Kirjoittaja Aihe: Ruusuilla ja piikeillä tanssimista, K-11, Dramione, 4/4 4.12  (Luettu 3519 kertaa)

Swizzy

  • queen
  • ***
  • Viestejä: 1 009
  • have some pride
    • High-functioning fangirl
Title: Ruusuilla ja piikeillä tanssimista
Author: Swizzy
Beta: Nelxis
Genre: Romance, fluff, adventure, ehkä vähän draama
Rating: K-11
Pairing: Dramione
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potterit, minä vain kirjoittelen.
Summary: Hermione siepataan, ja vankina ollessaan hän törmää yllättävään henkilöön.
A/N: Hermione PoV.

Traileri:
Kun Hermione siepataan...
”Jos nousisit siitä ja seuraisit meitä,
meidän ei tarvitse vahingoittaa vanhempiasi.”

...tulos ei ole kauhistunut, kiljuva tyttö...
Minusta tuntui, että olisin voinut
alkaa kiljumaan täyttä kurkkua.

...vaan kaikkeen valmis...
”Kokeile tulejo -loitsua. Siellä on niin
paljon kaikkea, ettei kannata edes kaivaa.”

...vangittunakin...
”Bella, minusta meidän kannattaisi
viedä hänet kellariin pehmenemään.”

...rohkeana pysyvä.
”Koska me olisimme vaarallinen
yhdistelmä, sinä olet viisas ja
rohkea ja minä ovela,
meidät pitäisi tappaa.”

 Hän kohtaa vaikeudet pystypäin...
”Koska kauhistuin jo ajatustakin siitä, että
joutuisit virumaan täällä loppuelämäsi,
tai kuolemaan lähiaikoina.”

...mutta joskus vahvinkin sortuu...
"Mutta kun se on niin... järjetöntä.”
Ja mikä järjettömintä, minä
pillahdin itkuun.

...rakkauteen.
”Niin minäkin sinua”, hän vastasi,
rutisti minut itseään vasten ja suuteli hellästi.

Swizzy jo lähes ylpeänä esittää:
Ruusuilla ja piikeillä tanssimista
« Viimeksi muokattu: 03.11.2014 20:09:53 kirjoittanut Swizzy »


22.3.2013 & 17.2.2015 ♥ raison d'etre

Ava: Demeter, banneri: minä

Swizzy

  • queen
  • ***
  • Viestejä: 1 009
  • have some pride
    • High-functioning fangirl
Tässä eka luku, ja kommentointi on kyllä ihan sallittua.

