Kirjoittaja Aihe: Percy Jackson: Unohduksen tuoksu |S|Oneshot|  (Luettu 2688 kertaa)

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Percy Jackson: Unohduksen tuoksu |S|Oneshot|
« : 13.04.2012 23:45:47 »
Nimi: Unohduksen tuoksu (niin tuttu on sankarin) (Lyhensin hieman tuota nimeä otsikossa  :P )
Kirjotitaja: LumiNalle
Beta: ei ole
Ikäraja: S
Genre: Drama ja sitten seassa vilahtelee ehkä jotain muuta, ehkä ikipikkuisen angstia, ettei sitä välttämättä edes huomaa...
Fandom: Percy Jackson Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin.
Warnings: Ei kai mitään? Ehkä vaan hahmonen pieni OC-maisuus.
Pairings: Ei

Summary: Poseidon rakastaa lapsiaan. Erityisesti Percyä, mutta niinhän me kaikki.

A/N: Alunperin piti tehdä pieni raapale, tai 1shotti tuonne kokoelmiini, mutta tää venähti vähän, joten... Annoin sille oman topicin. Toivottavasti tää nyt on tarpeeks pitkä. Lukekaa ja kommentoikaa. Kertokaa mielipiteenne, jookostakookosta?  :D

Ps. vihaako joku muukin sitä, kun itse tarina on valmis, mutta sille ei ole nimeä? Ja sitä ei sitten meinaa keksiä ei sitten millään.  :P

~*~

Unohduksen tuoksu, niin tuttu on sankarin

Thalia ja Annabeth kävelivät aurinkoisen Miamin katuja pitkin piipahtaen välillä kaupoissa. He olivat saapuneet Miamiin edellisenä päivänä etsintäretkellään. He olivat seuranneet Percyn jälkiä Los Angelesiin, johon ne olivat myös päättyneet. Viikon päivät he olivat etsineet Losista ja sen lähiympäristöstä Poseidonin poikaa, joka oli kadoksissa, kunnes olivat todenneet sen hyödyttömäksi.

Neuvottomina he ottivat yhteyttä Kheironiin Iirisviestin avulla. Kheiron oli kuitenkin ollut aivan yhtä avuton, kuin hekin. Kentauri oli pyytänyt Nicoa etsimään Percyä, mutta kun kolme viikkoa oli kulunut eikä sen paremmin Nicosta kuin Percystäkään kuulunut alkoivat muut leiriläiset epäillä. Nico raportoi tekemisiään harvoin ja silloinkin vähäsanaisesti ja ympäripyöreästi. Aina kieltäen löytäneensä Percyn. Lopulta vanha kentauri myönsi tytöille luvan etsintäretkeen. Mutta hekään eivät olleet päässeet puusta pitkään.

Tytöt pyysivät muutaman viikon lisäaikaa, johon Kheiron pitkän suostuttelun jälkeen suostui. Kaksi viikkoa. Ei enempää.  Thalia ja Annabeth olivat lähteneet etsimään Percyä aikeinaan löytää hänet. Ja löytää he aikoivat.

Annabeth keräsi vaaleat hiuksensa taakse ja otti vaalean sinisten farkkushortsien taskusta harmaan hiuslenkin. Harmaat terävät silmät vilkkuivat uteliaisuudesta tytön katsellessa ympärilleen ja pistäen alitajuisesti merkille erinäisiä asioita muista kadulla kulkevista ihmisistä, katujen suunnittelusta ja talojen arkkitehtuurista.

Thalia huokaisi turhautuneena ja vilkaisi blondiin lapsuuden ystäväänsä.

”Ei tästä tule mitään. Percy ei löydy ei sitten millään,” Zeuksen tytär virkkoi haroen samalla lyhyeksi ja rosoiseksi kynittyä hiuspehkoaan leyhyttäen kädellään kasvojaan. Thalialla oli yllään musta toppi, maastocaprit ja mustat tennarit. Ja voi hyvät jumalat hänellä oli kuuma. Atheenan tytär vilkaisi häneen toruvasti.

”Kyllä me hänet löydetään. Merileväaivo ei voi olla niin ovelasti piiloutunut.”

Thalia vilkaisi epäilevästi varman näköiseen ystäväänsä, mutta tyytyi siihen. Lopulta mustatukkainen teini hymähti ja venytteli.

