Kirjoittaja Aihe: Nainen kellarissa (K-11, angst)  (Luettu 3131 kertaa)

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Nainen kellarissa (K-11, angst)
« : 28.07.2008 00:05:59 »
Kirjoittaja: Winga
Hahmot: Mies, nainen, johtaja
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angst
Disclaimer: Minun nuo on, mielikuvituksella näin heidät.
Varoitus: viittauksia seksiin
Lyhyesti: Kaapattuna. Yksin. Yössä huutaen.
Kirjoittajalta: Tämä on ollut koneella jonkin aikaa keskeneräisenä, tänään otin itseä niskasta kiinni ja kirjoitin loppuun. Velns Meica lukaisi lävitse ja oli sitä mieltä, että tämän uskaltaa julkaista. Auttelikin mua näissä tiedoissa :)

Nainen kellarissa

Minä itkin yksin hiljaa, huusin pimeään. Katsoin, toivoin, odotin pelastusta ulkoa valonkajosta. Kuuntelin yön ääniä kaiken aikaa kuvitellen päivänkin yöksi. Istuin paikallani, kylmästä värisin, en saanut huuliltani sitä pyyntöä, sanaa oikeaa. Ja sinä tiesit, että saatoit tehdä mitä vain minulle, tiesit, etten vastustelisi. Itkisin yksin jälkeenpäin, mutta sillä hetkellä näyttäisin kauniilta, hymyilisin, olisin suostuvainen. Sen tähden en edes tiedä, oliko se rikos, saitko sinä tehdä tekosi, sallinko minä sen, kun olin suostuvainen, enkä sanonut 'ei' vaikka tahdoinkin?


Pienessä kellarihuoneessa makaa nainen nukkuen. Rinta kohoilee hiljalleen, paljastaa tasaisen hengityksen. Naisen kasvot ovat luonnottoman kalpeat, kuin kellarihuone olisi ollut ainut paikka hänellä olla viimeisen vuoden eikä ihonsa olisi nähnyt aurinkoa. Niin kai se onkin, nainen on kai ollutkin siellä pitkään.

Talon yläkerrassa, juuri kellarin yläpuolella, makaa mies sängyllään. Hän kuuntelee yön ääniä, ei ole vielä nukahtanut. Hänen mielessään kaikuvat naisen huutava itku, eit ja onnen kiljaisut. Mies pohtii, mikä niistä määrittäisi naisen mielentilaa parhaiten, millaisella tuulella nainen on. Hän tietää naisen jo nukkuvan, painajaiset eivät kuitenkaan ole vielä alkaneet. On yön lyhyt hiljainen hetki.

Kellarissa nainen makaa yhä, silmä rävähtäneinä auki. Ajattelee, miettii, tahtoo pois talosta takaisin omaan elämäänsä. Mutta kuinka saada mies ymmärtämään, noudattamaan tahtoaan? Nainen epäilee, uskoo ettei saa miestä uskomaan, heittänyt on jo hyvästinsä entiselle elämälleen. Koska minkä hän voi, heikko nainen, hieman nälkiintynyt ja muutenkin huonossa kunnossa?

Miehen mielessä liikkuvat tapahtumat, elämän kiertokulku, nainen. Viimeisin on vallannut liikaakin alaa, jo töissä saattaa joskus rävähtää verkkokalvolle kuva naisen anelevista kasvoista, rukoilevista sanoista, kerjäävistä huudoista... mutta kaikkein suurimpana haave, se nainen, jona mies naista pitää, alistuvainen ja antautuvainen, kaiken miehen tekemän tahtova nainen. Mies myhähtää mielikuvilleen ja päätyy siihen samaan lopputulokseen, johon aina päätyy: nainen tahtoo sen kaiken, jonka mies antaa.