Luku 1, jossa Hermione varautuu kaikkeen

     Näin painajaista. Unessa isoisäni sanoi jotain, ja kaatui ähkäisten maahan. Minä olin jossain toisaalla, en nähnyt häntä, kuulin vain. Se riitti. Kuulin kuinka hän karjui tuskasta. Kuulin myös häntä kiduttavan Bellatrix Lestrangen naurun. Tiesin, mihin uni vääjäämättä päättyisi. Kuolemaan.
     Heräsin huohottaen. Minusta tuntui, että olisin voinut alkaa kiljumaan täyttä kurkkua. Kuitenkin rauhoitin itseni, ja painoin pääni takaisin tyynyyn. Olin kotona, jästialueella. Oli kesäloma. Ei siis pitäisi olla mitään syytä, miksi kuolonsyöjät päättäisivät yhtäkkiä kiduttaa isoisääni. Pelko oli aivan turhaa.
     Vai oliko? Kuulin lattian narahtavan alakerrassa. Rauhoitin taas itseäni. Se oli varmaan isäni, joka oli herännyt keskellä yötä. Se on ihan normaalia. Hänelle käy niin aina välillä. Sitten kuulin jalkojen nousevan portaita ylös. Siinä vaiheessa huolestuin. Yläkerrassa oli vain minun huoneeni ja vessa. Aikoiko isä tulla katsomaan, nukuinko? Tuskin. Se ei olisi hänen tapaistaan. Tarrasin vaistomaisesti taikasauvaani.
     Huoneeni ovi avautui hiljaa, ja sisään astui mies. Ei, ei mies, vaan miehiä. Ja uneni nainen. Lestranget, Lucius Malfoy, Peter Piskuilan. Otteeni sauvasta kiristyi. Lucius Malfoy puhutteli minua:
”Jos nousisit siitä ylös ja seuraisit meitä, meidän ei tarvitse vahingoitaa vanhempiasi.”
”Mihin te viette minut?”
”Älä kysele.” Luciuksen äänessä oli nyt kalman sävy. Päätin totella, mutta en ilman mahdollisuuksia. Käteni nosti taikasauvan taskustani ja salamannopeasti osoitti kohti Luciusta. Tainnutin hänet sanattomasti. Kun muut reagoivat, en ollut valmis.
”Komennu!” kiljahti Bellatrix Lestrange. En ollut koskaan ollut hyvä vastustamaan komennuskirousta, toisin kuin Harry. Siispä yllätyin. Lähde mukaamme, toisteli Bellatrixin ääni päässäni. Mutta minä en halunnut, pysyin paikallani. Lähde mukaamme! Lähde! Tyhjennä mielesi! Et hallitse itseäsi, minä hallitsen! Tottelevaiseti otin askeleen ovea kohti. Sitten aivoni tajusivat: Miksi? Miksi lähtisin, kun en halua? Lucius Malfoy nousi maasta, ja vilkaisi lasittunutta katsettani.
”Turhaa, Bella, turhaa! Hänen vanhempansa ovat hereillä, luen heidän ajatuksiaan. Meidän on lähdettävä nopeasti. Yhtäkkiä määräävä ääni pääni sisältä katosi, ja tyhjä katseeni kohdistui kohteeseensa.
”Mitä vanhempani ajattelevat?” kysyin.
”Se ei kuulu sinulle.” Lucius tarttui käsivarteeni ja alkoi raahata minua mukanaan. Kiskaisin käteni irti. Lucius murahti ja tarttui siihen uudestaan, ja Rodolfus Lestrange otti toisesta käsivarreastani kiinni. Ovella vilkaisin huonettani. Näkisinkö sitä enää koskaan? Kyllä näkisin, minä saattaisin itseni vapaaksi. En suostuisi elämään Malfoyiden vankina, ja taistelisin kovasti ennen kuin kuolisin.
Otin käyttöön viimeisen mahdollisuuteni.
”Arvon herra Malfoy, voisinko ottaa hiusharjani ja kampani mukaan?”
”Ja miksiköhän?”
”En voi elää ilman niitä.” Otin uskomattoman söpön koiranpentuilmeeni (joka toimii ainakin Roniin) ja katsoin Luciusta suoraan silmiin. En ole ihan varma mitä taitoni on, tuskin minä sentään hypnotisoida osaan.
”Hyvä on. Ja nopeasti sitten.” Kuolonsyöjät lähtivät pois, ilmeisesti valmistelemaan kulkutaktiikkaamme. Ovatpa he tyhmiä. Nythän voin ottaa mukaan mitä tahansa. Niin kuin aioinkin.
     Hain kaapista pienen helmilaukkuni, jota aioin käyttää Billin ja Fleurin häissä, ja aloin pikaisesti kerätä tavaroitani. Taikasauva (ehdottomasti, ainoa millä pystyn puolustautumaan), paljon vaatteita (jos joutuisin olemaan kauan poissa, mikäli edes palaisin), kirjoja (ihan vain lukemiseksi, sekä taikakirjoja ja lääketiedettä), teltta siellä oli jo valmiina (siltä varalta että pääsisin pakenemaan), hiusharjani ja kampani (luonnollisesti, nehän olivat minun tekosyyni), kännykkäni (jos tarvitsee soittaa jollekin), kynän, paperia (jos tarvitsee kirjoittaa viestejä), huulipunaa (koska sillä voi kirjoittaa liukkaisiin pintoihin)ja hiuslenkkejä (koskaan ei tiedä mitä voi tarvita). Laukkuni oli tietenkin taialla laajennettu. Kipaisin alakertaan ja ilokseni huomasin, että kuolonsyöjät olivat talon ulkopuolella, joten otin vielä keittiöstä hedelmiä ja leipäpussin, sekä kanisterin vettä. Enköhän minä niillä pärjäisi. Kirjoitin vielä äidille ja isälle viestin, että olisin poissa jonkun aikaa. Menisinkö? Jos en menisi, he tulisivat hakemaan. Jos menisin, säästyisin yhdeltä taistelulta. Ja se olisi parempi, etteivät vanhempani huomaisi mitään. Joten astuin ulos.
     Ulkona kuolonsyöjät odottivat minua.
”Me ilmiinnymme. Sinä kimppailmiinnyt Matohännän kanssa”, Lucius Malfoy sanoi koleasti. Mulkaisin Luciusta (päätin ottaa sen tavaksi), ja tartuin Matohännän käteen (siihen Voldemortin tekemään, se tuntui ällöttävältä) ja ilmiinnymme jonnekin.
     En ollut koskaan ennen käynyt siinä paikassa, mutta tunnistin sen oitis Malfoyn kartanoksi. Portilta taloon johti suora, leveä polku, joka oli molemmin puolin aidattu korkeilla pensailla. Talo oli kuin synkkä linna 1700- luvulta, ja  puutarhassa käveli albiinoriikinkukkoja. Minut raahattiin sisään, missä oli ihan yhtä prameaa, mutta huone, johon minut johdatettiin, oli tyhjä. Bellatrix astahti keskelle huonetta. Minut ohjattiin seisomaan häntä vastapäätä. En voisi ottaa sauvaani esiin paljastumatta, joten odotin että hän sanoisi jotain. Hetken päästä hän avasi suunsa.
”No niin, kultaseni, kerropa minulle mitä Harry Potter aikoo tehdä ensi vuonna. Meneekö hän kouluun? Jos ei, mitä hän sitten tekee ja missä?”
”En aio kertoa sinulle vaikka tietäisinkin.” Tiesin varsin mainiosti, että Harry, Ron ja minä aioimme lähteä etsimään hirnyrkkejä, mutta en sanoisi mitään. Samassa kipu iskeytyi ruumiiseeni joka puolelta. Se poltti sisuksiani ulkoapäin.
”Joko kerrot?”
”En!” Bellatrix kidutti minua vielä lisää.
”Bella, minusta meidän kannattaisi viedä hänet vähäksi aikaa kellariin pehmenemään. Loman loppuunhan on vielä aikaa”, Narcissa Malfoy ehdotti. Siispä Matohäntä tarttui minuun ja raahasi portaita alas kellariin. Hän heitti minut sisään, ja lukitsi oven. Mutta en ollut yksin.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2011 18:37:14 kirjoittanut Swizzy »


