Nimi: Suorassa lähetyksessä
Fandom: Percy Jackson
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: Huumori
Paritukset: Vihjailua löytyy, mutta ei mitään varsinaista
Juoni:
Erosten päät poksahtivat auki. Niistä tuli esiin videokameroita. Kaikkialle altaan ympärille nousi valonheittimiä, häikäisevän kirkkaita, ja kaiuttimista kuului: ”Suora lähetys Olympokselle alkaa minuutin kuluttua… 59 sekuntia jäljellä…58…”
Salamavaras s. 228
Ja Percyn näkökulman me jo tiedämmekin, mutta entäs jumalten, jotka istua möllöttivät telkkarin ääressä? Tässä siis heidän näkökulmansa!
Oma sana: Muistui tämäkin kohta kirjasta, idea inspasi ja toteutin sen. Enjoy! Ja kertokaa mitä mieltä olette!
Suorassa lähetyksessä
”Hermes! Lopeta se kanavasurffailu!” Athene kivahti ja nappasi kaukosäätimen velipuoleltaan.
”Me ei katsota mitään sinun tylsiä dokumenttejasi, kiitos vain!” Hermes sanoi ja pihisti säätimen takaisin itselleen. Varkaidenjumalana se oli hänelle lastenleikkiä.
”No mieluummin sitä kuin kanavien selaamista, silmäthän tässä menee”, Apollon jupisi ja tönäisi jalallaan Hermestä selkään. Vastaukseksi George puri häntä varpaasta. ”Ai, helvetti!”
Sohvalla istuva Poseidon huokasi ja hieroi ohimoitaan, kun hänen veljenlapsensa kinastelivat kuin pikkulapset keskenään. Afrodite oli ainoa joka ei ottanut osaa kinasteluun. Sen sijaan hän lakkasi kynsiään tympääntyneen näköisenä.
”Ares, miksi ihmeessä sinä pyysit meidät tänne? Tiedät, ettei television katselu onnistu meiltä porukassa, vaikka Zeus käskisi”, Poseidon sanoi tympääntyneenä. Nahkatuolissa istuva Ares virnuili ilkeästi.
”Odotahan vain. Kohta telkkarista tulee jotain, mitä kaikki katsovat sopuisasti. Olen varma, että se kiinnostaa varsinkin sinua, Poseidon… Ja sinua myös, Athene”, Ares huikkasi siskolleen, joka siristi silmiään kuullessaan sodanjumalan sanat.
”En pidä äänensävystäsi, Ares. Mitä sinä tällä kertaa olet juonitellut?” Athene kysyi epäileväisenä. Myös Poseidon kohotteli kulmiaan. Ares otti paremman asennon nahkatuolissaan. Afrodite lopetti kynsiensä lakkaamisen ja kiersi pullon kiinni. Hän puhalteli kynsiään, mutta silmäkulmasta hän piti tarkasti silmällä televisiota, josta tuli sillä hetkellä dokumentti jostakin kuuluisasta arkkitehdistä, joka saattoi olla nero, mutta ulkonäöltään hän ei ollut kovin hääppöinen.
”Katsokaa nyt vain”, Ares sanoi myhäillen. ”Apollon, päästä Hermes irti tai teiltä menee kohta hyvä viihde ohi silmien.”
”Hmm?” Apollon ähkäisi pidellessään pikkuveljeään niskalenkissä samaan aikaan, kun Hermes tukisti häntä hiuksista ja yritti kaikin voimin päästä veljestään voitolle. Martha ja George olivat kietoutuneet Apollonin käsivarsien ympärille ja yrittivät vapauttaa Hermeksen puremalla auringonjumalaa.
”Irti toisistanne!” Athene komensi ja löi kumpaakin maailman paksuimmalla tietosanakirjalla. Tälli oli aikamoinen ja jumalat rojahtivat päitään pidellen lattialle, mutta hellittivät väkivaltaiset otteensa toisistaan.
