaavasti, hän hymyili takaisin, mutta työnsi minua kauemmas. ”Mitä nyt?”
”Bella, meidän olisi parasta mennä muiden luokse.”
Pudistin päätäni kujertaen kaikenlaista söpöä Jasperille. Hän yritti työntää minua pois, mutta jotenkin ihmeen kummassa onnistuimme kaatumaan uudestaan, tällä kertaa minä hänen päälleen. Ennen kuin ehdin tajuta, että olin kumartumassa lähemmäs hänen kasvojaan, minut vetäistiin pois, kuulin jonkun kiljuvan kurkku suorana.
”Mitä sinä teet? Bella! En voi uskoa tätä!” Se oli Rosalien järkyttynyt ääni.
”Bella? Mitä… Sinä taidat olla pahasti humalassa”, Alicen ääni sanoi hämmentyneenä jostain vierestäni.
”Ei!” Rosalie ärähti. ”Hän vain on tuollainen luonnostaan! Vikittelee toisten poikaystäviä!”
Minut käännettiin ympäri, tuijotin Alicea silmiin, jotka kiiluivat epäuskoisina. ”Alice, olen pahoillani, minun ei ollut tarkoitus. Minä-”
”Ei se mitään, sinä olet juonut vähän liikaa”, hän sanoi hiljaa, mutta silmistä näki, että olin loukannut häntä. ”Sinun pitäisi mennä kotiin nukkumaan, jooko?”
Nyökkäsin hitaasti, tietenkin minun olisi parempi lähteä. Olinhan melkein tehnyt jotain, mitä minä en todellakaan saisi, mitä en muuten olisi tehnyt. Tai olisin, jollei Jasper olisi ollut yhdessä Alicen kanssa, mutta hän oli.”Oletteko kutsuneet jo kaikki?” kysyin katsahtaessani oikealle ja näin Edwardin astelevan luoksemme lähes tyhjä tarjotin kädessään.
”Joo, kaikki ketkä halusit”, Alice vastasi hänen veljensä istahtaessa Jasperin viereen toiselle puolen pöytää. Katsoin tätä hetken hieman haikeana ennen kuin Alice potkaisi minua pöydän alla saaden minut kääntämään katseeni häneen. ”Kuule, mitä haluaisit lahjaksi? En ole vielä löytänyt sinulle mitään, vaikka olen pyörinyt kaupoissa ympäriinsä.”
”Et-”, Edward oli sanomassa, mutta päätyikin vain ähkäisemään ja sulkemaan suunsa.
”Niin, että mitä haluaisit lahjaksi?” Alice loi minuun mahdollisimman kysyvän ja uteliaan katseen, jossa oli myös pientä koiranpentumaisuutta..
”En oikein tiedä. En kehtaa pyytää sinulta mitään, kun saan pitää juhlatkin teillä.”
”Bella, tämä on erikoistapaus, suorastaan ainutlaatuinen”, Emmett sanoi Rosalien vierestä. ”Sanot vain mitä haluat ja Alice ostaa. Eikö niin?”
Alice nyökkäsi. ”Kerro nyt, jottei lahjasi osto mene viimeisille minuuteille.”
Aloin miettiä, mitä tarvitsisin. Mitään kallista en uskaltanut pyytää. Puhelin, uusi iPod, tai mikään sellainen ei siis tulisi kysymykseenkään. CD-levyjäkään en juuri nyt halunnut, eikä mieleeni pälkähtänyt yhtäkään elokuvaa tai kirjaa. Entäs vaatteita? Pudistin päätäni. Vaatekaappini pursusi farkkuja, paitoja, toppeja ja mekkoja.
Vilkaisin Edwardia, joka oli alkanut nojailla käteensä jutellen samalla Jasperin kanssa. Pieni hymy kumpusi kasvoilleni. Minulla oli toive, mutta sitä Alice ei voinut toteuttaa, eikä toteuttaisi, vaikka voisikin. Olisin toivonut Edwardin itselleni yhdeksi illaksi, mutta koska ystäväni oli vannottanut minua pitämään näppini erossa hänen veljestään, en voinut muuta kuin katsella sivusta tätä komeaa, vihreäsilmäistä poikaa.
”En keksi nyt mitään, Alice, mutta voithan sinä antaa rahaa, jos et itsekään keksi”, sanoin lopulta. Alice mutristi huuliaan ja näytti pohtivan hetken aikaa jotain, mutta hymyili sitten iloisesti.
”Joo, hyvä idea, Bella. Kiitos!”
***
”Hei.”