22.3.2013 & 17.2.2015 ♥ raison d'etre

Ava: Demeter, banneri: minä

Swizzy

  • queen
  • ***
  • Viestejä: 1 009
  • have some pride
    • High-functioning fangirl
Kommentointi ei vieläkään ole kiellettyä. :D

Luku 2, jossa on uskomattoman yllättävä henkilö

     Kellarityrmässä oli joku, jolla oli suunnilleen olkapäille ulottuvat vaaleat hiukset. Hän oli todella laiha poika resuisissa vaatteissa. Häntä oli selvästi pidetty siellä jo jonkun aikaa. Kun hän katsahti minuun, näin hänen kasvonsa.
     Mitä Draco Malfoy teki vangittuna kartanonsa kellariin? Dracon kasvoilta paistoi järkytys hänen nähdessään minut. Hänellä oli myös pieni parransänki, jollaista en hänellä koskaan ennen ollut nähnyt.
”Mitä sinä täällä teet?” kysyin.
”Olin juuri kysymässä samaa. Kerro sinä ensin. Minä en jaksaisi ruveta selostamaan.” Pudistin päätäni. Olin utelias. Draco huokaisi. Hän oli vaiti, mietti kai kuinka kertoisi tarinansa. Otin mukavamman asennon ja valmistauduin kuuntelemaan pitkääkin juttua. Se ei kuitenkaan ollut niin pitkä.
”Kaipa minä sitten kerron ensin. Minun vanhempani pitivät minulle ristikuulustelun tytöistä, ja he saivat selville ketä minä rakastan. Ei, en aio kertoa sitä sinulle vielä. He passittivat minut tänne, koska heidän mielestään kyseinen tyttö on aivan liian huono Malfoyn sukuun naitavaksi. Minä pääsen täältä pois vasta, kun en enää rakasta tuota tyttöä. Se on minun kannltani mahdotonta. Voisin valehdella ja naida jonkun muun, mutta en halua. Vanhempani tulevat tänne aina iltapäivisin kysymään minulta rakkauteni kohdetta ja tuomaan leivän ja vähän vettä. Se on oikeastaan aika kamalaa, kun tietää eläväsä tässä kellarissa loppuelämänsä. Minä en aio elää määrättyä elämää, haluan saada vaikuttaa itse elämääni. Vaikka sitten kuolemalla vanhempieni vankina onnettoman rakkauteni vuoksi.”
”Draco, sinulla on vielä toivoa. Minulla on ties mitä mukanani. Minut tultiin hakemaan kotoani. Täällä minulta kyseltiin Harryn suunnitelmista ja minua kidutettiin, minkä varmaan kuulitkin.” Draco kalpeni. ”Oletko kunnossa?”
”Joo... Miksi se sinua kiinnostaa?” Kurtistin kulmiani.
”Mutta kun kuulin että sinua kidutettiin, minä olisin halunnut juosta ylös ja ottaa kirouksen vastaan puolestasi. Hermione, sinä olet se rakastamani tyttö. Hups, ei ollut tarkoitus kertoa vielä. Olet jotenkin niin lumoavan erilainen kuin minä. Sinussa on kaikki piirteet joita arvostan. Olet kaunis.
Se on varmaan toinen syy miksi sinut tuotiin tänne. Että nähtäisiin, vastaisitko sinä tunteisiini. Koska me olisimme aika vaarallinen yhdistelmä, sinä olet viisas ja rohkea ja minä ovela, meidät pitäisi tappaa. Mutta mitä kaikkea kamaa sinulla on mukanasi? Sisältyisikö niihin esimerkiksi partahöylä ja sakset, ja osaatko sinä leikata hiuksia?” Olin shokissa. Draco Malfoy piti minusta? En olisi ikinä uskonut. Puhuiko hän edes totta? Minä en osaa pitää hänestä, hän on parhaan ystäväni vihollinen. Hän ei koskaan näyttänyt tunteitaan. Jos kysyisin miksi, hän varmaan vastaisi: Sellaisia me Malfoyt vain olemme. Mutta jos hän todella rakastaa minua, kuinka hän pystyi satuttamaan minua, satuttamaan ystäviäni? Sitä ne Malfoyt ovat. Eivät ymmärrä. Sitten muistin että hän oli kysynyt jotain.
”Oh... Tuota, voin tarkistaa laukustani, mutta en osaa leikata hiuksia. En muista pakaanneni kumpaakaan, mutta siellä voi olla etukäteen pakattuja tavaroita. Ja teltan keittiöstä pitää tarkistaa saksitilanne.”
”Anteeksi nyt vain, mutta teltan? Miten sinä kuljetat tuota kaikkea?”
”Laukussani on laajennusloitsu. Teltta minulla on... yhtä juttua varten.”
”Teltta Potterin ja Weasleyn kanssa Voldemortin tuhoamisretkelle, eikö vain?”
”Hys! Joku voi kuulla. Vaimennous! Varmuuden vuoksi, katsos. Kaivaudu sinä vaan rauhassa laukkuuni, onko täällä vessa?”