”Erikoislähetys, erikoislähetys”, televisio kuulutti ja se näkyi jok’ikisellä kanavalla, paitsi sääkanavalla, koska Aioloksen pasmat menivät sekaisin, jos joku sekaantui hänen sääohjelmaansa, ja koska tuulten valtiaan pasmat olivat jo valmiiksi aika sekaisin, jumalat eivät viitsineet koetella hänen horjuvaa mielenterveyttään. Yleensä.
Jumalat järjestäytyivät parempiin asentoihin ja tuijottivat ruutua, jonne ilmestyi pian kuva tyhjästä vesialtaasta, jossa kuhisi metallihämähäkkejä. Se alkoi täyttyä vedestä. Altaan keskellä oli pieni vene, Afroditelle ja Areelle hyvin tuttu, jossa istui hysteerinen tyttö ja ei niin hysteerinen (mutta aika lähellä) poika, joka kiinnitti ensin itsensä ja sitten tytön paikoilleen. Kamerat zoomasivat lähemmäs ja Athene henkäisi terävästi tunnistaessaan tyttärensä. Poseidon ei sanonut mitään, mutta hän nojautui eteenpäin silmät herkeämättä Percyssä, joka ei mennyt paniikkiin, vaikka tilanne olikin melko kaoottinen.
Vene pyöri hurjasti ympyrää ja kohosi vedenpinnan mukana ylemmäs.
”Jos tuo poika ei pian ota hallintaa, he repivät itsensä noihin verkkoihin”, Apollon huomautti.
”Auts”, Afrodite sanoi ja värähti pelkästä ajatuksesta, mutta ilmeisesti hän ajatteli omia kasvojaan eikä sankareiden hyvinvointia.
”Ei siinä niin käy”, Poseidon sanoi luottavaisesti ja toden totta. Percyn ilme kuvasti äärimmäistä keskittymistä ja hän sai veneen jotenkuten hallintaansa. Ensikertalaiselta se oli uskomaton suoritus. Poseidon oli nähnyt monien lastensa kamppailevan voimiensa kanssa, mutta Percyn tahdonvoima oli aivan omaa luokkaansa ja vielä noin nuorella iällä. Poseidon tunsi leimahtavan ylpeyden sisällään.
”Aww, Poseidonin poika ja Athenen tytär lemmentunnelissa!” Afrodite hihkaisi, kun vene syöksähti tunneliin ja sankarit tarrasivat toisiinsa huutaen täyttä kurkkua. ”Noista kahdesta tulee vielä pari, ihan varmasti!”
”Afrodite!” sekä Poseidon että Athene huusivat vastalauseeksi, mutta jumalatar vain kikatti ja huokaili ihastuksissaan katsellessaan kun nuoret sankarit syöksyivät läpi tunnelin kohti suljettua porttia.
”Nyt käy huonosti”, Hermes totesi nähdessään umpikujan. ”Heistä tulee entisiä sankareita tuon jälkeen.”
”Ole vaiti”, Athene sihahti ja puristi sohvan kangasta jännityksissään.
”Minä olisin kyllä mieluummin katsonut kuinka Ares ja Afrodite olisivat juuttuneet tuohon ansaan”, Apollon sanoi rennosti. Ares heitti veljeään päin veitsen edes katsomatta häneen. Apollon älähti ja kiskaisi Hermeksen kilveksi eteensä. Nopeana jumalana varkaidenjumala ehti napata veitsestä kiinni ennen kuin se osui häneen, mutta mulkaisu, jonka hän soi Apollonille, oli suorastaan murhanhimoinen.
”Irrota turvavyö”, Percy huusi Annabethille.
”Mitä?!” Athene kauhistui ja katsoi syyttävästi Poseidonia. ”Poikasi yrittää tappaa minun tyttäreni!”
”Roskaa”, Poseidon tuhahti. ”Hän ajattelee toisin kuin sinun tyttäresi!”