”Okei, mutta nyt minä tahdon jätskiä. Ja mieluusti myös colaa… ja ehkä myös pizzaa tai hei! Sittenkin hampurilaisia. Mitä luulet olisiko täällä Le Parker Meridienissiä…?” Thalia jatkoi höpöttelyään yrittäen selvästi vaihtaa aihetta joka sai kummatkin tytöt turhautumaan.

Käveltyään muutaman korttelin kohti sisäkaupunkia he saivat tyytyä aivan tavalliseen Mc Donal’siin. Tilattuaan ateriansa he mutustelivat hiljaisuudessa ravintolan terassilla ja tarkkailivat ohi kulkevia ihmisiä. Lähes kaikilla oli helle vaatteet yllään, olihan kesä kuumimmillaan. Mutta aina välillä vilahti niitäkin, jotka uhmasivat kuumuutta mustilla pitkähihaisilla paidoillaan ja takeillaan sekä farkuillaan.

Annabeth ryysti viimeisiä pisaroitaan Fantastaan, kun hän pongasi tutun tumman hiuspehkon mustine vaatteineen kauempana kadulla.

”Eikös tuo ole Nico?”  Atheenan tytär kysyi hämmästyneenä ja osoitti Haadeksen poikaa. Thalia kääntyi penkillään suu täynnä ranskalaisia ja siristi silmiään ennen kuin äännähti myöntävästi. Tytöt vilkaisivat toisiinsa ja nyökkäsivät samaan aikaan. He nousivat rivakasti, keräsivät tavaransa ja juoksivat poikaa kohti. Thalia palasi nopeasti pari askelta takaisin ja sieppasi Cola mukinsa mukaan ennen kuin kiirehti Annabethin perään.

He juoksivat puuskuttaen tien yli ja sovittivat askeleensa rivakkaan kävelyyn, jotta pysyisivät Nicon perässä.  Nico vilkuili välillä sivuilleen kuin varmistaen, ettei kukaan seurannut. Hän ei selvästi halunnut tulla seuratuksi. Haadeksen poika kääntyi aina välillä katsomaan taakseen kulmat kurtussa, jolloin tytöt nopeasti piiloutuivat parhaansa mukaan.

Kun he saapuivat vilkkaaseen satamaan, jossa tuoksui meri ja monien kojujen ruoka, Nico livahti pois heidän näkpiiristään.

”Äh,” Annabeth puuskahti ja risti kätensä puuskaan rinnalleen. Thalia katseli ympärilleen uteliaana. Useat ruoka-, makeis- ja pelikojut houkuttelivat sekä turisteja että paikallisia tuhlaamaan rahansa niihin.

”Miksemme me tajunneet käydä täällä aiemmin? Percyhän on Poseidonin lapsi,” Thalia ihmetteli.

Koska he olivat kadottaneet Haadeksen pojan, heillä ei ollut syytä kiirehtiä. Niinpä he kävelivät rauhallisesti katsellen ympärilleen. Thalia pysähtyi pelikojun eteen ja katsoi Annabethiin innostuneena. Atheenan tytär pyöritti silmiään hymyillen.

”Annie hei, eikö me voitaisi vähän pitää hauskaa?” Zeuksen tytär maanitteli. Vaaleampi teini kohautti olkiaan huvittuneena ja Thalia hihkaisi innostuneena kaivaen capriensa taskujen pohjalta kolikoita.  Haltioituneena hän viiletti kojulta toiselle, pelaten milloin mitäkin peliä. Tarkkuusammuntaa, jossa hän voitti ison vaaleanpunaisen lehmän (jonka hän jalomielisesti lahjoitti Annabethille), köydenvetoa, arvoituksia, onnenarpaa ja vaikka mitä.

Tytöt olivat valmiita jatkamaan matkaansa vasta parin tunnin päästä. Siihen mennessä heidän syliinsä oli ehtinyt kasaantua jo jos jonkinmoista tavaraa: lehmä, harmaa nalle, 1000 palan palapeli, sammakkojuomapullo, suuret levyt suklaata, Miami-lippalakit. Kaikki olivat peleistä voitettuja.

Tytöt kävelivät uupuneina eteenpäin, kun he jälleen huomasivat Haadeksen pojan. Nico livahti pienen leipomon ovista ulos, mutta kääntyi sitten kannoillaan. Hän näytti vastaavan jollekulle jotain ja nyökkäävän, ennen kuin katosi jälleen. Annabeth ja Thalia vilkaisivat toisiinsa uteliaina ja suuntasivat askeleensa leipomoa kohti.