”Vessa on tuolla.” Draco osoitti vastapäisessä seinässä olevaa ovea. Nyt vasta katselin vankilaamme tarkemmin. Huone oli keskikokoinen, ja lattia ja seinät olivat sementtiä. Lattialla oli joitakin kellertäviä olkia ilmeisesti pehmusteeksi. Yhdellä seinällä oli pieni metallisilla kaltereilla varustettu ikkuna, jossa ei ollut lasia. Toisella seinällä oli vessaan johtava puinen, rapistunut ovi, ja kolmannella seinällä samanlainen portaille vievä ovi, joka oli lukittu. Menin tutkimaan vessaa. Se oli aika ränsistynyt pieni koppero, korkeintaan pari neliömetriä tilaa.
     Kun tulin takaisin, Draco istui lattialla tumma laukkuni sylissään viskoen sieltä tavaroitani ulos. Nyt lensi hiusharja.
”Mitä sinä teet hiusharjalla?”
”Harjaan hiukseni. Se oli minun tekosyyni, jotta sain ne lähtemään huoneestani, ja pystyin pakkaamaan.” Nyt Draco kuolasi leipiäni.
”Ota vain. Mutta et saa syödä kaikkea evästäni nyt, sillä luulen, että joudumme olemaan täällä melko pitkään. Minulla on myös vettä ja hedelmiä. Voit juoda vähän. Saat käyttää sauvaani tarvittaessa, kysy tietysti ensin. Löysitkö etsimäsi? Minusta tuntuu, että olisin saattanut ottaa parranajovälineet mukaan Harrya ja Ronia varten. Kokeile tulejo -loitsua. Siellä on niin paljon kaikkea, ettei kannata edes kaivaa. Paitsi jos haluaa katsoa, mitä siellä on.”
”Sitähän minä juuri haluan. Miksi sinulla on näin paljon kirjoja mukana? Äh, minä luovutan. Tulejo parranajovälineet!” Draco lähti hoitelemaan kuontaloaan vessaan. Minä jatkoin ajatteluani. Mikä oli totta, vai oliko kaikki? Toisaalta Draco Malfoyta ei ihan hevillä heitetä kellariin, joten kai hän sitten puhui totta. Mietin vielä omia tunteitani. Olihan hän hyvännäköinen ja nyt myös ystävällinen, mutta hän oli silti kiusannut minua kauan ja ollut viholliseni. Ei koskaan ystävällinen. Olin epävarma.
    Draco tuli ulos vessasta, hänen partansa oli poissa. Päätin kysellä häneltä vähän.
”Miksi sinä näytit niin järkyttyneeltä, kun näit minun tulevan alas?”
”Koska kauhistuin jo ajatustakin siitä että sinä joutuisit virumaan täällä loppuelämäsi, tai kuolemaan lähiaikoina. Se olisi ollut minulle kauheaa, nähdä sinun kärsivän. Tosin nyt sinä et näytä kovin kärsivältä.”
”En minä kauheasti kärsikään. Minulla seuraa ja tarvikkeita hengissä pysymiseen. Mitä kello on? Tai minunhan se pitäisi tietää. Tulejo kello! Oho, katsos, se tuli, en tiennyt että minulla on kellokin mukana.”
”Seuraa? Lasketko sinä minut seuraksi? Sepä hyvä.”
”Kyllä sinä nyt olet, kun olet ystävällinen ja muuta mukavaa. Kello on muuten suunnilleen aamu viisi. Ei ole niin pimeää, kun on kesä, joten se hämää. Näetkö, ulkona sataa. Tulee varmaan aika kylmä päivä, jo nyt on jäätävää.”
”Pitäisikö meidän nukkua? Minä ainakin olen valvonut läpi yön, kun kuulin että sinua ollaan hakemassa tänne. Se herätti minussa kahdenlaisia tunteita, iloa siitä, että saattaisin nähdä sinut, ja pelkoa siitä mitä sinulle tehtäisiin. Minä en enää huomaa kylmyyttä, olen ollut täällä liian kauan... Tule tänne.” Ihme kyllä tottelin häntä. Hän asettui makuulle olkikasaan. Minä menin aivan hänen kylkeensä kiinni lämmetäkseni edes vähän. Normaaliolosuhteissa en olisi edes harkinnut moista. Hän oli yllättävän lämmin kylmyydestä huolimatta, vaikka hänellä oli vain vanha likainen t-paita ja  kuluneet farkut. Ilmeisesti hänelle ei ollut annettu vaihtovaatteita. Minulla ei ollut poikien vaatteita, joten en voisi auttaa häntä siinä asiassa.
     Draco kietoi kätensä ympärilleni. Tavallaan järkytyin, mutta se lämmitti niin mukavasti etten hennonnut sanoa mitään.
”Sinä olet kauhean kylmä. Eikös sinulla ollut mukana jotain vaatteitakin?”
”Oli minulla. Tulejo huppari!” Puin sen päälleni, vaikka se auttoikin vain vähän. Mutta vähänkin on jotain.
”Onko sinulla vieläkin kylmä?”
”On. Tuolta ikkunasta tulee kylmää ilmaa sisälle.”
”Sille valitettavasti ei voi tehdä mitään. Huulesi ovat sinertävät. Voisin ehkä lämmittää niitäkin.” Mutta Draco ei odottanut vastaustani. Hänen kauniit kasvonsa lähestyivät minua. Hänen huulensa painuivat omilleni hellästi ja lämpimästi. Nukahdin nopeasti hänen lämmittävään syliinsä.


