Nimi: Toinen kuolema
Kirjoittaja: Hömöpöllö
Fandom: Huorasatu
Ikäraja: K11 // Beyond lisäsi otsikkoon.
Genre: Draama, lievä femme ja "deathfic"
Varoitukset: Kiroilua
Vastuunvapautus: Kaikki kiitos ja kunnia ajatuksiaherättävästä alkuperäisteoksesta kuuluu Laura Gustafssonille. Minä vain leikin enkä saa tästä rahaa.
Muuta: Luin tämän kirjan äidinkielen projektia varten, silloin piti lukea vaikuttamiseen pyrkivä ja ajatuksiaherättävä kirja, ja oli kyllä nappivalinta, se sekä nauratti, ällötti ja nyökytti samaan aikaan. Suosittelen♥
Tiivistelmä: Miten jo kuollut Faidra suhtautuu siihen kun Afrodite onnistuu pakenemaan takaisin Elämään?
Faidra katsoi järkyttyneenä ja hämmentyneenä pakenevaa Adonista ja Afroditea. Petturi, petturi, narttu huora, petturinarttuhuora, hän olisi huutanut ellei olisi ollut kuolleena kyllin pitkään. Kaikki oli laimentunut Kuoleman olemattoman ajan edetessä, kunnes hänet oli määrätty Afroditen oppaaksi. Kauneuden jumalatar oli kuollut huumehuoran tavoin yksin ja rapistuneen kauniina jonkun hämärän pohjoisen klubin vessassa. Kuolemaan saapuessaan Afrodite oli luullut voivansa palata takaisin Elämään muovipeniksisen poikaystävänsä kanssa, mahdotonta.
Ja nyt Faidra katsoi karkaavaa paria tyhjyyden vallassa, se tunne kai korvasi surua.
Hän muisti sen päivän kun hän oli aviomiehensä kanssa mennyt Afroditen kotiin ja he olivat pelanneet "ilahduttavaa seurapeliä" ja kuunnelleet miesten vähättelyä. Sitä oli koko Kuolema, 50-luvun nukkekotia. Hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään yrittävän paeta Kuolemasta niin lujasti kuin Afroditen. Impulssiivinen kaunotar oli temmannut hänet mukaansa ja hän oli kuin hurmion vallassa laittanut kaasulieden päälle, nähdessään Afroditen laittavan piirakan uuniin ja lämmön asteelle "räjähdys". Ei uunissa tietenkään sellaista lämpöä ollut, mutta niin kuumassa piirakka syttyisi palamaan, ja sitten se kaasu.
Se oli Afroditen ja Faidran yhteisen elämän Big Bang, alku.
Kun talo oli leimahtanut liekkeihin Faidrasta tuntui kuin elämänliekki olisi syttynyt hänen sisällään, hän oli niin onnellinen kun hänen aviomiehensä tuhoutui! Ja vielä onnellisempi kun hän sai asua Afroditen kanssa, vaikka vain väliaikaisesti. Se oli ihanaa, yhdessä he olivat rikkoneet nukkekodin rajoja omassa valtakunnassaan neljän seinän sisällä. Niin vapaa hän ei ole kuolleena ollut.
Eikä hän ollut tuntenut kuolleena mitään niin voimakasta, eikä ehkä eläessään, hän ei muista. Afrodite oli umpihetero, kaikki sen tiesivät, mutta jos kauneuden jumalatar kulkee päiväkausia alasti edessäsi ja on vielä mukavakin pissikseksi niin vähemmästäkin syntyy ajatuksia. He olivat nukkuneetkin samassa sängyssä.
Mutta lopulta he olivat harrastaneet seksiä. Ja se oli niin mahtavaa kuin Kuolemassa voi olla. Mutta silti Afrodite oli hylännyt hänet, vaikka oli ajatellut seksin olevan yhtä hyvää kuin miehen kanssa, Kuolemassa kukaan ei ollut yksin edes ajatuksissaan. Jos hän oli kerran pitänyt Faidraa parempana kuin Adonista jopa ilman penistä, muovipenistä, jonka Adonis nykyään omasi, niin miksei hän kelvannut! Jos Afrodite olisi ottanut hänet mukaan Elämään he olisivat eläneet onnellisina, peniksiä sai kaupasta jopa väriseviä.
Miksi siis munaton ja taitamaton mies oli parempi kuin nainen joka ymmärsi naisen kehoa, ja jolle ulokkeen sai ostettua?
Hän puristi kätensä nyrkkiin ja karheat pitsihanskat kutittivat sormia, se oli muistutus vanhaan kuolemaan palaamisesta. Persefone oli jo varmaan löytänyt hänelle miehen jollainen jokaisella naisella tuli olla täällä, alistava ja väkivaltainen. Ja hänestä pitäisi tulla taas sellainen vaimo kuten muutkin, alistuva, tyhmä, hiljainen ja hyvä kokki. Hänen tulisi taas pukeutua joka päivä raapivaan peruukkiin ja kuristavaan korsettiin, hänen tulisi kokata ja hoitaa robottilapsia. Hänen tulisi käydä teekutsuilla ja hoitaa "aviollisia velvollisuuksia" eli leikkiä Barbara-nukkea.
Afrodite oli kertonut hänelle itkuisia ja vihaisia tarinoita siitä kuinka miehet vain ottivat ja jättivät. Eikö jumalatar ymmärtänyt tekevänsä sitä itse?