He astuivat sisään lasiovista ja tarkastelivat myymälää. Se oli kauniisti sisustettu meriteemaisesti, hennoilla väreillä. Liikkeen perällä oli lasivitriinejä täynnä mitä ihanimpia leivoksia ja kakkuja, sekä kassa. Myymälän etuosassa oli muutama pöytä ja tuoli. Kassan takana oli oviaukko, joka oli peitetty vaaleilla helmillä. Myyjää ei näkynyt missään.

Tytöt astelivat peremmälle ja suuntasivat suoraan vitriinien luokse. He katsoivat kaihoisasti kauniita leivoksia. Useimmissa leivoksissa oli kermavaahto koriste, jotka oli värjätty erivärisiksi, mutta vitriinissä oli myös marenkeja ja marsipaani kakkuja. Kaikki tuotteet olivat taidokkaasti tehtyjä ja takahuoneesta, jonka he olettivat olevan keittiö, kantautui vasta leivotun pullan tuoksu.

”Tahdon tuollaisen,” Annabeth sanoi osoittaen pientä kinuskileivosta, jossa oli vaalea kermakoriste, hopeisia koristehelmiä reunoilla ja keskellä harmaa pöllö. Myös Thalia etsi katseellaan itselleen sopivaa leivosta ja lopulta löysikin sellaisen. Pyöreä vaalean sininen, pilveä esittävä leivos, jonka keskellä oli sokerista muotoiltu keltainen salama.

”Otetaan nämä,” Thalia ilmoitti ja painoi tiskillä olevaa kelloa.

Pian takahuoneesta kuuluva kolina lakkasi ja oviaukkoon ilmestyi nuori poika ystävällinen hymy huulillaan.

Thalia ja Annabeth henkäisivät sekä hämmästyksestä että järkytyksestä ja tuijottivat poikaa. Myyjä asteli iloisesti hyräillen tiskin ääreen. He olivat löytäneet Percyn.

”Mitä saisi olla?” tämä kysyi kohteliaasti ja katsoi tyttöjä odottavasti.

”Percy,” Annabeth henkäisi tointuen järkytyksestä.

Percy hymyili kummastuneena edessään seisoville tytöille ja nyökkäsi hämmentyneenä.

”Jep, ihka omassa loistossaan,” hän vastasi lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Niin, että otatteko te jotain, neidit?” Percy jatkoi.

”Mutta Percy, etkö sinä tunnista meitä?” Atheenan tytär kysyi  hieman järkyttyneenä.

”En, pitäisikö?” Poseidonin poika vastasi kohauttaen olkapäitään huolettomasti.

”Mutta… Mutta…” Annabeth änkytti.

Thalia, joka oli ollut koko ajan hiljaa, katsoi merenjumalan poikaa tarkkaavaisena siniset silmät loistaen epämukavuudesta.

”Hah hah leväaivo, tosi hauskaa. Lopetetaan pelleily ja kerro meille miksi katosit,” Zeuksen tytär tuhahti liikahdellen levottomana paikallaan, kun hänen AD/HD:nsa iski jälleen tehden paikallaan pysymisen vaikeaksi.

Percy rypisti otsaansa lempinimelle ja laittoi kätensä puuskaan.

”En tiedä keitä te olette, mutta jos te ette aio ostaa mitään niin…” Pojan ääni hiipui merkitsevästi tämän vilkuillessa ulko-ovea kohti.

Annabeth liikahti epävarmasti ennen kuin veti henkeä rauhoittaakseen itseään.

”Sinä et siis muista? Meitä? Kheironia? Leiriä?” Atheenan tytär kysyi varmistaakseen.

Percy tuhahti kärsimättömänä ja hymähti sitten: ”En ole koskaan ollut millään leirillä.”

”Mutta entä äitisi? Hän on edelleen New Yorkissa!” Annabeth intti hätääntyneenä.

Poseidonin poika vilkaisi ärtyneenä ja äskettäin niin iloiset sinivihreät silmät tummenivat asteen verran.

”Eihän se teille kuulu, mutta olen asunut koko ikäni Miamissa isäni kanssa.”