22.3.2013 & 17.2.2015 ♥ raison d'etre

Ava: Demeter, banneri: minä

Swizzy

  • queen
  • ***
  • Viestejä: 1 009
  • have some pride
    • High-functioning fangirl
Luku 3, jossa kidutetaan ja rakastetaan

     Nukuimme koko ajan lähekkäin, kunnes Dracon vanhemmat kolistelivat alas portaita. Piilotin kiireesti olkien alle laukkuni ja muut tavarani.
”Minun täytyy näytellä, että vihaan sinua”, sanoin Dracolle ja menin istumaan toiselle puolelle huonetta. Lucius avasi oven, ja näytti selvästi tyytyväiseltä, kun pidin Dracoon etäisyyttä.
”Draco, ketä sinä rakastat?” Lucius kysyi ja alkoi kiduttaa Dracoa. En kestänyt. Minun kasvoistani varmasti näkyi tunteeni sillä hetkellä, koska Narcissa katsoi minua epäilevästi ja kuiskasi sitten jotain Luciukselle. Lucius siirtyi kiduttamaan minua. Nyt Dracon ilme puolestaan oli tuskainen.  Lucius katseli meitä tietävän näköisenä.
”Valitan, meidän täytyy ehkä tappaa sinutkin, Draco. Me menemme nyt neuvottelemaan.” Heti kun he olivat lähteneet, Draco hyökkäsi kimppuuni. Hän suuteli minua kiihkeästi, vaativasti.
”Ihan vaan siltä varalta että kuollaan.” Hän sanoi virnistellen selitykseksi.
     Jonkin aikaa vain  koskettelimme toisiamme ja suutelimme. Emme halunneet menettää vähäiseksi käyvää yhteistä aikaamme. Sitten muistin, että minulla oli kännykkä mukanani.
”Draco, minä voisin soittaa Harrylle! Hän voisi kutsua aurorit tai Feeniksin killan!”
Soittaa?”
”Puhelimella. Se on sellainen jästikeksintö. Kun painelee tiettyjä nappuloita... Äh, en minä ehdi selittää. Tulejo kännykkä!” Etsin luettelostani Harryn numeroa. Eikö minulla muka ollut sitä? Pakkohan minulla on se olla, muistan kuinka Harry antoi sen. Vihdoin löysin etsimäni ja painoin soita-näppäintä. Pitkään kuului ärsyttävää tuuttausta. Eikö heillä ollut ketään kotona? Pakostahan siellä ainakin Harry on, eihän häntä päästetä mihinkään. Tai sitten hän ei saa edes vastata puhelimeen. Lopulta joku vastaa.
”Hyvää päivää, herra Dursley. Olen Hermione Granger. ... Olen Harry Potterin tuttava. Voisinko puhua hänen kanssaan, olisitko kiltti? ... Ei, en ole läheinen, en tyttöystävä, saati sukulainen. Voin vannoa että soitan täysin valitettavasta syystä. ... Kiitos. ... Hei, Harry, Hermione täällä. Minä olen vankina Malfoyiden kartanossa Draco Malfoyn kanssa. ... Kyllä, hänen vanhempansa ovat vanginneet hänet. ... Tässä on aika paljon kerrottavaa, mutta selitän myöhemmin. Voisitko lähettää tänne nopeasti mahdollisimman paljon Feeniksin killan jäseniä? En tiedä, paljonko kuolonsyöjiä täällä on, mutta he neuvottelevat parhaillaan siitä, pitäisikö minut ja Draco tappaa. ... Ja mikäli setäsi kysyy jotain niin sano että sinun koulunumerosi olivat surkeat, ja eräs nuori opettaja soitti aiheeseen liittyen. ... Hyvä, kiitos!”
”Luotatko siihen, että selviämme tästä päivästä hengissä?” Draco kysyi lopettettuani puhelun.
”Äärimmäisen todennäköisesti, mikäli Harry toimii nopeasti ja vanhempasi neuvottelevat kauan.”
      Hetken päästä Matohäntä avasi oven ja käski meidät seuraamaan. Hän vei meidät samaan tyhjään huoneeseen, jossa minua oli kidutettu. Nyt siellä oli todella paljon kuolonsyöjiä. Lucius vilkaisi minua ja Dracoa, ja huomasin hänen panevan merkille sen, että kuljimme käsi kädessä. Lucius näytti siltä kuin voisi oksentaa, ja Narcissa nyrpisti nenäänsä. Muut kuolonsyöjät pudistelivat päitään.
”Huomaan että te olette riski, ja olemme päätöksemme tehneet. Jätämme teidät kellariin, kunnes kuolette. Ette myöskään saa ruokaa. Hyvästi, nuori mies, et ole enää poikani.” Luciuksen äänestä kuuli että hän oli tosissaan. Matohäntä vei meidät takaisin kellariin.
”Kuinka kauaksi aikaa sinulla on eväitä? Toivotaan, että kilta tulisi pian.” Draco  sanoi kun olimme jääneet kahden.
”Jaa, riippuu siitä kuinka usein ja paljon syömme. Jäljellä on vielä viisi leipää ja kaksi banaania, sekä yksi mandariini.”
”Eli aika vähän ruokaa. Satutko tietämään, mikä aika päivästä nyt on? Minun ajantajuni on täysin kadonnut.” Vilkaisin kelloa.
”Kello on suunnilleen viisi päivällä.”
     Istuimme vaivautuneessa hiljaisuudessa jonkin aikaa.
”Öö... Hermione, olen nyt varmaan vähän yliutelias, mutta pidätkötaipiditköjostainpojastajoskus?” Draco kysyi punastuen. Päätin kertoa totuuden.
”En mitenkään erityisen paljon pitänyt koskaan kenestäkään. Harry ja Ron ovat tietysti ystäviäni. ... Ja sinusta minä pidän paljon.” Oli minun vuoroni punastua.
”Ai... okei...” Draco muuttui vielä punaisemmaksi.
    Istuimme entistä vaivautuneemmassa hijaisuudessa hetken, kunnes puna alkoi haihtua poskiltamme.
”Meidän pitäisi tehdä joku toimintasuunnitelma, siltä varalta että sinun Potterisi ei saa järjetettyä meille apua.”
”Niin, olen ajatellut sitä. Jos huomiseen mennessä ei ilmesty ketään tai mitään, soitan Harrylle uudestaan. Syömme kerran päivässä, esim. yhden leivän. Jos Harry ei saa järjestyttyä apua tai en saa häneen yhteyttä, voimme soittaa jollekulle muulle tai kirjoittaa viestin paperille ja toivoa, että joku löytää sen.”
”Kuulostaa ihan okeilta. Miltä sinusta nyt tuntuu?”
”Miten niin tuntuu?”
”Kylmä, kuuma, sairas, rakastunut...”
”Ai jaa. Ehkä vähän kylmä, ja ehdottomasti rakastunut.” Punastuin jälleen ja käänsin kasvoni pois. Draco käänsi kasvoni takaisin häneen päin ja katsoi minua silmiin. Hän kumartui hipaisemaan huuliani huulillaan. Sitten hän veti minut itseään vasten.
”Ei sinun tarvitse tunteitasi hävetä. Ainakin minulle saat tunnustaa rakkautesi. Minä rakastan sinua.” Hän ei ehkä huomannut sanovansa rakstavansa minua noin suoraan, mutta minä kyllä huomasin.
”Mutta kun se on niin... järjetöntä.” Ja mikä järjettömintä, minä pillahdin itkuun.”Siis Hermione Granger, Rohkelikon kuraverinen hikipinko,” Draco tuhahti. ”rakastuu Luihuiseen, puhdasveriseen Luihuiseen. Sinä olet syntynyt Voldemortin puolella olevaan perheeseen. Minä olen syntynyt jästisukuun. Jos me selviämme hengissä tästä, joku yrittää varmasti tappaa meidät kuitenkin. Menetämme ystävämme.” Itkin niin pahasti, etten enää pystynyt puhumaan. Draco yritti epätoivoiseseti kuivata tulvivia kyyneleitäni.
”Ei rakkaus ole järjen asia. Ja unohdit yhden tärkeän asian. Tuo Luihuinen rakastaa sitä Rohkelikkoa, vaikka hän olisi avaruusolio. Ei sillä ole väliä, mikä sinä olet, tai mikä minä olen. Jos sinulla on oikeita ystäviä, he välittävät sinusta vaikka seurustelisit limamöykyn kanssa. Weasleyllä voi tosin vähän kestää se anteeksianto.” Draco naurahti. ”Mutta jos kuolemme, kuolemme yhdessä, toisiamme ikuisesti rakastaen.” Draco nosti kasvojani varovasti ylemmäs ja katsoi minua silmiin vaaleanharmailla silmillään. Hän otti paidan päältään ja pyyhki sillä hellästi kyyneleeni. Ripustauduin häneen kuin viimeiseen pelastusrenkaaseen. Enkä halunnut päästää irti koskaan. Hän suuteli minua hellästi, mutta hän tuntui kylmältä. Hänen täytyi varmaan olla jäätymispisteessä ilman paitaa. Rutistin häntä vielä tiukemmin. Hän suuteli minua uudestaan.