Vihollinen, väsymys, on saapunut jälleen naisen luo. Silmät ovat sulkeutuneet, hengitys hidastunut, tajunta ja ajantaju kadonneet. Tasainen ja rauhallinen hengitys on vallannut mielen, mutta vain hetkeksi. Pian nainen sätkii, huutaa, potkii, kirkuu, toivoo unissaan kuolevansa. Painajaiset ovat palanneet, ne eivät päästä naista otteestaan, nainen ei saata herätä. Unet tuntuvat niin todelta, tuska, kipu, kadotus. Ja tavallaan ne ovat totta, ne ovat tapahtumia, tekoja, miehen jättämiä jälkiä alitajunnassa, ne eivät päästä ikeestään, tappavat hitaasti naista, mutteivät niin nopeasti etteikö tämä seuraavaan yöhön mennessä ehtisi kerätä tarpeeksi voimia vastustaakseen painajaisten mahtia. Toiveet kuolemasta ovat turhia, unien todellisuus on valvemaailma, painajainen ei ole kuvitelmaa.

Mies hymyilee vinoa hymyään, korvatulpat estävät huudot tänä yönä. Mies nukkuu levollisesti. Rinta kohoilee hengityksen tahdissa, unissaan mies elää valtiaana maassa, jossa jokainen kuuntelee häntä, tottelee, noudattaa kamalimpiakin sääntöjä. Kukaan ei kapinoi, ei sano pahaa sanaa valtiaasta, on tämän pauloissa. Mies nauraa, kehittää yhä hullumpia sääntöjä, testaa alamaisten uskollisuutta unissaan. Tulokset muuttavat hymyn leveämmäksi, saavat miehen nauramaan unissaan. Herääminen on mahdotonta, naisen huuto kantautuu vain hiljaisena tuulena unessa.

***

Aamulla väsymys on olemassa, ei nainen voi olla levännyt kunnolla painajaistensa tähden. Kädet tuntuvat kipeiltä, uni on ollut todenmukaisempi, liikettä on ollut enemmän. Särkee, joka paikkaa kolottaa, nainen miettii, mitä unta mahtoi nähdä. Juoksiko hän miestä pakoon, itkikö raiskausta, katuiko hiljaisuutta? Uni on kuitenkin liian kaukana, ei nainen sitä tavoita, se on juuri ulottumattomissa ajatuksissa. Nainen huokaisee.

Mies istuu toimistossaan, miettii onko nainen jo huomannut aamiaisensa, pekonia ja kananmunia tänä aamuna. Edessään pöydällä miehellä on tietokone. Se on päällä, netti esillä, mies katsoo nettipornoa. Hän avaa juuri videota, kun näytölle hyppää viestin kuva. 'Olet saanut sähköpostin.' Mies vie hiiren kuvakkeen ylle, avaa viestin, muttei lue vielä, katsoo ensin yhden elokuvan.

Hierottuaan kipeitä paikkojaan nainen on noussut, kävellyt ovelle hakemaan aamiaisensa. Näkee, että mies on nähnyt kerrankin vaivaa, yleensä vain puuroa on aamiaiseksi tarjottu, joskus harvoin leipiäkin. Nainen syö hitaasti nautiskellen ruokansa samalla toivoen, ettei olisi lainkaan riippuvainen miehestä, että saisi elää omaa, entistä elämäänsä. Päättelee miehen olevan töissä, tietää, että on edes vähän vapaa-aikaa.

Järkytys on ilmeinen miehen kasvoilla, kuinka joku muka voi tietää? Sähköpostin tarkoitus on ilmeinen, järkyttää tasapainoa, saada luopumaan naisesta, vapautus. Kapina herää mielessä, mies pohtii voisiko lähettäjää huijata tai tämänkin napata. Mutta vapauden on säilyttävä, naistakaan ei saa viedä.

Syötyään nainen tajuaa olevansa janoissaan, huomaa, ettei mies ole jättänyt mitään juotavaa. On kai unohtanut naisen tarpeet tai olettaa tämän keksivän jotakin muuta. Kyllästynyt huokaisu paljastaa naisen tylsistyneisyyden, väsymyksen. Miehen leikit naisen hengellä ovat koko ajan muuttuneet, ensin ei ruokaa, sitten ei vettä. Nainen ei kuitenkaan tiedä, miten hän vedettä selviää, miten saattaa elää, jollei tämä ole erehdys.