”Entä äitisi?” Thalia kysyi kiinnostuneena tästä ” väärästä Percystä”. ”Mikset asu hänen kanssaan?”

Merenjumalan pojan silmissä vilahti suru, kun hän vain pudisteli päätään.

”Se ei tosiaan kuulu teille. Nyt. Otatteko te jotain vai ette? Jos ette osta mitään, olkaa hyvät ja painukaa pihalle,” Percy sanoi mahdollisimman kohteliaasti kiristellen samalla hampaitaan. Tytöt huomasivat, että hän oli tyytymätön.

”Percy, oikeasti – ” Annabeth aloitti.

”Mitä täällä tapahtuu?” Kuului hämmästynyt ääni ulko-ovelta. Kaikki kolme käänsivät katseensa Haadeksen poikaan, joka seisoi hämmentyneenä ovella kauppakassi kädessään. Huomatessaan tytöt Nico nielaisi hermostuneena. Hän käveli kuitenkin hieman varovaisesti peremmälle.

”Nico,” Percy hymyili iloisesti ja vilkutti tälle, vaikka Haadeksen poika oli aivan lähellä. Nico käveli tiskin taakse, otaksuen sen olevan hänelle turvallisin paikka. Arvioivasti hän katseli jälleen kerran järkyttyneitä tyttöjä ja vilkaisi sitten hämmentynyttä Percyä.

”Percy, mene sinä jatkamaan sitä taikinaasi, tässä on pyytämäsi tarvikkeet,” Nico sanoi huultaan purren ja tyrkkäsi kassin pitemmälle pojalle. ”Minä hoidan nämä,” hän vakuutti vielä.

Percy vilkaisi Italialaiseen kuin varmistaakseen ja kun toinen nyökkäsi, hän lähti keittiöön päätään pudistaen.

”Ala selittää!” Thalia kivahti nojautuen samalla tiskin yli sähkön siniset silmät uhkaavasti välkkyen. ”Me etsimme Percyä hiki hatussa monta viikkoa peläten pahinta ja sitten käykin ilmi, että hän on ollut koko ajan täällä, Miamissa ja sinä olet tiennyt tästä koko ajan ja valehdellut meille!”

Nico vaihtoi painoa jalalta toiselle syyllinen ilme kasvoillaan, kuunnellessaan Thalian saarnaa.

”Niin, no… Voi kai sen noinkin ilmaista – ” Haadeksen poika aloitti heikosti kuunnellessaan samalla keittiöstä kuuluvaa astioiden kolinaa tarkasti.

”Ai voi? Ilmaista?” Thalia rääkäisi hurjistuneena ja oli jo valmis hyppäämään tiskin yli ravistelemaan italialaista poikaa. Annabeth laski kätensä rauhoittavasti ystävänsä olalle ja katsoi pistävästi Nicoon.

”Selitä.” Hän vaati.

”No katsokaas kun, minä löysin Percyn, kävi ilmi, ettei hänellä ollut minkäänlaista muistikuvaa meistä, leiristä tai koko puoliveristen maailmasta. Hän käyttäytyi aivan kuten tavallinen kuolevainen ja hetken jo luulin erehtyneeni henkilöstä. Mutta sitten aina välillä hän puhuu kuin muistaisi. Ja sitten se on taas poissa. Unohdettu.”  Nico selitti vaikeasti väännellen käsiään.

”Joten olen pysynyt täällä Percyn luona sen varalta, että hän tarvitsisi apua. Jos jokin hirviö hyökkää tai jotain. Mutta se on kummallista, sillä ne vaan ohittavat Percyn. Kuin he eivät haistaisi häntä. Luulen, etteivät ne oikeasti haistakaan.” Poika lopetti selityksensä.

”Just joo ja oletatko sinä, että me uskotaan tuo?” Annabeth kysyi tuohtuneena.

”Selvästikin Percy päätti lähteä ja jättää meidät eikä viitsinyt mainita siitä meille, aiheuttaen vain huolta” Atheenan tytär kihisi.
Ennen kuin kumpikaan tytöistä ehti tajuta, Nico oli kumartunut tiskin yli ja riuhtaissut Annabethin tämän kauluksesta lähelle.
 
”Voit olla uskomatta jos haluat, mutta älä koskaan väitä minua valehtelijaksi äläkä ikinä sano, että Percy haluaisi vahingoittaa muita millään tapaa,” Haadeksen poika sihisi vihaisena ja koko huone tuntui pimenevän tämän raivosta.