22.3.2013 & 17.2.2015 ♥ raison d'etre

Ava: Demeter, banneri: minä

Tonks

  • Vieras
Oih, rakastan Dramoineita <3

Eka vähä negatiivista (anteeeks):
Se kohta, missä Draco kertoo tunteistaan ja Hermione sanoo vastaavansa niihin, etenee mun mielestä vähän nopeasti. Ja jos rehellisiä ollaan, niin kuolonsyöjät ei kyl ois niin tyhmiä et antais Hermionen hakee kamojaansa.
 
Sit niihin positiivisiin asioihin!
Täs tarinas on hyvä juoni, eikä kirjotusvirheitä oo näkyny (vaik emmä niit etikkää). Teksti ei ollu tönkköö, vaan helppoluettavaa ja mielenkiintosta. Traileri oli hyvä :)

Tää oli ihana kohta :
Lainaus
”Onko sinulla vieläkin kylmä?”
”On. Tuolta ikkunasta tulee kylmää ilmaa sisälle.”
”Sille valitettavasti ei voi tehdä mitään. Huulesi ovat sinertävät. Voisin ehkä lämmittää niitäkin.” Mutta Draco ei odottanut vastaustani. Hänen kauniit kasvonsa lähestyivät minua. Hänen huulensa painuivat omilleni hellästi ja lämpimästi. Nukahdin nopeasti hänen lämmittävään syliinsä.

Jatka ihmeessä!
« Viimeksi muokattu: 28.11.2011 17:53:48 kirjoittanut Tonks »

Swizzy

  • queen
  • ***
  • Viestejä: 1 009
  • have some pride
    • High-functioning fangirl
Tonks, kiitos!