Mies on keksinyt keinon saada uhkailija, kiristäjä, pois pelistä. Hän lähettää viestin, miettii, miten tyhmä toinen on ollut, selvittää, kenen sähköpostiosoite sattuu olemaan. Ei kenenkään, mies miettii, aavistaakin olevansa oikeassa. Viisi minuuttia myöhemmin ilmoitus 'Olet saanut sähköpostin' otetaankin varauksella vastaan ja nimen ilmestyminen näyttöön saa miehen hätkähtämään.

Nainen aavistelee, ettei mene enää kauan ennen kuin mies palaa töistä, nainen tuntee olleensakin hereillä jo useamman tunnin. Nainen epäilee joutuvansa taas uhriksi miehen palatessa, miehen tuskia raskaan työpäivän jälkeen joutuu kenties lievittämään, kenties mies innostuu satuttamaan naista. Mutta siihen nainen on jo tottunut, osaa jo varautua.

Epävarmoin askelin mies astuu johtajansa toimiston oven eteen, koputtaa, saa käskyn tulla sisään. Tuima katse kohtaa säikähtäneen jäniksen, mies on heti valmis pakenemaan paikalta. Johtaja käskee kuitenkin istumaan, ottamaan hyvän asennon ja kuuntelemaan ehdotusta. Mies tottelee, ei voi muutakaan, tietää, että tottelemattomuudella menettäisi vain työpaikkansa. Epäilee kyllä menettävänsä sen joka tapauksessa. Johtaja näkee epävarmuuden, tietää tilanteen uskomattomuuden, mutta joka tapauksessa kertoo ajatuksensa.

Nainen tuntee ilman muuttuvan, tietää miehen palanneen kotiin, mutta jokin on muuttunut. Pian nainen tietää saavansa ruokaa, kenties juomaakin, ja rajua, voi niin rajua seksiä, tahtomattaan tietenkin. Mutta tuo muutos... miehen askeleet kuulostavat naisen korvaan raskaammilta, lyhyemmiltä, kaikin tavoin kummallisemmilta. Nainen miettii, mahtaako kyse olla samasta kuin veden unohduksessakin, erilaisessa päivässä.

Mies on hiljaa, istuu paikoillaan, kädet selkänsä takana, tuoli selkä kohti ovea. Suussaan on kapula, käsiraudat ranteissaan, itku kurkussa. Mies ei voi käsittää tapahtunutta, ei ymmärrä, miten se tapahtui. Mutta se tapahtui ja johtaja on matkalla miehen kotiin, naisen luo, jollei ole jo perillä. Eikä nainen vielä tiedä mitään.

Askeleet ovat vaimenneet. Nainen herkistää korviaan, odottaa kolmea askelta eteen. Yksi, kaksi, kolme, neljä. Avain kääntyy lukossa, nainen tietää, ettei se ole mies ja tietää, ettei saa juotavaa. Askeleet eivät olleet tarpeeksi pitkiä ja nyt nainen katsoo, odottaa näkevänsä jonkun tuntemattoman. Henkäisee kasvojen ilmestyessä näkökenttään.

Johtaja nauttii naisen ilmeestä - pelkoa, toivoa, hämmennystä, kauhua. Lähestyessään naista hitaasti johtaja huomaa kasvoille hiipivän epäilyksen, 'ei' kasvot huutavat, suu pysyy kiinni. Johtaja ei sano mitään, kävelee vain eteenpäin, miettii, mahtaako ymmärrys ehtiä kasvoille ennen kuin hän ehtii naisen luo. Ei se ehdi.

Miehen tajuntaan hiipii ajatus siitä, ettei hänkään tiedä, mitä johtaja aikoo. Vapauttaa naisen vai ottaa omaan käyttöönsä. Käsiraudat puristavat, johtaja on tietenkin pistänyt ne hieman liian tiukalle. Kapulaa ei saa syljettyä suustaan, ainut mahdollisuus on toivoa jonkun eksyvän huoneeseen. Mutta jos poliisi tulee, mitä mies kertoo? Että hän on siepannut naisen?