”No Nico, rauhoitutaanpa nyt,” Kuului rauhallinen miehen ääni nuorten takaa. Nico tiputti Annabethin otteestaan ja perääntyi takaisin puhisten. Kaikki kolme teiniä kääntyivät katsomaan tulijaa.

Poseidon seisoi Havaiji tamineissaan keskellä liikettä harvinaisen vakava ilme kasvoillaan. Nuoret kumarsivat kunnioittavasti jumalalle.

”Lordi Poseidon.” He sanoivat lähes yhtä aikaa. 

”Nouskaa, lapset,” Merenjumala sanoi ääni tihkuen auktoriteettia. Nuoret kohottautuivat jälleen ja katsoivat kysyvästi edessään seisovaa jumalaa.

”Toivoin, että olisitte tähän mennessä jo luovuttaneet ja palanneet leiriin,” Poseidon virkkoi osoittaen sanansa selvästi kahdelle teinitytölle.

”Mitä tarkoitatte?” Annabeth kysyi, vaikka hänellä oli aavistus. ”Veittekö te Percyn?”

Merenjumala hymyili surullisesti ja nyökkäsi.

”Minä haluan vain poikani parasta. Leiri ja meidän maailmamme ei sitä enää ollut. Hänen hartioilleen sysättiin liian monta taakkaa, liian monen ihmiset kohtalot riippuivat poikani valinnoista. Se teki hänet surulliseksi ja vei kaiken elämän ilon.”

”Joten te sieppasitte Percyn ja varastitte hänen muistinsa?” Thalia kysyi kiivaasti. Poseidonin silmät välähtivät vihaisina ja Zeuksen tytär perääntyi.

”Percy toivoi sitä. Alitajuisesti hän kaipasi rauhaa meistä. Te olette Percylle rakkaita, mutta muistutatte liikaa sitä, minkä hän halusi jättää taakseen. Lähtekää, puolijumalat, Percy ei enää kuulu meidän maailmaamme.”

”Kuinka voit olla noin julma? ”Annabeth parkaisi, eikä halunnut lähteä ilman Percyä. Atheenan tytär ei pystynyt uskomaan, että Percy olisi ollut onneton heidän kanssaan. Hän ei halunnut uskoa.

”Entä Percyn äiti? Ja Paul? Tai muut leiriläiset?” Annabeth vastusti.

”Älä luule, ettei tämä vaikuta minuun yhtään Atheenan lapsi,” Poseidon ärjäisi alkaen loistaa mulkaistessaan teinejä. ”Ja mitä Sallyyn tulee, hän ymmärtää kyllä. Aikanaan. Loppujen lopuksi hän haluaa myös vain Percylle parasta. ”
Siinä vaiheessa kolina keittiöstä loppui ja askeleet suuntasivat myymälän puolelle.

”Hei voisitteko ihan totta häi – ” Percyn lause jäi kesken tämän huomatessa Poseidonin. Hän pysähtyi sijoilleen ja jäi tuijottamaan isäänsä hämmentyneenä. Sitten hän rypisti kulmiaan kuin yrittäen muistaa jotain. Meren väriset silmät olivat sumuiset ja epätarkat pojan katsoessa merenjumalaan.

”Hei,” Poseidon tervehti rennosti. ”Tulin vain hakemaan veljen tyttäreni ja hänen ystävänsä, älä anna meidän häiritä.”

Nuoret katsoivat kummissaan toisiinsa.

”Anteeksi, mutta tunnemmeko me toisemme?” Percy kysyi epävarmasti. ”Näytätte jotenkin tutulta.”

Kolme teiniä vaihtoivat katseen joka sisälsi sekä hämmennystä, kauhistusta ja myötätuntoa. Poseidon oli poistanut Percyn muistista myös itsensä.

”Jaa, näinkin voisi sanoa,” Merenjumala vastasi surullisesti. ”Tunnen isäsi.”

Percyltä pääsi pieni ”oh”, ennen kuin hän asetti asiakaspalvelija hymynsä takaisin huulilleen.  ”Aiotteko sitten ostaa jotain?”

Poseidon hymyili pienesti ja nyökkäsi.” Me otamme mukaan yhden pöllöleivoksen – ” jumala sanoi samalla kun Percy asetti leivoksen pieneen pahvi rasiaan. ” – pilvileivoksen, ” mies jatkoi, ” – sekä tuon mustan marsipaani leivoksen sotakypärän kuvalla.”