Kuparinruskeat hiukset omaava poika kääntyi ympäri ja alkoi hymyillä yllättyneenä. ”Bella, mitä sinä täällä teet?”
”Tulin katsastamaan teidän kotinne”, naurahdin asettaen käteni hänen olkapäälleen. ”Mitä sinä teet? Ruokaa?”
Tuijotin Edwardin käsiä, joissa toisessa oli veitsi ja toisessa punainen paprika, joka oli puolitettu. Sipulia oli silputtuna toisella pienellä leikkuulaudalla, jauheliha tirisi paistinpannussa takanamme. En olisi osannut arvatakaan, että Edward teki ruokaa Culleneilla.
”Joo, jauhelihacurryä ja riisiä.”
”Kuulostaa hyvältä”, sanoin, vaikken oikeasti pitänytkään mitenkään mausteisista ruoista, ne saivat vain mahani sekaisin.
”Aiotko jäädä syömään?” Edward kysyi, hänen vihreät silmänsä kimaltelivat. Olin vastaamassa myöntävästi, mutta tukin sitten suuni ja pudistin päätäni. Vaikka kuinka halusinkin, en voisi jäädä syömään tuota ruokaa, joka pitäisi minut kylpyhuoneessa koko loppuillan. ”Ai, harmi. Ehkä joku toinen kerta?”
”Ehkäpä.”
Aloin laskea kättäni alas pitkin Edwardin käsivartta, kun hän jatkoi paprikan pilkkomista. Käden sively ei tuntunut haittaavan häntä, se oli vain hyvä. Hän vilkaisi välillä minuun hymyillen, muttei sanonut mitään, en minäkään. Annoin vain sormenpäideni hipoa hänen vaalean paitansa kangasta, kunnes saavuin paljaalle käsivarren iholle.
”Bella?”
Nostin katseeni ylös, Alice seisoi toisella puolella tiskiä.
”Tule, mennään yläkertaan”, hän sanoi iloisesti, ehkä hieman käskeväänkin sävyyn tarkastellessaan meitä arvioivasti. Nyökkäsin, vilkaisin Edwardia ja lähdin Alicen perään pienin juoksuaskelin, hän viiletti jo portaissa. ”Mitä sinä teit veljeni kanssa?”
”Juttelin hieman. Kuinka niin?”
Alice pysähtyi keskellä portaikkoa ja kääntyi katsomaan minua. ”Bella, älä yritä hänen kanssaan mitään, jooko? En halua, että häneen sattuu tai siis kun… Minä ti-”
”Ei sinun tarvitse selittää, ymmärrän kyllä”, sanoin rauhallisesti, mutta vastahakoisena. Alice oli siis jo kalastanut esille Phoenixin aikani, jolloin olin roikkunut useassa eri pojassa. ”Älä huoli, lupaan pysyä erossa veljestäsi, yritän parhaani. En nimittäin halua rikkoa välejäni sinuun.”
Alice hymyili hieman huojentuneena. ”Kiitos. En tietenkään tarkoita sitä millään pahalla, mu-”
”Alice.”
Hän hiljeni ja tyytyi hymyilemään. Minäkin yritin, mutten pystynyt kunnolla, Edward oli evätty minulta. Olisin halunnut kalastaa hänet edes hetkeksi itselleni, mutta ilmeisesti joutuisin muuttamaan suunnitelmiani. No, onneksi täällä vaikutti olevan muita kiinnostavia tyyppejä.***
*piip piip*Havahduin kännykkäni piippaamiseen ja ihmettelin hetken, missä olin, oliko yö vai aamu vai mikä? Hieroin silmiäni yrittäessäni päästä ylös, mutta olin vielä liian väsynyt tehdäkseni niin, joten jäin makuuasentoon ja kurotin oikeaa kättäni saadakseni napattua kännykän sänkyni viereiseltä koulupöydältä. Muistin jättäneeni sen pöydän reunalle, mutten tuntenut mitään. Outoa.
*piip piip*Tunsin värinää tyynyni vieressä, olin muistanut väärin. Otin kännykän käteeni, kaksi tekstiviestiä. Ajattelin niiden olevan Alicelta ja jättäväni niiden lukemisen myöhemmäksi, mutta kun kännykkä piippasi kolmannen kerran, avasin viestiarkiston.
'Moi, mitä teet tänään?'
'Bella, miksi et vastaa?'
'Ajattelin vain, että haluaisitko lähteä ulos?'Tuijotin hetken aikaa viestien lähettäjän nimeä ennen kuin hymy nousi väsyneille kasvoilleni ja aloin vastaamaan. Totta kai minä lähtisin Jacobin kanssa ulos, en ollut ollut pitkään aikaan hänen kanssaan kunnolla kahdestaan. Ja nyt siihen oli tilaisuus, jonka päätin käyttää.