Ensijärkytys on kadonnut, nyt nainen vain koittaa ymmärtää johtajan aikeita. Ei pysty puhumaan, loitsii kasvoilleen toiveikkaan ilmeen. 'Vapaus?' se tuntuu kysyvän ja toivovan, johtaja hymyilee. Naisen ilme muuttuu huojentuneesta ja toiveikkaasta takaisin pelokkaaseen, hän tietää johtajan mielenoikuista.

“Mitä minä sinulle tekisin?”
Johtaja nauttii säikähtäneestä ilmeestä, jonka pienet sanat aiheuttavat. Hän näkee, ettei nainen enää usko vapauteen, ei ainakaan ilmeisimpänä vaihtoehtona. Johtaja vain pudistaa päätään ja astuu vielä lähemmäs naista.
“Tule tänne.”

Käytävältä kuuluu puheensorinaa ja mies toivoo, ettei kukaan astuisi huoneeseen. Hän arvelee istuneensa tuolissa sidottuna ainakin puoli tuntia, kenties pidempäänkin. Kerran muutama työntekijä oli ollut tulossa huoneeseen, mutta mies epäilee johtajan laittaneen oveen lapun, sillä kaikki olivat kääntyneet takaisin. Mies huokaisee ja miettii, mitä hänelle mahtaa käydä, kun johtaja tulee takaisin. Mitä johtaja mahtaa ensinkään tehdä naisen kanssa.

Nainen on astunut lyhyet askeleet kohti johtajaa. Johtaja ottaa naisesta kiinni tämän tullessa tarpeeksi lähelle ja nainen on hyvin varautunut. Hän ei tiedä lainkaan, mitä johtaja aikoo tehdä, ei edelleenkään. Johtajan lähtiessä taluttamaan häntä ovea kohti hän katsoo hetken aikaa tätä toiveikkaana. Kurkku kuivana hän rahisee: "Vapaus?"
Johtajan nyökätessä hän nauraa kuivaa naurua.

Mies istuu yhä kuulostellen ääniä oven ulkopuolelta, kuulee pian puhetta, selitystä kahden miehen kesken. Tunnistaessaan toisen johtajaksi mies tietää jotakin tapahtuvan, viimein. Ovi aukeaa ja aukossa seisoo johtaja poliisin kanssa. Mies ei koeta sanoa mitään, ei, vaikka tietää mitä seuraa, kun poliisille selviää kaikki, mitä hän on tehnyt. Mies arvaa naisen olevan jo vapaa vankilastaan.
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 16:31:59 kirjoittanut Pyry »
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Tiikerililja

  • Pikkutyttö
  • ***
  • Viestejä: 106
  • When I wanted to cry, I wasn't allowed.
Vs: Nainen kellarissa
« Vastaus #1 : 28.07.2008 21:53:49 »
Täähän oli hyvä! :) Tykkään juuri tällaisista tarinoista  :D Miusta toi miehen ja naisen ajatuksien vuorottelu oli hyvä, ehkä vähän sekalainen lopussa kun en ollut varma oliko kyse johtajasta vai miehestä... mutta saattaa johtua väsymyksestäkin  :D
Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni.
Aivan sama tunne, kuin koskettava tuuli.
Pieni ja hento ote – siinä kaikki.

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Vs: Nainen kellarissa
« Vastaus #2 : 11.08.2008 03:10:45 »
Tiikerililja: Hih, kiitos. Tahdoin kokeilla tuollaista, minusta on mukava kuulla, että se oli hyvä. Juups, ymmärrän kyllä sekavuuden.
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Klara-nne

  • ***
  • Viestejä: 110
  • aurinko on, tuuli on, tähdet on liikaa
Vs: Nainen kellarissa
« Vastaus #3 : 13.08.2008 19:39:10 »
Todella kiinnostava! Olisin toivonut, että tämä olisi ollut pidempi :p