”Pieni hetki, niin käyn paketoimassa nämä,” Percy sanoi kohteliaasti, ennen kuin katosi keittiöön.

Sillä välin Poseidon kääntyi jälleen nuorten puoleen.

”No niin, tämän jälkeen te lähdette Miamista, ettekä koskaan enää palaa etsimään Percyä. Ymmärsittekö?”

Thalia ja Annabeth nyökkäsivät sanattomina, mutta Nico pysyi vaiti. Poika piti katseensa tiukasti lattiassa. Hän ei varmasti, ei ikinä, jättäisi Percyä. Ei varmasti.

”Sinä myös Nico,” Poseidon sanoi pehmeästi ja katsoi surullisesti teiniä.

Nico puri huultaan. Hän halusi väittää vastaan, uhmata setäänsä ja kiukutella. Ja kuitenkaan hän ei voinut, sillä hän ymmärsi. Ymmärsi kuinka paljon Poseidoniin sattui poistaa rakkaimmalta lapseltaan kaikki muistot, muistot joihin kuuluivat hän, merenjumala itse sekä Percyn äiti ja Paul. Ennen kaikkea Nico tiesi, että näin Percyn olisi parempi olla. Hänen ei tarvitsisi enää olla ahdistunut muiden odotuksista. Kyllähän Nico oli huomannut sen heti löydettyään Percyn ensimmäistä kertaa Miamista. Merenjumalan pojan silmät olivat jälleen täynnä naurua ja onnea. Ahdistus ja väsymys olivat vain muisto, uni, jonka pystyi unohtamaan.

Lopulta Nico nyökkäsi ja nosti katseensa edessään olevaan jumalaan. Poseidon katsoi intensiivisesti teinejä edessään ja hymyili lopulta rohkaisevasti. Hän tiesi kyllä, mitä he menettivät. Kaikki Percyn entiset ystävät menettivät. Hän ei ollut niin tietämätön taikka tunteeton kuin monet hänen luulivat olevan.

Percy astui jälleen takaisin myymälän puolelle kantaen kolmea pientä pakettia mukanaan. Hän asetti ne tiskille nelikon eteen ja näppäili nopeasti hinnan kassaan. Poseidon tiputti muutaman dracman poikansa kädelle ja ojensi rasiat lapsille.

”Öh,” Percy tuijotti hölmistyneenä kulta rahoja kädessään. Merenjumala napsautti sormiaan ja Percyn silmät lasittuivat hetkeksi ennen kuin hän laittoi kolikot kassaan enempiä miettimättä.

”No niin lapset, lähdetäänpä sitten.” Poseidon sanoi ohjaten kolme puolijumalaa ulos leipomosta takaisin Miamin aurinkoiselle satamalle.

”Kerro isällesi Matthew’lle, terveisiä.” Poseidon huikkasi vielä ennen kuin he astuivat ulos myymälästä.

Ja ulos Percyn elämästä, tämän vilkuttaessa heille hyvästiksi hymyillen.

~*~

Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa näitä lempinimiä, tai no, lähinnä tuota yhtä, leväaivoa, mutta... no. sopiiko se suommenettuna vai unohdetaanko koko hömppä? Ja mitä vielä? tuliko kuvailu sanojen ylikäyttöä? Hämmentynyt, hämmästynyt... kaikenlaista...  ;D

So, yeah, feedback!  :D
 
« Viimeksi muokattu: 04.05.2013 22:05:07 kirjoittanut LumiNalle »

