Nimi: Luomisen tuska
Kirjohittaja: MasterSkald
Ikäraja: S
Genre:Humour..
Summary: Mitä tapahtuukaan kun itse Jumala ei saa ideoita?
Warnings; kai se on kirosana, vaikka minusta kyllä paikannimi...
A/N:Idea lähti puhtaasti otsikon tilasta. Näitä myöhäisiä inspiraatioita, toivottavasti pidätte! :DTämän ei sitten ole tarkoitus olla mitään pilkkaa, sorge vaan ihmiset + Jumala, mikäli ajattelette niin!Ei uskonnonkaan tarvitse niin vakavaa olla...
”Älä sinä tule sanomaan minulle mitä minun pitäisi tehdä! Minä sentään loin sinut!” Jumala huusi kiukustuneena eräälle taiteilijalle joka oli hiljattain kuollut ja siirtynyt Taivaaseen. Se olikin tapahtunut juuri sopivaan aikaan, sillä Herra halusi luoda jotakin niin kerrassaan ainutlaatuista ja ennenäkemätöntä, että oli kutsunut kaikki edesmenneet, elämänsä hyvin eläneet suuret taiteilijat avukseen ideoimaan tämän uuden ihmeen. Valitettavasti kunnollisia ideoita ei millään tahtonut enää löytyä ja jopa Jumalan mielenmaltti alkoi hiljalleen järkkyä hänen katsellessaan pahoittelevia ja peukaloitaan pyöritteleviä sieluja(kyllä, sieluillakin on peukalot, ainakin jos ne itse ajattelevat niin)
.
Äskeinen mies oli sanonut, että Herran pitäisi tehdä jokin joka kykenee syömään teini-ikäisten sukkia, sillä, kuten taiteilija asian ilmaisi, ”Jos joku kykenee tekemään niin kuolematta niille sijoilleen, se on ihme”. Herra ei kuitenkaan pitänyt ideasta sillä se oli hänestä ”yhtä tyhmä kuin vompatti”, eikä hän myöskään pitänyt käskevästä äänensävystä. Eikä asiaa parantanut ollenkaan erään itsesuojeluvaistottoman sarjakuvapiirtäjän huomautus siitä, että ”Itsepähän ne keksit, ne vompatit.” Oli silkkaa sattumaa että pilven tekniikka petti hetkellisesti juuri tuon sarjakuvapiirtäjän alla, eikä siihen mitenkään liittyen Helvetin tulikuilun sijainti osunut putoavan sieluparan alle. Kuitenkin kaikki muut päätyivät erittäin viisaaseen ratkaisuun ja mutisivat kiireesti jonkin syyn pikaiseen poistumiseen. Pian Jumala jäi siis yksin. Erittäin turhautuneena, sillä vieläkään ei hänen aivoissaan kolkuttanut ideanpoikastakaan, ei yhtään inspiraatiota.Mitä kummaa hän voisi tehdä saadakseen jostakin loistoidean?
”Isä, sinä et saisi tehdä noin”. Jeesus sanoi moittivasti kävellessään rauhallisesti paikalle ja aiheuttaen tahattoman hätkähdyksen.
Jumala katsoi häntä ensin raivostuneena, mutta sitten hänen ilmeensä suli lempeään, joskin vielä myrskyiseen hymyyn. Miten hän voisikaan olla vihainen omalle pojalleen?
”Tiedän. En saisikaan, mutta kun se ei ole reilua. Kaikki muut saavat tehdä noin! Zeus saa kärventää kenet tahtoo, eikä kukaan sano hänelle mitään! Entäs Thor sitten? En usko että kukaan kieltäisi häntä, jos hänen kärsivällisyytensä loppuu!” Jumala pudisteli päätään ja huokaisi. ”Mitä ihmettä minä oikein ajattelin silloin nuorena?”
”Mutta isä, he ovatkin sivistymättömiä raakalaisia. Kukaan heistä ei ole niin viisas ja hyvä kuin sinä!” Jeesus sanoi kiihkeästi. Hänen uskonsa Isään näkyi niin voimakkaasti hänen kasvoiltaan, ettei Jumala voinut sanoa siihen mitään.
”Niin, kai minä olen. Mutta se ei muuta mitään. Meidän pitää keksiä jotakin ennenäkemätöntä, että ne muut tietävät kuka täällä on Herra.” Herra sanoi ja johdatti poikaansa poispäin puutarhasta käsi tämän harteilla. ”Mitä sanoisit lentävästä elefantista? Olisiko se liian yliampuvaa?”
”Eikö se ole liian arkista? Jos sillä olisi vaikka kaksi kärsää? Tai haarautuva, niin kuin käärmeillä?”.
Jumala näytti epäilevältä. ”Mitä se niillä tekisi?” Hän kysyi.
”No se voisi vaikka juoda ja puhua samaan aikaan?” Jeesus ehdotti toiveikkaana. Tästä voisi tulla hauskaa.
”Niin…ja se voisi olla pinkki.”
”Ehkä hieman pilkkuja?”
Näin jatkui heidän keskustelunsa hyvin, hyvin, hyyyyvin pitkään….
Myöhemmin Jumala katseli tyytyväisenä uutta luomustaan. Se lenteli komeilla vaaleanpunaisilla siivillään kauniita silmukoita ja kaarroksia, ennen kuin se laskeutui suoraan keskelle ruuhkaista New Yorkia. Ihmiset katselivat sitä ihmeissään ja pysäyttivät autonsa mitä kummallisimpiin paikkoihin vain nähdäkseen vilauksen tuosta ihmeestä. Vähemmän tyytyväiseltä hän näytti, kun kaksi lentokonetta törmäsi toisiinsa ja putosi komeana roihuna maahan lentäjien tuijottaessa silmät pyöreinä alla olevaa näkyä. Jumala kuuli hyvin muiden jumalien ihmetysten ja jopa kateudenpurkaukset Empire State Buildingista eli Olympokselta asti. Niin kuuluivat pian muualtakin maailmasta, kun olennon sisarukset liitelivät kaikkien näkyviin. Jumala hymyili tyytyväisenä. Tässä se taas nähtiin, miksi hänet kirjoitettiin Isolla kirjaimella ja muut pienellä. Vaikka täytyi myöntää ettei luominen ollut helppoa, etenkään kun hän itse oli vienyt itseltään parhaat ideat.