”Hulluko sinä olet?” Annabeth mylväisi pojalle.
”Ilmeisesti”, Hermes totesi.
”Ehkei sittenkään”, Apollon sanoi pohdiskelevasti alkaen päästä kiinni Percyn ajatuksista.
”Näettekö? Tuollaista räiskyvää kemiaa näkee niin harvoin!” Afrodite iloitsi ja taputti käsiään kuin intoileva fanityttö. Kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota.
”Meidän on hypättävä”, Percy ilmoitti.
”Niinpä tietysti!” Athene sanoi ja näytti huomattavan helpottuneelta. ”Fysiikan lait.”
”Athene on niin jännittynyt, että unohtaa jopa fysiikan lait! Kerta sekin”, Hermes virnuili, mutta ulvaisi hetken kuluttua kivusta, kun sai taas iskun tietosanakirjasta.
”Ponnista, kun minä käsken”, Percy sanoi.
”Vai että ponnista?” Afrodite hymähti pirullisesti kaksimieliset ajatukset suorastaan sinkoillen jumalattaren päässä. ”Nopeaa toimintaa, nuori sankari.”
”Afrodite, ole jo hiljaa”, Poseidon voihkaisi. ”He ovat vasta kaksitoistavuotiaita!”
”Silloinhan ne hormonit alkavat juuri hyrrätä”, Afrodite sanoi merkitsevästi. ”Odottakaahan vain! Parin vuoden päästä he ovat keskellä kutkuttavaa kolmiodraamaa ja siitä tulee niin herkullista!”
”Hah, hah, niin varmaan joo”, Hermes naureskeli, kunnes vaikeni. ”Hetkinen, kolmiodraama?”
Afrodite vain hymyili ja iski jumalten sanansaattajalle vihjailevasti silmää ja siitäkös Hermes huolestui, sillä hänellä oli ikävä aavistus kolmannesta osapuolesta…
Sankarit syöksyivät kohti varmalta näyttävää kuolemaa, mutta heidän keskittyneistä ilmeistään saattoi nähdä, että he pitivät kiinni suunnitelmastaan. Kaikki jumalat vaikenivat ja keskittyivät katsomaan, kun Annabeth empi ja empi, kunnes huusi:
”Nyt!”
He saivat nosteensa, mutta sitä tuli turhankin paljon. Sankarit pääsivät portin yli, mutta he olivat liian korkealla ja alhaalla odotti erittäin kova asfaltti.
”Heistä tulee pelkkä märkä läntti”, Apollon sanoi irvistäen. Poseidon ja Athene vetivät kumpainenkin terävästi henkeä ja toivoivat ihmettä.
Sellainen saapuikin uskollisen satyyrin hahmossa. Hän sai otteen Percyn paidasta ja Annabethin käsivarresta, mutta heidän kolmen paino oli liikaa lentäville kengille, mutta vauhti hidastui sen verran, että pudottuaan he eivät murskaantuneet vaan vain kolhiintuivat hiukan. Grover sen sijaan pääsi poseeraamaan valokuvakulissiin Ville Valaana. Apollon ja Hermes purskahtivat nauruun.
”Eikä! Millä todennäköisyydellä hän lentää juuri tuohon kohtaan?” Hermes hekotti.
”Satyyrin tuuria?” Apollon hymähti ja jumalat nauroivat lisää.
Sankarit ja satyyri huohottivat raskaasti, kun jännitys laukesi ja kaikki oli ohi ja he olivat kuin ihmeen kaupalla selvinneet.
”Tiedättekö, jos ette katso ruutua ja vain kuuntelette, niin mitä teille tulee mieleen?” Afrodite uteli.
”Pää kiinni, Afrodite!” kaikki huusivat silmiään pyöritellen tai kasvot hieman vihertäen, kuten Athenen tapauksessa.
Kamerat zoomasivat nuoria ja Percy kääntyi katsomaan suoraan heihin. Hän huiskautti kättään.
