Kirjoittaja: Reta
Paritus: Jotain viittausta siihen.
Ikäraja: K11
Genre: Angst, Deathfic
Disclaimer: Kaikki hahmot ihan omia
Varoitukset: Kuolemia
A/N: En nyt ole varma tuosta ikärajasta, kun laitan ensimmäistä kirjoitelmaa tänne. Mutta K15-raja olisi tuntunut liian korkealta. Ja tämähän on siis Älyttömät otsikot - haasteficci.
Aallonmurtaja ja majakka
Kun vedenpaisumus uhkasi piilopaikkaani, siirryin istumaan aallonmurtajan märille ja liukkaille kiville. Asetuin sen yhden ison kiven päälle. Sen ison kiven päälle, jolla sinä olit istunut. En pysynyt pitkään paikallani. Loikkasin pystyyn ja hipsin kauemmas istumaan. Loin katseeni tummaan mereen ja pyyhin märkiä kasvojani. Hiukseni olivat liimautuneet pääni myötäisesti ja vaatteeni tuntuivat raskailta.
En ollut ennen itkenyt vuoksesi. Olin ollut vanha. Olin seisonut vankkana kun isäsi oli tarttunut lapioon tänään. Olin tyynesti mennyt jatkamaan tiskikoneen täyttöä kun olin kuullut sinusta viimeisen kerran. Olin elänyt kuin sinä et olisi koskaan vaikuttanutkaan siihen.
Istuin aallonmurtajan märälle kivelle ja itkin. Sateenvarjo oli kotona. Olin märkä. Minun kaikki koulukirjani olivat märkiä. Sade oli vallannut entisten piilopaikkani, tehnyt siitä kostean, likaisen ja ahtaan. Nyt ympärilläni ei ollut mitään muuta kuin merta. Silmänkantamattomiin merta. Se oli vahva ja voimakas. Aallot olivat korkeita ja kutsuvia: ”Se olisi helppoa ja nopeaa.”
Siitä ei ollut kuin vain kaksi viikkoa. Muistin vieläkin kuinka olit sanonut että pian menemme katsomaan sitä majakkaa. Olin kuullut siitä majakasta, joka aiottiin purkaa sortumariskin takia. Olisin halunnut vielä nähdä sen. Ironista kylläkin, pystyin nyt näkemään sen. Tuolla se seisoi. Vanha, kulunut majakka, joka oli ehkä ennen ollut jollekin elintärkeä, mutta jonka nykyajan tekniikka oli syrjäyttänyt.
Mennään joku päivä katsomaan sitä, olit sanonut.
Nyt minä katsoin sitä. Ehkä sinäkin katsoit sitä, jossain muualla. Majakka oli korkea ja avaralla paikalla. Se näkyi moneen suuntaan.
Muistan vieläkin sen keskiviikon. Soitit minulle. Käskit minun laittaa jotain kivaa päälleni. Taivaalla oli harmaita pilviä ja minun pyörästäni oli puhjennut kumi. Päätin kävellä sinun luoksesi.
Kotonasi isäsi sanoi sinun lähteneen jo majakalle. Silloin minua suututti. Olimme sopineet menevämme sinne kahdestaan! Melkein juoksin meren rantaan ja kohti majakkaa. Herjasin sinua mielessäni ja keksin toinen toistaan syyttävimpiä lauseita. Miten saatoit!
Mutta aallonmurtajalla istui joku. Mietin puoli sekuntia menenkö sinne vai jatkanko majakalle. Menin aallonmurtajalle. Sinä istuit siellä. Sinulla oli se sininen paita josta pidin.
Sinä siristelit silmiäsi vaikka aurinko ei paistanut.
”Luulitko että menisin sinne ilman sinua. Haluan tutkia sen kahdestaan”, olit sanonut. Minä en sanonut mitään. Olit kauniimpi mitä minä muistin. Miten pystyit olemaan kauniimpi kuin mitä minä ikinä pystyisin olemaan. Se oli niin väärin.
Muistan kuinka olit kertonut, että majakka on jo hyvin rappeutunut ja sen tutkimisessa olisi oltava varovainen. Minä silloin viis veisasin siitä.
Meillä oli huono tuuri. Aurinko ei paistanut ja majakassa oli pimeää. Ehdimme hädin tuskin astua sinne sisälle, kun huusit. Sain kännykän näytöllä luotua sen verran valoa, että näin tuhot: paksu rautanaula uponneena sinuun vähän lapaluun yläpuolella. Olit kävellyt sokkona suoraan päin majakaan varastoitua vanhaa lautakasaa.
Sinä astuit askeleen kauemmas ja katsoit itsekin tuhoja. Siitä ei vuotanut verta. Pikkujuttu, puhdistan sen kotona, olit sanonut. Minä hymyilin.
Torstaina soitit minulle ennen koulun alkua ja ilmoitit, ettet tule kouluun koska sinulla on kuumetta
Perjantaina et ollut koulussa.
Viikonloppuna en kuullut sinusta mitään.
Seuraavan kerran kuulin sinusta tiistaina. Olit sairaalassa. Jotain oli tapahtunut. En kuitenkaan ollut huolissani.
Ja torstai. Vain päivän yli viikko siitä kun viimeksi näimme. Kuulin uutisen. Vakava verenmyrkytys. Heikossa tilassa.
***
Iltaan mennessä sinua ei enää ollut. Sinä olit saanut verenmyrkytyksen siitä ruosteisesta ja likaisesta naulasta. Sinä olit saanut sen, koska minä olin halunnut tutkia majakkaa. Minulla oli lapsellinen mielikuvitus. Se oli minun vikani. Minä olin syypää siihen. Vain minä.
Satoi vettä. Istuin aallonmurtajalla. En katsonut siihen kiveen, jossa sinä olit istunut. Katsoin mereen. Se sanoi: ”Se olisi helppoa. Se olisi nopeaa.”
Harkitsin hetken. Minä olin syyllinen Saulin kuolemaan enkä voinut elää sen kanssa.
Kahlasin raskain askelin veteen. Vaatteet imivät itseensä yhä enemmän vettä. Vesi oli kylmää ja tummaa.
Sukelsin siihen samettiin ja annoin paksun takkini painaa minua syvälle, syvälle, syvälle...
***
Majakka seisoi liikkumatta. Seuraavana aamuna sen rannalla koiraa lenkittävä pikkupoika löysivät ruumiin.