Luku 4, johon pelastus ilmiintyy
 
     Juuri sillä hetkellä huoneeseen ilmiintyi kotitonttu Harryn ja Dumbledoren kanssa. Harry näytti ihmettelevältä huomatessaan minun ja Dracon läheisyyden. Eikä edes mitenkään lievästi tai kohteliaasti. Dumbledoren kasvoilla käväisi pieni hymy.
”Oletko kunnossa?” Harry kysyi minulta.
”Olen, mutta Dracosta ei välttämättä voisi sanoa samaa. Hän on virunut täällä ties kuinka kauan hyvin vähällä ruoalla. Ja arvatkaa mistä syystä! Siksi että hänen vanhempansa eivät hyväksyneet hänen rakkauden kohdettaan, joka olen minä.”
”Kilta huolehtii ylhäällä olevista kuolonsyöjistä. Me viemme teidät turvaan. Ja annamme Dracolle ruokaa, uusia vaatteita ja toivottavasti kodin. Tulkaa”, Dumbledore sanoi. Tartuin Harrya kädestä, ja ojensin toisen käteni Dracolle. Otin myös laukkuni käsivarrelleni. Draco otti kiinni kädestäni ja puristi sitä hieman hermostuneesti. Kotitonttu ilmiintyi Tylypahkaan, rehtorin kansliaan, ja me sen mukana. Siellä meitä odotti professori McGarmiwa.
”Minerva, huolehdi heistä, minä menen takaisin auttamaan kiltalaisia”, Dumbledore sanoi ja kaikkoontui.
”Ensiksi haluaisin kuulla kaiken. Tuon toki siksi aikaa Malfoylle syötävää, hän näyttää nälkäiseltä”, McGarmiwa sanoi.
”Niin, minäkin haluaisin todella kuulla kaiken - sinusta ja Malfoysta.” McGarmiwa ei ehkä tajunnut Harryn sanojen täyttä tarkoitusta, mutta hän silti vilkaisi meitä epäilevästi. Minä päätin toimia kertojana, sillä Draco vain ahmi eteensä ilmestynyttä ruokaa.
”Minut tultiin sieppaamaan kotoani, josta minut vietiin Malfoyn kartanoon. Siellä minulta kiduttamalla kysyttiin Harryn suunnitelmista.” Harry irvisti. Hän taisi taas tyypillisen epäitsekkäästi ärsyyntyä siitä, että hänen ystävänsä jotui kärsimään hänen vuokseen. ”Kun en kertonut mitään, minut vietiin kellariin vangiksi 'pehmenemään'. Siellä oli Draco, joka kertoi vanhempiensa vanginneen hänet, koska he eivät hyväksyneet tyttöä jota hän rakastaa.” Draco nielaisi suunsa tyhjäksi.
”Se tyttö on Hermione.” McGarmiwan suu loksahti auki. Draco jatkoi taas syömistä, ja minä selostusta.
”Sitten me vaan juteltiin, ja aamuyöllä alettiin nukkua. Siellä oli kylmä, ja me nukuttiin sylikkäin ja sitten minun huuleni-”
”Hermione kiltti, ei yksityikohtia, minä voin pahoin jo nyt”, Harry ilmoitti. Mulkaisin häntä.
”No, me kuitenkin suudeltiin, ja juteltiin taas vähän. Sitten Dracon vanhemmat tulivat sinne. He kysyivät Dracolta kiduttaen ketä tämä rakastaa, ja minun tunteeni taisi näkyä kasvoista, koska sitten minua kidutettiin." Tässä kohtaa Draco sähähti. "He sanoivat että heidän pitäisi neuvotella. Hetken päästä-”
”Mitä sen hetken aikana tapahtui?” keskeytti McGarmiwa.
”En usko että haluatte tietää, varsinkaan Harry”, Draco sanoi.
”Kerro silti. Ovesta pääsee vessaan, Potter, jos päätät oksentaa”, McGarmiwa sanoi.
”No", sanoin ja punastuin."me vaan suudeltiin ja kosketeltiin. Hetken päästä Matohäntä tuli hakemaan meidät ylös ja siellä oli tosi paljon kuolonsyöjiä. Me kuljettiin käsi kädessä, niin Lucius sanoi että meidät jätetään kellariin loppuiäksemme,eikä me saada ruokaa. Sitten me... öh juteltiin taas ja suudeltiin.”
”Tuli huomattua”, Harry totesi pisteliäästi.
”Sitten te tulitte.” McGarmiwa näytti tyytyväiseltä tiivistettyyn kertomukseeni, ja onneksi, sillä en olisi halunnut kertoa hänelle minun ja Dracon keskusteluja. Draco oli vihdoin lopettanut syömisen. Minä tajusin, etten ollut itsekään syönyt pitkään aikaan, ja nappasin Dracon lautaselta yli jääneen leivän (lautanen oli itsestään täyttyvä, eihän muuten mitään olisi jäänyt yli).
”Draco, sinä olet nyt koditon. Mitä ajattelit tehdä?” McGarmiva kysyi.
”En tiedä. Ehkä johonkin kivaan perheeseen voisin mennä. Te voitte varmaan auttaa?”
”Eiköhän Dumbledore jotain keksi, hän keksii aina”, McGarmiva sanoi. Minä ajattelin Dracoa jonkin kasvottoman perheen luona. Draco ei sopinut kuvaan. Hän oli kuin kirkas läiskä mustalla taustalla.
”Draco, sinä voit tulla meille odottaessasi perheen löytymistä.” Minäkin halusin tehdä jotain Dracon hyväksi.
”Se olisi...erittäin mukavaa”, Draco sanoi flirttailevasti hymyillen. Hän hipaisi huulillaan poskeani. Harry sulki silmänsä. McGarmiwa oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
      Toivoin että Dracolle löydettäisiin hyvä koti, missä hän viihtyisi. En usko että kovin moni ottaisi hänet vastaan helposti, sillä heti kun sanoi nimen Malfoy tavalliselle velhoperheelle, aiheutti suurta inhoa. Malfoyt eivät olleet kovin suosittuja muiden kuin kuolonsyöjien keskuudessa. Mutta Dracon tunteet minua kohtaan olivat muuttaneet häntä paljon.
”Jospa minä sitten...jätän teidät kolmestaan”, McGarmiwa sanoi ja suuntasi ovelle.
”No niin, Hermione, anna minulle yksikin hyvä syy luottaa Malfoyyn”, Harry sanoi heti oven sulkeuduttua.
”Hän on muuttunut, Harry, hän rakastaa minua. Hänen vanhempansa heittivät hänet kellariin! Ja sinun on paras vain hyväksyä hänet, koska meidän tulevaisuutemme ovat sitoutuneet yhteen. Sinä joudut sietämään häntä loppuelämäsi, jos aiot olla myös minun kanssani tekemisissä.”
”Hmph. No kai minun sitten pitää uskoa. Malfoy, paiskataan kättä. Aselepo. ”
”Potter, älä luulekaan, että et näe minua enää koskaan. Minä rakastan Hermionea ikuisesti.”
”Toivon, että olet päässyt ikävistä ominaisuuksistasi ja rakastat häntä ikuisesti.” Pojat, minä ajattelin. Toivoin tosiaan että Draco rakastaisi minua yhtä kauan kuin minä häntä. Eli ikuisesti.
      Kuitenkin minuun sattui, kun tiesin, että joutuisin olemaan hänestä kauan erossa. En edes tiedä palaisinko Voldemortin tuhoamisretkeltä, kuten Draco sitä nimitti.
”Minä rakastan sinua, ikuisesti, mitä ikinä tapahtuukaan”, sanoin Dracolle silmät kostuneena.
”Niin minäkin sinua”, hän vastasi, rutisti minut itseään vasten ja suuteli hellästi. Minussa heräsi toivo. Minä palaisin. Voldemort kukistettaisiin. Ja sitten, sitten voisin jälleen nähdä Dracon. Rakkaus on ruusuilla tanssimista, mutta minun ei sovi unohtaa, että ruusuissa on myös piikkejä.
« Viimeksi muokattu: 04.12.2011 16:00:57 kirjoittanut Swizzy »