”Ohjelma on päättynyt!” hän huusi. ”Kiitämme katsojia. Hyvää yötä.”
Vielä viimeinen otos kolmesta etsintäretkeläisestä ennen kuin kanavat palautuivat ennalleen.
”No”, Apollon sanoi, kun hiljaisuus oli hetken hellinyt heitä, ”täytyy sanoa, että pojassasi on tietynlaista karismaa, Poseidon.”
”Ja pokkaa”, Hermes sanoi suorastaan ihailevasti.
”Haha, naperot olivat oikein edukseen telkkarissa”, Ares naureskeli. ”Täytyy mennä hakemaan kilpeni. Morjens!”
Ares lähti. Afrodite venytteli ihastuttavaa vartaloaan ja nautti Apollonin ja Hermeksen avoimista tuijotuksista hänen kaula-aukkoonsa.
”Heistä tulee vielä pari, saattepa nähdä”, jumalatar lupasi. ”Minä teen oman osuuteni, voi varmasti teenkin!”
Se oli karmaiseva lupaus Annabethin ja Percyn rakkauselämän kannalta, mutta myös heidän vanhempiensa kannalta. Puistatus kulki läpi viisaudenjumalattaren kehon ja Poseidonin kasvot venähtivät. Afrodite hymyili säteilevästi ennen kuin käveli ovesta lantio keinuen. Apollon ja Hermes katselivat haaveksivasti hänen peräänsä.
”Hmm”, Apollon hymisi uneksuvasti, kun Afrodite oli mennyt. ”No minäkin tästä voisin vaikka…”
”Hetkinen!” Hermes sanoi ja tarttui veljeään käsivarresta. ”Älä edes kuvittele. Et pääse kuin koira veräjästä siitä, että käytit minua ihmiskilpenä!”
”Mutta Hermes, eihän sinulle käynyt kuinkaan”, Apollon huomautti.
”Sillä ei ole väliä! Tekosi oli halpamainen”, varkaidenjumala sihahti vihaisesti. Apollon hymyili ja kietoi kätensä Hermeksen harteiden ympärille ennen kuin kuiskasi viettelevästi tämän korvaan:
”Onko maksutavalla väliä?”
Hermes siristi silmiään ja tarrasi velipuoltaan kauluksesta.
”Saat laittaa kaiken peliin”, Hermes ärisi. Apollon vain naurahti. Jumalat katosivat poksahtaen ja huoneeseen jäivät enää Athene ja Poseidon. Tunnelma oli hyytävä.
”Minä en edelleenkään pidä siitä, että poikasi asettaa Annabethin vaaraan”, Athene sanoi kylmästi.
”Eikös tyttäresi ole aina haaveillut etsintäretkestä? Ja nyt hän on sellaisella, kiitos minun poikani”, Poseidon sanoi merkitsevästi.
”Jackson on tulilinjalla! Tämä etsintäretki voi koitua hänen kohtalokseen”, Athene huomautti. Poseidonin kasvot kiristyivät.
”Jos ymmärrät omaa parastasi”, merenjumala sanoi sävy uhkaavana, ”pidät tuollaiset ajatukset omanasi. Minulla on jo tarpeeksi murheita!”
Sen sanottuaan Poseidon suuntasi Atheneen vielä yhden kovan ja varoittavan katseen ennen kuin pyyhälsi ovesta kasvot synkkinä kuin myrskyävä meri. Athene katsoi setänsä perään ja pyöräytti olkapäitään yrittäen vakuuttaa itsensä siitä, ettei ollut sanonut kerrassaan mitään väärää.
Hiljentääkseen omatuntonsa jumalatar vaihtoi kanavaa ja syventyi turvalliseen dokumenttimaailmaan yksin ja rauhassa, mutta sohvan hidas tuhoaminen kynsillä kertoi, että Athene oli itsekin hyvin huolissaan, mutta oli vain liian ylpeä myöntääkseen sitä.