'Totta kai. Haetko minut, vai tulenko minä sinne?'En ehtinyt laskea kännykkää käsistäni, kun ruutu alkoi vilkkua ja äänekäs soittoääneni pärähti soimaan. Alice.
”Bella”, vastasin kuulostaen uniselta. Sitä minä vielä olinkin.
”Moi, oletko kotona?”
”Joo, mutta minulla on menoa.”
”Ai, luulin sinun vain nukkuvan ja ottavan rennosti tänään”, Alice sanoi ihmetellen. ”Menetkö ulos jonkun kanssa?”
*piip*”Mm, joo”, myönsin painaessani puhelun kaiuttimelle ja tarkastaessani tulleen tekstiviestin. Jacob lupasi tulla hakemaan minua. ”Minun pitäisi valmistautua, joten täytyy lopettaa. Nähdään huomenna, moi.”
”Odota, Bel-”
En ehtinyt kuulla, mitä Alice sanoi, kun olin jo painanut punaista luuria ja viskannut kännykän puiselle pöydälle. Jos hänellä olisi tärkeääkin asiaa, hän soittaisi uudestaan, mutta kännykkäni ei soinut, ei päästänyt pienintäkään pihahdusta.
Livahdin nopeasti pieneen kylpyhuoneeseen, jossa vilkaisin peiliin. Harjasin hiukseni ja sidoin ne löysälle poninhännälle pohtien Jacobia. Hän oli ollut viime aikoina kovin ystävällinen ja yrittänyt päästä lähelleni, mutta minä olin tavallaan työntänyt häntä pois huomaamattani. Nyt olisi aika korjata se ja lähentyä hänen kanssaan edes hieman. Olin itse asiassa kaivannut häntä kesällä, kun olin ollut Phoenixissa pitämässä hauskaa vanhojen, ja hieman uusienkin tuttujeni kanssa.
Kipitin portaat alakertaan ja kävin nappaamassa keittiöstä banaanin, jonka söin istuskellen pöydän ääressä ja odotellen Jacobia, joka olisi täällä pian. Hän ei asunut lähellä, mutta hänellä oli auto, jota hän ajoi nopeasti, mutta ei yhtä nopeasti kuin Edward ajoi omaa Volvoaan. Tosin Alice oli se, joka ajoi vauhdikkaimmin.
Ovikello kilahti, pomppasin pystyyn heittäen banaaninkuoret roskiin. Menin nopeasti avaamaan oven, Jacob kaappasi minut heti syleilyyn ja päästi irti vasta, kun oli potkaissut oven kiinni. Hän katsoi minua tummilla, pohjattomilla silmillään, jotka hymyilivät yhdessä suun kanssa.
”Bella”, Jacob sanoi hiljaa sipaistessaan hiussuortuvan korvani taakse, ”Vihdoinkin. Luulin, että välttelet minua.”
”Minäkö välttelisin sinua?” naurahdin tönäistessäni häntä leikilläni. ”Jake, en todellakaan! Minulla on vain ollut kiire-”
”Viihdyttää toisia poikia?”
Mutristin huuliani, en pitänyt siitä, kun hän tai kuka tahansa muu puhui tästä aiheesta. Tosin lähes kukaan ei tiennyt, vain Jacob, Alice ja Rosalie, mutta saatoin vain arvailla, ketkä olivat arvanneet puuhani tai saaneet tietää niistä jollain muulla tapaa.
”No ei nyt ihan.”
”Jos niin sanot. Harmi, ettet voinut istua ruokatunnilla kanssani. Sinulla taisi olla jotain tärkeääkin suunniteltavaa Alicen ja Rosalien kanssa?” Jacobin hymy hiipui hieman. ”Minulla olisi ollut sinulle asiaa.”
”Voit kertoa sen nyt”, totesin tarttuessani hänen käsivarteensa. ”Mennäänkö ylös?”
Hän pudisti päätään muuttuen vakavaksi. Mitä hänellä oli mielessään? Aikoiko hän kertoa jotain? Ehdottaa jotain? En tiennyt, se hieman hermostutti minua ja vatsaani, jonka pohjassa alkoi keinua. Oloni kävi jännittyneeksi, kun hän vain katsoi minua hiljaisena tarttuen olkapäihini.
”Bella, haluan sinut takaisin. Lopeta tämä kaikkien kanssa vehtaaminen ja anna meille uusi tilaisuus.”
A/N: Kommenttia?