Mansikki52

  • ***
  • Viestejä: 21
Mä ainakin tykkäsin tosi paljon. Kauniisti kuvailtu. Yhdyssanavirheitä kyllä löytyi, mutta ei ne mua oo koskaan haitannu, joten niistä viis. ;) Liittyiskö tää jotenkin tohon Isän rakkauteen? Se mulle tuli jotenkin heti mieleen. Yhden kohdan haluisin nostaa esille, koska se oli tosi kauniisti kirjoitettu, ja sai mulle ehkä pikkusen kyyneliä silmäkulmaan. Ja se kohtahan oli siis
Lainaus
Nico puri huultaan. Hän halusi väittää vastaan, uhmata setäänsä ja kiukutella. Ja kuitenkaan hän ei voinut, sillä hän ymmärsi. Ymmärsi kuinka paljon Poseidoniin sattui poistaa rakkaimmalta lapseltaan kaikki muistot, muistot joihin kuuluivat hän, merenjumala itse sekä Percyn äiti ja Paul. Ennen kaikkea Nico tiesi, että näin Percyn olisi parempi olla. Hänen ei tarvitsisi enää olla ahdistunut muiden odotuksista. Kyllähän Nico oli huomannut sen heti löydettyään Percyn ensimmäistä kertaa Miamista. Merenjumalan pojan silmät olivat jälleen täynnä naurua ja onnea. Ahdistus ja väsymys olivat vain muisto, uni, jonka pystyi unohtamaan.

Tykkään sun kirjotuksesta muutenkin tosi paljon :)

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Ooh, kommentti <3 I Like!

Ja joo... Miä en ole kovin hyvä noitten yhdyssanojen kanssa, sori siitä  :P Korjailen jossain vaiheessa, jos muistan  ja löydän ne ite :)

Hyvä ku tykkäsit. Tää ei suoranaisesti liity Isän rakkauteen, mutta nyt kun luin tän uuellee itekkii, tajusin miten samalta tää vaikuttaa. Mutta sikäli tää tosiaan liittyy, että ajatus oli jota kuinki sama ja lähti sitten sikiämään siitä raapaleesta/1shotista  8)

ps. AA, unohin kysyä, että kiinnostaisko ketään niin sanottu pieni jatko??? Poseidonin osalta siis? Jos jotakuta kiinnostaa voisin aloittaa sen luonnostelun tässä ihan pikapikaa.  8)

Ei mulla muuta,

adios!
« Viimeksi muokattu: 03.05.2012 19:54:55 kirjoittanut LumiNalle »

Mansikki52

  • ***
  • Viestejä: 21
Vs: Unohduksen tuoksu |Percy Jackson|S|Oneshot|
« Vastaus #3 : 07.05.2012 16:17:29 »
Oijoi, jatkoa juu! Oon ihastunu sun kirjottamiseen ja kuvailuun, joten antaa vaa tulla ;) Percyä on muutenki finissä nii vähä
+ Poseidon uh <3

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: Unohduksen tuoksu |Percy Jackson|S|Oneshot|
« Vastaus #4 : 08.05.2012 10:14:30 »
Jei, Percyä :) Mielestäni tarina oli kirjoitettu hyvin, vaikkakin melko erilaisella tyylillä mihin itse olen tottunut Percy -ficeissä. Anyway. Mitään häiritsevää ei silmään pompannut, ja... Mielenkiintoinen idea tämä kyllä oli. Kokonaisuudessan pidin :)

Ja olisi kiva kuulla Poseidonin kanta ;)
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Nalle

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Linnun siivin nousen ilmaan
Ooh, kommentti <3 I Like!

Ja joo... Miä en ole kovin hyvä noitten yhdyssanojen kanssa, sori siitä  :P Korjailen jossain vaiheessa, jos muistan  ja löydän ne ite :)

Hyvä ku tykkäsit. Tää ei suoranaisesti liity Isän rakkauteen, mutta nyt kun luin tän uuellee itekkii, tajusin miten samalta tää vaikuttaa. Mutta sikäli tää tosiaan liittyy, että ajatus oli jota kuinki sama ja lähti sitten sikiämään siitä raapaleesta/1shotista  8)

ps. AA, unohin kysyä, että kiinnostaisko ketään niin sanottu pieni jatko??? Poseidonin osalta siis? Jos jotakuta kiinnostaa voisin aloittaa sen luonnostelun tässä ihan pikapikaa.  8)

Ei mulla muuta,

adios!

Älä ees kysy! Täähä on mahtava, jatka ihmeessä! <3 Ootan sitä...

Tosin hyvin kuvailtu, kirjotettu ja no... suunniteltu... Tää on tavallaan erillainen.

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 204
Vs: Percy Jackson: Unohduksen tuoksu |S|Oneshot|
« Vastaus #6 : 02.10.2012 09:50:22 »
Kiitosta vaan Nalle, vaikkakin näin pikkusen myöhässä :)

Ja tuleehan tääkin vähän myöhässä, mutta olen siis vihdoin aloittanut jatkon kirjoittamisen !  ;)

Love,

Luminalle