22.3.2013 & 17.2.2015 ♥ raison d'etre

Ava: Demeter, banneri: minä

Tonks

  • Vieras
Taas kerran kivaa luettavaa :)

Joistain kohdista pitäisi huomauttaa:

Lainaus
koska sitten minua kidutettiin. [Draco sähähti] He sanoivat ...

*

”No, [punastuin] me vaan ...

Niistä alleviivatuista kohdista. Tarinassa ei yleensä käytetä "[ ]" -merkkejä, vaan esim.

"koska sitten minua kidutettiin." Tässä kohtaa Draco sähähti. "He sanoivat..."

tai

”No", sanoin ja punastuin, "me vaan..."

Sitten. Tämä pisti silmään (taas alleviivattu kohta):

Lainaus
Ovesta pääsee vessaan, Potter, jos päätät oksentaa.” McGarmiwa sanoi.

Eli siis, tuota pistettä ei olisi pitänyt olla, sillä jos lainausmerkkien sisällä oleva lause loppuu pisteeseen, 'lause' ei jatku "joku sanoi." Noita samoja kohtia oli enemmänki, en viittis lainata kaikkii. (Joo oon hyvä selittää.)


Ja joitain lauseita olisi voinut muotoilla paremmin.

Ja anteeksi pilkunviilauksesta, nyt positiivisiin asioihin.
 
Tää luku oli kiinnostava, täs selviää aika paljon. Harry oli aika hauska :D Sanallisia kirjotusvirheitä ei ollu, ja varsinki sanavalinnat oli hyviä.(Kukakohan mä oon sellasesta puhumaan...)

Luvun loppu oli sellanen, et tietenki olis kiva jos jatkuu, mut musta se on aika hyvä loppu koko tarinalle. En voinu olla huomaamatta et vika lause oli sama ku sun allekirjotuksesta :)

~Tonks

Swizzy

  • queen
  • ***
  • Viestejä: 1 009
  • have some pride
    • High-functioning fangirl
Tonks, kiitos jälleen kerran, korjailen nuo.


22.3.2013 & 17.2.2015 ♥ raison d'etre

Ava: Demeter, banneri: minä

Maom-mix

  • Vieras
Mitä sen hetken aikana tapahtui?” keskeytti McGarmiwa.
”En usko että haluatte tietää, varsinkaan Harry”, Draco sanoi.
”Kerro silti. Ovesta pääsee vessaan, Potter, jos päätät oksentaa”, McGarmiwa sanoi.

tuolle kohdalle repesin täysin  ;D mahtavaa textiä

kiittäen

~Maom-mix

Swizzy

  • queen
  • ***
  • Viestejä: 1 009
  • have some pride
    • High-functioning fangirl
Maom-mix, iso kiitos kommentistasi!


22.3.2013 & 17.2.2015 ♥ raison d'etre

Ava: Demeter, banneri: minä